Bernhard Romberg
Bernhard Heinrich Romberg (11. marraskuuta 1767 Dinklage – 13. elokuuta 1841 Hampuri) oli saksalainen sellisti ja säveltäjä. Hän esiintyi yli puolen vuosisadan ajan virtuoosina eri puolilla Eurooppaa.[1]
Elämä ja ura
muokkaaLapsuudesta 1800-luvun alkuun
muokkaaRomberg vietti lapsuutensa Münsterissä. Hänen isänsä oli fagotisti, joka osasi soittaa myös selloa ja toimi pojan ensimmäisenä musiikinopettajana. Hänen myöhempiä opettajiaan olivat Johann Konrad Schlick ja Franz Marteau. Rombergin tekniikasta oli viulunomaisuutta, joten on mahdollista, että hän suoritti edistyneen tason opintoja myös viulistin johdolla.[1]
Romberg aloitti lapsena esiintymisen serkkunsa, viulisti Andreas Rombergin kanssa. He kävivät Alankomaissa (1776), Frankfurt am Mainissa (1782) ja Pariisissa (kausi 1784–1785). Eräs menestyksekäs esiintyminen salongissa toi serkuksille kutsun Concert Spiritueliin. Vuosien ajan he soittivat Münsterin hoviorkesterissa. Kölnin arkkipiispa kävi vuonna 1790 Münsterissä ja kuuli poikien soittavan, joten hän kutsui nämä Bonnin hovikappeliin. Siellä he tutustuivat muiden muassa Christian Gottlob Neefeen, Ludwig van Beethoveniin, Ferdinand Riesin edustamaan muusikkosukuun ja Joseph Reichaan. Rombergit perustivat kvartetin Franz Riesin ja Beethovenin kanssa. Näihin aikoihin Bernhard Romberg esiintyi jo soolosellistinä melko usein ja soitti omia sävellyksiään. Vuonna 1791 hän kävi muiden hovimuusikoiden kanssa Bad Mergentheimissa, jossa esitettiin hänen säveltämänsä konsertto. Carl Ludwig Junker antoi esityksestä positiivisen arvion.[1]
Bonnin kappeli purettiin vuonna 1793 Ranskan vallankumouksen jälkeen. Rombergit lähtivät Bonnista ja asettuivat Hampuriin, jossa he pitivät sekä konserttiesiintymisiä että esityksiä teatteriorkesterin kanssa. Vuonna 1796 Rombergit kiersivät Italiassa. Vuoden syksyllä palatessaan kohti Hampuria he viettivät aikaa Wienissä, jossa tutustuivat Joseph Haydniin. Vuonna 1799 Rombergien tiet erosivat ensi kertaa ja Bernhard lähti kiertueelle Englantiin, Espanjaan ja Portugaliin. Madridista hänelle jäi hyvät muistot, ja espanjalainen vaikutus kuuluukin useissa hänen teoksistaan. Palattuaan ylyhesti Hampuriin Romberg kävi taas Pariisissa vuonna 1800. Siellä François-Joseph Fétis piti Rombergia Jean-Louis Duportin ja Jacques-Michel Hurel de Lamaren veroisena esiintyjänä. Vuonna 1801 Rombergille tarjottiin professorin asemaa Pariisin konservatoriossa, jossa hän työskenteli vuoden 1802 loppuun. Hänen neljä varhaista konserttoaan (op. 2, 3, 6, 7) julkaistiin Pariisissa. Hän kuitenkin palasi jälleen Hampuriin.[1]
1805–1819
muokkaaVuonna 1805 Romberg toimi hovimuusikkona Berliinin kappelissa, jossa usein esiintyi Duportin kanssa. Hän esiintyi myös solistina julkisissa konserteissa ja salongeissa. Louis Spohr kuvasi omaelämäkerrassaan kohtaamistaan Rombergin kanssa esiintymisessä Antoni Radziwiłłin kotona. Spohr oli ihastunut soittoon. Romberg matkusti myös muihin Saksan kaupunkeihin, etenkin Leipzigiin, jossa soitti usein Gewandhausissa. Johann Friedrich Rochlitz julkaisi vuonna 1807 arvostelun, jossa luonnehti Rombergia ansioituneimmaksi eläväksi sellistiksi.[1]
Vuonna 1807 Romberg meni Venäjälle Saksassa ja Puolassa kiertämisen jälkeen. Vuosina 1809–1813 hän piti konsertteja Pietarissa, Moskovassa ja muissa Venäjän kaupungeissa. Tämän jälkeen hän jatkoi konsertoimista monissa Euroopan kaupungeissa, myös Berliinissä, jossa pysyi vuoteen 1819 saakka; vuodesta 1816 hän toimi siellä hovisellistinä ja oopperan kapellimestarina.[1]
1819–1841
muokkaaVuoden 1819 jälkeen hän asui loppuelämänsä Hampurissa (lukuun ottamatta vuosien 1826–1830 viettämistä Berliinissä), mutta kiersi jatkuvasti Saksassa ja muualla, esimerkiksi usein Wienissä, jossa tapasi taas lapsuudenystävänsä Beethovenin. Rombergin kanssa esiintyivät tässä vaiheessa myös hänen poikansa Karl (sellisti) ja tyttärensä Bernardina (laulaja). Musiikkiaiheisissa esseissä vuosien 1834–1836 Nürnbergistä Rombergin menestystä verrattiin Niccolò Paganinin uraan viulistina.[1]
Myöhäisinä vuosinaan Romberg kokosi sellolle oppimateriaalin, joka valmistui vuonna 1839 ja hyväksyttiin vuonna 1840 Pariisin konservatorion käyttöön. Materiaali julkaistiin Pariisin jälkeen myös Saksassa, Itävallassa ja Englannissa.[1]
Sävellystuotanto
muokkaaRombergin selloteosten joukossa on kymmenen konserttoa, kuusi konsertinoa, sonaatteja, duettoja, fantasioita, muunnelmia ja muuta. Nykyään teosten arvoa on pidetty lähinnä akateemisena; Rombergin ura säveltäjänä oli erottamaton hänen urastaan sellistinä, ja teosten suosio perustui hänen esitystensä virtuoosisuuteen. 1800-luvun toisella neljänneksellä romanttisen ilmauksen suosio kasvoi ja Rombergin teoksia kritisoitiin vähäisestä taiteellisesta arvosta. Romberg kuitenkin sävelsi myös muuta kuin sellomusiikkia. Tuotantoon kuuluu oopperoita, muuta näyttämömusiikkia, baletti, sinfonioita, alkusoittoja, kvartettoja sekä piano-, huilu- ja viulukappaleita. Romberg teki myös pedagogisia sävellyksiä ja kehitti sellon rakennetta.[1]