Wikipedia

Martinique

Ranskan departementti

Martinique on Ranskan merentakainen departementti ja hallintoalue (département d’outre-mer, DOM) Länsi-Intiassa Karibianmerellä. Se on Pienten Antillien saari, ja sen pinta-ala on noin 1 128 neliökilometriä ja asukasluku 397 728[1] (vuonna 2011). Rantaviivaa on 350 kilometriä. Pääkaupunki on Fort-de-France. Koska Martinique kuuluu Ranskaan, se on myös osa Euroopan unionia ja euroaluetta.

Martinique
Département d’Outre-Mer de la Martinique

[[Tiedosto:|90px]]
lippu vaakuna
Sijainti
Hallinto
Hallintopääkaupunki Fort-de-France
viralliset kielet ranska
Alueneuvoston
puheenjohtaja 		Lauren Prévost
(2011– )
Departementit 1
Arrondissementit 4
Kantonit 45
Kunnat 34
Tilastotiedot
Pinta-ala1 1 128 km²
Väkiluku
 - 2011 väestölaskenta 392 291 [1]

Martinique on kuuluisa kirjailijoistaan ja 1980-luvulla kehittyneestä zouk-musiikista. Vientituotteita ovat muun muassa rommi, sokeri ja ananas.

Historia

muokkaa
 
Fort-de-France piirroksessa 1700-luvulta.

Ennen eurooppalaisten tuloa Martiniquella asuivat arawakit, jotka saapuivat saarelle noin 400–300 eaa.[2] Myöhemmin saarelle tulivat karibit, jotka kutsuivat saarta nimellä Madinina[3]. Kristoffer Kolumbus oli ensimmäinen saaren havainnut eurooppalainen. Hän löysi saaren vuonna 1493, mutta rantautui saarelle vasta vuonna 1502.[4] Kolumbus antoi saarelle nimen Martinica (ranskaksi Martinique),[5] Pyhän Martinuksen mukaan.[2] Ensimmäiset eurooppalaiset siirtolaiset olivat Pierre Belain d’Esnambucin johtama ranskalaisten ryhmä, joka tuli saarelle vuonna 1635.[4] Siirtolaiset perustivat saaren luoteisosaan pienen linnoituksen ja asutuksen, josta kehittyi sittemmin pääkaupunkina toiminut Saint-Pierre. Seuraavana vuonna Ranskan kuningas Ludvig XIII laillisti orjuuden Ranskan Länsi-Intiassa.[4] Orjatyövoiman avulla ranskalaiset vahvistivat saaresta otettaan, ja vuonna 1649 he perustivat Fort-de-Francen linnoituksen saaren eteläosaan. Siirtolaiset ajautuivat pian yhteenottoihin karibien kanssa, kun metsää hakattiin sokeriruokopeltoja varten, ja syttyneen sodan seurauksena karibeja kuoli ja jäljelle jääneet siirrettiin vuonna 1660 saarelta pois. Martinique herätti kiinnostusta myös brittien parissa, ja he miehittivät saarta Napoleonin sotien aikana vuosina 1794–1815[4]. Miehityksen aikana saaren talous kukoisti, kun sokeria myytiin Ranskan sijasta brittien markkinoille. Miehityksen takia saari säästyi myös Ranskan vallankumouksen aiheuttamalta hävitykseltä. Kun britit palauttivat saaren Ranskalle vuonna 1815, maan olot olivat jo rauhoittuneet.[3]

 
St-Pierreä Mount Peléen purkauksen jälkeen vuonna 1902.

1800-luvulla sokerin hinta alkoi laskea sen liiallisen tuotannon ja sokerijuurikkaan markkinoille tulon vuoksi, minkä seurauksena saaren poliittista elämää hallinneet suurmaanomistajat menettivät poliittista valtaansa ja orjuutta vastustanut Viktor Schoelcherin johtama liike sai puolestaan lisää valtaa. Paljolti Schoelcherin vaikutuksesta orjuus lopetettiin Ranskan Länsi-Intiassa vuonna 1848,[4] ja häntä pidetäänkin paikallisena kansallissankarina. Vuonna 1902 Martinique koki Karibian historian pahimpiin lukeutuneen luonnonkatastrofin, kun Saint-Pierre kaupunki tuhoutui Mont Peléen purkauksessa. Surmansa sai noin 30 000 henkeä, ja sen jälkeen pääkaupungiksi tuli Fort-de-France.[3]

Toisessa maailmansodassa Martinique asettui Vichyn Ranskan puolelle, mutta Yhdysvaltain laivaston saarto pakotti sen kääntymään Vapaan Ranskan puolelle.[4]

Vuonna 1946 Martiniquesta tuli Ranskan merentakainen departementti, ja vuonna 1974 sen hallintoa samankaltaistettiin tavallisten departementtien kanssa[6]. 1970-luvun lopulla alkoi työpaikkojen vähäisyydestä johtunut suurimittainen muutto Ranskan mannermaalle[7]. Vuonna 2007 saarelle osui hurrikaani Dean, joka tuhosi saaren banaanisadon lähes kokonaan. Taloudelliset tappiot olivat noin 240 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, minkä lisäksi kaksi ihmistä kuoli.[6] Martiniquella ja muilla Ranskan Karibian saarilla oli vuonna 2009 suuria työttömyydestä johtuneita mellakoita, joiden takia on sovittu alueelle annettavasta suuremmasta taloudellisesta tuesta[7].

Politiikka

muokkaa

Martiniquen nykyinen prefekti on Lauren Prévost, joka astui virkaansa vuonna 2011[8]. Prefektin nimittää Ranskan presidentti viiden vuoden ajaksi, ja valinnassa neuvoa antaa sisäasiainministeriö. Saaren hallintoelimet ovat yksikamariset yleisneuvosto ja alueneuvosto. Yleisneuvostossa on 45 jäsentä ja alueneuvostossa 41. Molempien jäsenet valitaan yleisillä vaaleilla kuusivuotiskausien ajaksi. Ranskan senaattiin Martiniquelta valitaan kaksi jäsentä ja kansalliskokoukseen neljä.[9] Alueneuvoston johdossa on Serge Letchimy[10] ja yleisneuvostoa johtaa Josette Manin[11]. Hallinnollisesti Martinique muodostuu neljästä arrondissementista, 45 kantonista ja 34 kunnasta[12]. Martiniquella on ollut nationalistista liikehdintää, mutta Ranskan taloudellisen tuen menettämisen pelossa nationalistien kannatus ei ole ollut kovin suurta. Saaren suuremmasta autonomiasta järjestettiin kansanäänestys vuonna 2010, ja siinä 80 prosenttia äänestäneistä vastusti autonomian lisäämistä.[7]

Maantiede

muokkaa
 
Martinique satelliittikuvassa.

Martiniquen pinta-ala on yhteensä 1 128 neliökilometriä. Saari on noin 80 kilometriä pitkä ja noin 35 kilometriä leveä. Se on Ranskan merentakaisista alueista pienimpiä. Pinnanmuodoiltaan saari koostuu kolmesta massiivista. Saaren korkein vuori on tulivuori Mont Pelée, joka kohoaa 1 397 metrin korkeuteen. Saaren keskustassa on Carbetvuoristo, jonka korkein kohta on 1 195 metriin kohoava Piton Lacroix. Saaren eteläosassa on lisäksi 504 metrin korkuinen Mont Vauclin. Saaren jokia ovat etelässä Mont Vauclinilta alkunsa saavat Salée ja Pilote, keskiosissa Carbetvuoristosta virtaavat Lorrain, Galion, Capot ja Lézarde. Myös pohjoisosissa on jokia, mutta ne ovat hyvin pieniä. Saaren pohjoinen rannikko on jyrkkää kalliota, joka loivenee etelään mentäessä. Saaren kaksi suurta lahtea ovat Fort-de-France ja Marin. Martiniquen ilmasto vaihtelee kausittain vain vähän. Keskimääräinen lämpötila on 26 °C, ja keskimääräiset alimmat lämpötilat ovat 20–22 °C ja korkeimmat 30–32 °C. Keskimäärin 300 päivänä vuodessa koillisesta puhaltavat pasaatituulet viilentävät ilmastoa jonkin verran. Etelästä tulevat lämpimät ja kosteat tuulet tuovat ajoittain mukanaan hurrikaaneja. Sadetta tulee alueen pinnanmuodoista riippuen vuosittain 1 000–10 000 millimetriä.[13]

Luonto

muokkaa
 
Martiniquen metsää.

Martinique voidaan jakaa neljään kasvillisuusalueeseen, jotka ovat rannikko, alamaa, entinen metsävyöhyke ja ylimmät vuorten rinteet. Rannikolla on suuria mangroverämeitä, joista suurin sijaitsee Fort-de-Francen lahdella. Alamaan kasvillisuusvyöhyke ulottuu rannikolta noin 460 metrin korkeuteen. Sen kasvillisuuteen kuuluvat esimerkiksi erilaiset orkideat, saniaiset ja puista esimerkiksi mahonki. Alamaan yläpuolisilla alueilla on entinen metsävyöhyke, jossa kasvaa edelleen paikoittain suuria puita. 900 metristä ylöspäin kasvillisuus on harvaa muutamia metsiköitä lukuun ottamatta. Metsät kattavat saaren pinta-alasta yhteensä noin neljänneksen. Eläimiä saarella on vain vähän. Käärmeitä yritettiin epäonnistuneesti tuhota saarelta tuomalla sinne mungoja.[13] Käärmeiden sijasta ne hävittivät paikallisia lintulajeja, joista osa hävisi kokonaan[14].

Talous

muokkaa

Martiniquen talous perustuu muiden Karibianmeren alueiden tavoin muutamalle maataloustuotteelle sekä matkailulle. Saari on myös hyvin riippuvainen Ranskan tuesta. Martiniquen elintaso kuuluu kuitenkin Karibian korkeimpiin.[13] Maatalous tuotti vuoden 1997 arvion mukaan kuusi prosenttia bruttokansantuotteesta; teollisuus tuotti 11 prosenttia ja palvelut 83 prosenttia. Vuoden 2003 arvion mukaan Martiniquen bruttokansantuote oli 6,117 miljardia Yhdysvaltain dollaria, joka teki henkilöä kohden 14 400 dollaria.[9] Paikallisen teollisuuden tuotteita ovat esimerkiksi kala- ja hedelmäsäilykkeet sekä virvoitusjuomat. Taloudellista tukea on pyritty ohjaamaan myös esimerkiksi jahtien ja urheiluveneiden rakentamiseen.[13] Ennen tärkeän sokeriruo’on tuotanto on vähentynyt, ja sitä käytetään nykyisin pääasiassa rommin tuotantoon. Banaanin tuotanto on sitä vastoin lisääntynyt, ja sitä viedään eniten Ranskan mannermaalle. Suurin osa esimerkiksi lihasta ja vihanneksista joudutaan tuomaan muualta. Matkailu työllistää noin 11 000 henkilöä, ja se on ohittanut tärkeysjärjestyksessä maatalouden.[9] Turisteja tulee etenkin risteilyaluksilla pääasiassa Ranskasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista. Martinique on Karibian suosituimpia turistikohteita.[13]

Liikenne

muokkaa
 
Aimé Césairen kansainvälinen lentoasema.

Martiniquelta on säännölliset meri- ja lentoyhteydet Ranskaan ja Pohjois-Amerikkaan. Pääsatama sijaitsee Fort-de-Francessa.[13] Myös La Trinitessä ja Le Marinissa on satamat[9]. Fort-de-Francesta itään Lamentinissa sijaitsee Aimé Césairen kansainvälinen lentoasema. Sisäitä liikennettä hoitavat paikalliset bussiyhtiöt ja pienet matkustajalaivat.[13] Tieverkkoa oli vuonna 2000 yhteensä 2 105 kilometriä[9].

Väestöjakauma

muokkaa

Martiniquen väestö on taustaltaan sekalaista, ja eri etniset ryhmät ovat sekoittuneet voimakkaasti. Eurooppalaiset siirtolaiset olivat pääasiassa peräisin Normandiasta, Bretagnesta, Pariisista ja muista Ranskan osista. Ensimmäisten eurooppalaisten siirtolaisten jälkeen tuotiin orjia Afrikasta, ja heidän jälkeensä on tullut pieniä määriä siirtolaisia esimerkiksi Intiasta, Syyriasta ja Libanonista. Nykyisin siirtolaisia tulee muista Karibian osista, esimerkiksi Dominicalta ja Haitilta. Monet heistä ovat saarella laittomasti.[15] CIA:n julkaiseman The World Factbookin mukaan väestöstä 90 prosenttia on taustaltaan afrikkalaista alkuperää tai afrikkalaisten, valkoisten ja intialaisten sekoituksia. Valkoisia on väestöstä viisi prosenttia, ja loput koostuvat pääasiassa itäaasialaisista ja kiinalaisista.[9] Varhaisista siirtolaisista polveutuvasta valkoisesta väestöstä käytetään nimitystä békés. Ranskan mannermaalta hiljattain muuttaneita kutsutaan nimellä metros.[5] Katolisten osuus Martiniquen väestöstä oli vuoden 1997 arvion mukaan 85 prosenttia. Protestantteja oli 10,5 prosenttia, muslimeja 0,5 prosenttia ja hinduja 0,5 prosenttia[9]. Martiniquen virallinen kieli on ranska, jonka lisäksi saarella puhutaan martiniquen kreolia. Kreoliin on sekoittunut muun muassa ranskaa, englantia ja afrikkalaisia kieliä. Vähemmän puhuttuihin kieliin kuuluvat esimerkiksi vietnam, arabia ja kiina.[16]

Kansalliset symbolit

muokkaa

Martiniquen epävirallinen lempinimi on Ile aux Fleurs eli kukkien saari. Toinen saaresta käytetty nimitys on Pays des Revenants, jolla viitataan paikkaan, jonne palataan mielellään. Myös puista gommier-nimellä tunnettua kalastusvenettä ja bakoua-hattua pidetään saaren symboleina. Saaren maskotti on kolibri.[5] Saarella on epävirallinen lippu, joka juontaa juurensa 1700-luvulla ranskalaisten kauppalaivojen käyttämään lippuun. Lipussa kuvattu käärme on keihäskäärmeen sukulainen Bothrops lanceolatu,[17] paikallisella nimellään fer-de-lance. Virallisissa yhteyksissä käytetään epävirallisen lipun sijasta Ranskan lippua.[9]

Martiniquella ei ole ollut virallista lippua, mutta vuonna 2022 paikallishallinto järjesti neuvoa-antavan kansanäänestyksen aiheesta. Lisäksi merentakaiselle alueelle oli tarkoitus valita kansallislaulu.[18] Lippuäänestyksen voitti aluksi ns. kolibrilippu.[19] Tämä valinta oli kuitenkin kiistanalainen valinta, koska lipussa esiintynyt kolibri oli haettu Shutterstock-kuvapankista.[20] Lipun suunnittelija Anaïs Delwaulle puolusti aluksi suunnittelemaansa lippua, mutta ilmoitti 23. tammikuuta, että haluaa ehdotuksensa pois kisasta, minkä johdosta toiseksi tunnut ehdotus esiteltiin Martiniquen kansalliskokoukselle uutena lippuehdotuksena.[21] Helmikuussa 2023 kansalliskokous vahvisti uuden ns. punavihermustan lipun. Samassa yhteydessä merentakaisen alueen kansallislauluksi vahvistettiin Ansanm.[22]

Kulttuuri

muokkaa

Kirjallisuus

muokkaa

Orjuuden aikana ja sen jälkeen Martiniquelle kehittyi rikas ja omaperäinen suullinen tarinaperinne. Paras esimerkki siitä ovat kansansadut, jotka kertovat ovelasta kanista (compère lapin).[5] 1930-luvulla syntyi kirjallisuuteen ja filosofiaan keskittynyt négritude-aate, jonka tärkeimpiä vaikuttajia oli Martiniquella syntynyt Aimé Césaire[23]. Aatteen taustalla oli mustien sosiaalisen tilanteen ja kulttuurin edistäminen sekä yhteyksien luominen afrikkalaisiin tapoihin.[15] Césairen tapaan kirjoitti myös Édouard Glissant. Muita martiniquelaisia kirjailijoita ovat esimerkiksi Frantz Fanon, Patrick Chamoiseau ja Raphaël Confiant.[5]

Uskonto

muokkaa

Ranskalaisen vaikutuksen takia katolisuus on saaren tärkein uskonto, vaikkakin saarella on myös muita ryhmiä, kuten adventistit. Kristinuskon rinnalla on säilynyt quimbois-nimellä tunnettu uskomusjärjestelmä. Siihen kuuluu muun muassa henkiparantaminen ja yrttien käyttö. Intialaisten siirtolaisten hindulaisuus on säilynyt saarella 1800-luvun muodossaan. Kuitenkin monet hindulaisuutta ja quimboisia harjoittavat kokevat itsensä ensisijaisesti katolisiksi. Martiniquelle on lisäksi jossain määrin levinnyt Jamaikalta alkunsa saanut rastafari-liike.[5]

Musiikki

muokkaa

Beguine on Martiniquella kehittynyt tanssimusiikki, joka sai alkunsa 1930-luvulla. Sittemmin siitä kehittyi tunnetumpi zouk.[15] Zoukin tekivät tunnetuksi Martiniquen ulkopuolella yhtyeet, kuten Kassav ja Compagnie Créole, ja se on paljolti korvannut käytössä beguinen. Gwo-ka on paikallinen omalaatuinen rummutustyyli.[5]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Populations légales 2011 des départements et des collectivités d’outre-mer Insee. Viitattu 6.12.2014. (ranskaksi)
  2. ↑ a b Histoire de la Martinique Madinina2002.chez-alize.fr. Viitattu 23.4.2017. (ranskaksi)
  3. ↑ a b c Caribbean Islands, s. 604.
  4. ↑ a b c d e f Martinique History Timeline WorldAtlas. Viitattu 23.4.2017. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g Martinique Countries and their Cultures. Everyculture.com. Viitattu 19.8.2011. (englanniksi)
  6. ↑ a b Caribbean Islands, s. 605.
  7. ↑ a b c Regions and territories: Martinique BBC News. BBC. Viitattu 19.8.2011. (englanniksi)
  8. ↑ Le Préfet État en Martinique. Arkistoitu 13.7.2011. Viitattu 19.8.2011. (ranskaksi)
  9. ↑ a b c d e f g h Martinique The World Factbook. 2006. CIA. Arkistoitu 6.6.2011. Viitattu 19.8.2011. (englanniksi)
  10. ↑ Blog officiel de Serge Letchimy serge-letchimy.fr. Viitattu 19.8.2011. (ranskaksi)
  11. ↑ Martinique: Josette Manin élue présidente du Conseil Général Politiques Publiques. Arkistoitu 4.4.2011. Viitattu 19.8.2011. (ranskaksi)
  12. ↑ 972-Martinique Insee. Viitattu 25.8.2011. (ranskaksi)
  13. ↑ a b c d e f g Martinique Encyclopædia Britannica. Viitattu 19.8.2011. (englanniksi)
  14. ↑ Caribbean Islands, s. 607.
  15. ↑ a b c Caribbean Islands, s. 606.
  16. ↑ Languages of Martinique Ethnologue. Viitattu 20.8.2011. (englanniksi)
  17. ↑ Information about Martinique Carribean Travel. Viitattu 25.8.2011. (englanniksi)
  18. ↑ Drapeau et hymne : la deuxième phase du vote est en cours Martinique la 1ère. 10.1.2023. Viitattu 23.5.2024. (ranska)
  19. ↑ Le drapeau au colibri et l’hymne Ansanm, nouveaux emblèmes de la Martinique viaatv.tv. Viitattu 23.5.2024. (ranska)
  20. ↑ Drapeau de la Martinique : la créatrice de l'étendard au colibri s'exprime après la polémique viaatv.tv. Viitattu 23.5.2024. (ranska)
  21. ↑ Victime de cyberharcèlement, la créatrice du drapeau au colibri, jette l'éponge Martinique la 1ère. 23.1.2023. Viitattu 23.5.2024. (ranska)
  22. ↑ Le drapeau Rouge Vert Noir adopté par l'Assemblée de Martinique martinique.franceantilles.fr. 2.2.2023. Viitattu 23.5.2024. (ranska)
  23. ↑ Liukkonen, Petri: Aimé Césaire (1913–2008) Authors' Calendar. Viitattu 23.4.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Väli-Amerikan valtiot
Mantereen maat
Saarivaltiot
Itsehallintoalueet

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Martinique&oldid=22655194”