Nikolai Vatutin

Nikolai Fjodorovitš Vatutin 1940-luvulla.

Nikolai Fjodorovitš Vatutin (ven. Николай Фёдорович Ватутин, 16. joulukuuta 1901 Tšepuhino, Kurskin alue – 14. huhtikuuta 1944) oli neuvostoliittolainen jalkaväenkenraali.

Tausta

Nikolai Vatutin syntyi Voronezin läänissä (nykyinen Belgorodin lääni) maantyöläisperheeseen.

Hän liittyi puna-armeijaan vuonna 1920, jolloin Venäjän sisällissota oli vielä käynnissä. Hän taisteli Ukrainassa toimivia Nestor Makhnon johtamia anarkisteja vastaan. Vuonna 1921 hän liittyi kommunistiseen puolueeseen ja eteni keskijohdon tehtävissä. Vuodesta 1926 vuoteen 1936 hän vuoroon johti eri yksiköitä ja vuoroon opiskeli muun muassa Frunzen sotilasakatemiassa ja yleisesikuntaupseeriksi. Vuosien 1937–1938 aikana Lev Trotskin valtaan nostamat ja tsaarin armeijasta vallankumouksessa puolta vaihtaneet upseerit puhdistettiin pois puna-armeijan johtavilta paikoilta. Tässä yhteydessä avautui Vatutinille tie kenraalikuntaan. Vuonna 1938 hän sai divisioonankomentajan aseman ja pääsi Kiovan sotilasläänin yleisesikuntaan. Samaan aikaan hän työskenteli ahkerasti kommunistisen puolueen tehtävissä, joka loi hänelle hyvät suhteet poliittisiin upseereihin.

Toinen maailmansota

Vuonna 1939 Vatutin suunnitteli Neuvostoliiton osuuden Puolan offensiivista. Tällöin hän toimi puna-armeijan eteläisen ryhmän esikuntapäällikkönä. Vuonna 1940 hän liitti Romanian Bessarabian Neuvostoliittoon Georgi Žukovin johtamassa operaatiossa. Molemmat operaatiot olivat rauhanomaisia, ilman taisteluja, mutta logistisesti opettavaisia. Vatutin nousi kenraaliluutnantiksi. Hänestä tuli yleisesikunnan operatiivisen osaston päällikkö. Hän oli tähän liian kokematon, mutta Josif Stalinin suosiossa, jollaisia kenraaleja ei kovin montaa tuohon aikaan ollut. Hän oli osin vastuussa Neuvostoliiton heikosta valmiudesta vastata Saksan hyökkäykseen 22. kesäkuuta 1941.

30. kesäkuuta 1941 hänestä tuli Georgi Žukovin varakomentaja ja puna-armeijan luoteisrintaman esikuntapäällikkö. Hän osoitti täällä taistelunjohto-osaamisensa. Hän pyrki valikoimaan osaavimmista alaisistaan uusia johtajia ja kouli heitä. Hänen puolustuksensa perustui hyökkäykseen.

Vuonna 1942 hänestä tehtiin Brjanskin rintaman (myöhemmin Voronežin rintama) komentaja ja hän toimi puna-armeijan komentajana Kurskin taistelussa. Rintama uudelleen nimettiin 1. Ukrainan rintamaksi ja lokakuussa 1943 Vatutin johti Kiovan vapautustaistelua.

Salamurhan uhri

Vatutin jäi natsien aseistaman Ukrainan kapinallisarmeijan väijytykseen kaukana rintaman takana 28. helmikuuta 1944 ja kuoli saamiinsa vammoihin 14. huhtikuuta.