Etuveto

Etuveto tai etupyöräveto tarkoittaa vetotapaa, jossa ajoneuvon etupyörät ovat vetävät. Muita vetotapoja ovat takaveto ja neliveto. Etuvetoisessa autossa on moottori asennettu nykyisin lähes aina niin sanotusti poikittain. Sylinterit ja moottorin akselit ovat samansuuntaiset etuakselin kanssa ja moottori on vierekkäin vaihdelaatikon kanssa.

Etumoottorisen, etuvetoisen auton periaatekuva. A on moottori ja B on tasauspyörästö.

Etuvetoinen auto käyttää tyypillisesti transakselirakennetta, jossa vaihteisto ja tasauspyörästö ovat yhtenä kokonaisuutena.

Historia

Maailman ensimmäinen etuvetoinen auto on Franz Gräfin 1897 valmistama yksittäiskappale. Myöhemmin Franz Gräf oli yksi Gräf & Stift -autotehtaan perustajista.

Varhaisia etuvetoautojen valmistajia ovat olleet ranskalainen Société Parisienne, 1920-luvulla englantilainen Alvis, ranskalainen Bucciali, yhdysvaltalaiset Cord ja Ruxton sekä 1930-luvulla saksalaiset DKW, Stoewer, Adler ja Audi. Etuvetoisten suursarjatuotannon aloitti Ranskassa vuonna 1934 Citroën Traction Avantin valmistus.

Renault’n 1960-luvulla suunnitellussa mallissa 12 oli perinteinen pitkittäinen moottorin asettelu, ja voima siirrettiin eturenkaisiin vaihdelaatikon kyljistä lähtevillä vetoakseleilla.

Etupyöräveto on noussut yleisimmäksi vetotavaksi eurooppalaisissa ja aasialaisissa autoissa 1970-luvun lopulta alkaen.

Etuvedon ominaisuudet

Etuvedon etuja ovat edullisemmat valmistuskustannukset sekä pienempi koko ja paino muihin vetotapoihin verrattuna.

Etuvedon haittoihin kuuluvat aliohjautuminen liukkaalla alustalla ja vetely kiihdytettäessä. Nykyään käytössä olevilla elektronisilla järjestelmillä näitä haittoja on kyetty jossain määrin vähentämään.