maanantai 31. joulukuuta 2018

Lahjavaraston täydennystä

Minulla on kotona pieni lahjavarasto siltä varalta, että pitää yllättäen keksiä jotain vietävää johonkin. Varastoon kuuluu lähinnä villasukkia. Oli siellä yhdet jouluiset patalaputkin, ja niille löytyi käyttöä ennen joulua. Tein nyt täydennystä patalappupuolelle. Sattui paistamaan aurinkokin eräänä päivänä, melko matalalta kylläkin. Täydennystä tuli jämäpaloista sekä joulu että kevät/kesäpuolelle. Takana on kierrätysfarkkua ja sisällä 1 x puuvillavanu ja 1 x patalappuvanu.


sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Jätkänkynttilälyhty

Vuoden alussa vietetään erään läheisen hautajaisia. Sain tehtäväkseni pöytäkoristeiden teon. Mielessä oli, että haluan jätkänkynttilöitä. Sellaisen polttaminen sisätiloissa on kuitenkin vähän kyseenalaista, joten piti vähän kehitellä. Yksinkertaisuudessaan homma menee niin, että haetaan halko, halkaisijaltaan väh 10 cm, porataan sisus pois, sahataan raot reunaan, tasoitetaan pohja ja valmis. Todellisuus on kaukana tästä, ja työ on taas opettanut tekijäänsä rankalla kädellä, mutta valmista tuli. Paloturvallisuuden vuoksi halon sisällä on lasilyhty (testipoltossa toisessa on pilttipurkki) ja vasta sen sisällä kynttilä. Pohjalle voi laittaa myös hiekkaa, jos tuntuu, että lasi kuumenee liikaa. Vielä pitää suorittaa testipoltto sisällä. Ajattelin tehdä sen takassa...


keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Halusin näköjään uusia joulukoristeita

Eilen iski inspiraatio. Tänään tein valmiiksi. Halusin näköjään uusia joulukoristeita. Eilen tuli sellainen olo, että haluan tehdä kangaspalloja. Jonain vuonna neuloin joulupalloja, niin kuin aika moni muukin, ja ne ovat edelleen joka joulu kuusessa. Näin lapsiperheessä ne ovat todella käteviä koristeita! Ei tarvii pelätä, että putoaa ja menee rikki. Halusin kuitenkin jotenkin yrittää hivuttaa myös tilkkuilua kuuseen, mutta en halunnut sitä ns. 2D muodossa. Siispä palloja. Siitä se sitten lähtikin. Kokonainen 3D tilkkusarja.

Varovasti tein ensin kuusen. Kankaat on laskostettu päällekäin niin, että alareuna on irti alustasta. Vain vähän 3D. Ompelin kuitenkin kierrätysnappeja koristeeksi ja lisäämään ulospäin ulottuvuutta. Toiseksi tein lahjapaketin, jonka rusetti on vielä kerran taitettu prairie point. Halusin 3 osaisen seinävaatteen, mutta viimeinen osa otti aikansa. Sitten keksin joulutähden. Koitin etsiä netistä, josko joku olisi taitellut kankaasta joulukukan, mutta en löytänyt. Sitten aloin taitella ja ommella itse. Tähän seinävaatteeseen päätyi neljäs versio joulutähdestä. Keskelle löytyi varastoista lisää sopivia nappeja. Ja ne pallot... osa päätyi jo ulko-ovea koristamaan!





tiistai 18. joulukuuta 2018

Valmis tilkkupinta - Fireworks

Hiphei! Sain kuin sainkin valmiiksi fireworks tilkkupinnan ennen joulua! Blokkeja ei ollut tarpeeksi haluamani kokoiseen tuotokseen, enkä lopulta halunnut laittaa nauhoja blokkien väliin. Varastossa(!) oli sopivaa yksiväristä punaista kangasta, joten taiteilin siitä ja pienestä vaaleasta kaitaleesta raamit. Nyt on kokoa vähintäänkin tarpeeksi. Voi olla, että leveydestä vähän nipistän pois. Tämä ei varsinaisesti ole tarkoitettu jouluksi, vaikka kovin jouluiselta näyttääkin. Tyttö sattuu vaan tykkäämään punaisesta.


Piti käden käänteessä väsätä myös yksi kolikkokukkaro. Käytin siihen jopa ompelukoneen kirjainompeleita, että sain omistajan nimen kirjailtua kylkeen. Jämäpaloja ja kierrätysfarkkua, mutta pysyypähän kolikot tallessa. Ainakin niin kauan kun kukkaro pysyy tallessa...



Vielä ehtii jouluaskartelujakin!

tiistai 27. marraskuuta 2018

Sukkia

Tässä vielä kuvia valmistuneista sukista. Taitaa olla pitkästä aikaa kaikki eri malleilla! En lähde tässä nimeämään kuka saa mitkäkin, mutta aika moni saa sukat... Vielä pitäisi parit aikuisten ja parit lasten vielä neulaista ennen joulua. Näissä kaikissa lankana Novitan 7 veljestä. Värit on taas kovin kirkkaat salaman takia, mutta elämä on pimeää. Neuloin monen vuoden tauon jälkeen tuota keskimmäistä pitsineuletta, ja taidan tehdä sitä vielä toisetkin. Tauko on siis tehnyt tehtävänsä.




sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Sukkapusseja

Kaikki lähti siitä, kun hamstrasin Eurokankaan palalaarista punaisia kankaita näitä blokkeja varten. Mukaan tarttui yksi kangas, josta ehdin jo ommella yhden blokin. Loppusilityksessä huomasin, että punainen kangas päästää väriä ihan hirveästi. Hiukan otti päähän, mutta onneksi blokki ei ollut vielä kiinni missään isommassa kokonaisuudessa. Purin blokin, heivasin punaiset ja käytin uudestaan värjäytymättömät vaaleat. Mietin mitä ihmettä tekisin lopulle punaiselle kankaalle. Rahaa siitäkin maksoin ja ei tuntunut hyvältä heittää pois koko loppua palasta. Hautumaanhan se jäi, mutta aika näköjään tavaran kaupitsee...

Olen neulonut ihan hirveän määrän sukkia joulua varten. Sitten keksin, että teen sukille pussit! Vastaanottaja saa siis sukat ja kierrätettävän lahjapakkauksen. Pussukka on mallia yksinkertaisin mahdollinen mitä siitä jämäpalasta sai aikaiseksi. Tai tuli siitä palasta kaksi pussukkaa. Sittemmin innostuin tekemään useammankin näitä samalla mallilla. Ja tietenkin piti sitä tilkkujämäversiotakin kokeilla. Kaivoin suikalelaatikoista joulun värisiä kankaita ja ompelin ne ohueen lakanakankaaseen. Sillä tavoin tulee heti siisti takapuoli (eli pussin sisusta). Olen halunnut kokeilla tälläistä biased blokkia sen jälkeen, kun sen luin crazy mom quilts blogista. Tähän oli hyvä käyttää näitä suikaleita. Leikkasin ensin kaksi palaa sisäkangasta ja peittelin ne sopivilla suikaleilla. Sitten siistin blokit ja ompelin pussiksi. Kaikkiin pusseihin laitoin nauhakujan erikseen. Se oli kaikista helpoin huolitella niin, eikä haittaa vaikka ei ihan kokonaan riittäisikään ympäri!

Tässä yhteiskuva kaikista tähän mennessä valmistuineista. Punaiset olivat ne ensimmäiset (ja salama vääristää värejä ihan hirveästi, seuraavista voi tiirailla miltä tuo punainen neliökangas oikeasti näyttää).


Seuraavissa vaihekuvat biased blokeista.




Ja näin, tässä näppärät uusiokäytettävät kääreet!


sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Äitini kukkapenkki - My Mother's Flower Garden

Tässä uusin valmistunut tilkkutyö. Lahjapakettiin menee. Harjoittelin tässä viivotintikkausta. Halusin tikkauksella korostaa kukkasten väliin jääneitä sekundäärikuvioita, eli pieniä neliöitä. Tästä tuli aika hieno. Ainoa juttu mikä harmittaa on se, että reuna on vähän aaltoileva. Uskoisin sen johtuvan siitä, että koska blokit on kärjellään, reunoista tulee vinoon leikatut eli venyvät. Vaikka kiristin kanttia sitä ommellessa niin reuna jäi silti paikoin aaltoilemaan. Olisi siis pitänyt kiristää enemmän. Voi olla, että puran sen ja ompelen uudestaan. Nyt hetken kuitenkin nautin tästä ainakin toistaiseksi valmiista saavutuksesta. Jahuu!


perjantai 16. marraskuuta 2018

Tikkauksen loppusuoralla

Satuin kävelemään päivällä tikkauspisteeni ohi juuri sopivaan aikaan. Silloin kun ulkona oli VALOISAA! Tikkaus näytti niin hyvältä sivuvalossa, että oli pakko räpsäistä pari kuvaa. Sittemmin illan jo pimennyttyä aikaa sitten työ on jopa valmistunut, mutta valmiista työstä saatte odotella kuvia vielä sen aikaa, että saisin sen valoisaan aikaan kuvattua jossain sopivassa paikassa. Tässä kuitenkin muutama pikku kiusaus.

En katsonut kellosta kauanko tämän tikkaukseen meni, mutta perstuntumalta voin kertoa, että paljon. Harjoittelin taas "viivaimen" käyttöä tikkauksessa. Lainausmerkeissä siksi, että tällä hetkellä tikkaan vanerinpalaa vasten. Se on juuri sopivan korkuinen eikä liu'u kankaan päällä. Seassa vähän vapaatakin tikkausta.





lauantai 10. marraskuuta 2018

Synkeää syksyä

Ompas pimeä. Ja se tulee aikaisin. Ei ole viikonloppuisinkaan montaa valoisaa tuntia aikaa hoitaa mitään ulkohommia tai ylimääräistä puuhastelua arjen pyörityksen ohessa. Tässä on taas pyöritetty huushollia, lastenhoitoa ja harrasteltu työntekoa aina välillä. Alan ymmärtää miksi tätä aikaa elämästä sanotaan ruuhkavuosiksi. Kulissien takana joululahjojen neulonta on jo alkanut. Aika moni saa taas sukkia. Yksi tilkkutyö pitäisi saada tikattua jouluksi, toinenkin mielellään, mutta sen deadline ei ole niin tiukka.

Tässä se toinen, joka olisi kiva saada valmiiksi täksi jouluksi, mutta kerkiää sen myöhemminkin. Blokkejakin puuttuu vielä ainakin 4. Sen jälkeen katson riittääkö se. Todennäköisesti riittää, koska alkaa näyttää siltä, että levottomuutta on pakko katkoa välikaitaleilla. Toisaalta harmi, kun toivoin, että kulmista muodostuneet timantit saisivat jäädä ehjiksi. Sitä se teettää kun valitsee vilkkaita taustakankaita...



Tässä taas yhdet sinne pukinkonttiin. Sukkia ja blokkeja vuorotellen pikkuhiljaa.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Syksyn ensimmäiset sukat

Heippa vaan. Ei ole ihan kauheasti ollut aikaa tehdä mitään käsitöitä. Ehkä mulla on liian isoja projekteja, koska vähän kerrallaan tehdessä valmista tulee vasta piiiitkän ajan päästä. Syksy on jo tullut ja niin tuli sukkavimma tänäkin vuonna. Syksyn ensimmäiset sukat sain sentään pyöräytettyä valmiiksi. Ne ovat sopivan pieni projekti...


Nämä menee joulupakettiin. Jälleen kerran ihan perus seiskaveikkaa.

Ryhdyin myös tälläisiä tekemään. Blokin nimi on ilmeisesti fireworks. Ainakin se on swoon-blokin modifikaatio. Piirtelin näkemästäni kuvasta blokin ruutupaperille ja käytän ihan omia mittoja. Tämä blokki on vielä tasoittamatta. Saa nähdä koska tämä valmistuu. Paljon pieniä palasia ja joissain kohtia paljon bulkkia saumoissa. Viimeiset saumat joudun silittämään auki, koska muuten ei blokki mene littuun. Luotan siihen, että tikkaamalla tasoittuu.




perjantai 24. elokuuta 2018

Vieläkin heksagoneja

Tässä taas muutama valmistunut heksipalanen. En ole yhtään laskenut, että paljonko näitä tarvittaisiin minkäkin kokoiseen tuotokseen. Pari keskustaa on vielä valmiina leikattuna, mutta ympäröivät kankaat ovat vielä hakusessa.


Piti taas hypistellä tätä pinoa ja levittää ne lattialle katsottavaksi. Alkaa ehkä näyttää siltä, että näitä voisi olla tarpeeksi. Nyt pitää alkaa tuottaa niitä välipaloja...


perjantai 17. elokuuta 2018

Where the Stars Are Born

Kukkatilkkupintaa kasatessa jämälaariin kertyi paljon pieniä kolmioita. Ne olivat kyllä ehkä jopa liian pieniä, mutta päätin silti kokeilla, josko niistä saisi jotain. Ompelin ne kiinni isompiin neliöihin. Suunnitelma on selkeänä päässä, mutta katsotaan nyt kuinka käy. Kun ompelin paloja neliöihin niin mieleeni juolahti jo tulevan työn nimi. Where the stars are born. Harvemmin tulee nimestä aloitettua... Tästä on tarkoitus tulla väritykseltään vähän miehisempi. Katsotaan nyt kuinka vähän... Ja neliöitä pitäisi taas olla parin tuhannen paikkeilla, joten saattaa hetki kestää. Tai sitten työhön tulee leveät reunat.


Unohdin edelliseen kesäpostaukseen liittää, että tuli muutama heksagonkin ommeltua. Ratkaisin myös hamassa tulevaisuudessa väijyneen ongelman, että miten nämä yhdistetään kotiväen mieleisesti. Mutta siitä sitten joskus tuonnempana... Hieno tulee. Varmasti. Tuo vasemman yläkulman ufo on aika groovy baby yeah.

torstai 16. elokuuta 2018

Kesä

Kesä meni. Ensi viikolla tapahtuu paluu arkeen. Osittain se on jo tapahtunut, mutta perheen viimeinenkin lomailija palaa töihin maanantaina. Reissattua tuli, kävimme katsastamassa 4 kansallispuistoa. Näin mm. Hossan kalliomaalaukset. Muuten läkähdyttiin ulkona ja vilvoiteltiin sisällä ilmalämpöpumpun viileässä tuulessa. Saatiin myös oksutauti, varmaan uimarannalta. Välillä tuli suoritettua elämää ihan urakalla, mutta välillä...

jaksoin myös pysähtyä keräämään ne metsämansikat.


Ommellut olen vain silloin tällöin. Tässä on pieni pala uutta työtäni. Se on jo tikkausvaiheessa ja siihen tulee viivotintikkaukset. 


Pientä remppaakin tuli tehtyä. Eteinen sai uuden valkoisen värin seiniin. Väkersin myös lisää säilytystilaa, joka samalla toimii penkkinä ja korokkeena niin, että pienimmätkin saavat vaatteensa naulaan. Uudet OMAT säilytyslaatikot otettiin innolla vastaan. Ennen kaikki lasten lakit ja hanskat olivat yhdessä laatikossa. Katsotaan kauanko innostus säilyy. Kuvassa homma on vielä vähän vaiheessa. Valelattia on myös maalattu jo valkoiseksi ja listatkin ovat paikallaan. Toivottavasti ehdin blogin pariin taas arjen koittaessa vähän useammin.


tiistai 17. heinäkuuta 2018

Kiireen keskeltä

Eipä tässä ole kauheasti ehtinyt mitään harrastaa. Kesälomaa, reissaamista, satunnaisia työpäiviä. Ei mulla oikeastaan mitään sen isompaa näytettävää ole, mutta Sinellissä on ale. Fättäreitä 2-2,5 e/kpl. Kävin hakemassa vaaleita kankaita. Yhden tilkkupinnan olen ehtinyt ommella kasaan, mutta en ehtinyt sitä kuvata. Nyt se on jo yhdistetty vanuun ja taustaan odottamaan tikkausta. Heksagoneja on myös tullut muutama lisää ja nämä vaaleat kankaat tulevat varmaankin siihen. Eipä siinä, käykää ostoksilla. Minä jatkan ylikuumenneen viihdytystoimiston pyörittämistä.


sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kakkupalat

Tein pari patalappua varastoon. Näille on todennäköisesti koti jo tiedossa, mutta odotellaan nyt pääsykokeen tuloksia vielä. Olen halunnut tehdä lisää kakkupaloja tekemäni Suomi 100 työn jälkeen ja tässä oli oiva mahdollisuus toteuttaa itseä ja paper piecing tekniikkaa. En tiedä vastaanottajan mieltymyksiä, joten turvallisinta oli tehdä yksi suklaakakku ja yksi tavallinen. Omppupeitosta jäi kanttia yli niin surautin nämä sillä samalla. Tikkasin vain kakkupalojen ympäri kerrokset yhteen. Välissä on kaksinkertainen patalappuvanu.


Kävin läpi kangasvarastoani ja harmikseni täytyy todeta, että vihreiden ja keltaisten osuus on kovin ohut. Niitä on ihan älyttömän vaikea löytää kirkkaan sävyisinä erään ketjukangaskaupan palalaarista. Tai kyllä mistään muualtakaan... Sinisiä ja turkooseja on tällä hetkellä vaikka kuinka paljon. Onneksi tähän sentään riitti vihreää ruutukangasta. Olisin halunnut kirkkaampaa vihreää, mutta eipä ollut saatavilla. Ehkä ensi kerralla sitten.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Omena päivässä

Sain valmiiksi "Omena päivässä" tilkkupeiton. Tikkasin koko komeuden yhden viikonlopun aikana. Arviolta tikkaamiseen meni noin 10 h. Jännitystä hommaan toi se, että tikkauslanka oli aika limitillä. Onneksi sentään riitti loppuun asti. En ole mitannut minkä kokoinen työ on, mutta sohvalla muhimiseen se on tarkoitettu.


Omenaosioon tikkasin kiemuroita, karaan suorempia viivoja, lehti hoitui höyhenmallilla ja taustaan tein lehtiä ja kukkia.


Tässä näkyy tikkauksia paremmin.


Olin ostanut tätä varten taustaksi pallokangasta ison palan, mutta eihän se tietenkään riittänyt. Noh, tulipahan tyhjennettyä varastoa vielä vähän enemmän...


Tässä vielä takaa tikkauksia paremmin.


Reunakanttiin pääsin vihdoinkin käyttämään jo ainakin kolme vuotta marinoitua täsmälleen oikean punaista raitakangasta. Olen ostanut tätä kangasta sinellin alesta reilun palan. Kanttia tuli tehtyä sen verran ylimäärin, että sitä näkyy varmasti uudestaankin.


Tästä tuli ihan super hieno! Nyt se sitten odottelee, että vastaanottaja väittelee. Ompahan kerrankin ajoissa jotain valmiina. Ja keittiön pöytäkin saa hetken olla hiukan siistimpi! 

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Lisää farmarin vaimoa

Killan kanssa yhteistyössä on kasattu muutama tilkkutyö erään aktiivisen kiltalaisen farmarin vaimo -blokeista. Työt ovat jostain syystä päätyneet minulle tikattavaksi. Sain tämän tikattua jo pari viikkoa sitten, mutta sen jälkeen iskivät työhommat taas täydellä teholla. Kaikki vapaa-aika on mennyt jokakesäisen keikkatyön parissa. Pian alkaa olla pääsykokeet kuitenkin tarkastettu ja ehkä pääsee vähän enemmän taas omien harrastusten pariin. Kesätyö on kaikki pois harrastusajasta, koska sen takia lapset eivät ole yhtään enempää päikyssä, eli normiarki pyörii samalla niin kuin ennenkin.

Aloin tikata blokkeihin tilkkupuolelta melko näkymättömiä sakaroita. Koitin ensin vapaasti dot-to-dot tikkausta, mutta keksin sitten itselleni uuden tikkausviivottimen ja se helpotti hommaa huomattavasti. Takapuolelta tikkauksissa näkyy kyllä satunnaisia mutkia, mutta ne ovat lähinnä paksujen saumakohtien ansiota... En huomannut ottaa kuvaa uudesta viivottimestani. Se on pala 4mm paksua vaneria ja siinä sattuu yksi sivu olemaan laserleikattu suoraksi. Valtavan hieno keksintö, eikä se liu'u kankaan pinnalla yhtään ja lisäksi se on tarpeeksi paksu ettei tikkausjalkani pomppaa siihen päälle. Se taitaa päästä ahkerampaan käyttöön jatkossa.

Ilta oli jo pitkällä kun pääsin ottamaan kuvia, joten siksi laatu on taas vähän niin ja näin. Kännykkäkamera ei ole hämärän ystävä salamasta huolimatta. Tähtien ympärille ja työn reunoille ajelin suoraa tikkausta.






maanantai 7. toukokuuta 2018

Sukat

Kesä tuli? Ainakin aurinko yhtäkkiä ilmestyi lämmittämään ja ensimmäinen raparperipiirakkakin on jo tehty. Pitkään (liian pitkään) kesken olleet sukat jaksoin vihdoin vääntää valmiiksi. Ei nyt ihan kesähelteillä tarvita villasukkia, mutta kyllä se syksy taas kohta on, vai mitä. Nämä ovat miesten kokoa.


Pitäisi tässä taas keskeneräisiä töitä saada valmiiksi. Tikattavana olisi useampi tilkkupinta, mutta se tarkoittaa yhtä kahdesta vaihtoehdosta. Pitää raivata työhuoneeseen tikkaustilaa, joka on siistinäkin turhan pieni tila tai vallata keittiönpöytä. Kun lapset on kotona niin keittiökään ei kuullosta kovin houkuttelevalta... Katsotaan nyt koska ulkoilulta kerkiää.

lauantai 21. huhtikuuta 2018

EPP projektipäivitys

Hui. Tässähän vierähti aikaa viime kesäkuusta saakka. Silloin viimeksi olen päivittänyt EPP projektiani. Projekti onkin kyllä ollut pitkällä tauolla, mutta nyt otin neulan taas kauniiseen käteen. Yllättävän nopeasti näitä palasia syntyy, kun vaan ryhtyy hommiin. Sormet kyllä on hieman hellänä. On tässä sen verran tullut näitä nyt viimepäivinä ommeltua. Kokonaismäärä on jossain 60 kpl:een tienoilla. En tiedä montako vielä tulee. Sen näkee sitten, kun kangasvarastosta ehtyvät vaihtoehdot.


Tästä tulee kyllä ihan huippuhauska peitto, sitten kun kaikki palaset ovat yhdessä!

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Omena päivässä -tilkkupinta -- An Apple a Day -quilt top

Tänään sain vihdoin yhdistettyä 120 blokkia yhdeksi pikselikuvaksi. Omena päivässä tilkkupinta valmistui viimein. Tästä tulee väitöslahja ystävälleni. Hän on jo lääkäri, mutta siis pian väittelemässä tohtoriksi asti. Siksi siis hassunhauska omenavitsi... Törmäsin kyseisenlaiseen omenapeittoon pinterestissä. Siinä omena oli kokonaan punainen enkä tiedä minkä kokoinen se työ oli. Laskeskelin että 5x5 cm ruuduilla tulee sopiva. Punaisia kankaita ei ollut tarpeeksi, joten jouduin turvautumaan liukuväriefektiin. Taustan vaaleita kankaita ei myöskään meinannut millään riittää, joten otin mukaan kaikki vähänkin vaaleahkot. Vähän oli kuvatessa tuulista, mutta tässä pari kuvaa omasta mielestäni erittäin onnistuneesta sommittelusta.

I finally managed to combine all my 120 blocks (1920 pieces total, 5x5 cm unfinished) into a quilt top. This quilt will be a present for my friend when she has her dissertation and gets her M.D. That's why the super funny apple joke... This quilt is pretty much a copy of an apple quilt that I stumbled upon in pinterest. The original apple was just red and I don't know the size. I did'n have enough red fabric so I had to resort to a little ombre effect. My low volumes were also lacking, so I took all the lowish that I could find. It was too windy to get a perfect shot, but here are a couple wavy ones. I think the layout turned out great!





maanantai 9. huhtikuuta 2018

Amppeliaskartelua

Pelastin yhden mehikasvin erään talon kellarista. Se oli ollut sielä ilman hoitoa jo pitkän aikaa ja edelleen hengissä, joten kutsuin sen meille asumaan. Kasveilta vaaditaan meillä sitkeyttä. Kevätsiivouksen yhteydessä pistin vauvakamoja kohti ulko-ovea ja samalla kodinhoitohuone muuttui taas astetta siistimmäksi. Ajattelin, että sinne voisi muuttaa se mehikasvi piristeeksi. Vanhemman pojan kanssa askartelimme kasville uuden keinun. Poika sai valita ja pujottaa helmiä ja minä solmin. Tästä tuli oikeastaan ihan huikean hieno. Tervetuloa kevät!



Ompeluprojektikin on edistynyt. Tässä on kaikki pikkuneliöt ommeltuna 16 blokkeihin. Ei muuta kun järjestämään... Kulisseissa kuhisee myös tämän vuoden uuden tekniikan kanssa. Tällä kertaa uusi opeteltava tekniikka liittyy kovempiin materiaaleihin... Siitä myöhemmin, kun olen vähän harjoitellut.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

1920 ruutua

Tässä ruuhkavuodet reissaamisineen, oksennustauteineen (koko perhe yhtä aikaa), töineen, lastenhoitoineen, huushollin pyörittämisineen, kevätväsymyksineen ym tekivät bloggailuun pienen tauon. En ole ehkä noin kuukauteen edes laittanut ompelukoneeseen virtaa päälle. Suunnitelmissa on ollut muhimassa yksi työ ja tänään vihdoin laitoin virran koneeseen ja aloin ommella. Olen näköjään viimeaikoina viehättynyt näistä perustilkkutöistä, eli patchwork tyylisistä jutuista. Ruutuja, ruutuja... ja tässä seuraavassa työssä niitä tulee olemaan 1920 kpl. Lähtöasetelmana on 5x5 cm ruutukoko, jota tällä kertaa kyllä helpotan kaitaleilla. Teen aluksi 16 ruudun neliöitä ja kasaan lopullisen työn niistä. Mr. Solun kommentti ruutujen määrästä oli, että sehän jo lähentelee HD tarkkuutta... Eipä tästä nyt paljon vielä ole näytettävää, mutta tästä se lähtee. Ja olen edelleen täällä... kulisseissa pyykkäämässä yrjöisiä talvihaalareita.


Kankaat tässä päälimmäisessä blokissa on oikeasti punaisia eikä pinkkejä, mutta koska ilta ja kehno kamera...

tiistai 20. helmikuuta 2018

Tilkkutyynyt - patchwork pillows

Tein kaverille (tai kaverin lapsille) tuparilahjaksi pari tilkkutyynyä. Sinisävyinen menee vanhemmalle lapselle ja kevään keltainen nuoremmalle. Tikkauksiksi valikoitui ympyröitä ja aaltoja. Aaltotikkauksen vinkkipostaus löytyy täältä.

I made two pillows for my friend (or her kids) who is soon moving into a brand new house. I quilted circles and waves on the pillows. The DIY quilting stencil for the waves can be found here.




Tein kirjekuorimallisen taustan, koska minulla ei ollut sopivia vetskareita. Tässä ensimmäisessä versiossa kirjekuoren lippa jäi vähän turhan pieneksi (riittoisuussyistä), mutta peittää kuitenkin sisätyynyn. Uskoisin homman toimivan kunhan hankin vielä sopivan sisätyynyn.

The backing is envelope model since I didn't have suitable zippers at home. In this first version the envelope flap ended up a little too short (due to fabric limitations), but it covers the insert pillow none the less. I'm pretty sure it will be ok once I get a more suitable insert pillow.