Suomen Keskustanuoret
Suomen Keskustanuoret | |
---|---|
Perustettu | 1945 |
Jäsenmäärä | 1 320[1] |
Pääsihteeri | Anna-Leena Veteläinen |
Puheenjohtaja | Jere Tapio |
Varapuheenjohtaja |
|
Hallitus |
|
Aiheesta muualla | |
www.keskustanuoret.fi |
Keskustanuoret on Suomen Keskustan poliittinen nuorisojärjestö, joka perustettiin vuonna 1945. Alun perin järjestö toimi nimellä Maaseudun Nuorten Liitto (MNL). Tämä kuitenkin vaihdettiin Nuoren Keskustan Liitoksi (NKL) vuonna 1965, Maalaisliiton vaihtaessa samoihin aikoihin nimensä Keskustapuolueeksi. Vuoden 2005 liittokokouksessa Nuoren Keskustan Liitto vaihdettiin Keskustanuoriksi, joka oli vähitellen vakiintunut arkikielessä nuorisojärjestön kutsumanimeksi.
Keskustanuorten jäsenet ovat automaattisesti myös keskustan jäseniä. Tämä menettelytapa poikkeaa joidenkin muiden poliittisten nuorisojärjestöjen tavasta toimia. Jäsenmäärältään Keskustanuoret on Suomen suurin poliittinen nuorisojärjestö. Poliittisten nuorisojärjestöjen jäsenten laskutavoissa on tosin paljon eroavaisuuksia.[2]
Keskustanuoriin kuului 1 320 jäsentä vuonna 2024.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maaseudun Nuorten Liitto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Järjestö perustettiin Salossa 30. kesäkuuta vuonna 1945. Nimi oli tuolloin Maaseudun Nuorten Liitto. Maalaisliitolla oli ollut aiemmin nuorisotoimikuntia ja osa MNL:n piireistä oli käynnistänyt toimintansa jo muutamia kuukausia ennen järjestön perustamista. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi kansanedustaja Johannes Virolainen.
Emopuolue pelkäsi aluksi MNL:n olevan haitaksi puolueen yhtenäisyydelle ja se haluttiin nähdä emopuoluetta tukevana organisaationa. Tällaisena se sitten toimikin Suomen tuolloin tulenarassa poliittisessa tilanteessa. MNL tuki aluksi vaaleissa oman puolueen vanhempia ehdokkaita ennemmin kuin tarjosi nuorille väylää päättäjien tehtäviin.
Ensimmäisessä poliittisessa periaateohjelmassaan vuonna 1952 huolehdittiin nuorten muuttamisesta pois maalta ja hahmoteltiin "ihmisen yhteiskuntaa", joka rakentuisi vauraista maalaiskylistä ja puutarhamaisista kaupungeista.
1960-luku ja 1970-luvun alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Myöhemmin 1960-luvulle saavuttaessa MNL:n toiminta alkoi laajentua kasvukeskuksiin. Yhteiskunta kaupungistui vauhdilla ja muutokseen piti reagoida. 25. kesäkuuta 1965 Maaseudun Nuorten Liitosta tuli Nuoren Keskustan Liitto[3] ja saman vuoden lokakuussa myös Maalaisliitto vaihtoi nimensä Keskustapuolueeksi.
1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla Keskustanuoret suuntautui yleisemmäksi poliittiseksi nuorisojärjestöksi. Yhteiskunnassa vallitseva ilmapiiri näkyi Keskustanuorissa vihreiden arvojen nousuna. Öljykriisin uhatessa ja liikennemäärien kasvaessa kampanjoitiin muun muassa henkilöautoliikenteen rajoittamiseksi. NKL laati heti nimenmuutoksensa jälkeen uuden nuorisopoliittisen ohjelman, mutta jo muutaman vuoden kuluttua havaittiin tarpeelliseksi uudistaa ohjelmia. Tampereella 1968 pidetyssä liittokokouksessa hyväksyttiin päätöslauselmia, jotka viitoittivat tietä “vihreän aallon vuosikymmenelle”. Määritelmän mukaan vihreän aallon tehtävänä oli “luoda yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus tietoon, työhön ja keskinäiseen rakkauteen”. [4] Uusi ohjelmatyö aloitettiin lokakuussa 1969, jolloin asetettiin Risto Volasen johtama ohjelmatoimikunta. Sen työtä jatkoi elokuussa 1970 nimetty uusi ohjelmatoimikunta, jota johti Arvo Jäppinen. Toimikunnan sihteerinä oli Seppo Niemelä ja muina jäseninä Pentti Jussila, Mauno Koivisto, Pekka Mäkelä, Sauli Pyyluoma, Olli Saari, Olavi Suutari ja Olli-Pekka Väänänen. Ohjelmaluonnosta käsiteltiin sen jälkeen liiton johtokunnassa ja valtuuskunnassa. Ennen liittokokousohjelmaluonnos kiersi kentällä järjestökäsittelyssä. Ohjelma hyväksyttiin lopullisesti kesäkuun 1971 ylimääräisessä liittokokouksessa Tuunaansaaren leirintäalueella Punkaharjulla. Uudessa ohjelmassa korostettiin tasa-arvon toteutumista, desentralisaatiopolitiikkaa ja ihmisyyttä taloudellisten arvojen rinnalla. [5] Syksyllä 1972 johtokunta asetti jälleen uuden ohjelmatoimikunnan, jota johti Paavo Väyrynen ja jonka muina jäseninä olivat Pertti Seiskari, Iikka Vehkalahti, Toivo Pihlajaniemi, Markku Luotonen ja Seppo Niemelä. Toimikunnan valmistelemaa lähinnä alue- ja ympäristöpoliittista ohjelmaa oli tarkoitus käyttää rinnan vuoden 1971 ohjelman kanssa. [6] Ohjelmajulistus “vihreämpään yhteiskuntaan” hyväksyttiin yksimielisesti Ellivuoren leirintäalueella 9.–10.6.1973 pidetyssä ylimääräisessä liittokokouksessa. [7]
Paavo Väyrynen arvosteli 1970-luvun alussa puoluetta aatteellisen linjan hämärtymisestä ja siitä, että taloudelliselle kasvulle on annettu liian keskeinen asema yhteiskuntapolitiikassa. [8]
NKL kannatti presidentinvaaleissa Urho Kekkosta ja liittoutui ennemmin vasemmiston kuin oikeiston nuorisojärjestöjen kanssa. Keskustanuoret osallistuivatmilloin? kommunistisille nuorisofestivaaleille ja idänsuhteita ylläpidettiin aktiivisesti.
1970-luvun loppu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun nuorison politisoituminen laimeni 1970-luvun lopussa, NKL hyötyi tilanteesta. Kilpailijat olivat vaikeuksissa ja välit vasemmistoon heikkenivät. Järjestö sopeutui maaseudun rakennemuutokseen, jonka seurauksena enää neljännes jäsenistöstä toimi maa- ja metsätalouden piirissä. Nuorisojärjestö ajoi Paavo Väyrysen keskustapuolueen puheenjohtajaksi. Vihreät aatteet pysyivät yhä suunnitelmissa. Keskustanuoret vastustivat Vuotoksen allasta ja ydinvoimaa. Puhuttiin "Vihreästä Aallosta" järjestön sisällä.[9]
1980- ja 1990-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1980-luvulla Neuvostoliitto osoitti hajoamisen merkkejä. NKL asettui hieman empien kannattamaan EY:hyn liittymistä. Liberalismi tuli mukaan keskusteluun Olli Rehnin johtamassa järjestössä etenkin kymmenluvun lopulla.[9] Vuonna 1990 NKL:stä tuli maailman liberaalinuorten jäsen. Lisäksi NKL liittyi Euroopan liberaalinuoriin. Entiset itäiset kontaktit vaihtuivat läntisiksi. Nuorisokulttuurissa tapahtui muutoksia ja vuosikymmeniä suurta suosiota nauttineet kesätapahtumat alkoivat kärsiä osanottajapulasta. Uusien nuorisoa aktivoivien toimintatapojen löytäminen osoittautui vaikeaksi yksilöllisyyttä korostavassa maailmassa. Jäsenmääräkin laski runsaaseen 30 000:een.
2000-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Internetin yleistyminen on muuttanut poliittisia kampanjoita lyhytkestoisemmiksi tempauksiksi. 2000-luvun poliittisia kysymyksiä Keskustanuorissa ovat olleet muun muassa kriittisyys Nato-jäsenyyttä kohtaan sekä vaatimukset toimista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Jäsenmäärä jatkoi yhä laskuaan, mutta 60-vuotisjuhlaansa viettäessään vuonna 2005 järjestö oli edelleen 17 000 jäsenellään Suomen suurin poliittinen nuorisojärjestö.
2010-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]2014 Keskustanuoret arvioivat jäsenmääräksi noin 10 000.
Kansainväliset kattojärjestöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pohjoismaiden Keskustanuoret (NCF)
- Euroopan liberaalinuoret (LYMEC)
- IFLRY - Maailman Liberaalinuoret [1]
Keskustanuorten puheenjohtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Useat keskustanuorten puheenjohtajista ovat myöhemmin nousseet merkittäviin yhteiskunnallisiin asemiin.
- 1945–1954 Johannes Virolainen, Maalaisliitto-Keskustapuolueen puheenjohtaja, pääministeri, valtioneuvos
- 1954–1959 Pekka Silvola, puoluesihteeri Yleisradion ohjelmapäällikkö
- 1960–1964 Heikki Hasu, yhdistetyn olympiavoittaja ja kansanedustaja, maanviljelijä
- 1964–1968 Jouko Loikkanen, puoluesihteeri, tie- ja vesirakennushallituksen pääjohtaja
- 1968–1970 Markus Onnela, sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö, varatuomari
- 1970–1974 Risto Volanen, osuustoimintajohtaja, Euroopan maataloustuottajien liiton COPA:n pääsihteeri, pääministerin kanslian valtiosihteeri
- 1974–1980 Esko Aho, kansanedustaja, Keskustan puheenjohtaja, pääministeri, SITRA:n yliasiamies, Nokian johtokunnan jäsen, East Officen puheenjohtaja
- 1980–1983 Matti Vanhanen, toimittaja, kansanedustaja, puolustusministeri, pääministeri, valtiovarainministeri
- 1983–1987 Timo Toropainen, toimittaja, Eläkesäätiöyhdistyksen toimitusjohtaja
- 1987–1989 Olli Rehn, kansanedustaja, Euroopan parlamentin jäsen, elinkeinoministeri, EU-komissaari, Suomen pankin pääjohtaja
- 1989–1991 Anu Vehviläinen, kansanedustaja, liikenneministeri, kunta- ja uudistusministeri, eduskunnan puhemies
- 1991–1995 Olli Riikonen, Tohmajärven kunnanjohtaja
- 1995–1997 Mikko Alkio, lakimies
- 1997–2001 Antti Kaikkonen, kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja, puolustusministeri
- 2001–2003 Sami Sulkko, Sulkavan ja Punkaharjun kunnanjohtaja, Forssan ja Riihimäen kaupunginjohtaja, CGI:n johtaja
- 2003–2005 Perttu Nousiainen, yrittäjä, aiempi Kuopion kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
- 2005–2009 Tuomo Puumala, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, Keskustan varapuheenjohtaja, valtiosihteeri
- 2009–2013 Antti Kurvinen, kansanedustaja, lakimies, KOL:n puheenjohtaja vuonna 2009, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja
- 2013–2015 Teppo Säkkinen, yht.kand., elinkeinoministeri Mika Lintilän erityisavustaja
- 2015–2017 Hilkka Kemppi, kansanedustaja, Asikkalan kunnanvaltuuston pj.
- 2017–2019 Suvi Mäkeläinen, yhteiskuntatieteiden kandidaatti
- 2019–2021 Hanna Markkanen, hallintotieteiden ylioppilas, Lapin yliopisto, Oulu
- 2022–2023 Aleksi Sandroos, hallintotieteiden ylioppilas, SYL:n varapuheenjohtaja vuonna 2021
- 2024– Jere Tapio
Piirijärjestöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Etelä-Pohjanmaa (toimii Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien alueella)
- Etelä-Savo
- Helsinki
- Häme (toimii Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakuntien alueella)
- Kaakko (toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntien alueella)
- Kainuu
- Keski-Pohjanmaa
- Keski-Suomi
- Lappi
- Pirkanmaa
- Pohjois-Karjala
- Pohjois-Pohjanmaa
- Pohjois-Savo
- Satakunta
- Uusimaa
- Varsinais-Suomi
Talous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rahoitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rahoituksen lähde | 2023 | 2022 | 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille[10][11] | 606 900 € | 606 900 € | 606 900 € | 595 000 € | 597 000 € | 674 500 € | 674 500 € | 674 500 € | 662 600 € | 662 630 € | 670 000 € | 670 000 € |
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Miten menee poliittisilla nuorisojärjestöillä? Demokraatti. 5.11.2024. Viitattu 7.11.2024.
- ↑ http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2012/liitteet/tr21.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Vanhanen 1995, s. 55
- ↑ NKL:n liittokokouksen pöytäkirja 1968; Keskustanuoret 1968
- ↑ NKL:n liittokokouksen pöytäkirja 1971; NKL:n vuosikirjat 1970 ja 1971.
- ↑ NKL:n vuosikirja 1972
- ↑ NKL:n liittokokouksen pöytäkirja 1973; NKL:n vuosikirja 1973
- ↑ Väyrynen 1974a ja 1974b
- ↑ a b Uussuomalainen ihme (Nuori Keskusta 1/2007, s. 19)
- ↑ Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille 2023 (PDF) Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 30.10.2023.
- ↑ Nuorisojärjestöille myönnetyt avustukset vuosilta 2012-2022 (XLSX) Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 30.10.2023.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- "Maaseudun Nuorten Liiton juhlavuosikirja 1945–1955"
- Matti Isoviita ja Tatu Vanhanen (toim.): Vihreä nuoriso. Maaseudun Nuorten Liitto r.y., 1964.
- "Vihreä aalto: Keskustanuoret 25 vuotta 1970", Sauli Pyyluoma ja Erik Bruun
- "Toisen tasavallan nuoria: Keskustalaisen nuorisoliikkeen kolmevuosikymmentä", 1975, Jukka Jääskeläinen (Sisältyy 30-vuotiskirjaan "Puolueen omatunto", 1975, Sauli Pyyluoma)
- "Nuoren Keskustan Liitto 40 vuotta: Luonnon ja ihmisen puolesta, 1985
- Tatu Vanhanen: Vihreä nuoriso: 50 vuotta keskustanuorten toimintaa (1945-1995). Nuoren Keskustan Liitto r.y., 1995. ISBN 952-90-6409-8
- Petri P. Pentikäinen: Nuoria keskeltä: Keskustanuoret 1945-2005. Nuoren Keskustan Liitto ry, 2005. ISBN 952-99564-0-1