Wikipedia

Leevi and the Leavings

suomalainen yhtye

Leevi and the Leavings oli suomalainen, vuonna 1978 perustettu poprock-yhtye. Yhtyeen merkittävin jäsen oli Gösta Sundqvist, joka teki melkein yksin kappaleiden sävellykset, sanoitukset ja sovitukset. Sundqvist oli myös yhtyeen laulaja. Muut jäsenet olivat Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund. He päättivät lopettaa yhtyeen Sundqvistin kuoltua vuonna 2003. Paananen, Karastie ja Nylund palasivat musiikkielämään keväällä 2011 Leavings-Orkesterina.[2]

Leevi and the Leavings
Tiedot
Toiminnassa 1978–2003
Tyylilaji suomirock
poprock
Kotipaikka Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Gösta Sundqvist, laulu, kitara
Risto Paananen, basso, kitara, taustalaulu
Juha Karastie, kitara
Niklas Nylund, rummut

Levy-yhtiö

Love Records, 1978–1979
Johanna, 1979–1984[1]
Pyramid Musiikki, 1984–1989
Johanna Kustannus, 1989–2003

Leevi and the Leavings tuli tunnetuksi myös siitä, ettei se tehnyt Euroviisujen alkukarsinnan 1981 lisäksi yhtään julkista esiintymistä. Siitä huolimatta yhtye keräsi laajan kuulijakunnan, ja se oli suosittu koko uransa ajan. Yhtyeen menestyksen takana olivat pitkälti Sundqvistin kirjoittamat kappaleet. Sundqvist käsitteli niissä ihmissuhteita, yhteiskunnallisia asioita, alkoholismia, syrjäytyneisyyttä ja luonnonsuojelua, usein humoristisesti ja ironisesti. Yhtye sai vuonna 1995 vuoden kotimaisen yhtyeen Emma-palkinnon.

Leevi and the Leavings julkaisi yhteensä kuusitoista studioalbumia. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Mitä kuuluu, Marja-Leena?”, ”Raparperitaivas”, ”Unelmia ja toimistohommia”, ”Poika nimeltä Päivi”, ”Pohjois-Karjala”, ”Teuvo, maanteiden kuningas”, ”Vasara ja nauloja” ja ”Itkisitkö onnesta?”.

Historia

muokkaa

Alkuvaiheet ja yhtyeen perustaminen: 1971–1978

muokkaa

Leevi and the Leavingsin perustamisajankohtaa ei tiedetä tarkasti. Sundqvist oli soitellut ystävänsä ”Jogin” kanssa Etelä-Espoon yhteiskoulun aikana jo 1970-luvun alussa. Syksyllä 1971 Jogi esitteli Sundqvistille Juha Partasen,[3], ja kesäkuussa 1972 he soittivat ensimmäisen kerran yhdessä Reijo Innan kanssa tämän mökillä Iittalassa. Sittemmin Jogi jättäytyi pois yhtyeestä, jonka nimi oli silloin Funeral Procession.[4] Mökin pihapiirissä navetassa oli urut, sähkökitara ja rummut, ja kappaleita nauhoitettiin kasettinauhurilla. Sundqvist oli jo tässä vaiheessa tuotteliain jäsen, ja hän kehitteli koko ajan uusia kappaleita ja sanoituksia.[5] Sundqvist lauloi kappaleet englanniksi ja soitti usein niiden väliin huiluriffejä.[6] Inna, Partanen ja Sundqvist soittivat viimeisen kerran yhdessä heinäkuussa 1974. Elokuussa Inna lähti vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin ja yhtye hajosi.[7]

Reijo Inna ja Risto Paananen tutustuivat suorittaessaan asepalvelusta Hämeenlinnan jääkäripatteristossa. Pari kuukautta myöhemmin Inna pyysi Paanasta soittamaan Iittalaan mökille, koska porukasta puuttui basisti, ja niin Paananen tapasi Sundqvistin ensimmäistä kertaa. Sundqvist ja hänen ystävänsä olivat jo pitkän aikaa tehneet Stereogramofoni-kasetteja, joissa he pilailivat eri radio-ohjelmien ja yhtyeiden kustannuksella. Kaseteilla esiintyviä kuvitteellisia yhtyeitä olivat muun muassa The Babyboys, Kyösti Salmenoksan kvintetti ja Leevi and the Leavings.[8] Kasetteja tehtiin kymmenisen kappaletta, ja niitä jaettiin ystäväpiirille. Sketseistä suurin osa oli Sundqvistin käsialaa.[9] Sundqvist halusi pitää nämä omakustanteet noin 20 ihmisestä koostuneen pienen piirin sisällä, sillä hän koki, ettei hänen tarvinnut ”näyttää kenellekään mitään”.[10] Juha Partaselle antamassaan haastattelussa 1978 Sundqvist sanoi, että Leevi and the Leavings syntyi varsinaisesti vuoden 1977 syksyllä.[11]

Yhtyeen nimi ”Leavings” valittiin, koska se sopi hyvin Leevin yhteyteen eikä se tuntunut vaikealta lausuttavalta. Leavings myös ”kuulosti kivalta” ja oli helppo muistaa. Sundqvistin mukaan nimi oli myös kunnianosoitus yhtyeille, jotka tekivät ”60-luvun inhimillistä soundia”.[12]

Ensijulkaisusta suosioon: 1978–1986

muokkaa
Musiikkinäytteet
”Mitä kuuluu, Marja-Leena?” (1978) on Leevi and the Leavingsin ensimmäinen single. Sitä mainostettiin lehdissä Henkilökohtaista-palstalla hakemalla Marja-Leena-nimistä naista.[13]
”Pohjois-Karjala” (1986) on Leevi and the Leavingsin tunnetuimpia kappaleita, ja pohjoiskarjalaiset pitävät sitä eräänlaisena maakuntalauluna.[14] Näyte sisältää kertosäkeen. Kappaleessa on yksinkertainen rumpukomppi, koska yhtyeestä puuttui rumpali.[15]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Reijo Innan haaveena oli kuitenkin tehdä oikea levy. Kaseteilta valittiin kaksi kappaletta, ”Mitä kuuluu, Marja-Leena?” sekä ”Rakas Annika…”, jotka lähetettiin Atte Blomille Love Recordsiin kuunneltavaksi. Inna teki sen salassa Sundqvistilta, joka ei olisi halunnut tarjota kappaleita julkaistavaksi.[16] Levy-yhtiö tarjoutui kustantamaan levyn, ja ensimmäinen single julkaistiin vuonna 1978. Esikoissingleä mainostettiin epätavallisesti muun muassa Helsingin Sanomien Henkilökohtaista-palstan ilmoituksilla, joissa etsittiin Marja-Leena-nimistä henkilöä.[13] Kun single ilmestyi, sitä arveltiin Juice Leskisen tai Hectorin salanimellä levyttämäksi puolivitsiksi.[17] ”Mitä kuuluu, Marja-Leena?” muodostui radiohitiksi ja yhtyeen ura sai vahvan alun.[18]

Aluksi Sundqvist vastusti kokonaisen albumin tekoa ja halusi julkaista sen sijaan tuplasinglejä. Niitä ilmestyikin kaksi vuonna 1979. Samana vuonna yhtyeeseen liittyi kitaristi Juha Karastie,[9] joka oli soittanut Sundqvistin kanssa yhdessä jo aikaisemmin.[19] Samoihin aikoihin Inna päätti lähteä yhtyeestä, sillä hän halusi pitää yhtyeen anonyyminä singlejä julkaisevana ryhmänä.[20] Innan mielestä yhtyeellä ei ollut tarpeeksi materiaalia kokonaista LP-levyä varten. Innan tilalle rumpaliksi tuli Risto Paanasen vanha koulukaveri Jarmo Leivo.[9]

Yhtyeen ensimmäinen albumi Suuteleminen kielletty ilmestyi vuonna 1980. Love Records oli mennyt konkurssiin kesällä 1979, joten albumin julkaisua varten perustettiin levymerkki Black Label Series Atte Blomin uuden kustantamon Johannan yhteyteen.[9] Aluksi Sundqvist kaavaili Tauno Paloa levyn avaussanojen lausujaksi, mutta sen osoittautuessa mahdottomaksi Atte Blom kutsui tehtävään hyvin tuntemansa Jörn Donnerin. Levyn muista kappaleista merkittävästi poikennut instrumentaali ”Tuhannen markan seteli” soi aikanaan Urheiluruudun tunnuskappaleena noin kymmenen vuoden ajan.[21] Kappale oli selvä suosikki vielä vuonna 2013 Ylen järjestämässä äänestyksessä Urheiluruudun kaikkien aikojen alkutunnukseksi.[22] Albumin hitti oli kuitenkin ”Muotitietoinen”, jonka yhtye esitti myös ensimmäisessä televisioesiintymisessään.[23]

Myöhemmin, vuonna 1981, Leevi and the Leavings osallistui Euroviisujen Suomen alkukarsintaan kappaleella ”Sinisilmä, mansikkasuu”, mutta kappale karsiutui yleisöäänestyksen perusteella. Euroviisukarsinnat jäivät yhtyeen uran ainoaksi julkiseksi esiintymiseksi.[24] Yhtye ei koskaan levyttänyt kappaletta, mutta siitä on olemassa taltiointi Aarne Tenkasen esittämänä.[25] Leavings alkoi myös valmistella seuraavaa albumiaan, joka ilmestyi vuonna 1981 nimellä Mies joka toi rock ’n’ rollin Suomeen. Seuraavana vuonna Jarmo Leivo lähti yhtyeestä, ja hänet korvattiin Markku Mattilalla. Mattila oli mukana albumilla Kadonnut laakso, joka on yhtyeen tuotannon elokuvamaisin levy aina villi länsi -henkisistä kansikuvasta ja kappalevalinnoista Ennio Morricone -viittauksiin asti.[26]

Vuonna 1983 yhtyeeltä ilmestyi neljän kappaleen EP Jos taivaalta sataisi rahaa. Vuonna 1984 julkaistiin Leevi and the Leavings -kokoelmalevy ja seuraavana vuonna uusi studioalbumi Raha ja rakkaus, jonka kansikuvassa parodioitiin sensaatiolehdistön lööppejä. Levyn menestyneimmäksi kappaleeksi osoittautui ”Poika nimeltä Päivi”.[27] Studioalbumien välillä oli kulunut kolme vuotta, minä aikana esimerkiksi Sundqvist suoritti asepalveluksensa.[28] Vuonna 1986 Leevi and the Leavings vaihtoi taas rumpalia, kun Markku Mattila jättäytyi pois. Mattilalle ei ehditty löytää korvaajaa, joten Sundqvist, Karastie ja Paananen ryhtyivät äänittämään seuraavaa albumia, Perjantai 14. päivä, kolmistaan. Levyn tekeminen ilman rumpalia kesti lähes vuoden, ja albumista tuli edeltäjiään akustisempi ja folkhenkisempi. Kappale ”Pohjois-Karjala” nousi hitiksi,[15] ja sitä pidetään edelleen yhtenä Leevi and the Leavingsin parhaimmista kappaleista.[29]

Suosion huipulla: 1987–1995

muokkaa
Musiikkinäytteet
”Teuvo, maanteiden kuningas” (1988) on Leevi and the Leavingsin kenties tunnetuin kappale, ja se on menestynyt yhtyeen kappaleista parhaiten erilaisissa äänestyksissä.[30][31] Näyte on kappaleen loppupuolelta, josta käy hyvin ilmi kappaleessa käytetty ja yhtyeelle ominainen monikerroksinen sovitus.[32]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Leevi and the Leavings otti vuonna 1987 uudeksi rumpalikseen Niklas Nylundin, joka oli Risto Paanasen työkaveri.[33] Hänen mukaantulonsa oli yksi tekijä tiellä kohti tulevaa menestystä, sillä Paanasen mukaan ”hän soitti kuin oikea rumpali, ei niin kuin kaveri joka harrastaa rumpujen soittamista”.[34] Heti vuonna 1988 yhtye julkaisi uudistuneella kokoonpanolla Häntä koipien välissä -albumin, josta tuli sittemmin kokoelmalevyjä lukuun ottamatta yhtyeen myydyin.[35] Vaikka Leevi and the Leavingsin kappaleet olivat soineet alusta asti radiossa, yhtyeen viiden ensimmäisen albumin suosio oli ollut vähäisempää. Häntä koipien välissä ylitti sen sijaan selvästi silloisen kultalevyrajan (25 000 kappaletta) ja vuonna 1991 platinalevyrajan (40 000 kappaletta).[18] Suosikin lukijoiden vuosiäänestyksessä albumi pääsi kotimaisten albumien listalla kahdeksannelle sijalle, ja yhtyesarjassa Leevi and the Leavings oli 12. sijalla.[36] Albumia pidetäänkin Leevi and the Leavingsin varsinaisena läpimurtona,[37] jonka myötä yhtye näytti löytäneen oman tyylinsä. Levyllä on myös yksi yhtyeen tunnetuimmista ja suosituimmista kappaleista ”Teuvo, maanteiden kuningas”.[30][33] Myös ”Rin Tin Tin” ja ”Sopivasti lihava” ovat yhtyeen isoimpia menestyskappaleita.[18] Seuraava albumi, Musiikkiluokka, on tyyliltään edeltäjänsä kaltainen.[38] Sen kuuluisimpia kappaleita ovat ”Jos Helsinki on kaunis” ja ”Unelmia ja toimistohommia”.[39] Myös Musiikkiluokka myi kultaa.[40]

Yhtye kokeili rajoja myös joulumusiikissa ja äänitti vuonna 1990 albumin Varasteleva joulupukki, johon saatiin idea alun perin vain muutamasta surkeita kohtaloita esittelevästä jouluaiheisesta laulusta. Myöhemmin vuonna 1995 Rakkauden planeetta -albumin erikoispainoksessa julkaistiin vielä kappale ”Jouluaattona kännissä”. Vuonna 1991 ilmestyi albumi Raparperitaivas, jonka yksi teema on luonnonsuojelu; voimakkaimmin kantaa luonnon puolesta otetaan kappaleessa ”Tikapuut taivaaseen”. Molemmilla albumeilla on Paanasen mukaan myös teemana se, kuinka ”helposti herkkiä asioita voidaan särkeä typerällä käyttäytymisellä”.[41]

Raparperitaivaan jälkeen yhtye piti parin vuoden tauon levyttämisestä, vaikka se julkaisikin vuonna 1992 kokoelmalevyn Menestyksen salaisuus, jolla oli yksi uusi kappale, ”Paskaa lapsille”. Varsinainen studioalbumi, Turkmenialainen tyttöystävä, ilmestyi kuitenkin vasta seuraavana vuonna. Vuonna 1995 yhtye julkaisi yhden menestyneimmistä albumeistaan, Rakkauden planeetan. Kestosuosikeiksi nousivat etenkin kappaleet ”Itkisitkö onnesta?” sekä ”Vasara ja nauloja”, jonka Rautia otti tunnuskappaleeksi televisiomainoksiinsa.[42] Levyn kappaleista ”Rakkauden planeetta” ja ”Luonnollinen valinta” ottavat kantaa luonnon suojelemisen puolesta.

1990-luvun puolivälissä yhtye sai useita tunnustuksia. Hannu Puttosen ohjaama musiikkivideo ”Rakkauden työkalu” sai Hopeisen Muuvin vuonna 1994.[43] Seuraavana vuonna Leevi and the Leavings sai vuoden kotimaisen yhtyeen Emma-palkinnon,[44] ja vuonna 1996 Sundqvistille myönnettiin arvostettu Juha Vainio -palkinto.[45] Vuonna 1988 Sundqvist alkoi tuottaa myös radiosarjoja, joista tunnetuimmaksi nousi vuosina 1993–2002 tehty Koe-eläinpuisto.[46][47]

Viimeiset vuodet julkisuudelta piilossa: 1996–2003

muokkaa

Sundqvist ei ollut koskaan pitänyt esillä olemisesta ja päätti vuonna 1996 vetäytyä julkisuudesta kokonaan. Yhtye julkaisi yhä tasaiseen tahtiin uusia levyjä, mutta radio- tai lehtihaastatteluja Sundqvist ei enää antanut.[48][49] Sundqvist ei muun muassa saapunut noutamaan voittamaansa sanoittajapalkintoa, vaan totesi viestissään ”ettei elämä julkisuudessa ole ihmisen arvoista elämää, vaikka se laulunaihetta antaisikin”.[45] Hän oli koko yhtyeuran ajan vältellyt muutenkin julkisia huomionosoituksia, muutamaa kultalevytilaisuutta lukuun ottamatta.[50]

Seuraavan albumin Käärmenäyttely yhtye julkaisi vuonna 1996. Albumilla on kappale ”Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen”, joka jäi yhtyeen viimeiseksi suureksi menestyskappaleeksi. Gösta Sundqvistista kirjan kirjoittaneen Timo Kalevi Forssin mukaan Käärmenäyttely aloitti Leevi and the Leavingsin viiden viimeisen albumin sarjan, jolle on yhteistä tasapaksuus, yllätyksettömyys, vanhan kierrättäminen ja ja seksuaalisten aiheiden lisääntyminen.[51] Vuonna 1997 julkaistua kokoelmalevyä Keskiviikko… 40 ensimmäistä hittiä on myyty 149 497 kappaletta, ja se on 18. myydyin kotimainen albumi.[52] Vuonna 1998 julkaistiin Kerran elämässä, jonka paikallisradioiden musiikkitoimittajat valitsivat kuukauden levyksi.[53] Yhtyeen 2000-luvun ensimmäinen albumi Bulebule poikkesi tyyliltään edeltäjistään, sillä kappaleet olivat sanoituksiltaan vieläkin rohkeampia kuin aiemmilla levyillä. Yhtyeen suosio oli alkanut hiipua, ja albumi myi kultaa lähinnä siksi, että Fazerin musiikkikerho oli valinnut Bulebulen kuukauden poplevyksi.[54][40] Vuonna 2002 yhtye palasi omaan tyyliin Onnen avaimet -albumilla.[55] Seuraavana vuonna ilmestyi Leevi and the Leavingsin viimeiseksi jäänyt albumi Hopeahääpäivä, joka nimensä mukaisesti oli yhtyeen 25-vuotisjuhlalevy.[56] Vuonna 2001 julkaistiin kokoelmalevyt Torstai… 40 seuraavaa hittiä ja Stereogramofoni – Sinkkuelämää vuosien varrelta, joilla on paljon harvinaisia kappaleita.

Sundqvistin kuolema

muokkaa
” Minä olen jäänyt koko elämäni paitsi uskosta ja uskonnosta. Jalkapallo on minulle se valoisa filosofia, joka on täyttänyt tuon tyhjiön. Minun maailmankatsomuksessani kaikki päättyy kuolemaan, kaikki sammuu. Se vaan tuntuu loogiselta. Kun puhutaan, että ihminen pääsee kuoleman jälkeen haudan lepoon, se tuntuu hyvältä. ”

– Gösta Sundqvist[57]

Viimeisten seitsemän elinvuotensa aikana Sundqvist ei antanut haastattelua edes Soundiin, joka oli julkaissut hänestä aikaisemmin laajojakin juttuja, mutta hän oli luvannut päätoimittaja Timo Kanervalle suostua haastatteluun täytettyään 50 vuotta. Ilta-Sanomat julkaisi tosin viikko Sundqvistin kuoleman jälkeen haastattelun, joka perustui vain vähän aikaisemmin käytyyn keskusteluun. Sitä ei kuitenkaan ollut ollut tarkoitus julkaista haastatteluna, sillä Sundqvist oli halunnut välttää siitä seuraavia haastattelupyyntöjä. Juha Partasen mukaan Sundqvist piti näinä vuosina etäisyyttä myös muihin ihmisiin.[49]

Gösta Sundqvist kuoli 46-vuotiaana sydänkohtaukseen Espoossa 16. elokuuta 2003.[58] Paananen oli puhunut Sundqvistin kanssa puhelimessa muutama päivä aikaisemmin. Heidän suunnitelmissaan oli tehdä seuraavasta levystä ”iloista poppia”. Viimeisenä iltana he menivät studioon ja tekivät yhdestä edellisen albumin kappaleesta uuden version, joka jäi ”julkaisemattomaksi kappaleeksi”.[59] Sundqvistin kuoleman jälkeen Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund päättivät yhdessä lopettaa yhtyeen toiminnan, sillä he eivät halunneet jatkaa ilman Sundqvistia.[60] Kuitenkin vielä seuraavan vuoden syksyllä julkaistiin yhtyeen viimeiseksi jäänyt kokoelmalevy Keskeneräinen sinfonia. Albumilla julkaistiin myös yli kaksikymmentä vuotta pimennossa ollut ”Haloo”-kappale.[61]

Syksyllä 2004 järjestettiin Sundqvistin muistoksi neljä Malja Göstalle -muistokonserttia. Konserteissa useat suomalaiset artistit, kuten Ismo ja Ilkka Alanko, Tuomari Nurmio, Maarit Hurmerinta, Timo Rautiainen, Samuli Putro, Marjo Leinonen ja Pauli Hanhiniemi, tulkitsivat Leevi and the Leavingsin kappaleita. Ohjelma lähetettiin myös televisiossa nimellä Isälle Göstalta marraskuussa 2004.[62] Konserteista kaksi järjestettiin Helsingin juhlaviikkojen Huvilateltassa 30. ja 31. elokuuta 2004 ja kolmas Tampere-talon isossa salissa 11. syyskuuta 2004. Neljäs konsertti järjestettiin Lahdessa Sibeliustalossa.[63]

Ominaispiirteet

muokkaa

Musiikki

muokkaa
” Mun biisithän on hyvin simppeleitä kolmen-neljän soinnun popkappaleita, mutta mun tapani sovittaa on sellainen, että ne tuntuu sitten vähän täyteläisemmiltä. Meidän soundi muodostuu kuitenkin seitsemästätoista tingeltangelista mitä kilkutellaan triangelilla ja millä lie, ja nauhanopeutta muuttelemalla niin että se alkaa kuulostaa meiltä ja se kuva minkä mä näen silmissäni alkaa saada värejä. ”

– Gösta Sundqvist[64]

Leevi and the Leavingsin musiikki on suomirockia, joka rikkoo rockin ja iskelmän rajoja.[45] Alkuvaiheessa yhtyeen iskelmällisyys oli ainakin osittain tarkoituksellista, sillä Sundqvist halusi pilkata ”turhantärkeitä kukkopoikia, mitkä kuvittelee et ne on jotain helvetin rokkenrolltähtiä”.[65] Alkuaikojen iskelmällisyys oli myös vastaveto punk-musiikille, josta Sundqvist ei pitänyt.[66] Yhtye kokeili heti alusta alkaen monia muitakin tyylilajeja: toisella albumilla diskomusiikkia[67] ja kolmannella rockabillya ja syntetisaattoripoppia.[68] Häntä koipien välissä -albumille (1988) tultaessa yhtye oli löytänyt oman tunnistettavan sointinsa, johon kuuluivat akustiset kitarat, mandoliinit ja ”rönsyilevät” sovitukset.[18] Tero Lietteen mukaan Sundqvistin tuotantoa määrittelee melodisuus ja brittiläisestä folkmusiikista omaksuttu akustisuus, ja myös Sundqvistin mukaan melodisuus oli hänelle tärkeää.[69]

Sundqvist oli nuorempana avannut c-kasetteja ja kääntänyt nauhat juoksemaan toiseen suuntaan kuullakseen musiikin takaperin. Sundqvistin mukaan ”se oli ihan toinen musiikkimaailma”, ja hän sai siitä paljon oivalluksia studiossa käytettäväksi.[70] Sundqvistin suurimpia innoittajia olivat Jethro Tull, yhtyeen johtohahmo Ian Anderson ja Amazing Blondel.[71] Progressiivisen rockin lisäksi Sundqvist piti myös klassisesta musiikista, erityisesti Sergei Rahmaninovista.[72] Italoiskelmä nerokkaine sovituksineen oli myös tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen.[65]

Yhtyeen rumpalin Niklas Nylundin mukaan musiikissa ei ollut taukoja, ja hänellä oli jatkuvasti vaikeuksia hahmottaa kappaleiden rakenteita: ”Tahdit eivät mene esimerkiksi 8/16, vaan siitä puuttuu tahti, tai sitten tulee yksi ylimääräinen.” Nylundin kollega Harri Ala-Kojola oli kerran joutunut hankkimaan projektiaan varten ”Teuvo, maanteiden kuningas” -kappaleen rumpukompit, mutta todennut ne liian epäloogisiksi. Nylundin mukaan kappaleet eivät ole soittoteknisesti hankalia, vain epäloogisia.[73]

Yhtyeen yksittäisten kappaleiden soittajatietoja ei ole tallella. Risto Paanasen mukaan yhtyeen jäsenet soittivat mitä osasivat. Juha Karastie soitti pääasiassa soolokitaraa, ja myös rumpali Niklas Nylund saattoi soittaa kitaraa. Paananen itse soitti komppikitaraa ja bassoa. Sundqvist puolestaan soitti usein kitarateemojen lisäksi kosketinsoittimia.[74]

Sanoitukset

muokkaa
” Missä on tabu tai muuten poliittisesti epäkorrekti aihe, siellä on Sundqvist sulkakynineen piikittelemässä. Leevi and the Leavingsin laulujen läpi puhuvat yksinäiset, syrjäytyneet, kylähullut, rikolliset, huorat, transvestiitit, yksinhuoltajaäidit, erolapset – koko tarkkaan varjellun pohjoismaisen hyvinvoinnin hyssytelty kääntöpuoli. Gösta Sundqvistin eetos taiteilijana oli ihmiselämän mittainen projekti: tehdä ruma ja piiloteltu rehellisen kauniiksi ja näkyväksi. ”

– Olavi Uusivirta[75]

Leevi and the Leavingsia on pidetty yhtyeenä, joka kuvaa ensisijaisesti suomalaisuutta. Yhtyeen rumpali Nylund on sanonut, että hänen mielestään Sundqvist halusi osin leikitellä näillä mielikuvilla ja dramatisoida niitä: ”Tämä luuserimiehen tarina löytyy kuitenkin myös vaikka Ahmed Ahneesta ja Aku Ankasta, se on niin yleispätevä.” Sundqvist ei itse pitänyt hänelle annetusta ”suomalaisuuden sanansaattajan” asemasta vaan piti itseään ajatusmaailmaltaan enemmän belgialaisena kuin suomalaisena.[76] Jee jee jee: suomalaisen rockin historia -kirjassa yhtyeen sanoitusten tyyliä kutsutaan ”surkuhupaisaksi”, sillä se on sekoitus ironiaa ja empatiaa, tragediaa ja komiikkaa. Vaikka Sundqvist tarkasteli hahmojaan komiikan avulla, hän käsitteli silti elämän perusasioita usein syvemmältä kuin monet, jotka yrittivät tehdä sitä vakavissaan. Kolmas nainen -yhtyeen Sakari Pesola kommentoi Leavingsin tyyliä ”kansallisromanttis-parodiseksi”.[77] Tero Valkosen mukaan sanoituksille on ominaista absurdit tarinat ja se, ettei laulaja ota kantaa henkilöiden toimintaan.[78]

Soundin toimittaja Jarkko Fräntilä totesi Onnen Avaimet -albumin arvostelussaan, että ”joistakin Gösta Sundqvistin hengentuotteista on tullut osa suomalaista identiteettiä”, ja kutsui joitakin tunnetuimpia kappaleita ”laulun muotoon puetuiksi mininovelleiksi”.[79] Toinen Soundin toimittaja, Pertti Ojala, kiitti Torstai… 40 seuraavaa hittiä -kokoelman arvostelussaan Sundqvistin tarkkanäköisyyttä ”suomalaisen arjen, machouden ja äärimmäisen junttiuden kuvaajana”. Hän antoi myös tunnustusta kappaleiden kaksimielisistä sanoituksista.[80] Juha Vainio -palkinnon myöntäneen raadin perusteluissa mainittiin, että sanoituksista piirtyy esiin ”viisaan talonmiehen” näkemä ”suomalainen sielunmaisema”. Samoin laulujen sanottiin auttavan ”meitä suomalaisia ymmärtämään toisiamme ja ehkä myös hiukan itseämme”.[45] Länsi-Savon toimittaja Anssi Mehtälä kutsui Sundqvistia ”suureksi suomalaiseksi kertojaksi” ja ”suomalaisen kansanluonteen kiteyttäjäksi”.[81]

Sundqvist vastusti tulkintoja, joiden mukaan laulujen sanoitukset viittaisivat hänen omaan elämäänsä.[82] Hän ei myöskään tahtonut tulkita sanoituksiaan edes yhtyeen jäsenille.[83] Ekologiset teemat olivat hänelle tärkeitä, ja hän otti ne esille myös haastatteluissa.[84] Sundqvistilla ei esimerkiksi ollut ajokorttia, koska hänen mielestään autoa saisi ajaa vain, jos kyydissä olisi vähintään kolme ihmistä. Kannanotot ympäristön puolesta tulevat hyvin ilmi Raparperitaivas-albumilla, jonka nimikkokappaleessa lauletaan: ”Kun on ihminen pelkästään tuskaa tuoden tuhonnut maapalloaan.”[41] Raparperitaivasta seurannut Turkmenialainen tyttöystävä on tunnelmaltaan iloisempi, mutta Rakkauden planeetta taas yhteiskunnallisesti kantaa ottava. Sundqvist olisi halunnut julkaista Rakkauden planeetan pahvikansissa, mutta ne eivät olisi sopineet suurten markettien varkaudenestojärjestelmiin.[85]

Sundqvist oli saanut sanoitustekniikkaansa vaikutteita Reino Helismaalta ja Sauvo Puhtilalta, ja hän tunnusti vuonna 1996 tärkeimmäksi esikuvakseen Juha Vainion.[45] Lempikirjailijakseen hän mainitsi Anton Tšehovin, jonka tragikomiikasta hän sai inspiraatiota tekstintekijänä.[86] Sundqvist tuli harvoin äänitysstudioon valmiiden tekstien kanssa, vaan hän viimeisteli ne useimmiten vasta sitten, kun kappale oli muuten jo valmis. Toisinaan hän saattoi käskeä muut kahville voidakseen kirjoittaa sanoitukset loppuun rauhassa. Tämä ei tarkoita, etteikö Sundqvist olisi jo etukäteen miettinyt laulujen teemoja tai tarinoita, hän ei vain halunnut kertoa niistä etukäteen muille. Paanasen mukaan Sundqvist piti tarinat pimennossa myös siksi, ettei loppuratkaisu olisi paljastunut soitossa.[87]

Esiintymättömyys

muokkaa
” Uskon, että Göstan tekstit on monelle suomalaiselle tärkeämpiä kuin se musiikki. Ne tekstien tarinat on yleisölle kaikkein tärkeimpiä. Niissä oli tiettyä vaatimattomuutta ja syvää ymmärrystä. Ehkä ihmiset tykkäsivät myös siitä, että Leavings oli bändi, joka ei nostanut omaa egoaan millään tavalla. Diivan elkeet tuhoaa usein suosion suomalaisten silmissä. ”

– Risto Paananen[88]

Leevi and the Leavings oli tunnettu siitä, että se ei esiintynyt koskaan julkisesti. Yhtye ei kertonut sille mitään keskeistä syytä, mutta aluksi kyse oli ilmeisesti vain Leevi-mytologialla leikittelystä.[89] Alkuvaiheessa yhtyeen oli tarkoitus julkaista vain singlejä ja sen julkikuvaan kuului faktan ja fiktion sekoittaminen, mihin levy-yhtiö antoi vapaat kädet. Atte Blom ja Sundqvist vetäytyivät muutaman viikon ajan päivittäin luomaan kansissa esiintyviä hahmoja ja tapahtumia, joiden myötä alkoi syntyä Leavings-maailma ja -mytologia. Esikoissinglen kannessa esittäjäksi mainitaankin pelkkä ”The Leavings”.[90]

Sundqvist vertasi ensimmäisessä Leavings-haastattelussa vuonna 1978 yhtyettä Pink Floydiin: Jos Leevi and the Leavings olisi esiintynyt, Sundqvist olisi halunnut samanlaisen lavashow’n kuin Pink Floydilla. Keikoista olisi pitänyt tulla unohtumattomia ja kerta kerralta parempia. Sundqvistin nuoruudenystävän Juha Partasen mukaan yhtyeelle oli helpompaa rakentaa mainetta muiden keinojen, kuten videoiden avulla.[91]

Yhtyeen kappaleita olisi ollut vaikea soittaa keikalla täysipainoisesti, sillä levyillä kappaleissa on useita päällekkäisäänityksiä ja trikkejä. Kappaleet olisi pitänyt sovittaa uudelleen, eikä Sundqvistin ääni myöskään kuulostanut luonnossa samanlaiselta kuin levyllä.[91] Sovitustyyli johti ennen pitkää tilanteeseen, jossa keikoille olisi pitänyt palkata lukuisia lisämuusikoita. Yhtye ei halunnut myöskään käyttää taustanauhoja, sillä se olisi tuntunut ”huijaukselta”.[92]

Lisäksi Sundqvist ei pitänyt suurista väkijoukoista tai matkustamisesta. Koska hän oli myös tinkimätön ja halusi tehdä asiat oman päänsä mukaan, konserttijärjestelyistä olisi todennäköisesti tullut hankalia. Sundqvist viihtyi parhaiten perheensä parissa, mitä esiintyminen olisi rajoittanut.[91] Päätös keikkailemattomuudesta ei ollut yksinomaan Sundqvistin, vaikka toisinaan yhtyeen muut jäsenet kaipasivatkin keikoilta saatavaa suoraa yleisöpalautetta. Tarjouksia kuitenkin tuli jatkuvasti, ja Sundqvist kertoi niistä yleensä jälkikäteen – esimerkiksi eräs suomalainen merkittävä rockfestivaali tarjosi 1980–1990-lukujen vaihteessa 600 000 markan esiintymispalkkiota.[93]

Sundqvist totesi myös useaan otteeseen yhtyeen olevan sen jäsenille vain harrastus, ja hän kertoi suhtautuvansa esimerkiksi jalkapalloon paljon vakavammin kuin musiikin tekemiseen. Vuoden 1984 haastattelussa Yleisradiolle hän totesi, että yhtye esiintyisi, jos se ei olisi niin epäkaupallinen ja harrastelijamainen.[94] Sundqvist myös epäili vuoden 1990 haastattelussaan Soundissa, että keikkailu olisi todennäköisesti ”polttanut hänet loppuun”.[91]

Leevi and the Leavings teki kuitenkin kaksi ”keikkaa” Äimärock-festivaaleilla Iittalassa kesällä 1978 nimillä Rife Paananen & Kyytipojat ja Tarmon Dynamo. Väliaikamusiikkina soitettiin jo studiossa äänitetyt ”Mitä kuuluu, Marja-Leena?” ja ”Rakas Annika…”, jotka julkaistiin singlenä myöhemmin kesällä.[95] Leevi and the Leavingsin ainoa julkinen esiintyminen tapahtui Suomen vuoden 1981 Euroviisu-alkukarsinnassa, jossa yhtye putosi jatkosta yleisöäänestyksen perusteella.[24][96] Ylen Mediakomppania-ohjelmassa vuonna 1990 yhtye esitti livenä kappaleensa ”Matkamuistoja”.[97] Tallenne vuoden 1981 Euroviisu-alkukarsinnan esiintymisestä julkaistiin Ylen Elävässä arkistossa vuonna 2019.[98] Ylessä oli pitkään oletettu, ettei esiintymisestä ole säilynyt tallennetta lainkaan, ja mikäli esitys oli aikanaan taltioitu videolle, nauha oli sittemmin käytetty uudelleen. Televisiosta videokasetille nauhoitettu video löytyi vuonna 2019 Risto Paanasen kotoa.[99]

Perintö

muokkaa
” Ei minulla ole hinkua saada Leavingsia ykkösbändiksi. Olisi paljon hienompaa jos joku löytäisi Leevi and the Leavingsin uudelleen kolmenkymmenen vuoden kuluttua ja sanoisi, että olihan se Leavings kova juttu aikanaan. ”

– Gösta Sundqvist[100]

Marraskuussa 2007 ilmestyi tribuuttialbumi Melkein vieraissa, jonka julkaisi suomalainen musiikkiyhtiö Elements Music. Levyllä on Leevi and the Leavingsin suurimpia menestyskappaleita muun muassa Happoradion, Maija Vilkkumaan, Viikatteen ja Egotripin esittäminä. Jokainen esiintyjä teki itse sovitukset.[101] 22. lokakuuta 2008 julkaistiin viiden CD:n ja yhden DVD:n kattava kokoelmaboksi Matkamuistoja – kaikki singlet 1978–2003. Kokoelmassa on 98 kappaletta, ja sen mukana julkaistiin 36-sivuinen kirjanen, joka sisältää haastattelumateriaalia.[102]

Vaikutus suomalaiseen kulttuuriin

muokkaa

Cover-yhtye LeeWings on soittanut Leevi and the Leavingsin kappaleita keikoillaan vuodesta 1998.[103] Ohjaaja Jussi Parviainen teki televisioon keväällä 1999 minisarjan Elina, mitä mä teen?, joka perustui yhtyeen lauluihin. Sarjassa näyttelivät muun muassa Ismo Apell, Kari Sorvali ja Outi Alanen.[104] Leevi and the Leavingsin lauluihin perustuva musikaali Teuvo sai kantaesityksensä Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa helmikuussa 2006. Esitys oli teatterin vuoden suosituimpia ja sai lähes 20 000 katsojaa.[105] Musikaalia on esitetty sen jälkeen muuallakin, esimerkiksi Vaasan ylioppilasteatteri Rampissa kesällä 2010.[106] Yhtyeen musiikin kautta kerrottu sanaton näytelmä Finnhits sai ensi-iltansa Espoon kaupunginteatterissa syyskuussa 2010. Näytelmä on sukukronikka, joka kertoo yhden perheen tarinan kolmen sukupolven ajalta.[107]

PMMP:n vuoden 2006 albumilla Leskiäidin tyttäret julkaistu kappale ”Henkilökohtaisesti” on kunnianosoitus Leevi and the Leavingsille.[108] Yhtye on ollut innoittaja sekä PMMP:n sanoituksille että musiikille; musiikkitoimittaja Ilkka Mattilan mukaan ”sundqvistmaiset tarinat ja melodiat ovat olleet suurelle yleisölle tarttumapinta PMMP:n kappaleisiin”.[109] YUP-yhtyeen Jarkko Martikainen on kertonut, että on yrittänyt ”omaksua häneltä (Sundqvistilta) sitä asennetta, että laulussa ei välttämättä pidä esittää vahvoja väitteitä”.[78] Apulannan Sipe Santapukki on sanonut, ettei löydä ”tarpeeksi hienoja sanoja” kertoakseen yhtyeestä, joka muutti hänen elämänsä ja joka edustaa hänelle täydellisyyttä.[110] Arttu Wiskarin vuoden 2014 kappale ”Sirpa” sai Rumban arvostelussa moitteita Leevi and the Leavings -vaikutteista: ”Se ei ole tribuutti, se ei ole edes pastissi, vaan historian hävyttömin plagiaatti”.[111]

Äänestykset

muokkaa

Radiomafian top 500 -äänestyksessä vuonna 1995 haettiin kaikkien aikojen parasta kappaletta. Ainoa Leevi and the Leavingsilta listalle päässyt kappale oli ”Teuvo, maanteiden kuningas”, mutta se jäi kauas kärjestä.[30] Rumban Suomirockin parhaat biisit -kriitikkoäänestyksessä 1998 sama kappale pääsi 22. sijalle. Listalla oli kahdeksan Leevi and the Leavingsin kappaletta, joista toiseksi korkeimmalle, 37:nneksi, sijoittui ”Pohjois-Karjala”.[31]

Vuonna 2001 Helsingin Sanomien Nyt-liite järjesti äänestyksen parhaista suomalaisista albumikansista. Leevi and the Leavingsin albumi Suuteleminen kielletty pääsi 18:nneksi ja Perjantai 14. päivä 32:nneksi.[112] Soundi listasi 50 parasta suomalaista rock-albumia vuonna 2005, jolloin Häntä koipien välissä valittiin 19. sijalle.[113] Helsingin Sanomat järjesti lukijoilleen vuonna 2007 Sata rakkainta suomirockia -äänestyksen. Leevi and the Leavingsiltä äänestettiin yhteensä 17:ää kappaletta,[114] joista lopulliselle listalle valittiin kolme: ”Mitä kuuluu Marja-Leena?”, ”Pohjois-Karjala” ja ”Teuvo, maanteiden kuningas”.[29] Yhtye ei kuitenkaan päässyt lopullisessa äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon.[115] Yhtyeen kappale ”Jos Helsinki on kaunis” sijoittui kolmannelle sijalle Nyt-liitteen Kaunein Helsinki-aiheinen kappale -verkkoäänestyksessä 2010.[116]

Leavings-Orkesteri

muokkaa
Pääartikkeli: Leavings-Orkesteri

Yhtyeen vanhat jäsenet Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund ilmoittivat huhtikuussa 2011 palaavansa Leavings-Orkesteri-nimisenä yhtyeenä. Leavings-Orkesteri julkaisi Arpapeliä-nimisen albumin 25. toukokuuta. Levyn sisältö on kokonaan orkesterin omaa käsialaa. Leavings-Orkesteri kiertää uuden levyn myötä myös esiintymässä.[117] Tammikuussa 2012 yhtye julkaisi videon uuden kappaleen ”Tänäänkin” studiosessioista[118] ja kesäkuussa 2015 uuden singlen ”Siellä missä toisetkin”.[119] Vuonna 2020 Leavings-Orkesteri oli mukana Arttu Wiskarin kappaleessa "Tässäkö tää oli?". Kappale nousi suomen virallisen sinkkulistan toiseksi.

Kokoonpanot

muokkaa

1978–1979[120]

1979–1982[120]

1982–1986[120]

  • Gösta Sundqvist (laulu, kitara)
  • Juha Karastie (kitara)
  • Risto Paananen (bassokitara, laulu)
  • Markku Mattila (rummut)

1986–1987[120]

  • Gösta Sundqvist (laulu, kitara)
  • Juha Karastie (kitara)
  • Risto Paananen (bassokitara, kitara, rummut[121])

1987–2003[120]

  • Gösta Sundqvist (laulu, kitara)
  • Juha Karastie (kitara)
  • Risto Paananen (bassokitara, laulu)
  • Niklas Nylund (rummut)

Diskografia

muokkaa
Pääartikkeli: Leevi and the Leavingsin diskografia
Pääartikkeli: Luettelo Leevi and the Leavingsin kappaleista

Studioalbumit

muokkaa

Palkintoja

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Alanko, Tero ym.: Leevi and the Leavings – Matkamuistoja -kansivihko. Johanna Kustannus, 2008.
  • Bruun, Seppo ym.: Jee jee jee: Suomalaisen rockin historia. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22503-7
  • Forss, Timo Kalevi: Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo. Helsinki: Into, 2017. ISBN 978-952-264-796-2
  • Ketvel, Roo: Sanoista. Helsinki: Zappa Oy, 1989. ISBN 951-8966-00-1
  • Luoto, Santtu: Raparperitaivas. Helsinki: Johnny Kniga, 2004. ISBN 951-0-29667-8
  • Partanen, Juha: Cyrano ja hullu koira: Nuoruusvuosia Leevi and the Leavingsin Gösta Sundqvistin kanssa: Muistelma. Espoo: Mediakasvo, 2006. ISBN 952-92-0973-8
  • Mediakomppania, Dokumentti Gösta Sundqvistista (otteita dokumentista Elävässä arkistossa), Yleisradio, 1990

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Nieminen, Jouni: Vanha ja uusi Johanna - levymerkin tarinaa (Arkistoitu Internet Archiveen) 2003. Suomen muusikkojen liitto. Arkistoitu 6.8.2007. Viitattu 6.4.2011.
  2. ↑ Leavings-Orkesterilta uusi albumi (Arkistoitu Internet Archiveen) Leavings-Orkesterin kotisivut: Leavings-Orkesteri, Sony Music Entertainment Finland. Arkistoitu 24.11.2012. Viitattu 14.8.2012.
  3. ↑ Partanen 2006, s. 30.
  4. ↑ Partanen 2006, s. 38.
  5. ↑ Partanen 2006, s. 40–41.
  6. ↑ Partanen 2006, s. 47.
  7. ↑ Partanen 2006, s. 102.
  8. ↑ Luoto 2004, s. 14–17.
  9. ↑ a b c d Saario, Heidi: Yhtye – Leevi and the Leavings (Arkistoitu Internet Archiveen) Leavings.net. Arkistoitu 29.2.2008. Viitattu 29.7.2010.
  10. ↑ Ketvel 1989, s. 37
  11. ↑ Partanen 2006, s. 124
  12. ↑ Partanen 2006, s. 126
  13. ↑ a b Luoto 2004, s. 21.
  14. ↑ Jarva, Hannu: Muhkea paketti Leevi and the Leavingsia Karjalainen. Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy. Viitattu 30.7.2010. [vanhentunut linkki]
  15. ↑ a b Luoto 2004, s. 70–72
  16. ↑ Luoto 2004, s. 4.
  17. ↑ Luoto 2004, s. 12
  18. ↑ a b c d Forss 2017, s. 317.
  19. ↑ Luoto 2004, s. 43
  20. ↑ Luoto 2004, s. 26.
  21. ↑ Luoto 2004, s. 26–30.
  22. ↑ Kivimäki, Jyrki: Tuhannen markan seteli yleisön suosikki - tänään kääntyy uusi lehti Urheiluruudun historiassa yle.fi. 11.2.2013. Viitattu 30.12.2016.
  23. ↑ Forss, Timo Kalevi: Leevi and the Leavings – hittitehtaan tarina, s. 41. Like, 2022. ISBN 978-951-1-40986-1
  24. ↑ a b Lindfors, Jukka: Leevi and the Leavings: Sinisilmä mansikkasuu Elävä arkisto. 27.5.2010. Yleisradio Oy. Viitattu 27.7.2010.
  25. ↑ Luoto 2004, s. 40
  26. ↑ Luoto 2004, s. 51–53
  27. ↑ Luoto 2004, s. 59–62
  28. ↑ Luoto 2004, s. 57
  29. ↑ a b Jokelainen, Jarkko: Sata rakkainta suomirockia. Äänestä omaa suosikkiasi näistä! Helsingin Sanomat. 22.6.2007. Sanoma. Viitattu 28.7.2010.
  30. ↑ a b c Radiomafian Top 500 (v. 1995) (Arkistoitu Internet Archiveen) Radiomafia, Yle. Arkistoitu 4.7.2009. Viitattu 29.7.2010.
  31. ↑ a b Luoto, Santtu, 2004, s. 153
  32. ↑ Luoto 2004, s. 95
  33. ↑ a b Luoto 2004, s. 80
  34. ↑ Luoto 2004, s. 86
  35. ↑ Leevi and the Leavings (Arkistoitu Internet Archiveen) Ifpi.fi. Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry. Arkistoitu 8.4.2019. Viitattu 28.7.2010.
  36. ↑ Luoto 2004, s. 86
  37. ↑ Alanko ym. 2008, s. 17
  38. ↑ Luoto 2004, s. 88
  39. ↑ Forss 2017, s. 145.
  40. ↑ a b Forss 2017, s. 318.
  41. ↑ a b Luoto 2004, s. 96–98
  42. ↑ Mainosaikatutkimus 11–12/2004 (PDF) (”taustalla soi Vasara ja nauloja kappale ja miesääni sanoo 'Telemarkit ja tasajalat tarjoaa Rautia'”) Viestintäviraston julkaisuja 3/2005. Viestintävirasto. Viitattu 6.8.2010.
  43. ↑ a b Muuvi-palkinnon voittajat ifpi.fi. Suomen Ääni- ja kuvatallenne-tuottajat ry. Arkistoitu 20.8.2010. Viitattu 29.7.2010.
  44. ↑ a b Emma-gaala 1995 emmagaala.fi. Suomen Ääni- ja kuvatallenne-tuottajat ry. Viitattu 29.7.2010.
  45. ↑ a b c d e f Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry Pomus.net. Arkistoitu 8.7.2008. Viitattu 28.7.2010.
  46. ↑ Pullinen, Petri: Gösta Sundqvistin Yleisradiolle tekemät ohjelmat lähetysaikoineen elisanet.fi. Viitattu 6.8.2010.
  47. ↑ Luoto 2004, s. 107
  48. ↑ Kostiainen, Pasi: Kolumni: Elvis ja Gösta Ilta-Sanomat. 16.8.2007. Sanoma News Oy. Viitattu 4.8.2010.
  49. ↑ a b Partanen 2006, s. 163
  50. ↑ Alanko ym. 2008, s. 12
  51. ↑ Forss 2017, s. 232.
  52. ↑ Kaikkien aikojen myydyimmät kotimaiset albumit Ifpi.fi. Lista päivitetty v. 2013. Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry. Viitattu 25.3.2023.
  53. ↑ Luoto 2004, s. 125
  54. ↑ Luoto 2004, s. 126–127
  55. ↑ Valkonen, Tero: Onnen avaimet HS Nyt-liite. 12.4.2002. Sanoma. Viitattu 13.8.2010.
  56. ↑ Niemi, Jussi: Hopeahääpäivä (Arkistoitu Internet Archiveen) Soundi. 2003. A-lehdet. Arkistoitu 13.5.2011. Viitattu 13.8.2010.
  57. ↑ Soundi (1990)
  58. ↑ Tähtivaara, Sarianne: Gösta Sundqvist panosti lääkärin neuvosta terveyteensä viimeisinä vuosinaan - tällaiset olivat rakastetun laulajan viimeiset hetket Iltalehti. 16.8.2017. Viitattu 22.5.2020.
  59. ↑ Luoto 2004, s. 134–135
  60. ↑ Leavings-orkesteri (Arkistoitu Internet Archiveen) leavings-orkesteri.fi. Arkistoitu 15.4.2011. Viitattu 4.4.2011.
  61. ↑ Luoto 2004, s. 136
  62. ↑ Lindfors, Jukka: Malja Göstalle teki kunniaa suomipopin suurmiehelle Elävä arkisto. 28.11.2008. Yleisradio Oy. Viitattu 13.8.2010.
  63. ↑ Cyde Hyttinen (Arkistoitu Internet Archiveen) Klassinen.fi. Nemesys. Arkistoitu 21.5.2008. Viitattu 13.8.2010.
  64. ↑ Bruun ym. 1998, s. 421 (sitaatin alkuperäinen julkaisu: Rumba 1995)
  65. ↑ a b Bruun ym. 1998, s.288
  66. ↑ Forss 2017, s. 230.
  67. ↑ Luoto 2004, s. 48
  68. ↑ Luoto 2004, s. 52
  69. ↑ Alanko ym. 2008, s. 7
  70. ↑ Luoto 2004, s. 17.
  71. ↑ Partanen 2006, s. 73
  72. ↑ Partanen 2006, s. 77
  73. ↑ Luoto 2004, s. 114–115.
  74. ↑ Alanko ym. 2008, s. 29
  75. ↑ Alanko ym. 2008, s. 4
  76. ↑ Luoto 2004, s. 116–117
  77. ↑ Bruun ym. 1998, s. 357
  78. ↑ a b Valkonen, Tero: Satiirikko pehmentää otettaan Selvis. 2005. Säveltäjät ja sanoittajat Elvis Ry. Viitattu 4.8.2010.
  79. ↑ Fräntilä, Jarkko: Leevi and the Leavings: Onnen avaimet Soundi. huhtikuu 2002. A-lehdet. Viitattu 28.7.2010.
  80. ↑ Ojala, Pertti: Leevi and the Leavings: Torstai... 40 seuraavaa hittiä Soundi. 2001. A-lehdet. Viitattu 28.7.2010.
  81. ↑ Mehtälä, Anssi: Lauluja meistä ihmisistä. Länsi-Savo. 7.11.2008. Etelä-Savon Viestintä. Arkistoitu 23.5.2012. Viitattu 30.7.2010.
  82. ↑ Partanen 2006, s. 161.
  83. ↑ Luoto 2004, s. 64
  84. ↑ Lehtola, Jouko: Musiikin Aarne Tarkas syytää ylpeänä kioskikirjallisuuttaan levymarkkinoille. Helsingin Sanomat, 11.7.1995. Sanoma. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.3.2011.
  85. ↑ Luoto 2004, s. 101–102
  86. ↑ Luoto 2004, s. 36
  87. ↑ Luoto 2004, s. 63–64
  88. ↑ Alanko ym. 2008, s. 24–25
  89. ↑ Luoto 2004, s. 31–32
  90. ↑ Luoto 2004, s. 21–24
  91. ↑ a b c d Partanen 2006, s. 151–152
  92. ↑ Luoto 2004, s. 32
  93. ↑ Luoto 2004, s.33–35
  94. ↑ Lindfors, Jukka: Leavings lauloi antisankareista harrastajapohjalta Elävä arkisto. 8.9.2006. Yleisradio Oy. Viitattu 4.8.2010.
  95. ↑ Alanko ym. 2008, s. 21
  96. ↑ Murtomäki, Asko: Finland 12 points! Suomen Euroviisut, s. 114. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-106-2
  97. ↑ Mediakomppania: Dokumentti Gösta Sundqvistista, 1990
  98. ↑ Timo Hämäläinen: Harvinainen video julki: Leevi and the Leavings esiintyi livenä yhden ainoan kerran – 38 vuotta kateissa ollut tallenne löydettiin viimein Ilta-Sanomat. 27.12.2019. Sanoma. Viitattu 27.12.2019.
  99. ↑ Typpö, Juho: Leevi and the Leavingsin ainoa live-esitys oli kateissa 38 vuotta – sitten se löytyi videolta bändin jäsenen kotoa, ja nyt Sinisilmä, mansikkasuu -kappale on Ylellä kaikkien nähtävillä Helsingin Sanomat. 27.12.2019. Viitattu 28.12.2019.
  100. ↑ Soundi 3/1984
  101. ↑ Leevi & The Leavingsille tribuuttilevy (Arkistoitu Internet Archiveen) Helsingin Sanomat. 6.11.2007. Arkistoitu 6.3.2008. Viitattu 28.7.2010.
  102. ↑ Leevi and the Leavings: Matkamuistoja - Kaikki singlet 1978-2003 (Arkistoitu Internet Archiveen) Johanna Kustannus. Arkistoitu 25.12.2008. Viitattu 27.7.2010.
  103. ↑ LeeWings: Info (Arkistoitu Internet Archiveen) LeeWings. Arkistoitu 14.10.2013. Viitattu 2.4.2011.
  104. ↑ Luoto 2004, s. 122
  105. ↑ Hämeenlinnan teatterissa ennätys kp24.fi. 27.12.2006. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino. Arkistoitu 31.10.2015. Viitattu 29.7.2010.
  106. ↑ Laurila, Anne: Rampin kesänäytelmässä soi Leevi and the Leavings Pohjalainen. 8.7.2010. I-Mediat Oy. Viitattu 29.7.2010. [vanhentunut linkki]
  107. ↑ Finnhits Espoon kaupunki. Arkistoitu 25.9.2011. Viitattu 22.9.2010.
  108. ↑ Veijalainen, Jarkko: PMMP - Leskiäidin Tyttäret 07.01.2007. Noise.fi. Viitattu 28.7.2010.
  109. ↑ Blåfield, Ville: Viimeinen kesä. Kuukausiliite, 3.8.2013, nro 8, s. 22–29. Sanoma.
  110. ↑ Alanko ym. 2008, s. 34
  111. ↑ Järvinen, Jami: Arviossa Arttu Wiskarin Sirpaleet – “Sirpa-single pitäisi valella bensiinillä ja polttaa julkisesti Senaatintorilla varoitukseksi” Rumba. 23.10.2014. Viitattu 6.1.2015.
  112. ↑ Levyraati – Suomen paras levynkansi -äänestys (Arkistoitu Internet Archiveen) HS Nyt-Liite. lokakuu 2001. Arkistoitu 24.2.2007. Viitattu 28.7.2010.
  113. ↑ 50 parasta suomalaista rock-albumia. Soundi. 2005. A-lehdet. Arkistoitu 23.5.2012. Viitattu 30.7.2010.
  114. ↑ Ahlroth, Jussi & Jokelainen, Jarkko: Sata rockia, joita suomalaiset rakastavat Helsingin Sanomat. 22.6.2007. Sanoma. Viitattu 28.7.2010.
  115. ↑ Mattila, Ilkka: Nämä kappaleet olivat lukijoiden kymmenen suosikkia Helsingin Sanomat. 7.7.2007. Sanoma. Viitattu 28.7.2010.
  116. ↑ Arbelius, Jenni: Teuvo on kaupungin kuningas (Arkistoitu Internet Archiveen) Nyt-liite. 23.6.2010. Sanoma. Arkistoitu 29.7.2010. Viitattu 28.7.2010.
  117. ↑ Kulttibändi Leevi and the Leavings palaa: Keikkoja ja uusi albumi (Arkistoitu Internet Archiveen) Aamulehti. 4.4.2011. Alma. Arkistoitu 7.4.2011. Viitattu 4.4.2011.
  118. ↑ Leavings-Orkesterin Facebook-julkaisu Facebook.com. 21.1.2012. Viitattu 9.5.2020.
  119. ↑ Leavings-Orkesterin Facebook-julkaisu Facebook.com. 4.6.2015. Viitattu 9.5.2020.
  120. ↑ a b c d e Valkonen, Tero: Leevi and the Leavings Populaarimusiikin museo. Kevyen Musiikin Museon kannatusyhdistys ry. Viitattu 29.7.2010.
  121. ↑ Luoto 2004, s. 72

Aiheesta muualla

muokkaa
Leevi and the Leavings
Studioalbumit
EP:t
Valikoidut singlet
Kokoelmat
Videotallenteet
  • Mediakomppania: Dokumentti Gösta Sundqvistista (1990)
Kirjat
Muuta
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Leevi_and_the_Leavings&oldid=22707428”