Wikipedia

Härkäpapu

Viljelyskasvi

Härkäpapu (Vicia faba) on yksi maailman vanhimmista viljelyskasveista. Sen villiä kanta­lajia ei tunneta, mutta Välimeren maissa sitä on laajalti viljelty viimeistään kolmannella vuosi­tuhannella ennen ajanlaskun alkua, toden­näköisesti aikaisemminkin.[1] Härkäpavun siemenet ovat yleensä isoja ja itse kasvi kasvaa varsin kookkaaksi. Monista muista viljellyistä palko­kasveista poiketen se on pysty- ja tanakka­vartinen eikä sen lehdissä ole kärhiä.[1] Nimestään huolimatta härkäpapu ei kuulu papujen (Phaseolus) sukuun, vaan virnojen (Vicia) sukuun.

Härkäpapu
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Fabales
Heimo: Hernekasvit Fabaceae
Alaheimo: Faboideae
Tribus: Vicieae
Suku: Virnat Vicia
Laji: faba
Kaksiosainen nimi

Vicia faba
L.

Katso myös

  Härkäpapu Wikispeciesissä
  Härkäpapu Commonsissa

Nykyään härkäpavun tärkeimpiä viljely­alueita ovat Kiina, Egypti ja Etiopia. Varsinkin Egyptissä se on köyhän väestön­osan tärkein proteiinin lähde.[1]

Härkäpapu Suomessa

muokkaa

Härkäpapu on vanha ja yleinen ravinto- ja rehukasvi. Ensimmäinen kirjallinen merkintä härkäpavusta Suomessa on vuodelta 1234, kun Ruotsin kuningas Maunu Ladonlukko määräsi talonpoikaispavun viljelyksestä maksettavaksi kymmenykset kirkolle.[2]

Suomessa härkäpavun viljely on alkanut viimeistään merovingiajalla eli 600-luvulla. Härkäpapu oli perunan ja vihreän herneen tuloon saakka Suomessa hyvin suosittu ravintokasvi. Sitä viljeltiin etenkin Kaakkois-Suomessa, Kymi­joen ja Päijänteen itäpuolella.[1] Härkä­papua on Suomessa perinteisesti käytetty lähinnä ihmis­ravintona toisin kuin eteläisemmissä maissa, joissa se on ollut myös tärkeä rehu­kasvi. Etelä-Karjalassa papurokka oli perinteisesti pitojen viimeinen ruokalaji. Härkäpavun eli rokka­pavun viljely supistui Suomessa kuitenkin nopeasti, ja 1960-luvulla tutkijat tapasivat sitä enää vain Lappeenrannan seudun kylistä.[1] Savitaipaleella ja Lemillä härkäpavun perinteinen viljely jatkuu edelleen. Viime vuosikymmeninä siitä on jalostettu lajikkeita (Ukko, Kontu) kotimaisen rehuntuotannon tarpeisiin.[3] Näitä rehulajikkeita on myös kokeiltu käyttää ruuan raaka-aineina.

Viime vuosina kiinnostus härkäpapua kohtaan on jälleen lisääntynyt ja härkäpavulla viljellyt peltopinta-alat ovat kasvaneet huomattavasti. Härkäpapua viljellään etupäässä rehuksi korvaamaan tuontisoijaa, jonka maailmanmarkkinahinta on noussut paljon. Vuonna 2016 kehitettiin suomalaisista härkäpavuista valmistettu vegaaninen lihankorvike, Härkis.

Härkäpavun yleisimmät hometaudit ovat harmaahome (Botrytis cinerea), suklaalaikku (Botrytis fabae) ja pahkahome (Sclerotinia sclerotiorum). Härkäpavulla esiintyy myös virustauteja. Merkittävimmät taudit ovat pavun mosaiikki (Bean common mosaic virus, BeMV) ja pavun keltamosaiikki (Bean yellow mosaic virus, BYMV). Härkäpavulla on monia tuholaisia kuten juovahernekärsäkäs (Sitona lineatus), hernekirva (Acyrthosiphon pisum) ja hernekääriäinen (Cydia nigricana). Myös gammayökkösen toukka on härkäpavun tuholainen.[4]

Härkäpapulajikkeita

muokkaa

Suomessa suosituin härkäpapulajike on Kontu, jolle on olemassa vakituinen siemenkauppa. Se on kehitetty aikaisempien suomalaisten lajikkeiden perusteella. Virolainen härkäpapulajike on Jõgeva. Melko runsaasti lajikkeita on Ranskassa.

Härkäpavun maatiaiskannat ovat Suomessa monenkirjavia. Väritykseltään ne jakautuvat mustanvioletteihin, ruskeisiin ja kellanvaaleisiin. Kokonsa puolesta niitä on lähinnä keskikokoisia ja pieniä, suurikokoiset papukannat ovat harvinaisia. Kantojen aikaisuudessa ja maussa on myös melkoisia eroja. Kotitarveviljelyssä on tapana kylvää useammanlaista siementä samaan maahan. Hyvälaatuinen pavunsiemen pensastuu ja yhdestä siemenestä nousee kolmesta viiteen vartta. Härkäpapu kylvetään keväällä ensimmäisten kasvien joukossa, sillä sen taimet eivät ole hallanarkoja. Etelä-Karjalassa touonteon alkajaispäivää onkin vanhastaan sanottu pavunkyntöpäiväksi. Rokkapavun kotitarveviljelyssä käytetään perinteisiä menetelmiä eli papu leikataan ja sidotaan lyhteiksi, jotka nostetaan tuleentumaan pariksi viikoksi. Sen jälkeen papu puidaan jaloin tallomalla tai käsin silpimällä. Suurten papuviljelmien sato korjataan nykyisin leikkuupuimurilla, minkä mahdollistaa jalosteiden standardikokoinen siemen.

Härkäpapu on maukas ja hyvä kotimaisen kasviproteiinin lähde. Luomutilat tuottavat sitä jonkin verran rehuksi.

Ravintoarvo per 100 g

muokkaa

Muuta

muokkaa
 
Härkäpapuja palossa.

Härkäpapu on hallanarka kasvi [10]. Härkäpapua myydään ruoanlaittoon kokonaisena ja rouheena, joka on nopeaa valmistaa.[11] Härkäpapurouheesta voi tehdä kasvispihvejä, kastiketta tai käyttää sitä pitsan täytteenä jauhelihan tapaan. Rouhetta liotetaan ensin vedessä noin kymmenen minuuttia ja maustetaan hyvin. Myös esikeitettyä rouhetta myydään; käsittelyksi riittää 15 minuutin keittäminen.

Härkäpapu voi olla tappava ihmisille, joilla on pavun sisältämää visiini-alkaloidia neutraloivan entsyymin geneettinen puutos.[12]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Härkäpapu&oldid=22700640”