Wikipedia

Johannes Paavali II

264. paavi, Rooman piispa ja katolisen kirkon johtaja vuosina 1978–2005

Johannes Paavali II (lat. Ioannes Paulus II, oikealta nimeltään Karol Józef Wojtyła, 18. toukokuuta 1920 Wadowice, Puola – 2. huhtikuuta 2005 Vatikaanivaltio) oli Rooman piispa ja katolisen kirkon johtaja eli paavi vuosina 1978–2005. Hänestä tuli ensimmäinen ei-italialainen paavi 455 vuoteen sitten hollantilaisen Hadrianus VI:n ja ensimmäinen puolalainen paavi.

Johannes Paavali II
Henkilötiedot
Koko nimi Karol Józef Wojtyła
Syntynyt18. toukokuuta 1920
Wadowice, Puola
Kuollut2. huhtikuuta 2005 (84 vuotta)
Apostolinen palatsi, Vatikaanivaltio
Paavi
Paavius alkoi 16. lokakuuta 1978
Paavius päättyi 2. huhtikuuta 2005
Edeltäjä Johannes Paavali I
Seuraaja Benedictus XVI
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.vatican.va/holy_father/john_paul_ii/index.htm

Johannes Paavali II:n on arvioitu julistaneen useampia ihmisiä pyhimykseksi kuin hänen edeltäjänsä viimeisen viiden vuosisadan aikana yhteensä.[1] Hän pyrki toimeliaasti vähentämään köyhyyttä ja matkusti runsaasti ympäri maailmaa. Kysymyksiin kirkon opista ja seksuaalisuudesta hän suhtautui vanhoillisesti. Hän korosti ihmisoikeuksia ja rauhaa sekä vastusti totalitarismia. Paavi yritettiin murhata useaan otteeseen virkansa aikana.

Johannes Paavali II oli Vatikaanin Annuario Pontificio -vuosikirjassa julkaistun virallisen paaviluettelon mukaan 264. paavi. Samaisten luetteloiden perusteella 14. marraskuuta 2004 hän ohitti Leo XIII:n kolmanneksi pisimpään hallinneena paavina Pius IX:n ja pyhän Pietarin jälkeen. Johannes Paavali II oli myös nuorimpana (58-vuotiaana) tehtäväänsä valittu paavi sitten Pius IX:n, joka valittiin paaviksi 54-vuotiaana 1846.

Lapsuus ja nuoruus

muokkaa

Karol Józef Wojtyła syntyi 18. toukokuuta 1920 Wadowicessa Etelä-Puolassa. Hänen isänsä oli Karol Wojtyła, entinen upseeri[2] ja äitinsä Emilia Kaczorowska. Perheeseen kuului myös isoveli Edmund. Karolin sisko Olga kuoli ennen hänen syntymäänsä.[3]

Karolin vanhemmat olivat hartaita katolilaisia, ja heidän lapselleen antamassaan kasvatuksessa uskonnolla oli tärkeä osa. Nuori Karol pitikin vähäisimpiäkin elämänsä tapahtumia sallimuksen kosketuksena.[4] Lapsena Karol meni joka aamuna messuun, minkä jälkeen iltapäivällä hänen äitinsä luki pojalleen evankeliumia.[5]

Karol opiskeli iltaisin. Jo ensimmäiset kouluvuodet paljastivat hänen olevan lahjakas oppilas erityisesti urheilussa ja taideaineissa.[6] Hänen harrastuksiaan olivat urheilu, näytteleminen ja näytelmien kirjoittaminen. Urheilulajeista nuori Karol piti eniten joukkuelajeista[6], joita hän pelasi mielellään isoveljensä kanssa. Hän pelasi usein maalivahtina jalkapallossa.[7] Tämän lisäksi hän myös opiskeli useita kieliä. Aikuisiällä hän puhuikin sujuvasti ainakin kahdeksaa kolmestatoista osaamastaan kielestä (muun muassa puola, slovakki, venäjä, italia, ranska, espanja, portugali, saksa, ukraina, englanti ja kirkkolatina).

Karolin ollessa yhdeksänvuotias hänen äitinsä kuoli. Tämä oli ennen kuolemaansa sairastellut jo kauan, mutta vasta keväällä 1929 hänen toistuvat selkäkipunsa muuttuivat osittaiseksi halvaantumiseksi.[8] Kuoleman syynä oli sydänkohtaus ja munuaistulehdus.[8]

Lapsena Karol oli runsaasti tekemisissä Krakovan juutalaisyhteisön kanssa.[9] Hän vierailikin usein juutalaisten ystäviensä luona. Juutalaisuuden läsnäolo osittain kehitti nuoren Karolin suvaitsevaisuutta.[10] Lisäksi Karolin perheessä vallinneet rasismin ja kiihkoilun vastaiset mielipiteet lienevät myös olleet mukana muokkaamassa nuoren Karolin ajatuksia suvaitsevaisuudesta.

Vuonna 1930 apotti Kazimierz Figlewicz havaitsi nuoren Karolin henkisen kypsyyden, ja tämä liittyikin kirkon kuoripoikiin eli papin avustajiin. Hän osoittautuikin pian kuoripojista ahkerimmaksi ja motivoituneimmaksi.[11] Samana vuonna Karolin isoveli Edmund kuoli Karolin ollessa vasta kaksitoistavuotias. Lääkärinä toimineen Edmundin kuolinsyynä oli tuhkarokko, jonka hän oli saanut yhdeltä potilaistaan.[12]

Johannes Paavali II:n kerrotaan säilyttäneen kuolemaansa asti veljensä stetoskooppia, jonka eräs puolalainen sairaanhoitaja oli tallettanut ja luovutti paaville tämän Puolan-vierailun aikana.

Papista kardinaaliksi

muokkaa

Toinen maailmansota

muokkaa

Nuori Wojtyła oli opiskelija natsi-Saksan hyökättyä Puolaan. Saksalaismiehitys merkitsi myös juutalaisiin ja Puolan älymystöön kohdistuvien vainojen alkua. Samoin yliopisto, jossa Wojtyła suoritti opintojaan, suljettiin miehittäjien käskystä.[13] Opiskelijoille tämä merkitsi vaarallisia aikoja, sillä heillä oli suuri riski joutua älymystön edustajina pakkotyöhön Saksaan ja teloitettavaksi.[14]

Wojtyłan yliopiston opettajat joutuivat Sachsenhausenin keskitysleirille.[13] Karol sen sijaan määrättiin toimimaan kivilouhimolla lähellä Krakovaa. Samalla louhimolla työskennellyt Wojtyłan opiskelutoveri kuvaili aikaa seuraavanlaisesti:

»Olimme nuoria, mutta silti ei ollut helppoa. Kaksi ensimmäistä talvea olivat erityisen kylmiä, ja joka päivä hakkasimme kiviä ulkona kahdeksan tuntia. Saksalaiset tahtoivat, että olisimme niin väsyneitä, ettemme enää kykenisi ajattelemaan. Kahdeksan tunnin louhimotyön jälkeen elämä kuitenkin vasta alkoi, vaikka olimmekin kuolemanväsyneitä. Silloin alkoivat teatteri, harjoitukset, kirjoitukset ja keskustelut.»
([14])

Lakkautettu yliopisto toimi yhä, vaikkakin nyt salaisesti. Luennot pidettiin yksityisasunnoissa, minkä lisäksi Puolan papisto osallistui nuorten kouluttamiseen. Kokouspaikkoja saattoivat olla myös kellarit ja kirkkojen kryptat.[15] Wojtyła jatkoi opintojaan iltaisin, mutta päivät kuluivat työssä. Hänet siirrettiin louhimolta Solvayn kemikaalitehtaan kattilahuoneeseen. Työpaikallaan Wojtyłan kerrotaan kohonneen eräänlaiseksi johtajahahmoksi työtovereilleen: hän puhui työläisten puolesta, perusti tehtaaseen vapaa-aika- ja koulutuskeskuksen, järjesti luentoja sekä kannusti muitakin opiskelemaan.[15] Wojtyłan toiminta sai osakseen niin paljon arvostusta tehtaan työläisten joukossa, että he jopa tarjoutuivat tekemään hänen työnsä helpottaakseen hänen opiskeluaan. Wojtyła kuitenkin kieltäytyi tästä tarjouksesta.[15]

Vuonna 1941 Wojtyłan isä menehtyi. Jonkin aikaa tapauksen jälkeen Wojtyłan luokse muutti asumaan hänen entinen historian opettajansa vaimonsa kanssa. He alkoivat suunnitella teatteriryhmän perustamista. Toiminnan oli jälleen oltava salaista, sillä lähes kaikki kulttuuritoiminta Puolassa oli kielletty. Muun muassa radion kuunteleminen, kulttuurilehtien julkaiseminen tai Krakovan teattereissa käyminen ei ollut sallittua puolalaisille.[16] Wojtyła itsekin liittyi perustettuun Teatr Rapsodyczny -ryhmään, jonka alkuperäisjäsenistä myöhemmin tuli tunnettuja puolalaisia näyttelijöitä.[16]

Miehityksen aikana Wojtyła oli aktiivinen vastarintalainen. Myöhemmin Time-lehden haastattelussa eräs hänen opiskelijatovereistaan kertoi:

»Hän [Wojtyła] eli joka päivä vaarassa menettää henkensä. Hän vaelsi pitkin miehitetyn kaupungin katuja kuljettaen juutalaisia pois ghetosta, luoden heille uusia henkilöllisyyksiä ja piilopaikkoja. Hän pelasti monia perheitä, jotka elivät teloituksen varassa.»
([16])

Toisen maailmansodan päättyessä myös saksalaismiehitys Puolassa loppui, ja maasta tuli kommunistinen.

Pappina

muokkaa
 
Karol Wojtyła toimiessaan pappina Puolassa.
 
Karol Wojtyła vuonna 1958.

Alkujaan Wojtyłan oli tarkoitus palvella kirkkoa vain maallikkona.[17] Hänen selvittyään hengissä kahdesta vaarallisesta auto-onnettomuudesta hänen hengellinen vakaumuksensa vahvistui.[18] Hänen oman kertomansa mukaan kutsumus papin tehtäviin oli alkanut hahmottua jo hänen isänsä kuoltua, ja jo vuonna 1942 hän olisi varmistunut tulevaisuuden ammatistaan.[18] Toisaalta tilanne oli teologisten opintojen kannalta huono, sillä kaikki asiaan liittyvä opiskelu oli tehtävä salassa. Miehittäjien ilmapiiri ei myöskään ollut pappiskoulutukselle suotuisa: vuosien 1939–1945 aikana menehtyi Saksan vankiloissa ja keskitysleireillä 1996 puolalaista pappia, neljä piispaa, 113 pappiskokelasta ja 238 luostari­nunnaa.[19] Pappisseminaaritkin olivat yliopistojen tavoin joutuneet lakkautetuiksi.[20]

Wojtyła kouluttautui papiksi maanalaisessa seminaarissa. Ajat muuttuivat entistä vaarallisemmiksi, kun Varsovan kansannousu tukahdutettiin vuonna 1944. Myös Krakovassa alettiin järjestää umpimähkäisiä pidätyksiä ja ratsioita. Niiden vuoksi arkkipiispa Adam Stefan Sapieha otti pappiskokelaansa asumaan omaan taloonsa. Pappiskokelaat joutuivat piilottelemaan ja hylkäämään työpaikkansa, minkä takia he menettivät työkorttinsa ja sen myötä kaikki liikkumisoikeudet.[21] Tosin turvapaikka oli sangen suojaisa, sillä kuvernööri Hans Frank ei uskaltanut vastustaa puolalaisten parissa rakastettua ja osin saksalaistenkin ihailemaa arkkipiispaa.[21]

Toisen maailmansodan päätyttyä Karol Wojtyła vihittiin papiksi 1. marraskuuta 1946. Hänet lähetettiin Roomaan suorittamaan lisäopintoja. Siellä hän toimi jonkin aikaa belgialaisessa pappisseminaarissa ja kohensi ranskan kielen taitojaan. Myöhemmin hän palasi Puolaan ja väitteli vuonna 1949 tohtoriksi arvosanalla cum laude.[22] Kommunismidiktatuurin alle joutuneessa Puolassa pappeja oli viety vankiloihin. Lisäksi uskonnon opetus oli kielletty, uskontoon viittaavia symboleita kuten ristejä oli poistettu, katoliset kirjapainot kielletty, nunnien sairaalat takavarikoitu valtiolle ja kaikki koulut olivat valtion omistuksessa.[22]

Pappina Wojtyłan kerrotaan nauttineen yksinkertaisesta elämästä. Hänen toimiessaan Krakovan pyhän Florianin seurakunnassa hänen sanotaan käyttäneen vanhaa ja paikattua papinkaapua ilman päällystakkia. Talveksi seurakuntalaiset teettivät hänelle uuden papinkaavun ja takin. Papinkaavun Wojtyła otti vastaan, muttei olisi halunnut takkia. Hänet pakotettiin ottamaan sekin, mutta ilmeisesti hän ei koskaan käyttänyt sitä. Mahdollisesti Wojtyła lahjoitti takin jollekulle köyhälle.[23] Wojtyła ei ollut kiinnostunut maallisesta omaisuudesta. Hän muun muassa lahjoitti pois lahjana saamansa tyynyn ja höyhenpeitteen sekä nukkui sängyn sijasta lattialla.[24] Nuorena pappina toimiessaan Wojtyła myös teki nuorten kanssa retkiä vuoristoon ja järvelle sekä oli mukana hiihtoretkillä. Hän olikin suosittu pappi paikallisten nuorten parissa.[25]

Vuonna 1953 Wojtyłasta tuli moraaliteologian ja sosiaalietiikan professori Krakovan pappisseminaariin. Kolmea vuotta myöhemmin hän sai nimityksen myös Lublinin katolisen yliopiston etiikan osaston rehtoriksi. Myös professorina toimiessaan hänen kerrotaan käyttäneen vanhoja ja kuluneita vaatteita. Samoin hän lahjoitti puolet palkastaan köyhien opiskelijoiden tukemiseen.[25]

Piispana

muokkaa

Vuonna 1958 Wojtyłasta tuli Krakovan piispa vain 38-vuotiaana.[26] Näin hänestä tuli Puolan nuorin piispa. Nimitys ei juuri muuttanut Wojtyłan elämäntapaa, sillä hän käytti yhä paikattuja ja kuluneita vaatteita, käytti runsaasti polkupyörää ja asui kaksiossaan.[26] Professorina toimiessaan hän oli lahjoittanut pois puolet palkastaan, mutta piispana hän antoi koko palkkansa pois.[25] Piispana hän osallistui Vatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen, jossa hän oli mukana keskeisten päätösten valmistelussa.[27][28] Kokouksen kerrotaan laajentaneen hänen näkökulmaansa maailman asioihin. Samassa kokouksessa hän myös kiinnostui kollegiaalisuudesta, jonka mukaan monet ongelmat tuli ratkaista paikallispiispojen tasolla ilman Vatikaanin puuttumista asioihin.[29] Vatikaanin puoleen piispojen tuli kääntyä itse halutessaan.

30. joulukuuta 1963 Wojtyłasta tuli Krakovan arkkipiispa. Vaikka arkkipiispalle oli varattu oma palatsinsa, halusi Wojtyła yhä elää vanhassa kaksiossaan.[30] Lopulta hänen kaikki tavaransa siirrettiin palatsiin hänen itsensä ollessa matkalla.[30] Wojtyła muutti uuteen palatsiinsa, mutta määräsi sen ovet pidettäväksi auki vierailijoille. Samoin hän ryhtyi arkkipiispana toimiin köyhien auttamiseksi.[31]

Kardinaalina

muokkaa

Vuonna 1967 paavi Paavali VI nimitti Wojtyłan kardinaaliksi. Krakovassa uudelle kardinaalille järjestettiin juhlat, joissa hänen kerrotaan leikillisesti sanoneen papeilleen: ”Tämä on viimeinen kerta, kun aiheutan teille näin paljon vaivaa. Enhän voi tämän korkeammalle päästä.”[31] Vanhaan tapaansa Wojtyła eli yhä yksinkertaisesti käyttämättä juurikaan kardinaalille kuuluvia ulkoisia vallanmerkkejä.[32] Samalla hän myös jatkoi jo nuoruudessaan aloittamiaan urheiluharrastuksia, mikä piti hänet fyysisesti hyvässä kunnossa. Wojtyła harrasti vielä kardinaalinakin muun muassa melontaa, vuorikiipeilyä ja hiihtoa.[33] Eräällä hiihtoretkellään hän vahingossa ylitti Puolan rajan ja eksyi Tšekkoslovakiaan, missä hänelle pidettiin kuuden tunnin pituinen kuulustelu.[33]

Kardinaalina Wojtyła osallistui lukuisiin kokouksiin ja symposiumeihin. Lisäksi hän piti useita luentoja eri yliopistoissa. Muun muassa Harvardin yliopiston rehtori kuvasi kardinaalia sanoen: ”Vaikuttavimpia miehiä, joita olen tavannut – suorastaan säteilevä persoonallisuus.”[33] Kardinaali Wojtyła otti myös voimakkaasti kantaa Puolan kommunistihallituksen ihmisoikeusrikkomuksiin. Kaiken muun työnsä ohella hän ehti myös kirjoittaa ja julkaista erilaisia akateemisia tutkimuksiaan. Ulkomailla pidetyissä filosofian ja teologian seminaareissa hän saavutti niin suurta arvostusta, että häntä ajateltiin jo tulevana paavina.[34]

Elokuussa 1978 hän osallistui paavi Johannes Paavali I:n valinneeseen paavinvaaliin eli vuoden 1978 ensimmäiseen konklaaviin. Paaviksi valittu Johannes Paavali I kuitenkin kuoli 33 päivän jälkeen, ja Wojtyła matkusti lokakuussa toiseen konklaaviin.

Konklaavi ja valinta paaviksi

muokkaa
Pääartikkeli: Vuoden 1978 toinen konklaavi
 
Johannes Paavali II konklaavin jälkeen.

Konklaavin ennakkosuosikkeina oli kaksi italialaista: Genovan arkkipiispa, kardinaali Giuseppe Siri ja Firenzen arkkipiispa, kardinaali Giovanni Benelli. Konklaavin tarkasta kulusta ei ole luotettavaa tietoa, mutta vallitsevan käsityksen mukaan alussa pääehdokkaina olivat Siri ja Benelli. Heistä kumpikaan ei onnistunut saamaan kahden kolmanneksen enemmistöä. Tosin kerrotaan, että Giuseppe Siri olisi todennäköisesti saanut tarvittavat kaksi kolmannesta kokoon, mikäli hän olisi ottanut vastaehdokkaansa Benellin kardinaalivaltiosihteerikseen.

Krakovan kardinaaliarkkipiispa Wojtyła valittiin kahdeksannen äänestyskierroksen jälkeen uudeksi paaviksi. Näin hänestä tuli paavi ja pontifex Johannes Paavali II. Nimen hän valitsi osaksi kunnioittaakseen edeltäjänsä muistoa ja lyhyeksi jäänyttä kautta.[35][36] Hänestä tuli ensimmäinen puolalaissyntyinen paavi.

Paavina 1978–2005

muokkaa

Pontifikaatin alku

muokkaa
 
Paavi Johannes Paavali II:n vaakuna.
 
Paavi Johannes Paavali II:n maalaus.

Otettuaan paavinviran vastaan Johannes Paavali II puhui ensimmäistä kertaa Pietarinkirkon parvekkeelta Vatikaaniin kokoontuneelle ihmisjoukolle:[37]

»Pelkäsin ottaa tämän nimityksen, mutta tein sen kuuliaisuudesta Herraamme Jeesusta Kristusta kohtaan sekä täydellisen luottavaisena pyhään Madonnaan, Hänen äitiinsä. En tiedä, pystynkö ilmaisemaan itseäni hyvin teidän… meidän kielellämme, italiaksi. Jos teen virheen, korjatkaa minua.»

Johannes Paavali II:n kotimaassa Puolassa maan kansalaiset ottivat uuden paavin valinnan innostuneesti vastaan. Puolan kommunistijohtajat taas olivat valinnasta hämmentyneitä ja vaivaantuneita.[38]

Matka Puolaan

muokkaa
 
Johannes Paavali II:n patsas Puolassa.

Vuoden 1979 maaliskuussa sovittiin paavin Puolaan suuntautuva matkasta, joka tulisi tapahtumaan 2.–10. kesäkuuta samana vuonna. Ennen vierailun sopimista Neuvostoliiton valtionpäämies Leonid Brežnev yritti painostaa Puolan kommunistista hallintoa estämään paavin vierailun maassa, mutta ei onnistunut.[39] Paavin matka toteutui suunnitellusti.

Puolassa Johannes Paavali II:sta seurasi suuri väkijoukko. Puolalaiset tahtoivat seurata paavia, vaikka maan kommunistihallitus oli varoitellut kansalaisiaan irtisanomisilla ja palkkojen pidättämisillä.[40] Paavin vierailun seuraaminen merkitsi Puolassa mielenilmausta kommunistihallintoa vastaan.[40] Vierailunsa aikana Johannes Paavali II korosti useasti erilaisia kristillisiä arvoja, ja hänen toimintansa Puolassa olikin hyvin kommunisminvastaista.[41]

Paavin Puolaan suuntautuneen vierailun takia Moskovasta arvosteltiin paljon Puolan johtoa, joka ei ollut kyennyt estämään paavia saarnaamasta omaa politiikkaansa kommunistisessa valtiossa. Johannes Paavali II:n johtama Vatikaani ei enää noudattanut samaa poliittista linjaa kuin edellisten paavien aikana, mikä johti Neuvostoliiton joihinkin toimiin kommunistisissa valtioissa.[42] Puolan vierailun jälkeen perustettiin ”Vatikaanin politiikkaa sosialistisissa maissa vastustava komissio”.[42]

Solidaarisuusliike

muokkaa

Vuonna 1980 Puolan kansalaisten ja kommunistihallinnon välinen kiista kärjistyi entisestään Solidaarisuus-liikkeen perustamisen takia. Vatikaani tuki liikettä, vaikkakin vain hiljaisesti.[43] Kommunisminvastaisen Solidaarisuus-liikkeen tunnustamista 31. elokuuta 1980 voidaan pitää voittona Vatikaanille.[44] Vaikkei katolinen kirkko ollutkaan virallisesti osallistunut liikettä koskeviin neuvotteluihin, sillä lienee kuitenkin ollut vaikutusta tapahtumiin.[44] Yhdysvaltain ja Ranskan tiedustelupalvelujen mukaan paavia vastaan oli valmisteilla attentaatti, koska Neuvostoliitossa häntä pidettiin liian suurena uhkana.[44]

Vuonna 1981 tuntia ennen paavin saapumista vierailulle Pakistanin Karachiin kaupungin stadionilla räjähti pommi.[45] Samana vuonna 13. toukokuuta Mehmet Ali Ağca yritti murhata paavin ampumalla tätä Pietarinkirkon aukiolla. Murhayritys kuitenkin epäonnistui, sillä paavi jäi eloon.[46]

Vuosien ajan paavi teki matkoja ulkomailla vaihtelevalla menestyksellä, mutta samalla hän teki työtä solidaarisuusliikkeen puolesta. Vuonna 1989 Solidaarisuus-liike laillistettiin. 10. marraskuuta myös Berliinin muuri kaatui, ja myöhemmin Mihail Gorbatšov julkisti Neuvostoliitossa uskonnonvapauden takaavan lain.

Suomessa

muokkaa

Paavi Johannes Paavali II vieraili 4.–6. kesäkuuta 1989 Pohjoismaissa, myös Suomessa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun katolisen kirkon ja Vatikaanivaltion päämies kävi Suomessa. Paavi osallistui ekumeeniseen rukoustilaisuuteen Turun tuomiokirkossa yhdessä arkkipiispa John Vikströmin kanssa. Rukoustilaisuudessa paavi otti voimakkaasti kantaa eri kristillisten kirkkojen yhteistyön puolesta. Hän osallistui lounaalle arkkipiispa Vikströmin kanssa piispantalossa. Paavin toimittamassa messussa Helsingin jäähallissa oli 8 000 osallistujaa.[47]

1990-luku

muokkaa
 
Johannes Paavali II Brasiliassa vuonna 1997.

1990-luvun alkaessa Johannes Paavali II:n terveys oli heikentynyt. Hän kuitenkin jatkoi virassaan ja teki useita matkoja eri maihin, vuonna 1990 pääosin Afrikkaan. Afrikassa paavi tuomitsi muun muassa sodat, väärinkäytökset sekä Afrikkaa ryöstäneet rikkaat valtiot.

Persianlahden sodan aikana Johannes Paavali II syytti Yhdysvaltoja maailmanpoliittisten ongelmien kärjistämisestä ja liian herkästä aseilla ongelmiin vastaamisesta.[48] Samoihin aikoihin katolisen kirkon sisällä vaadittiin paikoin liberaalimpaa linjaa muun muassa seksuaalimoraalia koskeviin kysymyksissä. Paavin vuonna 1993 julkaisema kiertokirje Veritatis splendor (suom. Loistava totuus) esitteli paavin eettisiä näkemyksiä, ja 1995 julkaistu Evangelium vitae (suom. Elämän ilosanoma) käsitteli ihmiselämän arvokkuutta, aborttia ja eutanasiaa. Huolimatta liberaalia linjaa kannattavien henkilöiden painostuksesta Johannes Paavali II säilytti kirkon perinteisen tulkinnan.[49] Vuonna 1994 Time-lehti valitsi Johannes Paavali II:n vuoden mieheksi.[50]

1990-luvulla paavi määritteli kantansa aborttiin ja ehkäisyyn selkeämmin kuin aikaisemmin. Paavi tuomitsi ehkäisyn ja abortin avoimesti ”salaliittona elämää vastaan”.[51] Samalla paavi myös vastusti kuolemantuomiota.

Tullessaan paaviksi 1978 Johannes Paavali II:n oletettiin olevan uudenaikainen paavi[52] ja johtavan kirkkoa uudistuksiin, mutta 1990-luvulla häntä alettiin yhä enemmän pitää konservatiivisena ja taantumuksellisena. Paavilla oli kuitenkin yhä paljon kannattajia, ja hän sai yhä paljon huomiota maailman lehdistössä.

Terveys hiipuu

muokkaa
 
Johannes Paavali II Vatikaanissa vuonna 2004.

Tullessaan paaviksi Johannes Paavali II oli hyväkuntoinen ja nuorimpana (58-vuotiaana) tehtäväänsä valittu paavi sitten Pius IX:n, joka oli valittu paaviksi 54-vuotiaana 1846. Ikääntyminen ja salamurhayrityksen seuraukset kuitenkin alkoivat näkyä paavissa 1990-luvun loppupuolella. Vuonna 2001 kirurgit vahvistivat, että paavilla oli Parkinsonin tauti. Vatikaani vahvisti saman asian 2003. Hänellä oli vaikeuksia puhua, ja hän vapisi näkyvästi.

Heikkenevästä terveydestään huolimatta paavi Johannes Paavali II jatkoi vierailujaan eri maihin. Ympäri maailmaa käytiin keskusteluja siitä, pitäisikö paavin vetäytyä tehtävistään korkean ikänsä ja heikon fyysisen kuntonsa vuoksi.[53] Myöhemmin Johannes Paavali II:n testamentti paljasti, että hän oli harkinnut eroamista paavinvirasta vuoden 2000 jälkeen johdettuaan kirkon uudelle vuosituhannelle.[54]

Sairaus ja kuolema

muokkaa
 
Puolassa surtiin paavin kuolemaa.

Paavin terveydentila heikkeni huomattavasti alkuvuodesta 2005, ja 1. helmikuuta hän joutui sairaalaan. Tämän jälkeen paavi ei kyennyt enää suoriutumaan velvollisuuksistaan tavanomaisesti. 24. helmikuuta paavilla ilmeni hengitysvaikeuksia. Paavi ei pystynyt osallistumaan pääsiäisajan perinteisiin seremonioihin. Hän esiintyi julkisuudessa vielä 30. maaliskuuta, mutta ei kyennyt enää puhumaan.lähde?

Iältään jo 84-vuotiaalle paaville nousi 31. maaliskuuta virtsatietulehduksen aiheuttama 40 °C:n kuume, ja hänen verenpaineensa laski. Seuraavan yön ja aamun aikana paavi sai sydän­kohtauksen sekä tulehduksen aiheuttaman verenmyrkytyksen. Paaville annettiin kuoleville ja sairaille tarkoitettu voitelu eli niin sanottu viimeinen voitelu. Paavi oli saanut sen kerran aikaisemminkin vuoden 1981 murhayrityksen yhteydessä. Paavin tilaa kuvattiin nyt äärimmäisen vakavaksi. Hänellä ilmeni munuaisongelmia ja verenpaine vaihteli. Kardinaaleja ja piispoja alkoi saapua Roomaan enteillen lähestyvää paavinvaalia. Aamulla 2. huhtikuuta paavi ei kyennyt enää osallistumaan hänen läsnä ollessaan järjestettyyn messuun ja oli ajoittain tajuttomana. Käytännössä messuun osallistumiseksi olisi riittänyt pienikin ele, joten paavin tila oli jo hyvin huono. Paavi kuoli 2. huhtikuuta 2005 illalla kello 21.37 paikallista aikaa (CEST) sydänkohtaukseen ja verenmyrkytykseen 84-vuotiaana. Paikalla olleet sanovat, että hänen viimeinen sanansa oli ”Amen”.[55]

Hautajaiset

muokkaa
 
Paavin hautajaiset 8. huhtikuuta 2005. Oikealla puinen arkku, jonka päälle on asetettu evankeliumikirja. Kardinaalien suruväri on punainen. Taustalla nähdään useita arvovieraita.
 
Johannes Paavali II:n hauta.

Paavin kuoleman jälkeen Vatikaani alkoi noudattaa vuosisataisia sääntöjä paavien kuolemantapauksista. Virallinen suruaika kesti yhdeksän päivää.

Paavia surtiin ympäri maailmaa. Useat televisiokanavat käsittelivät asiaa keskeytyksettä monen päivän ajan. Valtionpäät ilmaisivat osanottonsa. Myös Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen ilmaisi surunvalittelunsa.

Hautajaiset järjestettiin perjantaina 8. huhtikuuta kello 10.00 paikallista aikaa. Niistä tuli eräät nykyhistorian suurimmista elleivät jopa suurimmat. Paikalle saapui satoja valtionjohtajia ja ainakin miljoona pyhiinvaeltajaa. Hautajaisista raportoimaan oli akkreditoitu noin 3 500 toimittajaa. Paikalla oli myös muiden muassa kolme Yhdysvaltain presidenttiä ja Iranin presidentti Mohammad Khatami.[56] Rooman ilmatila oli paavin hautajaisten vuoksi suljettu, koulut ja virastot kiinni ja autoilu kielletty.[57]

Suomea hautajaisissa edusti pääministeri Matti Vanhanen. Pääministerin mukana matkustivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma ja Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo. Suomen katolisesta kirkosta paikalla oli monsignore Tuomo T. Vimpari.

Paavin arkku oli yksinkertainen ja tehty puusta. Sen kannessa oli ristin kuva ja M-kirjain, joka viittasi neitsyt Mariaan. Paavi haudattiin Pietarinkirkon kryptaan aikaisempien paavien tavoin. Krypta oli jäänyt tyhjäksi, kun autuaaksi julistettu paavi Johannes XXIII siirrettiin sieltä Vatikaanin kappeliin vuonna 2000. Toisin kuin Johannes, hänet haudattiin maahan. Hänen läheisyyteensä on haudattu myös esimerkiksi Ruotsin kuningatar Kristiina. Testamenttinsa mukaan paavi oli harkinnut viimeiseksi leposijakseen Puolaa, mutta jätti päätöksen kardinaalikollegiolle. Testamentissaan hän pyysi myös, että kaikki hänen henkilökohtaiset muistiinpanonsa poltettaisiin.[58]

Ennen kuolemaa paavilta otettiin hiuksia ja neljä ampullia verta pyhäinjäännöksiksi.[59][60]

Paavin mukaan on nimetty lentokenttä Krakovassa Puolassa sekä Barissa Italiassa. Vatikaanin eurokolikoissa on kuvattuna paavi Johannes Paavali II hänen elinaikanaan. Johannes Paavali II:n elämästä on tehty myös elokuva Karol – a man who became Pope (2005).

Paavin matkat

muokkaa
 
Maat, joissa paavi Johannes Paavali II virka-aikanaan kävi, on merkitty sinisellä.

Paavi matkusti paljon, enemmän kuin edeltäjänsä yhteensä. Yhteensä hän kävi 129 maassa ja matkusti toista miljoonaa kilometriä.[61]

Vuonna 1999 Johannes Paavali II matkusti Romaniaan. Näin hänestä tuli ensimmäinen pääosin ortodoksiseen maahan matkustanut paavi sitten vuoden 1054 suuren skisman.[62] Matkoillaan Lähi-idässä hän vieraili monilla kristinuskon pyhillä paikoilla. Hän vieraili usein Neitsyt Marialle pyhitetyissä kappeleissa korostaen näin hänelle henkilökohtaisesti tärkeää hahmoa.lähde?

Useita paavin tekemiä ja hänen vastaanottamiaan vierailuja voidaan pitää moraalisina ulkopoliittisina avauksina. Hän vastaanotti 1982 PLO:n johtajan Jasser Arafatin Vatikaanissa. 1986 hän vieraili Roomassa juutalaisessa synagogassa. 1989 Johannes Paavali II vastaanotti Vatikaanissa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Mihail Gorbatšovin. Vuonna 1995 paavi tapasi vierailullaan Etelä-Afrikan tasavallassa poliittisena vankina tunnetuksi tulleen Nelson Mandelan apartheid-rotusorron lakkauttamiseen pyrkineestä Afrikan kansalliskongressista (ANC). 1998 Kuubassa hän tapasi maan presidentin Fidel Castron. Vuonna 2001 hän vieraili Syyriassa, jolloin hänestä tuli ensimmäinen moskeijassa vieraillut paavi.[63]

Kiinan kansantasavallan kommunistihallitus arvosteli paavia ja Vatikaanivaltion poliittisia suhteita hoitavaa Pyhää Istuinta diplomaattisuhteista Taiwaniin.[64] Vuonna 1999 Kiinan hallitus esti paavin vierailun Hongkongissa Taiwanin-suhteiden vuoksi.[64]

Murhayritykset

muokkaa
Pääartikkeli: Johannes Paavali II:n salamurhayritys

Turkkilainen Mehmet Ali Ağca ampui paavia 13. toukokuuta 1981 Pietarinaukiolla. Murhayrityksen motiiveista ei ole täyttä varmuutta.[65][66] Ağca tuomittiin elinkautiseen. Joulukuussa 1983 paavi tapasi hänet vankilassa. Keskustelun sisällöstä ei ole tietoa. Paavin sanotaan kuitenkin antaneen ampujalle tuolloin anteeksi tekonsa.[67] Ağca vapautui tammikuussa 2010.

Toinen murhayritys tapahtui 12. toukokuuta 1982 Portugalissa. Äärikonservatiivinen espanjalainen pappi Juan María Fernández y Krohn yritti puukottaa paavia pistimellä, mutta turvamiehet estivät yrityksen. Aluksi Vatikaani ilmoitti paavin selvinneen ilman vammoja, mutta myöhemmin kävi ilmi, että todellisuudessa Fernández y Krohn oli onnistunut haavoittamaan paavia. Murhaa yrittänyt pappi sai kuuden vuoden vankeustuomion.[68]

Tammikuussa 1995 paavin murhaa suunniteltiin Manilassa osana laajempaa terrorihyökkäysten sarjaa.[69] Suunnitelmaan kuului itsemurhapommittajan pukeutuminen papiksi. Tekijät saatiin kuitenkin kiinni ennen toteutusvaihetta.

Pyhimykseksi julistaminen

muokkaa

Vatikaanin virkamiehet ovat alkaneet kutsua paavia tämän kuoleman jälkeen Johannes Paavali Suureksi.[70] Tätä nimeä on käytetty vain kolmesta aiemmasta paavista[71], jotka kaikki julistettiin myöhemmin pyhimyksiksi.lähde?

Paavin kanonisointia vastustivat erityisesti kirkon pedofiliaskandaalien uhrit, joiden mukaan paavi olisi suojellut asiasta epäiltyjä pappeja.[72] Vastustusta herättivät myös väitteet siitä, että hän olisi suhtautunut liian hellämielisesti Etelä-Amerikan itsevaltaisiin johtajiin kylmän sodan aikana.[72]

Seuraavaksi paaviksi valittu Benedictus XVI ilmoitti, että Johannes Paavali II:n autuaaksijulistamisprosessi voidaan käynnistää. Normaalin käytännön mukaisesti henkilön kuolemasta tulee kulua vähintään viisi vuotta, ennen kuin hänet voidaan julistaa autuaaksi.[73] Katolisessa kirkossa autuaaksijulistaminen vaati vähintään yhden kuoleman jälkeen tehdyn ihmeteon. Pyhimykseksi julistaminen taas vaatii kaksi kuolemanjälkeistä ihmettä. Vuonna 2007 Rooman hiippakunta luovutti Vatikaanin tutkittavaksi paavin pyhyyttä koskevaa aineistoa. Keskeinen asia aineistossa oli paavia rukoilleen ranskalaisen nunnan parantuminen Parkinsonin taudista.[74] Autuaaksijulistamisprosessi päättyi vapunpäivänä 2011, jolloin Benedictus XVI julisti Johannes Paavalin autuaaksi messussa, jota oli seuraamassa Vatikaanissa jopa miljoona ihmistä.[75]

Johannes Paavali II julistettiin yhdessä Johannes XXIII:n kanssa pyhimykseksi 27. huhtikuuta 2014.

Oppi ja politiikka

muokkaa

Toiminta ja kannanotot

muokkaa
 
Pietarinaukiolle kokoontunut yleisö kuuntelee paavia 29. syyskuuta 2004.

Opillisesti paavi oli enemmän säilyttäjä kuin uudistaja. Paavin maailmankuvaan kuuluivat myös katolisen opin perinteiset maagiset osat kuten ihmeet, ennustukset, manaukset ja sairaiden parantaminen rukouksilla. Usein sensaatiohakuisen New York Post -sanomalehden mukaan paavi suoritti kaudellaan henkilökohtaisesti kolme manausta vuosina 1982, 2000 ja 2001.[76][77]

Paavi vastusti leppymättä naispappeutta, ehkäisyä, homoseksuaalisuutta, geenimanipulaatiota,[78] vapautuksen teologiaa, aborttia, eutanasiaa, pappien avio-oikeutta, transsukupuolisuutta, Irakin sotaa ja kuolemanrangaistusta. Hän kannatti radikaaleja toimia köyhyyden poistamiseksi, muun muassa köyhien maiden velkojen anteeksiantamista. Hän yritti saada maininnan kristinuskosta EU:n perustuslakiin.

Johannes Paavali II piti feminismiä seurauksena siitä, ettei naisia ole kunnioitettu, ja uskoi nykyaikaisen feminismin juontavan juurensa naisten todellisen kunnioittamisen puutteeseen. Hänen mukaansa länsimaisessa kulttuurissa naisesta on tullut ennen kaikkea nautinnon väline.[79]

Paavi kirjoitti useita kirjoja, joita on käännetty lukuisille kielille. Hän kirjoitti myös runoja. Paavin apostolinen motto oli totus tuus (”täysin sinun”). Se on lainattu eräästä rukouksesta.

Johannes Paavali II julisti pyhimykseksi 1340 ihmistä.[80] Luvun sanotaan olevan suurempi kuin kaikilla hänen edeltäjillään yhteensä, vaikka tarkkoja tietoja kaikista pyhimyksistä ei olekaan. Hän julisti autuaaksi muun muassa Äiti Teresan.

Katolinen kirkko on ehtinyt kaksituhatvuotisen historiansa aikana osallistua lukuisiin epäilyttäviin toimiin. Paavi Johannes Paavali II pyysi kautensa aikana anteeksi monia näistä.

  • 31. lokakuuta 1992 Galileo Galilein oikeudenkäyntiä vuonna 1633.
  • Toukokuussa 1993 uskonsotia protestantteja vastaan.
  • 9. elokuuta 1993 katolisen kirkon osallisuutta orjakauppaan.
  • 10. heinäkuuta 1995 naisten oikeuksien sortoa.
  • 16. maaliskuuta 1998 sitä, ettei kirkko puuttunut holokaustiin.
  • 18. joulukuuta 1998 Jan Husin teloitusta vuonna 1415.
  • 12. maaliskuuta 2000 katolilaisten suorittamaa etnisten ryhmien sortoa ja vieraiden kulttuurien ja uskontojen halveksuntaa.
  • 4. toukokuuta 2001 neljättä ristiretkeä, joka ”ohimennen” hävitti Konstantinopolin.
  • 22. marraskuuta 2001 lähetyssaarnaajien syntejä Tyynenmeren alueella.

Lisäksi paavi on todennut, että ”evoluutioteoria on enemmän kuin hypoteesi”.[81]

Suhtautuminen muihin uskontoihin

muokkaa

Paavina Johannes Paavali II pyrki lisäämään vuoropuhelua eri uskontojen välillä ja parantamaan eri uskontojen suhteita toisiinsa. Paavin mukaan kaikilla uskonnoilla on yhteinen peruselementti ja yhteiset juuret.[82] Samoin paavi uskoi, että ihmiset ”odottavat eri uskonnoilta vastausta ihmiselämän ratkaisemattomiin arvoituksiin”, kuten hän itse asian ilmaisi.[82]

Hindulaisuus ja buddhalaisuus

muokkaa

Vastatessaan toimittajan kysymykseen paavin suhtautumisesta useisiin uskontoihin paavi lainasi hindulaisuuden ja buddhalaisuuden kohdalla kirkolliskokouksessa tehtyä kirjoitusta:[83]

»Niin tutkivat ihmiset hindulaisuudessa jumalallista salaisuutta ja ilmaisevat sen myyttien tyhjentymättömillä rikkauksilla ja teräväjärkisin filosofisin opein. Askeettisesti eläen tai syvällisiin mietiskelyihin vaipuen he etsivät vapautusta ihmiselämän ahdistuksilta. Buddhalaisuus monissa eri muodoissaan tunnustaa tämän muuttuvaisen maailman ehdottoman riittämättömyyden ja opettaa tietä, jota kulkien hurskassydämiset ja luottavaiset ihmiset kykenevät joko saavuttamaan täydellisen vapautumisen tilan tai – tapahtui se sitten omin neuvoin tai ylhäältä tulleen avun turvin – tavoittamaan korkeimman valaistumisen asteen. Katolinen kirkko ei hylkää mitään siitä, mikä näissä uskonnoissa on totta ja pyhää. Vilpitöntä kunnioitusta tuntien se tarkastelee näitä toiminta- ja elämäntapoja, säännöksiä ja oppeja, jotka – vaikka ne poikkeavat monessa siitä, mitä se itse uskoo ja opettaa – monesti tuovat mukanaan säteen siitä totuudesta, joka valaisee kaikki ihmiset. Taukoamatta se kuitenkin julistaa ja sen tuleekin julistaa Kristusta, joka on ’tie, totuus ja elämä’ (Joh. 14:6), josta ihmiset löytävät uskonnollisen elämän täyteyden ja jossa Jumala sovitti kaiken itsensä kanssa.»

Paavin mukaan ”buddhalaisuus on suureksi osaksi ’ateistinen’ järjestelmä”.[84] Lisäksi paavi sanoi pelastusopin olevan buddhalaisen järjestelmän ainoa pääasia.[85] Paavin mukaan buddhalaisuudessa tapahtuva vapautuminen pahasta ei tapahdu Jumalasta lähtöisin olevan hyvän kautta, vaan ainoastaan pahan maailmasta etääntymisellä.[84]

Paavi sanoikin, että kristinuskon ja buddhalaisuuden välillä on olemassa ”perustavaa laatua oleva ero huolimatta samanlaisista piirteistä”, kuten hän itse asian ilmaisi.[86] Paavin mukaan sopiikin varoittaa kristittyjä, jotka ”ottavat vastaan Kaukoidän uskonnollisesta perinteestä lähtöisin olevia ajatuksia”, eli esimerkiksi mietiskelymenetelmiä.[87]

Islam

muokkaa

Vastatessaan Vittorio Messorin kysymykseen paavin suhtautumisesta islamiin Johannes Paavali II aloitti vastauksensa lainaamalla julistusta Kirkon suhteesta ei-kristillisiin uskontoihin:

»Kunnioittavasti kirkko tarkastelee myös muslimeja, jotka palvovat yhtä ainoata Jumalaa, elävää ja itsessään olevaa, armahtavaista ja kaikkivaltiasta, taivaan ja maan Luojaa.»

Paavin mukaan muslimit ovatkin juuri monoteistisen uskontonsa takia erityisen lähellä kristittyjä. Tosin paavi myös sanoi haastattelussa, että islamissa Koraani latistaa jumalallisen ilmoituksen ja että islamissa Jumalan ”koko itsensä ilmoittamisen rikkaus” on jätetty syrjään.[88] Paavi huomauttikin, että islamin teologia on hyvin kaukana kristinuskosta.[88] Huolimatta islamin ja kristinuskon eroista paavi kunnioitti vastauksessaan myös muslimien uskonnollisuutta:[88]

»Muslimien uskonnollisuus ansaitsee kuitenkin kunnioitusta. Heidän rukousperinnettään on mahdotonta olla ihailematta. Kuva Allahin palvelijoista, jotka ajasta ja paikasta piittaamatta lankeavat polvilleen ja vaipuvat rukoukseen, voisi olla mallina kaikille, jotka kutsuvat todellista Jumalaa, erityisesti niille kristityille, jotka jättävät suurenmoiset katedraalinsa autioiksi ja unohtavat rukouksen melkein kokonaan.»

Paavin mukaan huolimatta katolisen kirkon halusta vuoropuheluun islaminuskoisten maiden kanssa konkreettisia vaikeuksia on paljon.[89] Johannes Paavali II ajattelikin, että maissa, joissa fundamentalistiset liikkeet pääsevät valtaan, uskonnonvapaus alkaa merkitä vain vapautta alistaa jokainen kansalainen ”todelliseen uskoon”.[89] Paavi kuitenkin ilmoitti, että ”kirkko pysyy aina avoimena vuorokeskustelulle ja yhteistyölle”.[89]

Juutalaisuus

muokkaa

Paavi Johannes Paavali II piti juutalaisuutta muista uskonnoista lähimpänä kristinuskoa.[90] Paavi pyrki parantamaan aikaisemmin juutalaissuhteisiin syntyneitä traumoja. Hän muun muassa vieraili synagogassa. Vastatessaan Messorille suhtautumisestaan juutalaisuuteen Johannes Paavali II lainasi jälleen julistusta Kirkon suhteesta ei-kristillisiin uskontoihin:[90]

»Kristuksen kirkko tunnustaa, että Jumalan pelastussalaisuuden mukaisesti sen uskon ja valituksi tulemisen alkujuuret ovat olemassa jo patriarkoilla, Mooseksella ja profeetoilla… Sen tähden kirkko ei voikaan unohtaa, että se sai Vanhan testamentin ilmoituksen tämän kansan välityksellä, kansan, joka kanssa Jumala sanattomassa armossaan näki hyväksi solmia Vanhan liiton, ja että se saa ravintonsa sen hyvän öljypuun juurista, johon pakanain muodostama villi öljypuu on oksastettu… Koska siis kristittyjen ja juutalaisten yhteinen hengellinen perintö on niin runsas, tahtoo pyhä kirkolliskokous edistää ja suosittaa keskinäistä tuntemusta ja arvonantoa, jotka ennen kaikkia ovat raamatullisten ja teologisten tutkimusten sekä veljellisen vuoropuhelun tulosta.»

Paavi Johannes Paavali II:lla oli jo nuoruudestaan lähtien läheinen suhde juutalaisiin, ja myös useat hänen koulutovereistaankin olivat juutalaisia.[91][92] Vieraillessaan Rooman synagogassa paavi Johannes Paavali II kutsuikin juutalaisia ”vanhemmiksi veljiksemme uskossa”.[93]

Arvostelua

muokkaa

Paavi puolusti näkemyksiään kiihkeästi ja sai osakseen myös paljon arvostelua. Paavin väitetään olleen välinpitämätön aiheuttamastaan tuskasta linjatessaan ja ajaessaan moraalioppiaan. Johannes Paavali II vastusti kondomin käyttöä ja häntä onkin syytetty siitä, että hän toiminnallaan aiheutti välillisesti lukemattomia tarpeettomia HIV-infektioita sekä abortteja, joita hän kiivaasti vastusti.

Paavin asenne totalitarismia kohtaan oli kaksijakoinen. Idän kommunistisen totalitarismin paavi tuomitsi kiivaasti, mutta hän arvosteli poliittisuudesta niitä katolisia pappeja ja piispoja, jotka uskaltautuivat vastustamaan Etelä-Amerikan oikeistolaisia sotilasjunttia. Esimerkiksi El Salvadorin piispa Óscar Romero murhattiin hänen vaadittuaan sotilasdiktatuuria lopettamaan kansan sortamisen, mutta paavin mielestä Romero oli ”liian poliittinen”. Latinalaisessa Amerikassa paavin politiikka johti siihen, että kansanjoukot ovat hakeutuneet vapaiden kirkkokuntien kannattajiksi ja katolinen kirkko on menettänyt kannatustaan.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Idefelt, Benedicta: Paavi Johannes Paavali II. Elämä, ajatuksia, tuokiokuvia. WSOY, 1989. ISBN 951-0-15550-0.
  • Johannes Paavali II: Uskalla toivoa. WSOY, 1996. ISBN 951-0-20866-3.
  • Vircondelet, Alain: Johannes Paavali I. Elämäkerta. Perhemediat, 2005. ISBN 952-210-082-X.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Whatever happened to ... canonising John Paul II? The Guardian. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
    Pyhä elämä palkitaan sädekehällä Ylioppilaslehti. Viitattu 19.11.2008.
  2. ↑ Paavi Johannes Paavali II:n pontifikaatin 25-vuotisjuhlasivu catholic.fi. Viitattu 22.1.2007.
  3. ↑ Vircondelet 2005, s. 1413 ja 14.
  4. ↑ Vircondelet 2005, s. 17.
  5. ↑ Vircondelet 2005, s. 22.
  6. ↑ a b Vircondelet 2005, s. 21.
  7. ↑ Ingle, Sean: Which team did the Pope support? The Guardian. 30.3.2005. Viitattu 3.10.2012. (englanniksi)
  8. ↑ a b Vircondelet 2005, s. 24.
  9. ↑ Pope John Paul II Biography CNN. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  10. ↑ Muun muassa Alain Vircondelet edustaa tätä näkökantaa kirjassaan Johannes Paavali II: elämäkerta sivulla 29.
  11. ↑ Vircondelet 2005, s. 35.
  12. ↑ Vircondelet 2005, s. 40
  13. ↑ a b Idefelt 1989, s. 23.
  14. ↑ a b Idefelt 1989, s. 24.
  15. ↑ a b c Idefelt 1989, s. 25.
  16. ↑ a b c Idefelt 1989, s. 26–27
  17. ↑ Idefelt 1989, s. 29.
  18. ↑ a b Idefelt 1989, s. 29–30.
  19. ↑ Idefelt 1989, s. 31.
  20. ↑ Idefelt 1989, s. 32.
  21. ↑ a b Idefelt 1989, s. 33.
  22. ↑ a b Idefelt 1989, s. 36.
  23. ↑ Idefelt 1989, s. 37
  24. ↑ Idefelt 1989, s. 38.
  25. ↑ a b c Idefelt 1989, s. 38–39.
  26. ↑ a b Idefelt 1989, s. 39 ja 40.
  27. ↑ Pope John Paul II About.com. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  28. ↑ The priesthood years: rebel with a cause edition.cnn.com. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  29. ↑ Idefelt 1989, s. 41.
  30. ↑ a b Idefelt 1989, s. 43.
  31. ↑ a b Idefelt 1989, s. 44.
  32. ↑ Idefelt 1989, s. 45.
  33. ↑ a b c Idefelt 1989, s. 47–48.
  34. ↑ Idefelt 1989, s. 49–51.
  35. ↑ What’s in a name? catholic-pages.com. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  36. ↑ About St. John Paul II | Saint John Paul II National Shrine www.jp2shrine.org. Viitattu 18.12.2022. (englanniksi)
  37. ↑ Vircondelet 2005, s. 211.
  38. ↑ Vircondelet 2005, s. 213.
  39. ↑ Vircondelet 2005, s. 233.
  40. ↑ a b Vircondelet 2005, s. 234.
  41. ↑ Vircondelet 2005, s. 233–243.
  42. ↑ a b Vircondelet 2005, s. 243 ja 244.
  43. ↑ Vircondelet 2005, s. 248.
  44. ↑ a b c Vircondelet 2005, s. 260.
  45. ↑ Vircondelet 2005, s. 261
  46. ↑ Italialaisraportti syyttää Kremliä Johannes Paavalin ampumisesta. Helsingin Sanomat 3.3.2006.
  47. ↑ Paavi Johannes Paavali II Suomessa. Ylen elävä arkisto.
  48. ↑ Vircondelet 2005, s. 303.
  49. ↑ Vircondelet 2005, s. 306
  50. ↑ Hybinette-Bergknut, Leena (toim.); Lehtinen, Jukka & Laine, Helena: Vuosikirja 1996, s. 9. Malmö, Ruotsi: Bertmarks Förlag, 1995. ISBN 951-35-5845-2
  51. ↑ Vircondelet 2005, s. 313.
  52. ↑ Vircondelet 2005, s. 319.
  53. ↑ Vircondelet 2005, s. 361.
  54. ↑ Pope John Paul II laid to rest after millions watch funeral post-gazette.com. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  55. ↑ World Mourns Passing of Pope John Paul II Fox News. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  56. ↑ The funeral of Pope John Paul II: minute-by-minute Times. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  57. ↑ Millions gather for Pope’s funeral Australian Broadcasting Corporation. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  58. ↑ John Paul II pondered his fate in 2000 CNN. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  59. ↑ Blood of Pope John Paul II to go on display at Vatican BBC. (englanniksi)
  60. ↑ Pope’s blood to be built into altar Sydney Morning Herald. (englanniksi)
  61. ↑ Indepth: Pope John Paul II CBS. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  62. ↑ Orthodox-Catholic Reconciliation? serbianna.com. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  63. ↑ Paavi Johannes Paavali II 1920–2005 Yle.fi. Viitattu 8.4.2017.
  64. ↑ a b Kiina estää paavin vierailun Taiwanissa w3.verkkouutiset.fi. 13.8.1999. Viitattu 10.5.2007.
  65. ↑ Paavin murhayritys halutaan uuteen tutkintaan Kaleva.fi. 1.4.2005. Viitattu 30.8.2022.
  66. ↑ Mehmet Ali Agca Biography bookrags.com. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  67. ↑ Pope John Paul II Biography americancatholic.org. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  68. ↑ Vatikaani piti salassa paavin haavoittumisen vuosikymmeniä (vanhentunut linkki) Helsingin Sanomat. Viitattu 18.10.2008.
  69. ↑ Context of ’January 6, 1995’ cooperativeresearch.org. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  70. ↑ The legacy of John Paul II news.bbc.co.uk. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  71. ↑ The List of Popes Newadvent.org. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  72. ↑ a b Katolinen kirkko julistaa kaksi paavia pyhimyksiksi – myös kiistellyn Johannes Paavali II:n Yle uutiset. Viitattu 8.4.2017.
  73. ↑ Paavi Johannes Paavali II halutaan pyhimykseksi 7.11.2005. MTV3. Viitattu 22.1.2007.
  74. ↑ Paavi Johannes Paavalin polku pyhimykseksi eteni askeleen. Helsingin Sanomat 2.4.2007.
  75. ↑ Sadattuhannet seurasivat Vatikaanissa entisen paavin autuaaksijulistamista Yle uutiset. 1.5.2011. Viitattu 1.5.2011.
  76. ↑ New York Post 19.2.2002 Viitattu 7.2.2007 (englanniksi)
  77. ↑ Seattlen arkkihiippakunnan sivusto. Viitattu=7.2.2007 (englanniksi)
  78. ↑ Address of his holiness John Paul II to the participants in the sixth international congress on twin studies (Luku 2) 28.8.1989. Vatikaani: Libreria Editrice Vaticana. Viitattu 24.4.2009. (englanniksi)
  79. ↑ Uskalla toivoa s. 227
  80. ↑ Whatever happened to ... canonising John Paul II? The Guardian. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  81. ↑ Truth Cannot Contradict Truth 22. lokakuuta 1996. L’Osservatore Romano. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  82. ↑ a b Uskalla toivoa s. 89.
  83. ↑ Lainaus kirkolliskokouksen asiakirjasta Kirkon suhteesta ei-kristillisiin uskontoihin. Sama lainaus löytyy myös paavi Johannes Paavali II:n kirjasta Uskalla toivoa sivuilta 91–92.
  84. ↑ a b Uskalla toivoa s. 98.
  85. ↑ Uskalla toivoa, s. 97.
  86. ↑ Uskalla toivoa, s. 99.
  87. ↑ Uskalla toivoa s. 101.
  88. ↑ a b c Uskalla toivoa, s. 105–106.
  89. ↑ a b c Uskalla toivoa, s. 107.
  90. ↑ a b Uskalla toivoa, s. 109
  91. ↑ Uskalla toivoa s. 110
  92. ↑ Pope John Paul II Biography CNN. Viitattu 22.1.2007. (englanniksi)
  93. ↑ Uskalla toivoa s. 112

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Johannes Paavali II.
Kaarle Suuren palkinnon saajat
1950–1975

1950 Richard Coudenhove-Kalergi · 1951 Hendrik Brugmans · 1952 Alcide De Gasperi · 1953 Jean Monnet · 1954 Konrad Adenauer · 1956 Winston Churchill · 1957 Paul-Henri Spaak · 1958 Robert Schuman · 1959 George Marshall · 1960 Joseph Bech · 1961 Walter Hallstein · 1963 Edward Heath · 1964 Antonio Segni · 1966 Jens Otto Krag · 1967 Joseph Luns · 1969 Euroopan komissio · 1970 François Seydoux de Clausonne · 1972 Roy Jenkins · 1973 Salvador de Madariaga

1976–2000

1976 Leo Tindemans · 1977 Walter Scheel · 1978 Konstantínos Karamanlís · 1979 Emilio Colombo · 1981 Simone Veil · 1982 kuningas Juan Carlos I · 1984 Karl Carstens · 1986 Luxemburgin kansa · 1987 Henry Kissinger · 1988 François Mitterrand, Helmut Kohl · 1989 Veli Roger (Taizé-yhteisö) · 1990 Gyula Horn · 1991 Václav Havel · 1992 Jacques Delors · 1993 Felipe González · 1994 Gro Harlem Brundtland · 1995 Franz Vranitzky · 1996 kuningatar Beatrix · 1997 Roman Herzog · 1998 Bronisław Geremek · 1999 Tony Blair · 2000 Bill Clinton

2001–

2001 György Konrád · 2002 Euro-valuutta · 2003 Valéry Giscard d’Estaing · 2004 Pat Cox, paavi Johannes Paavali II (erikoispalkinto) · 2005 Carlo Azeglio Ciampi · 2006 Jean-Claude Juncker · 2007 Javier Solana · 2008 Angela Merkel · 2009 Andrea Riccardi · 2010 Donald Tusk · 2011 Jean-Claude Trichet · 2012 Wolfgang Schäuble · 2013 Dalia Grybauskaitė · 2014 Herman Van Rompuy · 2015 Martin Schulz · 2016 paavi Franciscus · 2017 Timothy Garton Ash · 2018 Emmanuel Macron · 2019 António Guterres · 2020 Klaus Johannis · 2022 Svjatlana Tsih’anouskaja, Maryja Kalesnikava, Veronika Tsapkala · 2023 Volodymyr Zelenskyi, Ukrainan kansa · 2024 Pinchas Goldschmidt ja Euroopan juutalaisyhteisöt

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Johannes_Paavali_II&oldid=22586048”