Kauko Juhantalo
Kauko Johannes Juhantalo (28. huhtikuuta 1942 Kankaanpää – 26. huhtikuuta 2020 Kankaanpää[1]) oli suomalainen keskustalainen poliitikko. Juhantalo valittiin kansanedustajaksi seitsemän kertaa ja hän toimi ministerinä 1991–1992. Koulutukseltaan Juhantalo oli oikeustieteen kandidaatti (1972) Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Sotilasarvoltaan hän oli reservin yliluutnantti.
| Kauko Juhantalo | |
|---|---|
 Kauko Juhantalo Turussa kesäkuussa 2009 |
|
| Suomen kauppa- ja teollisuusministeri | |
|
Ahon hallitus
26. huhtikuuta 1991 – 2. elokuuta 1992 |
|
| Edeltäjä | Ilkka Suominen |
| Seuraaja | Pekka Tuomisto |
| Kansanedustaja | |
|
1979–1993, 1995–1999, 2003–2007, 2015–2019
|
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. huhtikuuta 1942 Kankaanpää |
| Kuollut | 26. huhtikuuta 2020 (77 vuotta) Kankaanpää |
| Ammatti | juristi |
| Puoliso | Liisa Juhantalo (1967–2020) |
| Tiedot | |
| Puolue | Suomen Keskusta |
| Sotilaspalvelus | |
| Palvelusmaa(t) | Suomi |
| Sotilasarvo | yliluutnanti |
| Aiheesta muualla | |
| Arkistoitu – Internet Archive | |
Juhantalolla oli Kankaanpäässä oma asianajotoimisto vuosina 1971–1993. Hän toimi myös grilliyrittäjänä ja maanviljelijänä. Ravimiehenäkin tunnettu Juhantalo oli Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtajana vuosina 1987–1993.
Juhantalo toimi myös kankaanpääläisen Vatajankosken Sähkö Oy:n hallituksen puheenjohtajana.
Juhantalo tuomittiin 1993 valtakunnanoikeudessa vuoden ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta ministerinä ollessaan. Tämän jälkeen hänet myös erotettiin eduskunnasta.
Ura
muokkaaJuhantalo toimi kansanedustajana Turun ja Porin läänin pohjoisesta vaalipiiristä ajalla 24. maaliskuuta 1979 – 3. joulukuuta 1993 ja 24. maaliskuuta 1995 – 23. maaliskuuta 1999. Turun ja Porin läänin pohjoisen vaalipiirin seuraajasta Satakunnan vaalipiiristä hän oli kansanedustajana 19. maaliskuuta 2003 lähtien vuoden 2007 eduskuntavaaleihin saakka. Juhantalon ansioiksi luetaan Kankaanpään kuntoutuskeskuksen olemassaolo sekä vaikuttaminen taidekoulun ja varuskunnan säilymiseen Kankaanpäässä.[2] Juhantalo toimi kauppa- ja teollisuusministerinä 1991–1992 sekä keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana vaalikaudet 1983–1987 ja 1987–1991.
Juhantalo toimi Kankaanpään kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1981–1992 ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuosina 2001–2008.
Tuomio valtakunnanoikeudessa
muokkaa1991–1992 Kauko Juhantalo toimi kauppa- ja teollisuusministerinä Esko Ahon hallituksessa, jossa hän joutui SKOP-ryhmän kriisin vuoksi tekemisiin myös ryhmän suurimman yksittäisen riskikeskittymän, metalliteollisuuskonserni Tampellan rahoitusvaikeuksien kanssa. SKOP:n johtaja Christopher Wegelius oli tullut pyytämään valtion tukea Tampellan pelastamiseksi. Wegelius esitti muistelmissaan, että Kauko Juhantalo oli ministerin ominaisuudessa pyrkinyt yhdistämään Tampellan pelastamiseen tarvittavan valtion rahoitusratkaisun omien yhtiöidensä mahdolliseen rahoitukseen säästöpankkiryhmästä. Wegelius nimitti Juhantalon menettelyä koplaamiseksi.[3][4]
Seurauksena oli paljon julkisuutta saanut oikeudenkäynti valtakunnanoikeudessa, joka kokoontui Säätytalossa. Syyttäjänä toimi eduskunnan oikeusasiamies Jacob Söderman.
Wegeliuksen todistuksen perusteella ja aihetodistein päädyttiin tuomitsemaan Juhantalo ehdolliseen vankeuteen lahjusten ehdottamisesta.[5]
Tuomiosta äänestettiin. Enemmistön muodostivat Olavi Heinonen, Antti Suviranta, Kaarlo L. Ståhlberg, Veikko M. Hämäläinen, Kaarina Suonio, Mikko Jokela, Bengt Broms, Sakari Knuuttila ja Carl-Olaf Homén. Juhantalo tuomittiin yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen. Vesa Majamaa ja Esko Kilpeläinen olisivat tuominneet kuuden kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen. Edward Andersson olisi hylännyt toisen syytekohdan ja tuominnut toisesta vain kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.[6]
Juhantalo erosi kauppa- ja teollisuusministerin tehtävästä heinäkuussa 1992,[7] ja hänen seuraajakseen tuli Pekka Tuomisto. Juhantalon yrityksiä meni konkurssiin marraskuussa 1992.
Juhantalo ilmoitti oikeudenkäynnin päätyttyä, ettei hän aio itse erota eduskunnasta. Pääministeri Esko Aho ei vaatinut Juhantalon eroa, vaan jätti asian tämän omaan harkintaan. Marraskuun alussa Suomen Kristillisen Liiton kansanedustaja Eeva-Liisa Moilanen teki aloitteen Juhantalon erottamiseksi, ja aloitetta asettuivat ensimmäisinä tukemaan kansanedustajat Arja Alho (SDP), Tuulikki Ukkola (LKP) ja Päivi Varpasuo (Kok.). Joulukuun alussa Juhantalo erotettiin eduskunnasta äänin 134–41. Kyseessä oli ensimmäinen tällainen tapaus silloisen valtiopäiväjärjestyksen voimassaoloaikana. Juhantalon tilalle eduskuntaan nousi varasijalta aiemminkin kansanedustajana toiminut emäntä Saimi Ääri. Lisäksi kuusi kansanedustajaa pyysi eduskunnan perustuslakivaliokuntaa selvittämään oikeuskansleri Jorma S. Aallon toiminnan Juhantaloa koskeneessa prosessissa. Aalto oli katsonut esitutkinnan valmistuttua antamassaan lausunnossa, ettei hän aikonut nostaa syytettä Juhantaloa vastaan, koska tämä ei ollut hänen mielestään toiminut ”selvästi lainvastaisesti” vaan ainoastaan ”varomattomasti, sopimattomasti ja moitittavasti”. Perustuslakivaliokunta antoi Aallolle huomautuksen mutta ei pitänyt aiheellisena asettaa Aaltoa syytteeseen valtakunnanoikeudessa.[8]
Tammikuussa 1994 Juhantalo erotettiin myös Suomen Asianajajaliitosta.
Paluu politiikkaan
muokkaaKauko Juhantalo palasi eduskuntaan eduskuntavaaleissa 1995 6 580 äänellä. Vuoden 1999 vaaleissa Juhantalo ei tullut valituksi eduskuntaan.[9] Vuoden 2003 vaaleissa hän sai 8 484 ääntä[10] ja hänet valittiin eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi. Juhantalo ei päässyt eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa. Hän oli ehdolla myös vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa.[11] Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Juhantalo valittiin jälleen eduskuntaan 4 628 äänellä.[12] Vaalien jälkeen hänet valittiin maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajaksi.[13] Juhantalo jätti eduskunnan vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.[14]
Yksityiselämä
muokkaaJuhantalo oli naimisissa kuvataiteilija Liisa Juhantalon (o.s. Rekola) kanssa vuodesta 1967 kuolemaansa saakka. Heillä on neljä lasta.[15]
Lähteet
muokkaa- Kauko Juhantalo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
Viitteet
muokkaa- ↑ Kauko Juhantalo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ Taponen, Tiia-Maria: Pitkäaikainen kansanedustaja Kauko Juhantalo on kuollut Aamulehti. Arkistoitu 7.7.2020. Viitattu 26.4.2020.
- ↑ Saari, Mauno: Minä, Christopher Wegelius, s. 274–276. WSOY, 1992.
- ↑ Ruissalo, Pekka: Kauko Juhantalo on kuollut 26.4.2020. Tamperelainen.
- ↑ Kauko Juhantalo joutui valtakunnanoikeuteen Elävä arkisto. YLE. Arkistoitu 20.11.2011. Viitattu 28.3.2010.
- ↑ Juhantalo sai tuomion lahjusten vaatimisesta. Helsingin Sanomat, 30.10.1993. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 26.4.2020.
- ↑ Kauko Juhantalon ero Elävä arkisto. 28.7.1992. YLE. Viitattu 28.3.2010.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1995, s. 27.
- ↑ Olli-Pekka Heinonen odotetusti Satakunnan äänikuningas, Kauko Juhantalo putosi yllättäen Turun Sanomat. 21.3.1999. Arkistoitu 30.12.2019. Viitattu 30.12.2019.
- ↑ Valittujen äänimäärät ja vertausluvut vaalipiireittäin ja puolueittain 2003 – Satakunta Tilastokeskus. Viitattu 30.12.2019.
- ↑ Kauko Juhantalo keskustan eurovaaliehdokkaaksi Helsingin Sanomat. 12.2.2009. Arkistoitu 15.2.2009. Viitattu 12.2.2009.
- ↑ Tässä he ovat: 200 uutta kansanedustajaa Karjalainen. 20.4.2015. Sanomalehti Karjalainen Oy. Arkistoitu 27.4.2015. Viitattu 21.04.2015.
- ↑ Valiokuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 5.5.2015. Eduskunta. Viitattu 6.5.2015.
- ↑ Keskustan konkarit Timo Kalli ja Kauko Juhantalo eivät enää pyri eduskuntaan – Pitkäaikaiset kansanedustajat perustelevat ratkaisua pitkällä urallaan Yle Uutiset. 6.9.2018. Viitattu 6.9.2018.
- ↑ Isohookana-Asunmaa, Tytti: Juhantalo, Kauko (1942–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 20.4.2019.
Aiheesta muualla
muokkaa
- Isohookana-Asunmaa, Tytti: Juhantalo, Kauko (1942–2020). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 15.4.2014 (päivitetty 28.4.2020). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.