Pavlovin teoria

Yksi Pavlovin käyttämistä koirista täytettynä rjazanilaisessa Pavlov-museossa.

Pavlovin teoria on venäläisen fysiologin Ivan Pavlovin (1849–1936) teoria, jonka mukaan opetuksen (tarkemmin sanottuna ehdollistamisen) keinoin voidaan valitulla ärsykkeellä saada aikaan yksilössä toiminta tai reaktio (responssi), joka ei kuulu ehdollistetun (opetetun) yksilön tavanmukaiseen toimintatapaan.

Alkuperäiskoe

Pavlov päätyi teoriaan koirakokeissaan, joista kuuluisimmassa soitettiin kelloa juuri ennen kuin jauhettua lihaa ahdettiin koiran suuhun. Aluksi koira ei erittänyt sylkeä, ennen kuin se oli todella saanut lihaa. Kokeen edetessä koira oppi yhdistämään kellon äänen ja lihan ja alkoi erittää sylkeä jo kuullessaan kellon äänen. Lopulta Pavlov totesi, että koira reagoi erittämällä sylkeä vaikkei ruokaa saanutkaan. Koira oli näin ollen ehdollistunut ärsykkeenä toimivaan kellon ääneen.

Ärsykkeenä voi olla mikä tahansa toimintaan kuulumatonkin tai kuuluva asia, kuten ääni, väri tai haju. Tällöin vaikkapa lapsella pelkkä valkoisen takin näkeminen voi saada aikaan pelon tai inhon tunteen, koska mieli yhdistää epämieluisan lääkärikäynnin ja valkoisen lääkäritakin. Behaviorismi juontuu muun muassa Pavlovin tutkimuksista.

Vaatimukset ja hypoteesit

Pavlov oli asettanut tietyt vaatimukset ja hypoteesit kokeelleen, jossa haluttiin saada selville, miten erilaisten ärsykkeiden lisääminen vaikuttaa koiran lisääntyvään syljeneritykseen, joka on tässä psykologisessa terminologiassa käsitelty riippuvana muuttujana (y). Pavlov itse pystyi kontrolloimaan riippumatonta muuttujaa (x), joka tässä tutkimuksessa oli metronomin ääni sekä ajoitukset. Periaatteessa kyse oli vain erilaisista ärsykkeistä. Koirien oli tarkoitus oppia ympäristön säännönmukaisuuksia, eli mitä tapahtuu, jos jokin asia muuttuu. Behavioristit arvelevat, että klassisesti ehdollistuva entiteetti ei voi vaikuttaa omaan käytökseensä, vaan ulkopuoliset ärsykkeet ohjailevat sen toimintaa. Pavlov havaitsi tutkimuksen aikana, että koira alkoi kuolata kuullessaan pelkästään ruokaa tuovan ihmisen askeleet. Se, että Pavlov joutui käyttämään ärsykkeenä ruokaa, johtuu siitä, että koirien aivojen rakenne on sellainen, että ruokaärsyke aiheuttaa tiettyjä tuntemuksia eli reaktioita koiran psyykessä, ja näistä näkyvin on syljen erittyminen. Jo tämä sai vanhan refleksin aktivoitumaan, jolloin Pavlov päätti kokeilla koirien ehdollistamista erilaisiin ärsykkeisiin. Hän päätti lisätä ehdottomaksi ärsykkeeksi metronomin, jolloin se laitettiin tikittämään aina ruokaa tuotaessa. Pavlov kiinnitti koiran poskiin sylkeä kerääviä putkia ja asetti metronomin tikittämään toistaen saman sarjan useita kertoja ehdollistaakseen koirat. Varsin pian pelkkä metronomin tikitys laukaisi luontaisen refleksin, lisääntyvän syljenerityksen. Samanlaista ilmiötä kokeiltiin myös muilla ärsykkeillä – soittokellolla, askelten kopinalla tai valomerkein. Tulos oli aina samankaltainen.

Syntyneet termit

Pavlov nimitti koiran reaktiota ärsykkeeseen ehdolliseksi refleksiksi ja piti ehdollistumista oppimisen pääperiaatteena. Hän kehitti koko joukon menetelmiä ehdollisten refleksien voimistamiseksi, heikentämiseksi ja sammuttamiseksi.

Lisää kokeita

Eräässä kokeessa Pavlov ehdollisti koiran erittämään sylkeä aina, kun tämä näki ympyrän. Seuraavaksi koiralle näytettiin ellipsi, muttei annettu ruokaa. Koira oppi pian erottamaan ympyrän ja ellipsin toisistaan. Tämän jälkeen koiralle näytettiin sarja ellipsejä, joista jokainen muistutti hiukan enemmän ympyrää kuin edellinen. Lopulta, kun ellipsit olivat muuttuneet lähes ympyränmuotoisiksi, koiran käytös muuttui dramaattisesti: se alkoi haukkua, näytti hampaitaan ja kieltäytyi kokonaan ottamasta sille tarjottua jauhelihaa. Ellipsisarjan myötä koira menetti aikaisemmin oppimansa ehdollistuneet refleksit.

Kritiikki

Pavlovia on kritisoitu siitä, että hän käytti myös sähköshokkeja koirien ”ehdollistamisessa”.