Sivun näyttöjä yhteensä
keskiviikko 8. tammikuuta 2025
tiistai 7. tammikuuta 2025
PILKILLÄ
Pakkanen oli yön aikana lauhtunut. Lämpömittari näytti -5°C. Lunta satoi ja tuuli.
Tänään oli vuorossa lähistöllä oleva isompi järvi. Parkkipaikalta rantaan on yhden kilometrin kävely. Polku on kapea, mennessä polku on alamastoa. Pois tullessa, edessä on aikamoinen nousu.
Jäällä näkyi muutama muukin pilkkijä. Lunta tuiskutti navakan tuulen kanssa!
Kokeilimme pilkkiä lähellä rantaa, olisiko kaloja rannassa. Siirryimme koko ajan syvemmälle, mutta mistään avannosta eivät kalat napanneet.
Saavuimme nuoren miehen luokse syvänteeseen. Hän käyttää live lähetystä lähettävää kaikuluontainta.
Kaikuluotaimessa näkyi kaloja välivedessä. Pohjassa näkyi jossakin vaiheessa made, ja kuha oli myös lähistöllä.
Kaloilla oli tänään suu kiinni! Mikään syötti ei kelvannut kaloille! No, ei se mitään! Ei kala aina nappaa syöttiin kiinni. Hyvä juttu oli, että kaloja sentään näkyi kaikuluotaimessa. Tämä järvi on vuodesta toiseen, tosi hankala kalastaa.
Tuuli oli niin kylmää, että halusin jo lähteä pois. Saunan lämmitykseen:-))
Ei haittaa vaikka kalaa ei tullut, saimme hyvän kävelylenkin tänään.
maanantai 6. tammikuuta 2025
sunnuntai 5. tammikuuta 2025
lauantai 4. tammikuuta 2025
perjantai 3. tammikuuta 2025
torstai 2. tammikuuta 2025
keskiviikko 1. tammikuuta 2025
LUNTA SATAA
Tänään on satanut lunta koko päivän. Ilman lämpömittari näyttää -4°C. Hyvä kun sataa lisää lunta. Lunta oli jossakin vaiheessa jo 39 cm, virallisten mittauspisteiden mukaan. Viime päivien vesisateet kutisti lumia paljon. Ulkona on nyt tosi vaarallista kävellä. Lumen alla on jääkerros!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)