Konstantínos Karamanlís
Konstantínos G. Karamanlís (kreik. Κωνσταντίνος Γ. Καραμανλής, 8. maaliskuuta 1907 Kupkoy (nyk. Próti), Makedonia, Osmanien valtakunta – 23. huhtikuuta 1998 Ateena, Kreikka) oli juristi ja poliitikko, joka toimi Kreikan pääministerinä vuosina 1955–1963 ja 1974–1980 sekä Kreikan presidenttinä 10. toukokuuta 1980 – 10. maaliskuuta 1985 ja uudelleen 5. toukokuuta 1990 – 10. maaliskuuta 1995.[1]
Nuoruus
muokkaaKaramanlíksesta tuli Kreikan kansalainen vuonna 1913, sen jälkeen kun Makedonia oli vapautunut toisen Balkanin sodan jälkeen. Hänen isänsä Geórgios Karamanlís oli opettaja, joka oli taistellut Kreikan Makedonian sodassa vuosina 1904–1908. Karamanlís opiskeli oikeustiedettä Ateenan yliopistossa vuosina 1925–1929. Suoritettuaan armeijan vuosina 1930–1935 hän toimi lakimiehenä Sérresin kaupungissa. Karamanlís aloitti oman poliittisen uransa konservatiivisessa kansanpuolueessa ja hänet valittiin parlamentin jäseneksi ensimmäisen kerran 28-vuotiaana 1930-luvun puolivälissä.[2] Karamanlís muutti Ateenaan vuonna 1941 ja toimi yleisten töiden ministerinä Kreikan sisällissodan jälkeen 1947.
Vuosien 1946 ja 1955 välillä Karamanlís oli työministeri, liikenneministeri, sosiaaliministeri, puolustusministeri ja yleisten töiden ministeri.[1]
Ensimmäinen pääministerikausi 1955–1963
muokkaaKaramanlís muodosti oman poliittisen puolueen, Kansallisradikaali unioni, kreik. Ethnikí Rizospastikí Énosis (ERE) vuonna 1956. Kreikan kansantuote kasvoi 70 prosenttia Karamanlísin johdolla vuosina 1955–1962, ja hinnat pysyivät vakaina. Karamanlís ei myöntänyt kotiinpaluuoikeutta 60 000 kreikkalaiselle, jotka olivat paenneet kommunistimaihin. Kreikan kommunistinen puolue oli kielletty. Uusi vasemmistopuolue, Yhdistynyt demokraattinen vasemmisto, kreik. Eniaía Demokratikí Aristerá (EDA) oli saanut toimintaoikeuden vuonna 1951. Karamanlísin oma puolue Kansallisradikaalit voitti vaalit vuosina 1956, 1958 ja 1961. Karamanlís joutui eroamaan pääministerin virasta kesällä 1963. Syynä olivat erimielisyydet kuningashuoneen kanssa ja epäilyt epädemokraattisten keinojen käytöstä. Karamanlís käytti hyväkseen poliittista painostusta upseerikunnan ja TEA-ryhmien avulla ennen 1961 vaaleja.
Eurooppalainen visio
muokkaaKaramanlís ajoi voimakkaasti Kreikan liittymistä EEC:n jäseneksi vuodesta 1958 lähtien. Hän tapasi eurooppalaisia johtajia, kuten Saksan Konrad Adenaueria ja Ranskan Charles de Gaullea. Kaksi vuotta kestäneissä neuvotteluissa Brysselissä hänen lobbauksensa tuotti tuloksia: Kreikka hyväksyttiin laajentumisneuvotteluissa EEC:n kauppakumppaniksi. Sen ansiosta päättyi Kreikan taloudellinen eristyneisyys ja sen poliittinen ja taloudellisen riippuvuus Yhdysvaltain taloudellisesta ja sotilaallisesta avusta. Kreikasta tuli myös Pohjois-Atlantin liitto NATOn jäsenvaltio. Kreikka erotettiin Euroopan neuvostosta sotilasdiktatuurin ajaksi 1967–1974. Karamanlís tiivisti yhteistyötä EEC:n kanssa tultuaan uudelleen valituksi pääministeriksi. Kreikasta tuli EEC:n täysjäsen 1. tammikuuta 1981.
Maanpaossa
muokkaaMarraskuun 1963 vaaleissa Kansallisradikaali unioni kärsi vaalitappion Geórgios Papandréoun Keskustaunionille. Karamanlís vietti tämän jälkeen vapaaehtoisesti maanpaossa seuraavat 11 vuotta Pariisissa, Ranskassa. Turkin vallattua Kyproksen sotilasdiktatuuri lopullisesti hajosi ja menetti poliittisen merkityksensä vuonna 1974. Presidentti Faídon Gkizíkis kutsui koolle vanhan kaartin poliitikot 23. heinäkuuta 1974. Karamanlís oli ollut voimakas sotilasjuntan arvostelija. Gkizíkis pyysi Karamanlísta pääministeriksi marraskuun 1974 vaalivoiton jälkeen.[3]
Toinen pääministerikausi 1974–1980
muokkaaKaramanlísin uudelleen muodostettu konservatiivipuolue Uusi demokratia sai 54 prosenttia äänistä ja 220 paikkaa 300:sta marraskuussa 1974 pidetyissä ensimmäisissä vaaleissa. Karamanlísista tuli Kreikan pääministeri joulukuussa 1974. Karamanlís kieltäytyi ottamasta kantaa kuningaskunnan tai tasavallan puolesta. Tasavallan kannattajat saivat 69 prosenttia äänistä. Karamanlís hyväksyi kommunistipuolueen laillistamisen. Karamanlís solmi uudelleen suhteet Länsi-Eurooppaan. Karamanlís hyväksyi uuden perustuslain, jonka avulla upseerit ja armeija saatiin pois politiikan ja vallan toteuttamisesta.
Vuonna 1977 Uusi demokratia voitti jälleen vaaleissa 173 äänellä ja Karamanlís jatkoi pääministerinä vuoteen 1980 saakka.
Ensimmäinen ja toinen presidenttikausi
muokkaaKaramanlís valittiin Kreikan tasavallan presidentiksi vuonna 1980. Hän erosi vuonna 1985, ja hänen seuraajansa oli ensin lyhytaikaisesti virkaatekevänä Ioánnis Alevrás ja sitten Chrístos Sartzetákis.
Vuonna 1990 Karamanlís oli uudelleen valittu presidentiksi konservatiivisen parlamentin enemmistöllä, ja hän toimi presidenttinä vuoteen 1995, hänen seuraajansa oli Konstantínos Stefanópoulos.
Karamanlísin merkittävyys poliitikkona
muokkaaKaramanlís vetäytyi politiikasta 88-vuotiaana vuonna 1995. Voitettuaan viidet parlamenttivaalit, toimittuaan 14 vuotta pääministerinä ja 10 vuotta tasavallan presidenttinä. Hän toimi yli 60 vuotta aktiivipolitiikassa. Pitkästä palveluksestaan demokratian puolesta ja Euroopan yhdentymisen pioneerina Euroopan unionin alkuaikoina hänet on palkittu yhdellä arvostetuimmista eurooppalaisista palkinnoista, Kaarlen palkinnolla vuonna 1978. Hän kuoli lyhyen sairauden jälkeen 91-vuotiaana vuonna 1998.
Karamanlísia on kiitetty Kreikan talouden nopean kasvun edistäjänä vuosina 1957–1961 ja toiminnasta Kreikan liittämisestä Euroopan unionin jäseneksi. Karamanlísin kannattajat ovat käyttäneet hänestä nimitystä Ethnárchis (”kansan johtaja”). Hän sai osakseen kritiikkiä Olympic Airlinesin ja Emporiki Bankin kansallistamisesta, joka oli vastoin hänen keskustaoikeistolaista suuntautumistaan.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Konstantinos Karamanlis Presidency of the Hellenic Republic. Arkistoitu 10.9.2018. Viitattu 3.9.2018.
- ↑ Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 92. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
- ↑ Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 894. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Konstantínos Karamanlís Wikimedia Commonsissa
- Michaíl Stasinópoulos (1974–1975)
- Konstantínos Tsátsos (1975–1980)
- Konstantínos Karamanlís (1980–1985)
- Ioánnis Alevrás (1985)
- Chrístos Sartzetákis (1985–1990)
- Konstantínos Karamanlís (1990–1995)
- Konstantínos Stefanópoulos (1995–2005)
- Károlos Papoúlias (2005–2015)
- Prokópis Pavlópoulos (2015–2020)
- Katerína Sakellaropoúlou (2020–)
- Konstantínos Karamanlís (1974–1980)
- Geórgios Rállis (1980–1981)
- Andréas Papandréou (1981–1989)
- Tzannís Tzannetákis (1989)
- Ioánnis Grívas (1989)
- Xenofón Zolótas (1989–1990)
- Konstantínos Mitsotákis (1990–1993)
- Andréas Papandréou (1993–1996)
- Konstantínos Simítis (1996–2004)
- Kóstas Karamanlís (2004–2009)
- Geórgios Andréas Papandréou (2009–2011)
- Loukás Papadímos (2011–2012)
- Panagiótis Pikramménos (2012)
- Antónis Samarás (2012–2015)
- Aléxis Tsípras (2015)
- Vasilikí Thánou (2015)
- Aléxis Tsípras (2015–2019)
- Kyriákos Mitsotákis (2019–2023)
- Ioánnis Sarmás (2023)
- Kyriákos Mitsotákis (2023–)