Finnland zur Zeit des Bürgerkrieges: Aaro Harjula erhält den Auftrag, die Angeklagte Miina zum Gericht zu begleiten, das sich in einem abgeschiedenen Küstenstädtchen befindet. Eine Woche sind sie unterwegs. Niemand weiß, was in dieser Zeit zwischen den beiden geschehen ist, und die Gefangene hüllt sich in eisernes Schweigen. Eine eigene Faszination geht von der Frau aus, die nicht nur Harjula, sondern auch den Richter in ihren Bann zieht.
Leena Lander is a Finnish author. In 1992 she won the Thanks for the Book Award for „The Home of the Dark Butterflies“ which was made into a successful Finnish film in 2008. She also won the Pro Finlandia Award in 2000.
Červená knihovna zabalená do příběhu o válečných zločinech a morálce, přičemž všechny postavy mluví jak Wilém Tell a hrabě monte Cristo dohromady. Světlou výjimkou je myslivec, který je spíše nemyslivec a vždycky se řádně nadře na pořádny souvětí. Do poloviny jsem to ještě nějak toleroval, ale pak mě to začalo tak ukrutně štvát, že jsem knihu hodil před obchod na zem a přejelo ji auto.
honestly it could have been a pretty ok historical fiction novel if it wasn't for the deprived homosexual trope and the bury your gays trope.
lander tells the story of a communist woman who gets captured during the finnish civil war. the structure of the novel is interesting, and lander divulges what happened to the woman, miina, bit by bit. trigger warning: there's a good deal of rape going on and disgusting men excusing disgusting behavior. the characters aren't fleshed out enough in my opinion, their reactions are too random except for the character of emil hallenberg who fits the trope of the depraved homosexual antagonist who is really just a drunkard, may he be based off a real person or not. the bury your gays trope honestly just bores me to death at this point. get your head in the game for pete's sake lander. g e t a g r i p.
apart from the traumatized and thus jaded protagonist miina (who has a weird girlish crush on this random old artist dude and then possibly develops a stockholm syndrome for her capturer who tries to rape her?) the only other woman really (with a tiny exception) is hallenbergs wife who's portrayed as being dumb as a goose and promiscuous af, because she's married to the depraved homosexual.
I don't know man, it was just too "can't get out of the 1950s" for me.
Ei kiitos. Juoni oli repaleinen ja tuntui, että monien hahmojen ja tarinoiden kaari jäi pahasti kesken. Susimotiivi ei liittynyt juoneen lähes mitenkään ja sekaan ripotellut susikirjojen lainaukset lähinnä turhauttivat. Päähenkilöt olivat täydellisen stereotyyppisiä: itsepäinen ja vahva punanainen, lempeähkö ja vankiinsa kiintyvä valkolainen, repressoitunut homoseksuaali tuomari ja hänen ylimalkaisen ihastuttava ja hienostunut vaimonsa. Mukaan sysättiin vielä mieleltään jälkeenjäänyt hiljainen nero, joka lähes bustasi koko Pahan Systeemin. Voi luoja. Kirjassa ei ollut minkäänlaisia nousuja ja laskuja, juoni oli hyvin tasapaksu ja ennalta-arvattava. Olen myös niin kyllästynyt siihen, että kun otetaan riski ja kirjoitetaan punaisten puolella olleista naisista tällaista "uutta historiallista romaania", ei naista kuitenkaan ikinä jätetä seksualisoimatta. Miina oli tässä kirjassa lähinnä pantavuudensa summa ja miesten katseidenkerääjä. Olen huomannut saman ongelman monissa muissa sisällissotaa käsittelevissä naisnäkökulmissa, ja joskus olisi kiva lukea vahvoista ja rohkeista punanaisista ilman, että joka käänteessä on muistutettava että tämä on Nainen ja Miehet haluaa seksiä tämän Villin Punanaisen kanssa. Jos en olisi valinnut tätä kirjaa yliopiston kurssilukemistooni, en olisi ikinä lukenut ensimmäistä pariakymmentä sivua pidemmälle.
Kirja tapahtuu pääosin kenttätuomioistuimeksi muutetussa vanhassa parantolassa (mielisairaalassa) vuonna 1918. Sisällissota on loppumetreillään ja punaisia vankeja tuomitaan ja teloitetaan laitoksessa. Pääosassa ovat tuomari, naispuolinen punavanki, sekä hänet tuomiolle saattanut jääkäri. Saattomatka on ollut varsin vaiherikas. Jääkäri ja vanki joutuivat mm. viettämään kahdestaan useita päiviä autiolla saarella.
Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teos. Kappaleiden välissä olevat lyhyehköt tarinat susista ja susijahdeista sopivat hyvin tarinaan.
Henkilöt jäävät hieman etäisiksi (tavallaan tunteettomiksi) vaikka monet kappaleet on kirjoitettu heidän näkökulmastaan. Tämä ei todellakaan ole mitään melodraamaa.
Raamat Soome ajaloo perioodist, mille haavad kuuldavasti veel praegugi paranenud ei ole. Kodusõda on lõppenud valgete võiduga ning peetakse jahti punastele, kellele siis välikohtus nö õigust mõistetakse. Tegelikkuses lasti suur osa neist lihtsalt omakohtu korras maha. Lugu rullub lahti kohtunik Emili, nn punase Miina ja jääger Aaro kolmnurgas. Igal oma traumad ja isiklik traagika. Mis viib küll inimese selleni, et ligimese kuuri taga lihtsalt erinevate veendumuste pärast maha laseb?
This book left me in confusion because I simply had no idea what was going on the whole time I was reading it. It was also utterly boring and messy, and had no exciting or dramatic moments. 300 pages of nonsense! I am supposed to use it for my school project and I don't know how, because I can't get anything out of this book!
Heel vreemd. Eigenlijk geef ik het afwisselend 2 of 4 sterren. Soms moet je je er doorheen worstelen, soms is het fascinerend. Dat geldt zowel het verhaal zelf als de manier waarop het is geschreven. Er zijn 3 hoofdpersonen, een veroordeelde vrouw, een officier die haar naar de rechter moet brengen en de rechter zelf. Die laatste persoon vond ik het lastigste te plaatsen.
Jostain syystä minun oli vaikea päästä tähän kirjaan sisään. Puoleen väliin asti teksti tuntui lähinnä raskaalta, sitten tarina alkoi kulkea. Loppu suorastaan vangitsi.
Tarina on monella tavalla järkyttävä, ja niin sen pitääkin olla, kertoohan se tapahtumista joiden emme saa koskaan toistua.
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat: (1984-2001: 136/136) (2002: 2/6) 2003: 2/6 1984-2023: 140/268
4/5. Leena Landerin kolmas Finlandia-ehdokkuus (Tummien perhosten koti 1991, Tulkoon myrsky 1994). Näistä kyllä Tulkoon myrsky on selvä suosikkini. Jokin tässä sinänsä erinomaisessa Käskyssä vaan tökki. Ehkä kirjassa oli vähän liikaa erilaisia teemoja, joiden yhteen nivominen ei sitten täysin onnistunut ainakaan itseäni tyydyttävällä tavalla?
Kirja sijoittuu sisällissodan aikaiselle vankileirille ja on punaisen naisvangin, jääkärin ja tuomarin kolmiodraama. Hyvä kirja, karkea kylläkin. Suurimman vaikutuksen teki monimutkainen ja silti täysin hallittu rakenne, joka kertoi kirjailijan vahvasta kokemuksesta.
Tämä kirja osasi punoa tiukan otteen lukijan ympärille. Ensimmäisestä rivistä lähtien en voinut muuta tehdä, kun pitää kirjaa käsissäni ja toivoa, etteivät sivut hupene liian nopeasti.
Landerin kirjoitustyyli on hyvin mielenkiintoinen. Hän paljastaa asioita, muttei kuitenkaan kaikkea. On vain jatkettava lukemista, toivoen että lopulta kaikki tapahtumat aukeavat selkeäksi kuvioksi.
Jääkäri Aaro Harjulan ja vanki Miina Malinin elämäntarinat olivat kenties koko kirjan mielenkiintoisin anti. En välittänyt niinkään vankileirillä tapahtuvista asioista tai mitä näille kahdelle hahmolle oli saattomatkalla tapahtunut. Heidän menneisyytensä oli paljon mielenkiintoisempaa, se millaista elämää he olivat eläneet ennen sotaa.
Kirja ei näyttänyt sodan jälkiä kaikessa karuudessaan. Monet pahat teot saivat kyllä huomiota kirjassa, muttei kirjan kohtaukset mielestäni menneet missään vaiheessa inhorealistiseen suuntaan.
Kirja olisi voinut loppua toisellakin tapaa. Itse odotin hieman positiivisempaa lopetusta, mutta toisaalta onnellinen loppu olisi voinut lässäyttää hyvän kirjan kokonaan.
Väkevä ja runollinen kansalaissodan kuvaus, joka tavoittelee monia nykyaikanakin oleellisia ajatuksia ihmisyydestä. Kirja kärsii hitusen verran hienoisesta jaarittelun ja päämäärättömyyden tunteesta kerronnassa.
Odotin enemmän kuin mitä kirjasta irti sain. Ei missään nimessä huono teos mutta ehkä oma tausta historian opiskelijana sai minut odottamaan jotain mitä kirja ei kuitenkaan tarjonnut. Aiheessa olisi ollut varaa enempään kuin pintaraapaisuun. Ei huono enkä kadu lukemista.
Wat een mooi en spannend en toch ingetogen boek. Nog nooit iets van een Finse schrijver gelezen geloof ik en ik weet niet of het em daar in zit, maar een aparte stijl, verrassende wendinkjes en zinsbouw. En het verhaal zelf helpt je je eigen geweten weer eens bij te schaven....