Arnold J. Toynbee
Arnold Joseph Toynbee (14. huhtikuuta 1889 – 22. lokakuuta 1975) oli englantilainen historiantutkija ja historianfilosofi. Toynbee tunnetaan parhaiten 12-osaisesta teoksestaan A Study of History (1934–1961), jossa hän tavoittelee synteesiä maailmanhistoriasta sivilisaatioiden synnyn, kukoistuksen, luhistumisen ja hajoamisen kautta tarkasteltuna. D. C. Sommervell on laatinut teoksesta lyhennetyn version, joka on ilmestynyt myös suomeksi nimellä Historia uudessa valossa.
Toynbee toimi Lontoon yliopiston professorina vuosina 1925–1955.lähde? Hänen poikansa oli kirjailija Philip Toynbee[1] ja setänsä taloushistorioitsija Arnold Toynbee.
Ajattelu ja historianfilosofia
muokkaaToynbeen työtä verrataan usein Oswald Spenglerin teoksen Länsimaiden perikato tuloksiin. Hän itse kuitenkin torjui Spenglerin deterministisen käsityksen historiallisesta kehityksestä luontaisena ja vastustamattomana kiertokulkuna.[2]
Toynbeen mukaan maailmassa on nykyisin kuusi suurta kulttuuria, joista länsimainen kulttuuri on vain yksi, joskin sen vaikutusvalta on tullut maailmanlaajuiseksi. Muut ovat ortodoksinen, islamilainen ja intialainen kulttuuri sekä Kaukoidän kulttuurin kiinalainen ja japanilainen haara.[3] Nykyinen länsimainen kulttuuri syntyi hänen mukaansa Rooman valtakunnan hajoamista seuraavien vuosisatojen aikana, ja sitä edelsi eri kulttuuriksi katsottava antiikin kreikkalainen eli helleeninen kulttuuri.[4] Kadonneet ja nykyiset kulttuurit yhteenlaskettuina hän tunnisti maailmanhistoriasta 21 kulttuuria, joista varhaisimpia olivat egyptiläinen, sumerilainen ja minolainen kulttuuri. Lisäksi hän mainitsee kirjassaan muutamia ”surkastuneita” ja ”kivettyneitä” kulttuureja. Surkastuneisiin kulttureihin hän luokitteli esimerkiksi viikinkiajan skandinaavisen kulttuurin, joka syrjäytyi jo varhaisessa vaiheessa länsimaisen kulttuuripiirin laajetessa. Toynbee arvosteli ankarasti aikansa useimpien historioitsijoiden tapaa samaistaa länsimaisen kulttuurin historia maailmanhistoriaan.[5]
Kulttuurien kehitysvaiheet Toynbeen mukaan
muokkaaToynbeen mukaan eri kulttuurien vaiheet niiden kasvun ja kukoistuksen aikana ovat olleet hyvinkin erilaiset ja eri pituiset.[6] Toisin kuin Spengler, hän ei siis katsonut niiden eliniän olevan mitenkään ennalta määrätty. Useimmat kulttuurit ovat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tehneet jonkin ratkaisevan virheen, jonka vuoksi ne ovat ”luhistuneet” ja kääntyneet tuhon tielle. Tämän kohtalokkaan käänteen jälkeen eri kulttuurien vaiheet ovat hänen mukaansa kuitenkin olleet silmiinpistävän samankaltaisia. Ensin on tullut levottomuuksien kausi, jonka aikana kulttuuriin kuuluvat valtiot käyvät toistuvasti verisiä sotia keskenään.[7] Yleensä tämä kausi on kestänyt noin 400 vuotta[8] ja päättynyt siihen, että jokin valtio (joko samaan tai muutamissa tapauksissa toiseenkin kulttuuriin kuuluva) on valloittanut koko kulttuuripiirin ja tullut yleisvaltioksi.[9] Täten on vihdoin seurannut muutamia vuosisatoja kestänyt rauhan kausi, joka kuitenkin on tullut niin myöhään, ettei se kyennyt enää estämään kulttuurin syvenevää rappiota ja lopullista tuhoa.[10] Tämä vaihe on tavallisesti päättynyt joko vieraasta kulttuurista tulleiden valloittajien maahantuloon tai yleisvaltion hajoamiseen, minkä jälkeen sen raunioille on saattanut syntyä uusi kulttuuri. Vanhan kulttuurin loppuvaiheessa vallalle on yleensä päässyt myös jokin uusi uskonto, joka sitten "jälkeläiskulttuureissa" on ollut vallitsevana alusta lähtien.[11]
Tyypillisimpänä esimerkkinä edellä mainitusta Toynbee piti antiikin kreikkalaisen kulttuurin kehitystä. Se itse oli aikoinaan syntynyt noin 1100 eaa. minolaisen kulttuurin hajottua. Sen suurinta kasvun aikaa oli Ateenan suuruuden aika 400-luvulla eaa. Kohtalokas käänne tapahtui kuitenkin jo peloponnesolaissodan alkaessa vuonna 431 eaa.[10] Tällöin alkanut levottomuuksien kausi päättyi vasta, kun Augustus tasan 400 vuotta myöhemmin, vuonna 31 eaa., sai vihdoin aikaan pitkäaikaisen rauhan, pax Romanan. Rooman valtakunnan loppuvaiheissa kristinusko tuli valtauskonnoksi, ja sen perivät myös ne molemmat jälkeläiskulttuurit, länsimainen ja ortodoksinen, jotka valtakunnan lopullisen hajoamisen jälkeen syntyivät sen entisten alueiden eri osissa.[11]
Kaikkien historiallisten kulttuurien osalta nämä vaiheet eivät kuitenkaan ole yhtä helposti tunnistettavissa. Esimerkiksi minolaisen ja maya-kulttuurin historia tunnetaan niin huonosti, ettei päätelmiä juuri voida tehdä.[12] Toisinaan taas eri kulttuurien väliset kosketukset vaikeuttavat vaiheiden tunnistamista. Näin on laita varsinkin Toynbeen ”syyrialaiseksi” nimittämän kulttuurin, jonka ajalliset ja paikalliset rajat hän määritteli varsin omintakeisesti, mutta sai tällöin siinäkin tunnistetuksi samat vaiheet.[13][14]
Toynbeen mukaan syyrialainen kulttuuri sai alkunsa Välimeren itärannikolla toisen vuosituhannen lopulla eaa., ja alkuvaiheessa siihen kuuluivat ennen kaikkea juutalaiset ja foinikialaiset naapurikansoineen, myöhemmin useat muutkin Lähi-idän kansat. Tämän kulttuurin varsinainen kasvun kausi jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä sen levottomuuksien kausi alkoi jo 900-luvulla eaa, kun muinainen Israel kuningas Salomonin kuoleman jälkeen jakautui kahtia.[15] Levottomuuksien kausi päättyi, kun Kyyros Suuri nelisensataa vuotta myöhemmin perusti Persian suurvallan, jota Toynbee pitää tämän kulttuurin yleisvaltiona. Persialaiset kuitenkin valloittivat myös Egyptin ja Babylonian, minkä jälkeen myös nämä vanhat, mutta kauan aikaisemmin rappeutuneet kulttuurit sulautuivat vähitellen syyrialaiseen.[16] Kun sitten ensin Aleksanteri Suuri ja myöhemmin roomalaiset valloittivat lähes koko Lähi-idän, syyrialainen kulttuuri välttyi vain juuri ja juuri sulautumasta kreikkalaiseen. Se onnistui kuitenkin säilyttämään identiteettinsä ja nousi tuon tuostakin kapinaan valloittajia vastaan.[17] Lopulta Muhammedin ajan jälkeen ensimmäiset kalifit perustivat arabien valtakunnan, jonka alueelliset rajat olivat yllättävän tarkoin samat kuin muinaisen Persian. Toynbee tulkitsikin tämän valtakunnan eräänlaiseksi muinaisen Persian myöhäiseksi uudelleensyntymäksi.[13] Syyrialainen kulttuuri hajosi hänen mukaansa lopullisesti vasta arabien kalifikunnan hajotessa 900-luvulla. Tämän jälkeen sen alueelle syntyi nykyinen islamilainen kulttuuri, joka peri edeltäjältään tämän loppuvaiheessaan omaksuman islamin uskon. Alkuvaiheessaan se oli Toynbeen mukaan jakautuneena kahdeksi erilliseksi kulttuuriksi, iranilaiseksi ja arabialaiseksi, jotka kuitenkin sulautuivat yhteen sen jälkeen, kun Osmanien valtakunta vuonna 1517 valloitti Egyptin.[18]
Kysymykseen, onko myös länsimainen kulttuuri jo kääntynyt tuhon tielle, Toynbee ei katsonut voivansa antaa varmaa vastausta. Teoksesta on kuitenkin pääteltävissä, että hän ajatteli länsimaiden ”levottomuuksien kauden” alkaneen jo 1500-luvun uskonsodista[19][20] ja jatkuneen ainakin toiseen maailmansotaan saakka, minkä vuoksi enteet ovat huonot. Kuitenkin hän piti vielä mahdollisena, että länsimainen kulttuuri saattaisi vielä oppia edeltäjiensä virheistä ja täten välttää lopullisen tuhon.[20][21]
Luettelo kulttuureista Toynbeen mukaan
muokkaa| Kulttuuri | Syntyaika ja -paikka | Edeltäjä | Levottomuuksien kausi | Yleisvaltio | Seuraajat | Huomautus |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Nykyisin elävät kulttuurit[22] | ||||||
| Länsimainen | Länsi-Eurooppa ennen vuotta 700 |
Helleeninen | alkoi 1500-luvulla (?) | – | – | – |
| Ortodoksinen, päähaara | Anatolia ennen vuotta 700 |
Helleeninen | 977–1372 | Osmanien valtakunta 1372–1768 |
– | – |
| Ortodoksinen, venäläinen haara | Venäjä 900-luvulla | Helleeninen | 1075–1478 | Venäjän keisarikunta 1478–1917 |
– | – |
| Iranilainen | Anatolia, Iran, Keski-Aasia ennen vuotta 1300 | Syyrialainen | – | – | – | Sulautuneet yhteen nykyiseksi islamilaiseksi kulttuuriksi vuoden 1517 jälkeen |
| Arabialainen | Arabia, Irak, Syyria, Pohjois-Afrikka ennen vuotta 1300 | Syyrialainen | ||||
| Hindulainen | Pohjois-Intia, ennen vuotta 800 | Intialainen | 1175–1572 | Suurmogulien valtakunta 1572–1707, Brittiläinen Intia 1818–1947 |
– | |
| Kaukoidän, kiinalainen haara | Kiina, ennen vuotta 500 | Muinaiskiinalainen | 878–1280 | Mongolikeisarikunta 1280–1351, mantšukeisarikunta 1644–1853 |
– | |
| Kaukoidän, japanilainen haara | Japani, ennen vuotta 500 | Muinaiskiinalainen | 1185–1597 | Tokugawa-shōgunaatti 1597–1863 |
– | |
| Kuolleet kulttuurit[22] | ||||||
| Egyptiläinen | Egypti, ennen 4000 eaa. | – | n. 2424–2060 eaa. | Keskivaltakunta 2070–1660 eaa, Uusi valtakunta 1580–1175 eaa. |
– | |
| Sumerilainen | Mesopotamia, ennen 3500 eaa. | – | n. 2677–2298 eaa. | Sumerin ja Akkadin valtakunta 2298–1905 eaa. |
Heettiläinen, babylonialainen |
Toynbee ei pitänyt Indus-kulttuuria itsenäisenä kulttuurina vaan sumerilaisen kulttuurin sivuhaarana |
| Babylonialainen | Mesopotamia, ennen 1500 eaa. | Sumerilainen | ? – 610 eaa. | Uus-Babylonia 610–539 eaa. |
– | Toynbeen mukaankin on kyseenalaista, voidaanko tätä pitää eri kulttuurina vai ainoastaan sumerilaisen kulttuurin loppuvaiheena |
| Heettiläinen | Anatolia, ennen 1500 eaa. | Sumerilainen | Nämä vaiheet eivät tunnistettavissa | – | hävinnyt noin 1200 eaa. | |
| Minolainen | Aigeianmeren saaristo, ennen 3000 eaa. | – | ? – 1750 eaa. | ”Minoksen merivalta” 1750–1400 eaa. |
Helleeninen, syyrialainen |
|
| Helleeninen | Aigeianmeren rannikot ja saaristo, ennen 1100 eaa. | Minolainen | 431–31 eaa. | Rooman keisarikunta 31 eaa–378 jaa. |
Länsimainen, ortodoksinen (päähaara ja venäläinen haara) |
|
| Syyrialainen | Välimeren itärannikko, ennen 1100 eaa. | Minolainen | 937–525 eaa. | Akhemenidien Persia 525–332 eaa, Abbasidien kalifaatti 640–969 jaa. |
Iranilainen, arabialainen | |
| Intialainen | Induksen ja Gangeksen laaksot, n. 1500 eaa. | Sumerilainen (Indus-kulttuuri) | ? – 322 eaa. | Maurya-valtakunta 322–185 eaa, Gupta-valtakunta 390–475 jaa. |
Hindulainen | |
| Muinaiskiinalainen | Keltaisenjoen laakso, n. 1500 eaa. | – | 634–221 eaa. | Qin- ja Han-dynastiat 221 eaa–172 jaa. |
Kaukoidän, kiinalainen ja japanilainen haara | |
| Mayakulttuuri | Keski-Amerikka, n. 500 eaa. | – | ? – 300 jaa. | Mayojen ”ensimmäinen keisarikunta” 300–690 |
Jukatanilainen, meksikolainen | |
| Jukatanilainen | Jukatanin niemimaa, n. 630 | Mayakulttuuri | ? – 1521 | Espanjan siirtomaavalta 1521–1821 |
– | Sulautuivat varhaisessa vaiheessa yhteen; atsteekit olivat perustamaisillaan yleisvaltion espanjalaisten saapuessa |
| Meksikolainen | Meksiko, n. 630 | Mayakulttuuri | ||||
| Andilainen | Andit, ajanlaskumme alun vaiheilla | – | ? – 1430 | Inkavaltakunta 1430–1533 |
– | |
| Surkastuneet kulttuurit[22] | ||||||
| "Äärimmäisen lännen kristillinen kulttuuri" | Irlanti 400-luvulla | Helleeninen | – | – | – | Sulautui viimeistään 1100-luvulla länsimaiseen kulttuuriin |
| Skandinaavinen kulttuuri | Skandinavia 500-luvulla | Helleeninen | – | – | – | Sulautui viimeistään 1000-luvulla länsimaiseen kulttuuriin |
| Itäinen kristikunta | Amudarjan ja Syrdarjan laakso 500-luvulla | Syyrialainen | – | – | – | Tuhoutui arabialaisen kalifikunnan laajentuessa alueelle |
Suomennetut teokset
muokkaa- Historia uudessa valossa. ((A study of history, 1946.) Vuosina 1934 ja 1939 ilmestyneestä kuusiosaisesta teoksesta toimittanut D. C. Somerwell) Suomentanut Kai Kaila. Porvoo Helsinki: WSOY, 1950.
- Kristinusko ja maailman uskonnot. (Christianity among the religions of the world, 1957) Suomentanut Elvi Saari. Hämeenlinna: Karisto, 1959.
- Kulttuurimme koetuksella. (Civilization on Trial, 1948) Suomentanut J. A. Hollo. Helsinki: Pellervo-seura, 1950.
Lähteet
muokkaa- Toynbee, Arnold J.: Historia uudessa valossa. Helsinki: WSOY, 1950.
Viitteet
muokkaa- ↑ Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Toynbee, Philip”, Otavan kirjallisuustieto, s. 790. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X
- ↑ Toynbee 1950, s. 294–295
- ↑ Toynbee, s. 10
- ↑ Toynbee, s. 13–14
- ↑ Toynbee 1950, s. 44–49
- ↑ Toynbee, s. 432
- ↑ Toynbee, s. 15–16, 291–292
- ↑ von Wright, Georg Henrik: ”Spengler ja Toynbee”, Tieto ja ymmärrys, s. 357. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15733-7
- ↑ Toynbee, s. 15, 209, 291, 314
- ↑ a b Toynbee, s. 310
- ↑ a b Toynbee 1950, s. 15–19
- ↑ Toynbee, s. 322
- ↑ a b Toynbee, s. 19–24
- ↑ Wright, s. 346–348
- ↑ Toynbee, s. 313
- ↑ Toynbee, s. 316
- ↑ Toynbee, s. 173–175
- ↑ Toynbee, s. 20–21
- ↑ Toynbee, s. 643
- ↑ a b Wright, s. 358–359
- ↑ Toynbee, s. 301–302, 644
- ↑ a b c Arnold J. Toynbee: ”Taulukko V, liite sivujen 654 ja 655 välissä”, Historia uudessa valossa. Suomentanut Kai Kaila. WSOY, 1950.