Zothique

Zothique
Zothique-novelli ”Adomphan puutarha” oli Weird Talesin kansikuvatarinana kesäkuun 1938 numerossa.
Kirjailija	Clark Ashton Smith
Kieli	englanti
Genre	fantasia, kauhu, conte cruel
Kustantaja	Weird Tales
Julkaistu	16 osaa vuosina 1932–1953
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Zothique on yhdysvaltalaisen Clark Ashton Smithin kirjoittama fantasianovellien sarja, joka julkaistiin vuosina 1932–1953. Sarjan novellit sijoittuvat kuvitteelliseen Zothiquen maailmaan, joka on kaukaisessa tulevaisuudessa maapallon viimeinen asuttu manner. Tyylillisesti Zothique edustaa kuoleva maailma- sekä miekka ja magia -genrejä. Novellit ovat sävyltään synkkiä, ja nekrofilia ja elävät kuolleet ovat niissä toistuva teema. Toisinaan tarinoissa on myös hienovaraista erotiikkaa.

Smith kirjoitti Zothique-novellit kolmessa erässä. Ensimmäiset kymmenen tarinaa valmistuivat vuosina 1932–1934, minkä jälkeen Smith piti taukoa fiktion kirjoittamisesta. Vuosina 1935–1938 hän kirjoitti neljä tarinaa lisää. 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa hän kirjoitti vielä kaksi Zothiqueen sijoittunutta novellia. Lisäksi Smith kirjoitti aiheesta runon ja näytelmän sekä joukon keskeneräiseksi jääneitä novelleja. Yhtä lukuun ottamatta kaikki valmistuneet Zothique-novellit julkaistiin ensi kertaa pulp-lehti Weird Talesissa. Myöhemmin sarja on julkaistu kokoelmana, mikä oli myös Smithin toive. Smithin Zothique-novellit on julkaistu myös suomeksi vuonna 2021 ilmestyneessä kokoelmassa Zothique.

Kuvaus maailmasta

Zothiquen summittainen sijainti Smithin mukaan.

Zothique-novellit sijoittuvat miljoonien vuosien päähän tulevaisuuteen, synkkään, ikivanhaan maailmaan, jossa taikuus ja yliluonnolliset olennot ovat ottaneet tieteen paikan. Aurinko on sammumassa ja verenpunainen, ja maailma on täynnä hylättyjä kaupunkeja ja unohdettuja hautoja. Smithin novelleissa esiintyvä maailmankuva on kehämäinen: korkeakulttuurit syntyvät ja kukoistavat, mutta aikanaan myös tuhoutuvat. Tässä mielessä Zothique muistuttaa Smithin Poseidonis- ja Hyperborea-maailmoja, mutta eroaa niistä siinä, että se on viimeisenä tuhoutuva sivilisaatio.

Koska Zothiquen asukkaat elävät lähestyvän maailmanlopun alla, he eivät mieti tulevaisuutta vaan elävät hetkessä. Heidän moraalinsa on rappeutunut ja heidän dekadentti elämänsä on jatkuvaa nautintojen hakemista ja irstailua. Tuomion ja menetyksen tunteet ovat Zothique-novelleissa toistuva teema, ja niissä esiintyy usein nekrofiliaa ja eläviä kuolleita. Myöhäisemmissä novelleissa on myös eroottisia vivahteita, ja Zothique onkin Smithin teossarjoista seksuaalisesti rohkein. Usein erotiikka esiintyy rinta rinnan kuoleman, kidutuksen ja sadismin kanssa.

Smith itse kuvaili maailmaa seuraavasti:

»Zothique – – on maapallon viimeinen asuttu manner. Nykyiset mantereet ovat uponneet, mahdollisesti useita kertoja. Jotkut ovat jääneet veden alle, toiset ovat nousseet osittain uudelleen ja järjestyneet uudelleen. Zothique – – käsittää Vähän-Aasian, Arabian, Persian, Intian, osia Pohjois- ja Itä-Afrikasta sekä suuren osan Indonesian saaristosta. Uusi Australia sijaitsee jossain etelässä. Lännessä on vain muutamia tunnettuja saaria, kuten Naat, jossa on säilynyt mustia kannibaaleja. Pohjoisessa on suunnattomia tutkimattomia aavikoita; idässä suunnaton tutkimaton meri. Kansat polveutuvat pääasiassa arjalaisista ja seemiläisistä, mutta luoteessa on myös neekerien kuningaskunta (Ilcar); mustia on hajallaan myös muissa maissa, pääasiassa palatsien haaremeissa. Eteläisillä saarilla elää indonesialaisten ja malaijilaisten rotujen jäänteitä. Modernin sivilisaation tiede ja koneet ovat unohtuneet kauan sitten, samoin nykyiset uskonnot. Monia jumalia kuitenkin palvellaan, ja taikuus ja demonologia kukoistavat kuten muinaisina aikoina. Merenkulkijat käyttävät vain airoja ja purjeita. Tuliaseita ei tunneta – vain muinaisuuden jousia, nuolia, miekkoja, keihäitä, jne. Laajimmin puhutulla kielellä – – on indoeurooppalaiset juuret ja siinä on paljon vaikutteita sanskritista, kreikasta ja latinasta.»
(Kirje L. Sprague de Campille, 3. marraskuuta 1953)

Smithin alkuperäinen näkemys Zothiquesta oli manner nimeltä Gnydron, joka sijaitsisi Etelä-Atlantilla ja jolla vieraili olentoja toisista ulottuvuuksista ja galakseista. Lopullisessa muodossaan Zothique oli kuitenkin melko erilainen, eikä tarinoissa esiinny avaruusolioita. Toisin kuin Smithin Hyperborea-sarjassa, novelleissa ei esiinny viittauksia kirjailijatoveri H. P. Lovecraftin aloittamaan Cthulhu-mytologiaan. Useimmissa tarinoissa ei myöskään ole mukana Hyperborea-tarinoille tyypillistä ironista huumoria.

Kirjoitus- ja julkaisuhistoria

Smith sai Zothiqueen innoituksen teosofiasta ja Helena Blavatskyn esoteerisista teorioista, joissa esiintyy ajatus menneistä ja tulevista mantereista. Smithin alkuperäinen ehdokas mantereen nimeksi oli Gnydron, ja hän kirjoitti helmikuussa 1931 lyhyen katkelman nimeltä ”A Tale of Gnydron”, jossa kuvaili Zothiquea muistuttavaa maailmaa kaukaisessa tulevaisuudessa. Nimi Zothique esiintyi ensi kerran Smithin laatimassa keksittyjen paikannimien luettelossa, joskin muodossa Xothique. Smithin mukaan Zothique oli analogia antiikista, ja siksi mantereen nimi rimmasi englannin sanan antique kanssa. Huhtikuussa 1931 Smith aloitti ”Vizaphmal in Ophiuchus” -nimisen avaruusseikkailun, jossa mainitaan Zothique-niminen planeetta Käärmeenkantajan tähdistössä. Smith ei kuitenkaan saanut novellia valmiiksi, ja nimi Zothique jäi toistaiseksi käyttämättä.

Ensimmäinen Zothique-tarina ”Velhojen valtakunta” valmistui tammikuussa 1932, ja se ilmestyi Weird Tales -lehdessä saman vuoden syyskuussa. Seuraavien kahden vuoden aikana Smith kirjoitti kymmenen Zothiqueen sijoittuvaa novellia, jotka muodostavat valtaosan hänen vuosina 1932–1934 kirjoittamastaan proosasta. Esimerkiksi Hyperborea-sarjaan tarkoitettu tarina ”Kuningas Euvoranin matka” muuttui kirjoitettaessa Zothique-tarinaksi. Lähes kaikki sarjan novellit hyväksyttiin julkaistavaksi Weird Talesissa, vaikka lehden toimittaja Farnsworth Wright vaatikin joihinkin muutoksia ennen julkaisua. Vain ”Kuningas Euvoranin matka” ei aluksi kelvannut lehdelle, joten Smith julkaisi sen omakustanteena kokoelmassa The Double Shadow and Other Fantasies (1933). Julkaistujen lisäksi Smithillä oli tekeillä ainakin yksi suunnitelma-asteelle jäänyt novelli. Vuonna 1934 Smith sai valmiiksi novellin ”Viimeinen hieroglyfi”, jonka hän tarkoitti sarjan päätökseksi ja joka myös teemoiltaan liikkui maailmanlopun ympärillä. Smithin haaveena oli kirjoittaa sarja, joka olisi riittävän pitkä julkaistavaksi kovakantisena kirjana, ja hän uskoi nyt saavuttaneensa tavoitteensa. ”Viimeinen hieroglyfin” valmistuttua hän lopetti proosan kirjoittamisen joksikin aikaa ja omistautui kirjoittamaan runoja sekä hoitamaan sairaita vanhempiaan.

Taloudellisista syistä Smith aloitti kirjoittamisen uudelleen vuoden kuluttua. Ensimmäinen yritys oli keskeneräiseksi jäänyt novelli ”Shapes in Adamant”. Alkuvuodesta 1935 Smith sai valmiiksi kaksi Zothique-novellia ja keväällä ja kesällä 1937 vielä toiset kaksi lisää. Vuoden 1938 jälkeen Smith ei kirjoittanut sarjaan uusia tarinoita kymmeneen vuoteen; kirjailijatoveri H. P. Lovecraft ja Smithin isä olivat molemmat kuolleet 1937, ja uupunut Smith lopetti fiktion kirjoittamisen jälleen. Vaikka hän kirjoitti uusia novelleja silloin tällöin, joukossa ei ollut Zothique-tarinoita, joskin hänellä oli joitakin toteutumatta jääneitä suunnitelmia. Vuosina 1942 ja 1944 Arkham House kuitenkin julkaisi Smithiltä kaksi novellikokoelmaa, ja mahdollisesti niistä innostuneena hän aloitti novellien kirjoittamisen uudelleen. Vuonna 1945 Smith suunnitteli kirjoittavansa The Scarlet Succubus -nimisen romaanin, joka käsittelisi ”seksin mielikuvituksellisia ja mystisiä mahdollisuuksia”, mutta teos jäi idean asteelle. Vuonna 1947 Weird Talesissa ilmestyivät lyhennetty versio ”Kuningas Euvoranin matka” -novellista ja uusi tarina ”Rapujen herra”. Vuonna 1952 Smith kirjoitti vielä kaksi Zothique-teosta: ”Morthylla”-nimisen novellin ja näytelmän The Dead Will Cuckold You.

Suurin osa Zothiqueen sijoittuneista tarinoista julkaistiin Arkham Housen kokoelmissa Smithin elinaikana. Smithin toive niiden kokoamisesta yksiin kansiin ei kuitenkaan toteutunut ennen hänen kuolemaansa 1961. Vuonna 1970 ilmestyi kuitenkin Lin Carterin toimittama Zothique-kokoelma Zebra Pressin Adult Fantasy -sarjassa. Kokoelmassa novellit on järjestetty niiden sisäisen kronologian mukaisesti, mikä on kuitenkin tulkinnanvaraista, koska Zothique-novelleissa on vain vähän jatkuvaa juonirakennetta tai keskinäisiä viittauksia. Vuonna 1995 julkaistussa Necronomicon Pressin Tales of Zothique -kokoelmassa tarinat ovatkin siinä järjestyksessä, jossa Smith ne kirjoitti. Vuonna 1999 ilmestyi John Pelanin toimittama kokoelma The Last Continent: New Tales of Zothique, joka sisälsi 19 uutta Zothique-novellia eri kirjailijoilta. Suomeksi Smithin Zothique-novelleja on julkaistu 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa antologioissa Velhojen valtakunta ja Weird Tales – fantasialehden parhaat alkuperäiskuvin sekä Smith-kokoelmassa Viimeinen hieroglyfi. Vaskikirjat julkaisi vuonna 2021 kaikki Zothique-novellit suomeksi Eero Nurmen suomentamina.

Novellit

Manaajien valtakunta (1932)

”	Muinaiset kamariherrat ja ruhtinaat olivat heidän tarjoilijoitaan, ja kielisoittimia näppäilivät heidän ilokseen kultatukkaiset hoikkasormiset keisarinnat, jotka turmeltumattomina olivat nousseet haudan yöstä. Kauneimmat heistä, ne jotka olivat parhaiten säästyneet rutolta ja madoilta, joutuivat manaajien rakastajattarina tyydyttämään heidän nekrofiilistä himoaan.	”
– ”Velhojen valtakunta” (suom. Ilkka Äärelä).

”Manaajien valtakunta” (The Empire of the Necromancers) on ensimmäinen Smithin kirjoittama Zothique-novelli, ja se myös julkaistiin ensimmäisenä. Smith sai novellin almiiksi tammikuussa 1932. Tarina ilmestyi Weird Talesissa saman vuoden syyskuussa. Novelli julkaistiin suomeksi nimellä ”Velhojen valtakunta” samannimisessä antologiassa vuonna 1989.

Novelli alkaa johdannolla, jossa esitellään Zothiquen maailma. Sitä kuvaillaan viimeiseksi mantereeksi, ”jonka apeaa taivasta valaisevat himmeä aurinko ja pelottavan kirkkaat tähdet” (suom. Ilkka Äärelä). Itse tarina kertoo kahdesta kuolleistamanaajasta, jotka joutuvat herättämänsä pelon vuoksi pakenemaan autiomaahan. Sieltä he löytävät ruton autioittaman kaupungin, jonka asukkaat he herättävät eloon ja pakottavat orjikseen.

Ryan Harveyn mukaan ”Manaajien valtakunta” mainitaan usein Smithin parhaana novellina, ja se onkin hänestä ihanteellinen avaus sarjalle. P. A. Mannisen mukaan novelli on ”täynnä nopeatempoista toimintaa, kauhutarinoista lainattuja elementtejä ja usein toistuvaa splatteria” ja siten sisältää ”1930-luvun halpatuotantofantasioiden merkittävimmät piirteet”.

Kiduttajain saari (1932)

”Kiduttajain saari” (The Isle of the Torturers) valmistui heinäkuussa 1932 ja julkaistiin Weird Talesissa seuraavan vuoden maaliskuussa. Novelli suomennettiin nimellä ”Kiduttajien saari” kokoelmaan Viimeinen hieroglyfi vuonna 1994.

Novelli kertoo nuoresta kuningas Fulbrasta, joka kaupunkinsa ainoana asukkaana selviytyy kulkutaudista. Fulbra lähtee merimatkalle ja haaksirikkoutuu saarelle, jonka asukkaat tunnetaan julmuudestaan. Fulbra joutuu heidän vangikseen, ja häntä kidutetaan mielikuvituksellisin tavoin.

”Kiduttajain saaressa” kuolema näyttäytyy sekä kiehtovana että pelottavana. Se esitetään tarinassa siunauksena ja lopullisena pakokeinona piinasta. Ryan Harvey tulkitsee Smithin pitävän elämää kärsimyksenä, josta kuolema tarjoaa poispääsyn. Tarinan alussa esiintyvä kulkutauti ”hopeinen kuolema” on mahdollisesti viittaus Edgar Allan Poen novelliin ”Punaisen kuoleman naamio”.

Kalmiston jumala (1932)

”Kalmiston jumala” (The Charnel God) valmistui marraskuussa 1932 ja julkaistiin Weird Talesissa maaliskuussa 1934. Novelli suomennettiin nimellä ”Kuolleiden jumala” kokoelmassa Viimeinen hieroglyfi.

”Kalmiston jumala” sijoittuu Zul-Bha-Sairin kaupunkiin, jonka jumala Mordiggian vaatii omakseen kaikki ruumiit. Kaupunkiin saapuu ulkomaalainen matkalainen Elaith, joka vaipuu sairautensa vuoksi kataleptiseen uneen. Elaithia luullaan kuolleeksi, jolloin hänen kumppaninsa Phariom lähtee pelastamaan rakastettuaan Mordiggianin temppelistä.

”Kalmiston jumala” on Zothique-novelleista suoraviivaisimpia ja seikkailullisimpia. Tyylillisesti se edustaa miekka ja magia -kirjallisuutta. Tarinassa Smithin värikäs kielenkäyttö on tavanomaista pienemmässä roolissa, ja pääosan saa itse tarina. Seikkailijat kohtaavat Mordiggianin temppelissä ghouleja, mikä on viittaus sekä keskiaikaisiin taruihin että H. P. Lovecraftin tarinaan ”Pickmanin malli” (1927).

Synkkä jumalankuva (1932)

”Synkkä jumalankuva (The Dark Eidolon) valmistui joulukuussa 1932 ja ilmestyi Weird Talesin tammikuun 1935 numerossa. Lehti ei hyväksynyt tarinaa heti, vaan Smith joutui lyhentämään sitä julkaisua varten. Alkuperäinen versio ei ole säilynyt. Novelli suomennettiin nimellä ”Musta seitti” kokoelmassa Viimeinen hieroglyfi.

Tarina kertoo kuolleistamanaaja Namirrhasta, joka nuorena joutuu kokemaan vääryyttä keisari Zotullan taholta. Namirrha vannoo kostoa ja päättää opetella taikakeinoja, jotta voisi kostaa. Vuosia myöhemmin hän palaa Zotullan luo ja kutsuu keisarin hoveineen käymään noituudella luomaansa palatsiin. Namirrhan epäkuolleet palvelijat järjestävät hoville irvokkaita huvituksia, minkä jälkeen velho kiduttaa Zotullaa ja tämän lempivaimoa Obexahia. Lopussa Namirrhan kostonhimo kuitenkin kostautuu.

”Synkkä jumalankuva” on pisin Zothique-tarina, ja alkuperäinen versio oli vieläkin pidempi. Tarinaa onkin kritisoitu liiallisesta pituudesta. Ryan Harveyn mukaan Smithin halu kuvailla synkkiä näkyjään menee liiallisuuksiin ja hidastaa juonta tarpeettomasti. Kuitenkin ”Synkän jumalankuvan” kuolemaa ja rappiota vilisevä kuvasto tekee siitä yhden keskeisimmistä Zothique-novelleista. Tarinassa on myös ironiaa, kun Namirrhan palvoma paha jumala Thasaidon huomauttaa viisaasti, että Namirrhan tulisi itse asiassa olla kiitollinen Zotullalle, sillä ilman tätä hänestä ei koskaan olisi tullut mahtavaa velhoa. Humoristisena yksityiskohtana Namirrhan nimi on lopusta alkuun luettuna Ahriman, pahuuden henkilöitymä zarathustralaisuudessa.

Kuningas Euvoranin matka (1933)

”Kuningas Euvoranin matka” (The Voyage of King Euvoran) valmistui tammikuussa 1933. Se ilmestyi samana vuonna Smithin omassa kokoelmassa The Double Shadow, sillä Weird Talesin toimittaja Farnsworth Wright ei hyväksynyt tarinaa. Vuonna 1943 Smith laati novellista lyhennetyn version, jolle hän antoi nimeksi ”Quest of the Gazolba”. Hän sai lyhennelmän myydyksi 1946, ja se ilmestyi Weird Talesissa seuraava vuonna. Tämä versio on noin kolmanneksen alkuperäistä lyhyempi.

”Kuningas Euvoranin matka” kertoo kuningas Euvoranista, jonka kruunussa on harvinainen täytetty gazolba-lintu. Euvoran saa vangiksi velhon, jonka hän määrää kidutettavaksi. Velho kostaa loitsimalla gazolban, joka herää eloon ja lentää pois. Valtansa säilyttääkseen Euvoranin on löydettävä uusi gazolba, jota hän lähtee metsästämään kaukaisen idän saaristosta. Siellä hän kohtaa monenlaisia seikkailuja, kuten vampyyrejä sekä jättiläislintuja, jotka vangitsevat ja täyttävät ihmisiä.

”Kuningas Euvoranin matka” oli alkujaan tarkoitettu Smithin Hyperborea-sarjaan, mutta kirjoitusprosessin aikana sen miljöö vaihtui. Will Murray on esittänyt, että Smith oli kirjoitusaikaan niin innoissaan Zothiquesta, ettei saanut kirjoitettua muuta. Ryan Harvey taas on arvellut, että syynä oli Zothique-tarinoiden Hyperborea-sarjaa parempi taloudellinen menestys. Joka tapauksessa novellissa on mukana ironista huumoria ja satiiria, mikä on tyypillistä Hyperborea-tarinoille mutta epätavallista Zothiquelle. Harveyn mukaan ”huumoriton Zothique” ei olekaan sopiva miljöö tarinalle, jonka ironia monen Hyperborea-tarinan tavoin käy tympeäksi liian nopeasti.

Kutoja hautaholvissa (1933)

”Kutoja hautaholvissa” (The Weaver in the Vault) valmistui maaliskuussa 1933 ja ilmestyi Weird Talesissa seuraavan vuoden tammikuussa. Wrightin pyynnöstä Smith kuvitti novellin itse.

Novelli kertoo kolmesta seikkailijasta, jotka tunkeutuvat muinaiseen hautakammioon ryöstääkseen sinne piilotetut aarteet. Hautakammio kuitenkin romahtaa, jolloin seikkailijat jäävät sinne vangiksi ja joutuvat kohtaamaan hautaa vartioivan hirviön.

”Kutoja hautaholvissa” on lyhyt ja juoneltaan yksinkertainen. Siinä ei ole juuri varsinaista juonta, vaan pääosassa on hautaa vartioiva hirviö. Juonessa on yhtymäkohtia Hyperborea-novelliin ”Satampra Zeiroksen tarina”. Ryan Harveyn mukaan ”Kutoja hautaholvissa” on keskinkertainen tarina, mutta hautaa vartioiva hirviö on mieleenjäävä luomus ja samalla sekä vaarallinen että kaunis. Lisäksi hautakammio on hänestä osuvin mahdollinen tapahtumapaikka Zothique-tarinalle.

Haudassa siinnyt (1933)

Smith sai ”Haudassa siinneen” (The Tomb-Spawn) valmiiksi heinäkuussa 1933, ja se ilmestyi Weird Talesissa toukokuussa 1934. Wright hylkäsi novellin ensin, koska se muistutti liikaa ”Kutojaa hautaholvissa”.

Kuten edeltäjänsä, myös ”Haudassa siinnyt” kertoo seikkailijoista, jotka tunkeutuvat muinaisiin raunioihin ja kohtaavat siellä asuvan hirviön. Tarinan loppu on kuitenkin hieman erilainen, ja siinä korostetaan, ettei päähenkilöiden kuolema hyödytä ketään tai johda uuden elämän syntyyn. Tämä heijastelee Zothiquen omaa kohtaloa, loppuun kulumisesta seuraavaa tuhoa.

Uluan noitakeinot (1933)

”Uluan noitakeinot” (The Witchcraft of Ulua) valmistui elokuussa 1933 ja julkaistiin Weird Talesissa helmikuussa 1934. Smithillä oli vaikeuksia saada novelli julkaistuksi. Smith sai kuitenkin lopulta Wrightin julkaisemaan tarinan sen seksuaalisesta kuvastosta huolimatta. Hän joutui kuitenkin kirjoittamaan tarinan osittain uusiksi. Sekä alkuperäinen että uudistettu versio ovat säästyneet.

Novelli kertoo nuoresta miehestä Amalzainista, jolle järjestyy pesti kuningas Famorghin viininkantajana. Amalzainin iäkäs sukulainen varoittaa tätä irstaan hovin vaaroista, mutta Amalzain ei noudata neuvoa. Famorgh paljastuukin dekadentiksi hallitsijaksi, jonka tytär Ulua harjoittaa noituutta. Ulua yrittää vietellä Amalzainin, joka kuitenkin kieltäytyy kunniasta, jolloin Ulua rangaistukseksi lumoaa Amalzainin.

Novellissa on vahva eroottinen sävy sekä kuvastoa, jossa seksi ja kuolema kohtaavat. Kuitenkin tarinan varsinainen moraaliopetus on siveä, joskaan ei todennäköisesti sellainen, johon Smith itse uskoi. Tarinan juoni muistuttaa jonkin verran Smithin Averoigne-sarjaan kuuluvaa ”Mother of Toads” -tarinaa, jossa esiintyy Uluan kaltainen viettelijätär. ”Mother of Toadsin” viettelijä on kuitenkin luotaantyöntävä, kun taas Ulua kuvataan kiihottavaksi.

Xeethra (1934)

”Xeethra” valmistui maaliskuussa 1934 ja ilmestyi Weird Talesissa saman vuoden joulukuussa. Samoin kuin ”Uluan noitakeinojen” kohdalla, Smithin oli kirjoitettava ”Xeethra” uudestaan saadakseen sen julkaistuksi. Molemmat versiot ovat säilyneet. Novelli julkaistiin suomeksi kokoelmassa Viimeinen hieroglyfi.

Tarinan päähenkilö Xeethra on nuori paimen, joka löytää maagisen puutarhan. Hän syö hedelmästä ja muistaa edellisen elämänsä Calyzin kuningas Amerona. Xeethra uskoo olevansa Amero ja lähtee etsimään valtakuntaansa.

”Xeethra” poikkeaa muista Zothique-tarinoista, sillä siinä ei ole kuvauksia kidutuksesta, epäkuolleista tai muista kauhuista. Sen sijaan sen teemoja ovat kaipuu ja katumus. Ryan Harveyn mukaan tarina on yksi parhaista Zothique-novelleista. Hän tulkitsee sen viestiksi, että kuolevassa maailmassa muisti on ”äärimmäinen kirous” ja että tietämättömyys on joskus siunaus. Xeethra on elämäänsä paimenena tyytyväinen, kunnes syö hedelmästä, joka antaa hänelle muistin. Tuhoon tuomitussa maailmassa elävä voi olla onnellinen, kunhan ei ole tietoinen sen ylevästä menneisyydestä. Teemoiltaan ”Xeethra” muistuttaakin Poseidonis-tarinaa ”Viimeinen loitsu” (1930).

St. James Guide to Fantasy Writers -teoksen Smithiä käsittelevä artikkeli nimeää ”Xeethran” parhaaksi Zothique-tarinaksi yhdessä ”Elävien kuolleitten Naatin” kanssa.

Viimeinen hieroglyfi (1934)

”Viimeinen hieroglyfi” (The Last Hieroglyph) valmistui maalis-toukokuussa 1934 ja julkaistiin Weird Talesissa seuraavan vuoden huhtikuussa. Smith tarkoitti sen viimeiseksi Zothique-tarinaksi ja mahdollisesti myös viimeiseksi novellikseen ylipäätään. Tämä päätös osoittautui kuitenkin ennenaikaiseksi, ja Smith jatkoi kirjoittamista pidettyään noin vuoden tauon. Tarina on joka tapauksessa kronologisesti viimeinen Zothique-tarina, ja sen teemana on kaiken loppuminen. Novelli on julkaistu suomeksi samannimisessä kokoelmassa.

”Viimeinen hieroglyfi” kertoo epäpätevästä astrologista Nushainista, jonka tähtikarttoihin alkaa ilmestyä tulevaisuutta ennustavia hieroglyfejä. Ennustusten toteutuessa Nushain päätyy mielikuvitukselliselle seikkailulle. Novellissa ei ole juuri varsinaista juonta, vaan se keskittyy kuvaamaan Nushainin matkaa yliluonnollisten ihmeiden halki.

”Viimeisessä hieroglyfissä” on nähty omaelämäkerrallisia aineksia. Tarinan lopussa paljastuu, että koko maailma on vain kokoelma hieroglyfejä Vergama-jumalan kirjassa. Vergama on mahdollisesti tarkoitettu uransa lopettamista suunnitelleen Smithin kirjalliseksi alter egoksi, joka symbolisesti piirtää kirjaansa viimeisen hieroglyfin. Toisaalta tarinassa on myös yhtymäkohtia Platonin ideaoppiin.

Elävien kuolleitten Naat (1935)

Weird Tales -kuvittaja Virgil Finlayn piirros kohtauksesta, jossa noitien apuolento ravitsee itseään orjan verellä.

”Elävien kuolleitten Naat” (Necromancy in Naat) valmistui helmikuussa 1935, ja se ilmestyi Weird Talesissa heinäkuussa 1936. Se oli Smithin ensimmäinen valmistunut Zothique-tarina vuonna 1934 alkaneen tauon jälkeen, mutta ei ensimmäinen julkaistu. Saadakseen tarinan julkaistuksi Smithin täytyi muuttaa novellin loppua onnellisemmaksi. Hän ei itse pitänyt sensuroidusta versiosta, mutta alkuperäinen loppu ei ole säilynyt. Novelli julkaistiin suomeksi nimellä ”Noitien Naat” kokoelmassa Viimeinen hieroglyfi.

Novelli kertoo kadonnutta kihlattuaan Zyraa etsivästä prinssi Yadarista, joka saa tietää rakastettunsa joutuneen nekromantikoistaan tunnetulle Naatin saarelle. Yadar lähtee rakastettunsa perään, mutta joutuu Naatissa asuvien noitien vangiksi, jolloin paljastuu, että Zyrasta on tullut näiden epäkuollut palvelija. ”Elävien kuolleitten Naat” yhdistelee elementtejä ”Manaajien valtakunnasta” ja ”Kiduttajain saaresta”, ja sen miljöönä on aiemmissa novelleissa usein mainittu Naatin saari. Loppukäänne on haikea, ja siinä on synkän ironinen sävy.

Ryan Harveyn mielestä tarina on pätevä, mutta siitä puuttuu aiempien novellien intohimo, mikä näkyy aiemmista osista lainatuissa elementeissä. Teoksen St. James Guide to Fantasy Writers Smithiä käsittelevässä artikkelissa taas ”Elävien kuolleitten Naatia” pidetään ”Xeethran” ohella parhaana Zothique-tarinana.

Puthuumin musta apotti (1935)

”Puthuumin musta apotti” (The Black Abbot of Puthuum) valmistui keväällä 1935 ja julkaistiin Weird Talesissa maaliskuussa 1936. Sen valmistuttua Smith piti lähes kahden vuoden tauon ennen kuin seuraava Zothique-novelli valmistui.

Novelli kertoo kahdesta seikkailijasta, jotka kuljettavat ostamaansa orjatarta kuninkaan haaremiin. Matkalla he eksyvät laajaan autiomaahan ja päätyvät salaperäiseen luostariin, jota johtaa pelottava munkki. Novelli on vauhdikas ja seikkailullinen, ja sen lopussa on humoristinen romanttinen käänne, mikä on sarjalle epätavallista. Toisaalta tarinan suoraviivaista seikkailua on arvosteltu myyntiä silmällä pitäen laskelmoiduksi poikkeamaksi sarjan tyylistä.

Ilalothan kuolema (1937)

”Ilalothan kuolema” (The Death of Ilalotha) valmistui maaliskuussa 1937, ja se julkaistiin Weird Talesissa seuraavassa syyskuussa. Se oli ensimmäinen valmistunut Zothique-novelli lähes kahden vuoden tauon jälkeen.

Novelli kertoo arvostetun hovinaisen Ilalothan hautajaisista, jotka yltyvät villeiksi orgioiksi. Ilalothan rakastaja tunkeutuu hautakammioon jättämään hyvästit rakastajattarelleen, jolloin paljastuu, että nainen on muuttunut hirviöksi. Novellissa on myös eroottista kuvastoa: hirviöksi muuttuneen Ilalothan ääntely kuvataan seksuaalisen nautinnon sävyttämäksi.

”Ilalothan kuolema” muistuttaa varhaisia Zothique-tarinoita siinä, ettei sillä ole juurikaan juonta, vaan se keskittyy kuvailemaan hautakammioita ja nekromantiaa. Harvey pitää tätä askelena oikeaan suuntaan kahden vähemmän onnistuneen novellin jälkeen.

Adomphan puutarha (1937)

”	”Olen antanut hänelle dedaimin unettavaa mehua. Hänen sydämensä sykkii tuskin havaittavasti ja mahla on lähes jähmettänyt hänen verensä. Hän ei enää herää… paitsi osana puutarhaa ja sen hämärää tietoisuutta.”	”
– ”Adomphan puutarha” (suom. Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä).

”Adomphan puutarha” (The Garden of Adompha) valmistui heinäkuussa 1937 ja ilmestyi Weird Talesissa huhtikuussa 1938. Novellin valmistuttua kesti kymmenen vuotta, ennen kuin Smith palasi Zothiquen pariin. ”Adomphan puutarha” on julkaistu suomeksi antologiassa Weird Tales – fantasialehden parhaat alkuperäiskuvin vuonna 1990 sekä uutena suomennoksena kokoelmassa Viimeinen hieroglyfi (1994). Novelli kertoo kuninkaasta, joka istuttaa puutarhaansa ihmisen ruumiinosia hovivelhonsa avustuksella.

Ryan Harveyn mukaan novellin keskeinen teema on amoraalisuus: kerronta on tunnelmallista mutta etäistä ja puolueetonta. Vaikka paha kuningas Adompha kärsii hirmuisen kohtalon, kyseessä ei ole oikeudenmukainen tuomio vaan tarinan sisäisen logiikan puitteissa täysin tavanomainen tapahtuma. Harveyn mukaan ”Adomphan puutarhassa” kuvattu maailma ei ole pelkästään ajallisesti ja maantieteellisesti etäinen, vaan myös moraalin lait ovat lakanneet pätemästä.

Rapujen herra (1947)

”Rapujen herra” (The Master of Crabs) valmistui elokuussa 1947 ja ilmestyi Weird Talesissa vuoden 1948 maaliskuussa. Se on ainoa Zothique-tarina, joka on kerrottu minä-muodossa. Novelli on seikkailullinen ja kertoo kahden velhon kilvasta kaukaiselle saarelle piilotetun aarteen luo. Weird Talesin päätoimittajana toimi novellin kirjoitusajankohtana Dorothy McIlwraith, joka suosi Wrightiä suoraviivaisempia ja juonivetoisempia tarinoita, mikä saattoi vaikuttaa Smithin valitsemaan tyyliin.

Morthylla (1952)

”Morthylla” valmistui syksyllä 1952 ja julkaistiin Weird Talesissa seuraavan vuoden toukokuussa. Se oli viimeinen valmistunut Zothique-novelli.

Novelli kertoo suositusta runoilijasta Valzainista, joka kokee hovielämän epätyydyttäväksi. Tympääntyneenä Valzain vaeltaa hautausmaalle, missä hän kohtaa salaperäisen naisen. Nainen esittäytyy Morthyllaksi, tarujen naispaholaiseksi. Valzain ja Morthylla rakastuvat ja alkavat tavata hautausmaalla joka yö. Sattumalta Valzain saa kuitenkin tietää, että Morthyllana esiintyvä nainen ei olekaan demoni vaan tavallinen aatelisnainen. Pettyneenä hän riistää henkensä. Novellissa on kehämäinen rakenne ja avoimeksi jäävä loppu. ”Viimeisen hieroglyfin” tavoin myös ”Morthyllassa” on henkilökohtaisia piirteitä. Maallisiin nautintoihin pettynyt ja unelmiinsa uppoutunut Valzain muistuttaa Smithiä, joka hänkin oli runoilija.

Muut teokset

Zothique (runo, tuntematon ajankohta)

”Zothique” on nelisäkeistöinen runo, joka kuvailee Smithin luomaa maailmaa ja sen puutarhoja, naisia ja meriä. Runon kirjoitusajankohta ei ole tiedossa, mutta todennäköisesti se valmistui ennen vuotta 1948. Se ilmestyi ensimmäisen kerran Arkham Housen vuonna 1951 julkaisemassa runokokoelmassa The Dark Chateau. Runo on julkaistu suomeksi Zothique-kokoelmassa.

The Madness of Chronomage (novellikatkelma, noin 1933)

Samoihin aikoihin ”Xeethran” kanssa Smithillä oli suunnitteilla novelli ”The Madness of Chronomage”, joka ei kuitenkaan valmistunut. Tarinan oli tarkoitus kertoa kuninkaasta, joka vajoaa näkyjensä maailmaan. Mahdollisesti novelli ei toteutunut, koska sen juoni oli teemoiltaan samankaltainen kuin ”Xeethran”.

The Feet of Sidaiva (juonisynopsis, 1940–1941)

1940-luvun alussa Smith käynnisteli kirjailijanuraansa uudelleen, mutta ei saanut valmiiksi asti yhtään Zothique-novellia. Hän kuitenkin suunnitteli tarinaa nimeltä ”The Feet of Sidaiva” ja kirjoitti siitä myös lyhyen juonitiivistelmän. Sen mukaan ”Sidaiva, tanssijatar Ummauksen hovissa, kuuluisa kautta Zothiquen sulokkaasta tanssistaan ja kauniista jaloistaan, joutuu prinsessa Lunalian mustasukkaisuuden uhriksi.” Smithin tyylitellyt tarinat eivät kuitenkaan saaneet Weird Talesin uudelta päätoimittajalta Dorothy McIlwraithilta hyväksyntää, joten ”The Feet of Sidaiva” jäi suunnitteluasteelle.

The Scarlet Succubus (suunnitelma romaaniksi, 1945)

Ensimmäisten kovakantisten kokoelmiensa innostamana Smith suunnitteli vuonna 1945 lyhyttä romaania, jonka nimeksi hän kaavaili The Scarlet Succubus ja jonka hän toivoi pääsevän Arkham Housen julkaisulistalle. Teoksen oli määrä käsitellä ”seksin mielikuvituksellisia ja salaperäisiä mahdollisuuksia”, ja romaanimuodon ansiosta se olisi voinut sisältää huomattavasti rohkeampaa kuvastoa kuin toteutuneet novellit, joiden julkaisukanavana toimivat sensuuriin taipuvaiset pulp-lehdet. Varsinaiseen kirjoitustyöhön hän ei kuitenkaan päässyt.

Mandor’s Enemy (novellikatkelma, 1950-luku)

”Mandor’s Enemy” oli Smithin viimeisiä suunnitelmia Zothique-tarinaksi. Siitä on säilynyt kolmen kappaleen mittainen katkelma, joka kuvailee Tasuunin prinssin pelkoja.

The Dead Will Cuckold You (näytelmä, 1956)

Smithin viimeinen valmistunut Zothique-teos oli näytelmäkäsikirjoitus nimeltä The Dead Will Cuckold You. Sen ensimmäinen versio valmistui 1952 ja lopullinen versio 1956. Näytelmää ei ollut edes tarkoitettu esitettäväksi, mutta se ilmestyi kirjallisessa muodossa Smithin kuoleman jälkeen kokoelmassa In Memoriam: Clark Ashton Smith vuonna 1963.

Näytelmä kertoo kuninkaasta, joka murhaa vaimonsa vietelleen runoilijan. Nekromantikko kuitenkin herättää eloon runoilijan, joka palaa vainoamaan kuningasta. Näytelmässä on yksi kuuden kohtauksen mittainen näytös. The Dead Will Cuckold You perustuu runomittaan kirjoitettuun dialogiin, mikä on poikkeuksellista, sillä yleensä Smithin tarinoissa on vain vähän dialogia. Koska näytelmää ei ole kirjoitettu esitystä varten, sen toteuttaminen näyttämöllä olisi vaikeaa. Smith itse piti näytelmää mestariteoksenaan.

Luettelo tarinoista

Alkuperäinen nimi	Lajityyppi	Kirjoitettu	Alkuperäinen julkaisu	Suomenkielinen nimi (Zothique-kokoelma)	Suomenkielinen ensijulkaisu	Verkkosivu
”Empire of the Necromancers”	novelli	tammikuu 1932	Weird Tales, syyskuu 1932	”Manaajien valtakunta”	Velhojen valtakunta (1989) ”Velhojen valtakunta”	[1]
”The Isle of the Torturers”	novelli	heinäkuu 1932	Weird Tales, maaliskuu 1933	”Kiduttajain saari”	Viimeinen hieroglyfi (1994) ”Kiduttajien saari”	[2]
”The Charnel God”	novelli	marraskuu 1932	Weird Tales, maaliskuu 1934	”Kalmiston jumala”	Viimeinen hieroglyfi (1994) ”Kuolleiden jumala”	[3]
”The Dark Eidolon”	novelli	joulukuu 1932	Weird Tales, tammikuu 1935	”Synkkä jumalankuva”	Viimeinen hieroglyfi (1994) ”Musta seitti”	[4]
”The Voyage of King Euvoran”	novelli	tammikuu 1933	The Double Shadow and Other Fantasies (1933)	”Kuningas Euvoranin matka”	Zothique (2021)	[5]
”The Weaver in the Vault”	novelli	maaliskuu 1933	Weird Tales, tammikuu 1934	”Kutoja hautaholvissa”	Zothique (2021)	[6]
”The Tomb-Spawn”	novelli	heinäkuu 1933	Weird Tales, toukokuu 1934	”Haudassa siinnyt”	Zothique (2021)	[7]
”The Witchcraft of Ulua”	novelli	elokuu 1933	Weird Tales, helmikuu 1934	”Uluan noitakeinot”	Zothique (2021)	[8]
”Xeethra”	novelli	maaliskuu 1934	Weird Tales, joulukuu 1934	”Xeethra”	Viimeinen hieroglyfi (1994)	[9]
”The Madness of Chronomage”	synopsis	noin 1933	—	—	—	[10]
”The Last Hieroglyph”	novelli	maalis-toukokuu 1934	Weird Tales, huhtikuu 1935	”Viimeinen hieroglyfi”	Viimeinen hieroglyfi (1994)	[11]
”Shapes in Adamant”	katkelma	alkuvuosi 1935	—	—	—	[12]
”Necromancy in Naat”	novelli	helmikuu 1935	Weird Tales, heinäkuu 1936	”Elävien kuolleitten Naat”	Viimeinen hieroglyfi (1994) ”Noitien Naat”	[13]
”The Black Abbot of Puthuum”	novelli	kevät 1935	Weird Tales, maaliskuu 1936	”Puthuumin musta apotti”	Zothique (2021)	[14]
”The Death of Ilalotha”	novelli	maaliskuu 1937	Weird Tales, syyskuu 1937	”Ilalothan kuolema”	Zothique (2021)	[15]
”The Garden of Adompha”	novelli	heinäkuu 1937	Weird Tales, huhtikuu 1938	”Adomphan puutarha”	Weird Tales – fantasialehden parhaat alkuperäiskuvin (1992) Viimeinen hieroglyfi (1994)	[16]
”The Master of the Crabs”	novelli	elokuu 1947	Weird Tales, maaliskuu 1948	”Rapujen herra”	Zothique (2021)	[17]
”Zothique”	runo	1932–1947 (?)	The Dark Chateau, 1951	”Zothique”	Zothique (2021)	[18]
”Morthylla”	novelli	syksy 1952	Weird Tales, toukokuu 1953	”Morthylla”	Zothique (2021)	[19]
The Dead Will Cuckold You	näytelmä	1952, 1956	In Memoriam: Clark Ashton Smith, 1963	—	—	[20]

Lähteet

• Smith, Clark Ashton: Viimeinen hieroglyfi. (Toimitus ja esipuhe: Markku Sadelehto. Suomentaneet Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä) Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19571-5
• Smith, Clark Ashton: Zothique. (Suomentanut Eero Nurmi) Tampere: Vaskikirjat, 2021. ISBN 978-952-5722-73-4

Aiheesta muualla

• Suntila, Shimo: Zothique. Tähtivaeltaja 1/2022.