Ruxton

Ruxton oli vuosina 1929–1931 valmistettu amerikkalainen automerkki. Ruxton oli toinen amerikkalainen etuvetoisia autoja valmistanut autotehdas, sillä samana vuonna 1929 hieman ennen Ruxtonia etuvetoisten valmistuksen aloitti Cord mallillaan J-29. Ruxtonit olivat matalarakenteisia ja pitkiä autoja, eikä niissä ollut astinlautaa. Merkkinimi juontuu sijoittaja William V.C. Ruxtonista, joka ei viimein tullutkaan projektin taakse, vaan päinvastoin haki oikeuden päätöksen ettei hän ollut missään tekemisissä autoprojektin tai sen taustamies, pörssikeinottelija Archie M. Andrewsin kanssa. Lähdekirjoitus The New York Times -lehdestä vuodelta 2014 on sittemmin osoittautunut virheelliseksi ja pahansuovan harhaanjohtavaksi. Keskustelu-sivulla on linkit kaksiosaiseen, englanninkieliseen seikkaperäiseen esitykseen sijoittaja Andrewsin roolista Ruxton-tarinaan liittyvissä eri autoyhtiöissä, jonka tiedoin Ruxton-historiaan ja A.M. Andrews-henkilökuvaan tulee mittavia muutoksia.

1930 Ruxton Model C Woodlite-lyhdyillä

Budd Companyn ja huippusuunnittelijoiden autoprojekti

Ruxtonin logo maskissa

Ruxton-auton tarinaa on kutsuttu automaailman turbulenteimmaksi. Auton suunnittelija oli William J. Muller, joka oli Edward G. Budd Manufacturing Companyn palveluksessa. Korin suunnitteli eräs Budd-yhtiön perustajaosakkaistaa ja työntekijöistä, Joseph Ledwinka, kuuluisan Hans Ledwinkan kaukainen sukulainen. Tarkoitus oli luoda edistyksellinen automalli, jonka suunnitelmat myytäisiin ulkopuoliselle valmistajalle ehdolla, että tämä sitoutuisi ostamaan auton korit suunnittelutyön kustantaneelta Budd Company-yhtiöltä. Edistyksellistä autoa luovan William Mullerin apuna suunnittelutyössä oli nerokas, Henry Fordin luottopartnerina ja Ford-tuotemerkin luojana toiminut, Ford-kaudellaan miljonääriksi vaurastunut, monien Fordin T-mallin ratkaisujen keksijä Childe Harold Wills, joka myös valmisti oman aikansa edistyksellistä Wills Sainte Claire-autoa. Ruxton oli etuvetoinen, mikä salli ajankohdan autoja huomattavasti matalamman rakenteen: uuden auton korkeus oli vain 1 300 mm, kun ajankohdan keskiverto-auton korkeus oli 1 800 millimetriä (intron kuva; vertailu Ruxton/katsojat). Tämän mataluuden vuoksi, ja sen korostamiseksi, auto ei tarvinnut tuolloin korkeissa autoissa välttäämättömiä astinlautoja. Moottorin siihen toimitti Continental Motors Inc., tunnettu yhä nykyäänkin muun muassa yleisilmailun potkurikoneiden moottoreista. Vaihteiston toimitti Hartfordissa Wisconsinissa toimiva Kissel-yhtiö, joka aikanaan valmistaisi lyhyen aikaa myös Ruxton-autoa sen jälkeen kun Moon Motors St. Louisissa oli ajautunut talousvaikeuksiin. Suunniteltu autoprojekti oli valmis esiteltäväksi vuonna 1928.

Pörssikeinottelija-johtaja Archie Andrews astuu kuvaan

Valitettavasti Budd Companyn hallituksen jäsenenä oli pörssikeinottelija Archibald Moulton Andrews - mies, joka tuhoaisi toimillaan käynnistyvän tapahtumaketjun aikana neljä autonvalmistusta harjoittavaa yhtiötä. Andrews, joka istui tuolloin myös Hupp Motor Company-yhtiön hallituksessa riittävästi sen osakkeita haalittuaan, viehättyi autoprojektin edistyksellisyydestä, ja järjesti siksi Budd-yhtiölle ja William Mullerille tilaisuuden esitellä uutta autoaan Hupp-yhtiön valmistettavaksi. Tutkimusten jälkeen Hupmobile ei kuitenkaan halunnut ottaa uutuusmallia tuotepalettiinsa, sillä se oli täysin erilainen Hupmobile-mallistoon verrattuna, ja sen valmistusvälineistöön olisi pitänyt sijoittaa merkittäviä summia. Osakastaan tyynnytelläkseen Hupmobile suostui kuitenkin valmistamaan yhden koekappaleen uutuusautoa.

Yhteistyökumppanin etsintä

Hupmobilen peräännyttyä Archie M. Andrews ryhtyi yhtiökumppaniksi William J. Mullerin kanssa perustetussa New Era Motors-yhtiössä, jolla ei kuitenkaan ollut auton valmistukseen tarvittavia edellytyksiä. Andrews ajatteli ensin solmia yhteistyötä statusta omaavien merkkien kuten esimerkiksi Gardnerin, Marmonin tai Peerlessin kanssa. Nämä toivekumppanit eivät nekään olleet kiinnostuneita.

Moon Motor Company, Ruxton-autojen valmistaja

Ruxton, moniväri-raidat ja Woodlite-valot

Viimein marraskuussa 1929, tuolloin siis jo lokakuun 1929 suuren pörssiromahduksen jälkeen, St. Louisissa toimiva Moon Motor Company -yhtiö päätyi yhteistyöhön Archie Andrewsin kanssa, joka tuolloin oli antanut autolle Ruxton-nimen yrittäessään houkutella nimen taustalla olevaa rahamies William V.C. Ruxtonia sijoittajaksi autoprojektiin. Sijoittaja ei viimein tullut mukaan - voimme vain arvuutella oliko pörssikeinottelija Andrewsin huono maine tuolloin eräs perusteista - mutta uudelle autolle annettu nimi säilyi Ruxtonina. Tästä seurasi viimein oikeusjuttu, sillä William Ruxton ei halunnut nimeänsä yhdistettävän millään tapaa erikoiseen autoprojektiin, eikä etenkään Archie M. Andrewsiin. Moon-yhtiön epäröidessä Andrews anasti määräysvallan sen osakekantaa haalimalla, ja otti sen hallintaansa oikeuspäätösten nojalla sekä St. Louisin poliisivoimien avustuksella, vaikka sen pääjohtaja C.W.Burst muun johtajiston kera lukitsikin itsensä Pinkerton-vartijoiden turvaamana yhtiön konttoriin. Moon Motor Co. aloitti kesäkuussa 1930 Ruxton-autojen valmistamisen, mutta se hakeutui alla selostetun tapahtumaketjun vuoksi vararikkoon jo marraskuussa 1930, valmistettuaan noin neljässä kuukaudessa 525 Ruxton-autoa. Usea Ruxton sai aikakaudelleen hyvin erikoisen, itävaltalaisen arkkitehti, kuvataiteilija ja lavastaja Joseph Urbanin luoman, monista kirkkaista väriraidoista sommitellun värityksen korinsa alaosaan, mikä pois jätettyjen astinlautojen tavoin korosti etuvetoisen Ruxtonin huomattavasti tavallisia automalleja matalampaa rakennetta (kuva; Urban-raitamaalaus ja Ruxtonin mataluus). Automobile Quarterly -lehti lausui laajassa Ruxton-esittelyssään vuonna 1968, että se oli ”A superb automobile that never had a chance.”

Woodlite-ajovalot

Ruxton varusti useimpia autojansa kapeilla "Woodlite"-etulyhdyillä (kuva; 1930 Ruxton Model C Woodlite-lyhdyillä), joiden valoteho ei kuitenkaan käytännössä täyttänyt keksijä William G. Woodin lupauksia. Heikosta valotehosta huolimatta valoa keskittävä rakenne loi valokeilan, joka saattoi häikäistä muita tielläliikkujia: Woodlite-lyhdyt kiellettiin siksi useassa Yhdysvaltain osavaltiossa. Nämä lyhdyt jäivät lyhytaikaiseksi villitykseksi vuodesta 1928 vain 1930-luvun alkuun asti, ja reproduktioiden löytäminen nykyaikana on vaikeaa. 1920-luvun samankaltaisia ajovalokokeiluja olivat muun muassa Edmunds & Jones -yhtion Model 20 Torpedo-valot, joissa oli soikiopallon muotoinen kuori, sekä menosuuntaan näyttävät ajovalojen meripihkan väriset linssit: eräs käyttäjistä oli lentäjä-ässä Eddie Rickenbackerin osittain omistama, teknisesti hienoja eli hintaluokaltaan kalliita automobiileja valmistanut, valitettavasti vain lyhyen ajan toiminut Rickenbacker-yhtiö.

Kissel Motor Car Company, Ruxton-hankkeen luhistuminen marraskuussa 1930

Kävi ilmi, etteivät Moon Motor Co.:n tilat olleet soveliaita Ruxton-autojen valmistamiseen. Andrewsilla oli kuitenkin omistuksia myös Kissel Motor Car Company -yhtiössä, joka toimi Hartfordissa Wisconsinissa ja oli Moon-yhtiön tarvitsemien auton osien toimittaja. Kissel-yhtiö ryhtyi vastentahtoisesti valmistamaan Ruxton-autoja, ja samoin niissä tarvitut vaihteistot sekä voimansiirrot olivat Kissel-yhtiön valmistamia. Järjestely ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä Andrews ryhtyi määräysvallan saadakseen haalimaan tuonkin yhtiön osakkeita. Kissel-veljekset torjuivat vallankaappausyrityksen yhtiössään lopettamalla sen toiminnan ja hakemalla yhtiön selvitystilaan, jotta se ei joutuisi vihamielisen valtaajan käsiin. Ketjureaktiona tärkeimmän osatoimittajansa menettänyt Moon Motor Co. joutui mahdottomaan tilanteeseen vaihteisto- ja voimansiirtokomponenttien ehtyessä, ja se hakeutui vararikkoon marraskuussa 1930. New Era Motors -yhtiö seurasi perästä ja jätti konkurssihakemuksensa viisi päivää Moon Motor Companya myöhemmin. Hartfordissa sijaitsee nykyisin Wisconsin Automotive Museum, kuusi korttelia länsipuolella puretusta entisestä Kissel-tehtaasta, jonka paikka Highway 60:n vieressä on merkitty muistotaululla. Seikka on mainittu automuseon sivuston FAQ:ssa, sillä sen sijainti junaradan vieressä teollisuustilassa on kävijää erehdyttävän samankaltainen kuin vanhan Kissel-toimitilan.

Archie M. Andrewsin sijoitustappio New Era -yhtiössä oli vajaat 300 000 dollaria, mutta vastoinkäyminen ei estänyt häntä hakemasta määräysvaltaa jälleen uudessa yhtiössä, Hupp Motor Car Companyssa. Loppuvuonna 1934 hän saavutti määräysvallan erottamalla johtoryhmän ja ottamalla pääjohtajan tehtävät itselleen. Hän kutsui William J. Mullerin haltuunsa ottaman Hupmobilen automallien pääsuunnittelijaksi. Yrityksen entinen johto haastoi Andrewsin kuitenkin oikeuteen, ja tämä paitsi joutui jo vuonna 1935 vaikeuksiin New Yorkin pörssin kanssa sen moittiessa Andrewsin järjestämää kyseenalaista osakeantia. Andrews myös sai tuomion eräässä toisessa sijoitusalan kiistassa lahjottuaan asiaa käsittelevää tuomaria. Vankilatuomion uhatessa Archie M. Andrews karkasi Kanadaan, ja insinööri Muller avusti viranomaisia sijoittajan kiinni ja edesvastuuseen saamisessa: tämä sai kuitenkin 17.6.1938 kuolemaan johtaneen infarktin verenhyytymästä tuolloin vasta 59-vuotiaana. The New York Timesin tarina Andrewsin kohtalosta on myös kiistetty. Ahdinkoon ajautunut Hupmobile lyöttäytyi lopulta yhteen Graham-yhtiön kanssa siten, että Graham valmistaisi Hupmobilen Cord-jäämistöstä hankkimilla 810/812-mallin peltimuoteilla Hupmobile-mallin Skylark korin, ja saisi vastineena käyttää muotteja oman Graham Hollywood -autonsa valmistamiseen. Edeltävän R-mallin 6-sylinterisellä moottorilla varustettu Skylark tuli saataville liian pitkän odottelun jälkeen, ja suuri osa uuden automallin tilaajista oli ehtinyt perua hankintansa: arvio valmistuneiden Skylark-autojen määrästä on 319–380 kappaletta... liian vähän, liian myöhään. Uutuusmallia valmistettiin muutaman kuukauden ajan loppukesään 1939 asti: Hupmobilen vetäydyttyä myös Graham pysäytti oman versionsa valmistuksen noin 1 800 kappaleen jälkeen. Kummankin mallin jäännösvarastoja myytiin loppuun vuoteen 1941 asti.

Loppunäytös

Tiedot Ruxtonien tuotantomääristä vaihtelevat, ja jotkut lähteet väittävät, että autoja tehtiin merkin 20 kuukautta kestäneen elinkaaren aikana kaikkiaan vain 96 kappaletta. Vuonna 2014 Ruxton-autoja tiedettiin olevan jäljellä enää 19 kappaletta. Yhdysvaltalaisen Classic Car Club of American ”Approved Classics” -listan mukaan kaikki Ruxton-yksilöt ovat hyväksyttyjä klassikkoautoja. The New York Timesin tietojen mukaan muutamat keräilijät haalivat 1930-luvulla säilyneitä Ruxton-autoja haltuunsa – joista keräilijöistä Jim Fasnacht omistaa seitsemän kappaletta tunnetuista em. 19 säilyneestä Ruxton-autosta. Ainakin 70 kappaleen tiedetään päätyneen purkaamoihin tai romujen hävityskampanjoihin.

Kun myös Cord joutui sulkemaan ovensa vuonna 1937 ei vuosikymmeniin ollut tarjolla Yhdysvalloissa sarjana valmistettuja etuvetoisia henkilöautoja, ennen kuin Oldsmobile esitteli vuodelle 1966 dramaattisen uuden etuvetoisen Toronado-mallin.

Arvostettu klassikkoauto

Vuonna 2018 tuonpuoleiseen siirtyneen lahjakkaan arkkitehdin ja suuren autontuntija Fred Guytonin kokoaman, pääasiassa 1920- ja 1930-lukujen merkittäviin autoihin (keski-ikä 84 vuotta) keskittyneen Guyton Collection -kokoelman yli 60 ajoneuvon RM/Sotheby’s-huutokaupassa St. Louisissa Yhdysvalloissa 5.5.2019 eräs Baker-Raulangin korittama Ruxton Model C vuodelta 1930 saavutti peräti 86,88 % odotettua suuremman myyntihinnan 747 500 dollaria.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ruxton Wikimedia Commonsissa