Luettelo televisiosarjan True Blood jaksoista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo yhdysvaltalaisen televisiosarjan True Blood jaksoista. HBO alkoi esittää sarjaa syksyllä 2008.[1] Yle TV2 on esittänyt sarjaa Suomessa keväästä 2010.[2] True Blood perustuu Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjoihin (The Southern Vampire Mysteries) ja kertoo ihmisten ja vampyyrien yhteiselosta pikkukaupungissa Louisianassa.

Sarjan yleiskatsaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kausi Jaksoja Alkuperäinen esitys DVD-julkaisu, Alue 1 DVD-julkaisu, Alue 2
1 12 2008 19. toukokuuta 2009 26. lokakuuta 2009
2 12 2009 25. toukokuuta 2010 17. toukokuuta 2010
3 12 2010 31. toukokuuta 2011 23. toukokuuta 2011
4 12 2011 29. toukokuuta 2012 29. toukokuuta 2012
5 12 2012 21. toukokuuta 2013 20. toukokuuta 2013
6 10 2013 16. kesäkuuta 2013

18. elokuuta 2013

7 10 2014 22. kesäkuuta 2014

22. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen tuotantokausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Σ # Nimi Suomenkielinen nimi Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
1. 1. Strange Love Outoa vetovoimaa 2008-09-077. syyskuuta 2008 2010-03-011. maaliskuuta 2010
Vampyyrit ovat tulleet julkisuuteen tekoveren keksimisen jälkeen. Bon Tempsin pikkukaupungin baari Merlotte's saa ensimmäisen vampyyriasiakkaan Bill Comptonin. Tarjoilija Sookie ja Bill kiinnostuvat toisistaan. Sookiella on kyky kuulla ihmisten ajatuksia, mutta hän ei pysty kuulemaan Billiä. Sookien ystävät ja häneen ihastunut baarinpitäjä Sam ovat varuillaan. Sookien veli Jason tapaa Maudetten, jonka kanssa hänellä on suhde. Maudette näyttää Jasonille videon, jolla hän harrastaa rajua seksiä vampyyrin kanssa. Maudette ja Jason harrastavat seksiä samaan tapaan. Maudette on seksin jälkeen elottoman oloinen ja Jason luulee tappaneensa tämän vahingossa. Myöhemmin Maudette löytyy kuolleena ja Jason pidätetään. Rattrayn pariskunta kaappaa Billin saadakseen tältä huumeena käytettävää vampyyrinverta. Sookie pelastaa Billin, mutta joutuu itse myöhemmin Rattrayn pariskunnan pahoinpitelemäksi.
2. 2. The First Taste Parantava veri 2008-09-1414. syyskuuta 2008 2010-03-088. maaliskuuta 2010
Bill tappaa Ratrayt ja pelastaa pahoinpidellyn Sookien hengen antamalla tämän juoda parantavaa vampyyrinverta. Vampyyrinveri luo samalla erityisen yhteyden heidän välilleen. Sookie pyytää Billiä puhujaksi isoäitinsä Adele historialliseen seuraan. Jasonia kuulustellaan Maudetten murhasta. Hänelle näytetään Maudetten salaa kuvaama video hänen ja Maudetten kohtaamisesta. Videolta näkyy, että Maudette narrasi Jasonia teeskentelemällä tajutonta seksin jälkeen ja kuoli vasta videon ottamisen jälkeen. Seriffi Dearborn päästää Jasonin vapaaksi, mutta Jason on yhä yksi murhaepäillyistä. Sookien ystävä Tara on ihastunut Jasoniin, mutta Jason ei tunne samoin. Jason viettää yön ex-tyttöystävänsä Dawnin kanssa. Sookie tuo Billin tapaamaan Adelea, Jasonia ja Taraa. Adele on ystävällinen, mutta muut eivät. Bill ja Sookie suutelevat ensimmäisen kerran. TV:ssä sanotaan, että vampyyrejä vastustavan Fellowship of the Sun -lahkon johtaja on murhattu. Sookie lähtee tapaamaan Billiä ja törmää kolmeen uhkaavaan vampyyriin, joista yksi on Maudetten videolla esiintynyt mies.
3. 3. Mine Koskematon 2008-09-2121. syyskuuta 2008 2010-03-1515. maaliskuuta 2010
Bill väittää muille vampyyreille Sookien kuuluvan hänelle, jotta nämä jättäisivät Sookien rauhaan. Vampyyri Malcolm tarjoaa Billille Jerryä, joka antaa vampyyrien juoda vertaan. Sookie lukee Jerryn ajatuksista, että tällä on hepatiitti, jonka avulla hän haluaa kostaa vampyyreille vääryyksiä. Sookien varoitettua vampyyreita Billin, Jerryn välille tulee tappelu. Sookie alkaa epäillä suhdettaan Billiin. Tara ja Sam puhuvat yksipuolisista ihastuksistaan ja yksinäisyydestä ja päätyvät harrastamaan seksiä. Seuraavana aamuna Tara palaa kotiin ja joutuu alkoholistiäitinsä Lettie Maen pahoinpitelemäksi. Tara menee Merlottesin kokkina työskentelevän serkkunsa Lafayetten luo. Lafayettella on laittomia bisneksiä prostituoituna ja huumekauppiaana. Jason ja Dawn riitaantuvat Jasonin saatua tietää Dawnin olleen sängyssä vampyyrin kanssa. Jason ei pysty enää seksiin ja Dawn heittää Jasonin ulos aseella uhaten. Jason pyytää Lafayettelta Viagraa, mutta lähtee laitonta V-huumetta eli vampyyrinverta sisältävän pullon kanssa. Seuraavana päivänä Sookie löytää Dawnin kuolleena kotoaan.
4. 4. Escape from Dragon House Yliannostus 2008-09-2828. syyskuuta 2008 2010-03-2222. maaliskuuta 2010
Jason ilmaantuu kukkapuskan kanssa paikalle Sookien kirkuessa kuolleen Dawnin vieressä. Paikalle tulee poliisi ja muuta väkeä, mm. Merlottesin tarjoilija Arlene, tämän poikaystävä Rene ja Jasonin ystävä Hoytt. Jason pidätetään murhasta. Poliisiautossa hän muistaa, että hänellä on taskussa pullo V:tä ja hän juo koko pullon todisteiden peittämiseksi, vaikka Lafayette on varoittanut yliannostuksen vaaroista. Jason vapautetaan, kun Tara antaa hänelle valheellisen alibin. Yliannostus antaa hänelle pahan olon ja liiallisen ja kivuliaan erektion. Jason etsii turhaan apua Lafayettelta kunnes Tara vie hänet lääkäriin. Adele pyytää Sookieta lukemaan ihmisten ajatuksia, jotta murhaaja paljastuu. Bill vie Sookien vampyyribaari Fangtasiaan tutkimaan. Baarinomistaja, vampyyrialue 5:n seriffi Eric herättää Sookien huomion. Eric kutsuu Sookien luokseen. Hän myöntää tuntevansa Dawnin ja Maudetten, mutta Sookie ei löydä vihjeitä murhasta. Poliisi tekee ratsian baariin, mutta Sookie ja Bill onnistuvat pakenemaan Sookien tajuttua tilanteen telepaattisten kykyjensä ansioista. Matkalla kotiin poliisi pysäyttää heidän autonsa. Bill lumoaa poliisin antamaan aseensa Billille yliluonnollisesti, mikä pelottaa Sookieta. Sam menee Dawnin taloon ja haistelee Dawnin lakanoita.
5. 5. Sparks Fly Out Kipeitä muistoja 2008-10-055. lokakuuta 2008 2010-03-2929. maaliskuuta 2010
Bill ja Sookie riitelevät Billin toiminnasta poliisin kanssa ja Bill myöntää, että olisi voinut juoda poliisin verta. Bill lupaa jättää Sookien rauhaan. Tara suuttuu Lafayettelle tämän myytyä Jasonille V:tä, mutta Lafayette suostuttelee Jasonin kokeilemaan huumetta uudelleen oikean kokoisina annoksina. Sam pyytää Sookieta treffiseuraksi kirkon kokoukseen. Bill pitää kokouksessa puheen kokemuksistaan sisällissodassa ja liikuttuu jonkun näytettyä kuvan hänen vaimostaan. Osa ihmisistä suhtautuu häneen pelokkaasti ja epäluuloisesti. Myöhemmin Bill muistelee yksin kuinka hän joutui jättämään perheensä Lorena-vampyyrin muutettua hänet vampyyriksi. Poliisit kuulustelevat Billiä murhista ja Bill väittää, ettei murhaaja ole voinut olla vampyyri, koska uhrien verta ei oltu juotu. Merlottesissa Lafaytte lyö homofobisia kommentteja tehnyttä miestä. Hoyt yrittää turhaan iskeä Randi-nimistä naista. Jason on ottanut V:tä ja tunnustaa rakkautta Taralle. Jason päätyy kuitenkin harrastamaan seksiä Randin kanssa ja Tara lähtee vihaisena. Sookie ja Sam lähtevät kahville jälkeenpäin. Pari suutelee ja kaikki menee hyvin kunnes Sam suututtaa Sookien sanomalla Billiä vaaralliseksi. Sookie lähtee taksilla kotiin ja löytää Adelen murhattuna.
6. 6. Cold Ground Hautajaiset 2008-10-1212. lokakuuta 2008 2010-04-055. huhtikuuta 2010
Sam ja Bill riitaantuvat, mutta lupaavat molemmat suojella Sookieta. Hautaustoimisto vie pois Adelen ruumiin ja Sookie siivoaa verta lattialta. Seuraavana päivänä Sookie pitää vastaanoton talolla ja suuttuu kun Maxine yrittää viedä viimeisen Adelen tekemän piirakan. Jason tulee V:n vaikutuksen alaisena töihin ja kuulee uutiset. Hän lähtee Sookien talolle ja syyttää Sookieta Adelen kuolemasta. Hautajaiset ei suju hyvin, kun ihmiset ajattelevat pahaa Sookiesta, Jason kutsuu isosetä Bartlettin Sookien vastustuksesta huolimatta ja Lettie Mae pitää puheen tuskin tuntemastaan naisesta suututtaen Taran. Lettie Mae sanoo Taralle, että hänen sisällään on demoni ja pyytää rahaa manausta varten. Sookie syö yksin kotona Adelen piirakan. Sam ja Tara aikovat viettää yön yhdessä, mutta Tara lähtee pois. Sookie menee Billin talolle ja Sookie ja Bill harrastavat seksiä ensimmäisen kerran. Bill juo Sookien verta.
7. 7. Burning House of Love Paha henki 2008-10-1919. lokakuuta 2008 2010-04-1212. huhtikuuta 2010
Bill ja Sookie kylpevät seksin jälkeen. Sookie kertoo synkän salaisuuden, isosetä Bartlett käytti häntä hyväkseen Sookien ollessa lapsi. Lafayette kieltäytyy myymästä Jasonille lisää V:tä. Jason aikoo myydä Adelen hopeat, mutta Sookie ei anna. Tara yrittää sopia Samin kanssa, mutta saa puhelun pankista, jossa Lettie Mae riehuu pankin kieltäydyttyä antamasta lainaa manaukseen. Tara lupaa maksaa manauksen. Noitatohtori Jeanette tekee manauksen ja väittää samalla, että Tarallakin on demoni. Jason yrittää turhaan saada V:tä Fangtasian baarimikolta. Nuori nainen Amy Burley kuulee ja lupaa hankkia Jasonille V:tä. Amy ja Jason käyttävät V:tä. Merlottesissa Sam ja Arlene ovat tuomitsevia kuultuaan Sookien yöst Billin kanssa. Bill tappaa isosetä Bartlettin. Malcolm ystävineen tulee Merlottesiin häiritsemään. Billin tultua paikalle Malcolm lupaa jättää muut rauhaan, jos Bill tulee heidän mukaansa ja lopettaa kanssakäymisen ihmisten kanssa. Chuck, Wayne ja Ross suunnittelevat vampyyrien tappamista ja sytyttävät näiden talon palamaan. Sookie etsii Billiä ja näkee kuinka Malcolmin talosta tuodaan neljä arkkua.
8. 8. The Fourth Man in the Fire Viuhahtaja 2008-10-2626. lokakuuta 2008 2010-04-1919. huhtikuuta 2010
Jason herää Amyn vierestä luullen, että he harrastivat seksiä, mutta saa tietää, että he käyttivät vain V:tä. Jason puhuu Amylle vanhempiensa kuolemasta. Sookie luulee Billin kuolleen ja menee hautausmaalle suremaan. Bill onkin itse paikalla elossa ja pari harrastaa seksiä. Tulipalon neljänneksi kuolleeksi todetaan hautaustyöntekijä Neil. Amy saa työpaikan Merlottesista. Lettie Mae kokee manauksen auttaneen ja rupeaa alkaa käydä seurakunnassa. Tara suuttuu sekä Lettie Maelle että Samille. Sookie ja Bill vahtivat Arlenen lapsia. Rene kosii Arlenea. Poliisit kuulustelevat Samia, koska tämä on nähty alasti metsässä. Sam väittää kasvaneensa nudistiyhdyskunnassa ja kunnioittavansa perinteitä juoksemalla kerran vuodessa alasti, mutta Andy saa tietää Samin valehdelleen. Lafayette hankkii V:tä Eddie-vampyyriltä, jonka kanssa hänellä on suhde. Amy painostaa Jasonin kidnappaamaan Eddien. Eric sanoo haluaa Sookielta palveluksen. Sookie lukee Fangtasiassa ihmisten ajatuksia selvittääkseen kuka on ryöstänyt paikan kassan. Syylliseksi paljastuu vampyyri, baarimikko Longshadow. Longshadow hyökkää Sookien kimppuun.
9. 9. Plaisir d'Amour Petturi 2008-11-022. marraskuuta 2008 2010-04-2626. huhtikuuta 2010
Bill tappaa Longshadow'n puolustaakseen Sookieta. Eric varoittaa Billiä, että vampyyrin tappamisesta on seurauksia. Jason on järkyttynyt kidnapattuaan Amyn kanssa Eddie-vampyyrin, mutta suostuu pitämään Eddien vangittuna. Amy ja Jason käyttävät Eddien verta huumeena. Miss Jeanette suostuttelee Taran hankkimaan itselleen manauksen. Sookie löytää kissansa murhattuna. Sookie suuttuu töissä Andylle, koska poliisi ei ole löytänyt syyllistä Bon Tempsin murhiin. Amy lohduttaa Sookieta. Jason juttelee Eddien kanssa ja lupaa tuoda tälle tekoverta Amyn määräyksiä vastaan. Eric kertoo Billille, että tämän on mentävä vampyyrien oikeudenkäyntiin Longshadow'n tappamisen takia. Bill pyytää Samia pitämään Sookiesta huolta ja hyvästelee itkuisen Sookien. Andy haluaa Samilta selityksen nudisteista valehtelemiseen. Sam menee sisään ja hetken päästä ulos tulee koira. Sookie menee Billin talolle nukkumaan ja sama koira ilmaantuu paikalle. Keskellä yötä hän herää ja huomaa, että paikalla ei nukukaan koira vaan alaston Sam.
10. 10. I Don't Wanna Know Salaisuus 2008-11-099. marraskuuta 2008 2010-05-033. toukokuuta 2010
Sookie pelästyy Samia, joka selittää, että hän on muodonmuuttaja, ihminen joka voi ottaa eläimen hahmon. Sookie suuttuu, koska hänelle ei ole kerrottu aiemmin. Miss Jeanette tekee Taralle manauksen, jonka aikana tämä näkee itsensä lapsena. Manaus näyttää auttavan. Tara ja Lettie Mae viettävät onnellisena aikaa yhdessä kunnes Tara saa tietää Jeanetten olevan huijari. Lettie Mae ei usko huijaukseen. Tara ja Sam riitaantuvat. Tara lähtee ajamaan ja väistää tiellä alastonta naista ja sikaa. Poliisi pysäyttää Taran ja hän joutuu putkaan. Lafayetten asiakkaana ollut senaattori haluaa ostaa tältä V:tä. Sam muistelee nuoruuttaan. Hänen adoptiovanhempansa hylkäsivät Samin saatuaan tietää Samin olevan muodonmuuttaja. Arlenen ja Renen kihlajaisia vietetään Merlottesissa. Sookie kuulee jonkun ajatuksista, että murhaaja on läsnä. Murhaaja jahtaa Sookieta, mutta Sam pelastaa tämän viime hetkellä. Sookie ja Sam eivät näe murhaajaa kunnolla. Jason haluaa vapauttaa Eddien, mutta Amy tappaa tämän. Bill viedään vampyyrien oikeuteen. Tuomari määrää Billin muuttamaan 17-vuotias Jessica vampyyriksi. Jessica anoo armoa, mutta Bill hyökkää hänen kimppuunsa ja juo Jessican verta.
11. 11. To Love is to Bury Tulokas 2008-11-1616. marraskuuta 2008 2010-05-2424. toukokuuta 2010
Bill hautaa itsensä ja Jessican maahan osan vampyyrirituaalia. Sookie ja Sam viettävät aikaa yhdessä ja lähentyvät toisiaan. He etsivät johtolankoja murhaajan ajatuksissa esiintyneestä Cindy-nimisestä naisesta ja saavat tietää tällä olleen suhde vampyyrin kanssa. Cindy oli sittemmin tapettu ja hänen veljensä Drew kadonnut. He vaativat naapurikaupungin poliisia lähettämään Drew'n kuvan Bon Tempsin poliisille. Jason vaatii Amya hävittämään V:n talosta ja tunnustaa Renelle ja Hoytille Amyn olevan V-riippuvainen. Lafayette näkee asiakkaanaan olleen senattorin kampanjoivan homojen ja vampyyrien oikeuksia vastaan ja ilmaantuu tämän kampanjatilaisuuteen varoittamaan senaattoria. Lettie Mae ei suostu maksamaan putkassa olevan Taran takuita, mutta sosiaalityöntekijäksi esittäytyvä tuntematon nainen Maryann maksaa ja vie Taran hienoon kotiinsa. Jessica herää ja on innoissaan saatuaan tietää olevansa vampyyri, koska hän pääsee eroon väkivaltaisesta isästään. Bill yrittää opettaa Jessicaa huonolla menestyksellä ja jättää lopulta tottelemattoman Jessican Ericin luo. Sookie ja Sam suutelevat Sookien kotona, kun Bill ilmaantuu paikalle ja lyö Samia. Sookie heittää molemmat miehet ulos. Amy suostuttelee Jasonin kokeilemaan V:tä vielä kerran. Parin sammuttua vuoteeseen murhaaja tappaa Amyn. Jason soittaa herättyään poliisit ja uskoo olevansa murhaaja. Drew'n kuva tulee poliisiasemalle faksilla, mutta sihteeri ei huomaa sitä. Kuvassa on Rene.
12. 12. You'll Be the Death of Me Vanha tuttu 2008-11-2323. marraskuuta 2008 2010-05-3131. toukokuuta 2010
Sookie sanoo Jasonille Drew'n olevan murhaaja, mutta Jason ei usko. Fellowship of the Sun -lahkon mies käy tapaamassa Jasonia putkassa. Tara tutustuu Maryanniin. Maryannin talossa asuva nuori mies Eggs ja Tara kiinnostuvat toisistaan. Rene tarjoaa Merlottesin pihalla Sookielle kyytiä Sookien auton temppuiltua. Sam löytää Renen liiviin ja sitä haistettuaan tajuaan Renen olevan ehkä murhaaja. Sookie lukee Renen ajatuksista saman asian ja pakenee hautausmaalle. Sam ja Bill lähtevät perään, mutta Bill ei pääse kauas vampyyreille vaarallisen auringonvalon takia. Sam hyökkää Renen kimppuun ja Sookie tappaa Renen lapiolla. Sookie ja Sam hautaavat Billin suojaan auringolta. Illalla Bill tulee parantuneena Sookien ovelle. Jason vapautetaan. Andy on masentunut epäiltyään väärää henkilöä ja alkaa juoda. Jokin hyökkää Lafayetten kimppuun. Tara ja Sam auttavat juopunutta Andya autoon ja löytävät autosta naisen ruumiin.

[3][4][5]

Toinen tuotantokausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Σ # Nimi Suomenkielinen nimi Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
13. 1. Nothing But the Blood Menneisyyden haamut 2009-06-1414. kesäkuuta 2009 2010-06-077. kesäkuuta 2010
Manaajana esiintynyt Miss Jeanette löydetään murhattuna. Tara epäröi paljastaa poliisille, että hän tuntee Miss Jeanetten, koska tämä esitti tekevänsä hänelle ja Lettie Maelle manauksen, mutta kertoo lopulta tietonsa. Lettie Mae kieltäytyy uskomasta Miss Jeanettea huijariksi. Maryann haukkuu Lettie Maen. Jessica kapinoi Billiä vastaan ja laittaa samalla Sookien ja Billin suhteen koetukselle. Sookie yrittää ystävystyä Jessican kanssa. Sookie saa tietää Billin tappaneen Sookieta ahdistelleen Bartlett-sedän ja suuttuu. Bill ja Sookie tekevät lopulta sovinnon. Jason tekee vaikutuksen Fellowship of the Sun -seurakunnan Steve ja Sarah Newliniin ja hänelle tarjotaan paikkaa kirkon opetusleiriltä. Sam tapaa Maryannin ja muistaa aiemman kohtaamisensa tämän kanssa. Hän yritti varastaa Maryanniltä, mutta päätyi tämän kanssa lyhyeen suhteeseen. Sam palkkaa uuden tarjoilijan, Daphnen. Lafayette on kidnapattu ja vangittu kellariin vampyyrejä tappaneen Roycen kanssa. Kidnappaajaksi paljastuu Eric, joka hyökkää Roycen kimppuun tämän yritettyä pakoa.
14. 2. Keep This Party Going Kuulustelu 2009-06-2121. kesäkuuta 2009 2010-07-055. heinäkuuta 2010
Eric pyytää Sookien ja Billin apua kadonneen vampyyrin Godricin etsinnässä. Jason lähtee kirkon leirille ja ystävystyy Luke-nimisen miehen kanssa. Luke kääntyy Jasonia vastaan, kun Steve ja Sarah Newlin alkavat suosia tätä. Tara saa tietää lisää Eggsin rikollisesta taustasta. Lafayette yrittää paeta, mutta Ericin työntekijä ampuu tätä. Lafayette pyytää Ericiä muuttamaan hänet vampyyriksi, jotta hänen ei tarvitsisi kuolla. Eric ja Pam purevat Lafayettea. Sookie pyytää Billiä kohtelemaan Jessicaa ystävällisemmin, koska tämä on vain ongelmissa oleva teinityttö. Bill väittää Jessican tapaisten uusien vampyyrien olevan vaarallisia ja impulsiivisia. Jessica haluaa Sookien vievän hänet katsomaan vanhaa kotiaan Billiltä salaa ja Sookie suostuu sillä ehdolla, että Jessica pysyy autossa. Jessica menee kuitenkin tapaamaan perhettään. Iloinen jälleennäkeminen menee pieleen, kun Jessica riitaantuu väkivaltaisen isänsä kanssa ja paljastaa olevansa vampyyri. Bill tulee apuun ja vie Jessican ja Sookien pois raivostuneena.
15. 3. Scratches Myrkytys 2009-06-2828. kesäkuuta 2009 2010-07-1212. heinäkuuta 2010
Bill ja Sookie riitaantuvat ja Sookie lähtee autosta metsään. Metsässä sarvipäinen olento hyökkää hänen kimppuunsa. Bill vie haavoittuneen Sookien Fangtasiaan, missä Ericin lääkäri hoitaa häntä. Tultuaan parempaan kuntoon Sookie saa selville, että Lafayettea pidetään kellarissa. Sookie neuvottelee Ericin kanssa sopimuksen. Eric päästää Lafayetten vapaaksi ja Sookie lupaa auttaa Ericiä löytämään Godricin Dallasissa. Jason paljastaa leirillä, ettei oikeasti vihaa vampyyreita. Sarah kertoo olleensa suvaitsevainen vampyyreita kohtaan kunnes nämä tappoivat hänen sisarensa. Jason avautuu Sarahille isoäidin ja Amyn kuolemista. Maryann järjestää villit juhlat. Tara suuttuu nähdessään Eggsin flirttailevan toisen naisen kanssa. Jessica ja Hoyt tapaavat Merlotte'sissa ja kiinnostuvat toisistaan. Bill suuttuu nähtyään Jessican ja Hoytin suutelemassa. Sam ja Daphne riitaantuvat, mutta tekevät sovinnon. Sam ja Daphne käyvät yhdessä uimassa, ja Sam näkee Daphnen selässä samanlaisen arven kuin Sookielle oli hyökkäyksen jälkeen.
16. 4. Shake and Fingerpop Villiä menoa 2009-07-1212. heinäkuuta 2009 2010-07-1919. heinäkuuta 2010
Bill heittää Hoytin ulos ja Jessica suuttuu. Sookie kutsuu Jessican mukaan Dallasiin. Tara päättää muuttaa Maryannin luota Sookielle. Maryann ja Eggs järjestävät hänelle yllätysjuhlat hänen syntymäpäivänään. Sam tuo Taralle lahjan Lettie Maeltä, mutta Maryann heittää sen pois. Maryann suorittaa rituaalin, jonka jälkeen juhlista tulee villit orgiat. Tara ja Eggs harrastavat seksiä. Samin ja Daphnen välit lähenevät ja Daphne paljastaa tietävänsä mikä Sam on. Eric vierailee vampyyrien hyökkäyksestä traumatisoituneen Lafayetten luona ja tarjoaa hänelle vertaan haavojen parannukseksi. Käy ilmi, että Miss Jeanetten murhaaja on sama olento, joka hyökkäsi Sookien kimppuun. Leirillä Luke pilailee ilkeästi Jasonin kustannuksella, mutta Jason vetää pidemmän korren, kun Steve ja Sarah majoittavat hänet taloonsa ja hänelle tarjotaan paikkaa "eliittijoukoissa". Jason ja Sarah ihastuvat toisiinsa. Sookie, Bill, Jessica ja Eric saapuvat Dallasiin. Tuntematon mies yrittää siepata Sookien lentokentällä, mutta Bill saa hänet kiinni. Käy ilmi, että sieppaaja on Steve Newlinin palkkaama. Bill ja Eric keskustelevat Godricista ja turvallisuusuhista. Sookie tapaa hotellityöntekijä Barryn, joka on Sookien tavoin ajatustenlukija.
17. 5. Never Let Go Hengenheimolainen 2009-07-1919. heinäkuuta 2009 2010-07-2626. heinäkuuta 2010
Maryannin villit juhlat jatkuvat. Useimmat ihmiset ovat sekaisin. Daphne paljastaa Samille olevansa muodonmuuttaja. Myöhemmin Sam ja Daphne harrastavat seksiä Merlotte'sissa. Maryann haluaa muuttaa Taran luo Sookien taloon. Taran kieltäydyttyä hän kääntää taialla muut vihamielisiksi Taraa kohtaan ja saa Taran viimein suostumaan. Jessica soittaa Dallasista Hoytille. Sookie jahtaa hotellissa Barryä, joka pelkää paljastaa kykyjään vampyyreille eikä halua keskustella Sookien kanssa. Eric paljastaa Godricin pelastaneen hänen henkensä muuttamalla hänet vampyyriksi kauan sitten. Sookie päättää lähteä vakoilemaan Steve Newlinin seurakuntaan. Jason osallistuu fyysisesti vaativalle harjoitusleirille, jolla pidetään armeijamaista kuria. Tarkoitus on oppia taistelemaan vampyyrejä vastaan. Illalla Jason todistaa Steven ja Sarahin riitaa. Steve esittelee Jasonille salaisen asevaraston. Sarah viettelee Jasonia kylvyssä. Sookie saa tietää Barryn irtisanoutuneen ja suree. Bill lohduttaa Sookieta. Billin entinen rakastajatar Lorena, joka muutti Billin vampyyriksi, ilmaantuu hotelliin.
18. 6. Hard-Hearted Hannah Lorena 2009-07-2626. heinäkuuta 2009 2010-08-022. elokuuta 2010
Eggs muistaa jotain hämärästi menneisyydestään ja johdattaa Taran veriselle paikalle metsään. Eggs ja Tara epäilevät jotain pahaa tapahtuneen. Steve pyytää Jasonia osallistumaan rituaaliin, jossa vampyyri kuolee auringonvalossa. Bill ja Sookie tapaavat Godricin ystävän Isabellen ja tämän ihmispoikaystävän Hugon. Sookie ja Hugo lähtevät Newlin seurakuntaan valeasuissa. Seurakunnassa Sookie ja Hugo otetaan ensin lämpimästi vastaan. Sookie saa tietää, että kellarissa on vankina vampyyri. Steve vangitsee Sookien ja Hugon kellariin Sarahin katsoessa itkien vieressä. Sarah lähestyy Jasonia, joka ensin torjuu hänet, mutta antaa sitten periksi. He päätyvät harrastamaan seksiä. Eric on kutsunut Lorenan Dallasiin erottaakseen Billin ja Sookien. Bill ja Lorena ovat viettäneet vuosia yhdessä pariskuntana ja mässäilleet väkivallalla. Lorenalla on yhä tunteita Billiä kohtaan. Bill aistii Sookien olevan vaarassa, mutta Lorena estää häntä lähtemästä apuun. Sam ja Daphne lähtevät metsään eläinhahmoissa, Daphne siaksi muuttuneena. Humalainen Andy näkee heidät. Daphne yrittää viedä Samin Maryannin luo, mutta Sam vastustaa. Pari miestä pakottaa Samin mukaan. Sam näkee, että käynnissä on orgiat joissa lähes kaikki häntä, Daphnea ja Maryanniä lukuun ottamatta ovat sekaisin. Daphne laittaa Maryannin päähän sarvekkaan päähineen. Maryann ottaa veitsen ja osoittaa sillä Samia.
19. 7. Release Me Mainadi 2009-08-022. elokuuta 2009 2010-08-099. elokuuta 2010
Edelleen humalassa oleva Andy päätyy vahingossa Maryannin juhliin ja ampuu laukauksen. Sam saa tilaisuuden paeta. Tara, Eggs ja Arlene eivät muista seuraavana päivänä juhlista mitään. Tara alkaa epäillä Maryannin tekemisissä olevan jotain mätää. Andy syyttää Merlotte'sissa muita orgioiden järjestämisestä ja saatananpalvonnasta, mutta Sam on ainoa, joka muistaa tapahtuneen. Daphne paljastaa Samille Maryannin olevan mainadi, Dionysos-jumalaa palvova yliluonnollinen olento, joka voi liotsoa kaaosta, seksuaalista energiaa ja väkivaltaa. Sam ei halua olla enää tekemisissä Daphnen kanssa. Maryann pakottaa Eggsin tappamaan Daphnen. Hotellissa Bill on Lorenan vankina ja muistelee kuinka heidän suhteensa loppui vuosia sitten Billin saatua tarpeekseen väkivallasta ja Lorenasta. Lorena oli päästänyt hänet menemään vasta Billin uhattua itsemurhalla. Hoyt saapuu Jessican luo. Jessica ja Hoyt päättävät antaa neitsyytensä toisilleen. Hugo paljastaa Stevelle Sookien henkilöllisyyden ja Steve tajuaa Jasonin olevan Sookien veli. Jason joutuu vaaraan, mutta onnistuu pakenemaan. Sarah ampuu Jasonia. Sookie saa selville Hugon olevan petturi ja lähettää telepaattisen viestin Barrylle, joka kertoo Ericille. Eric ryntää seurakuntaan. Steven kätyri Gabe yrittää raiskata Sookien, mutta hänen avukseen tulee Godric.
20. 8. Timebomb Godric 2009-08-1616. elokuuta 2009 2010-08-1616. elokuuta 2010
Eric saapuu Steve Newlinin kirkolle Sookien ja Godricin avuksi. Bill pakenee Lorenan luota ja lähtee Ericin perään. Jason pääsee pakoon Sarahia ja tulee kirkolle, jossa on meneillään konflikti vampyyrien ja Steve Newlin joukkojen välillä. Godric käskee Ericiä ja muita olemaan vuodattamatta verta ja onnistuu ratkaisemaan tilanteen rauhanomaisesti. Myöhemmin Godricin kotona Lorena aiheuttaa ongelmia Billille ja Sookielle. Godric karkottaa hänet sekä vampyyrit pettäneen Hugon. Luke hiippailee Godricin taloon ja laukaisee hopealuoteja sisältävän pommin. Sam löytää Daphnen murhattuna Merlotte'sista ja hänet vangitaan epäiltynä. Maryann syöttää Taralle ja Eggsille Daphnen sydämen näiden tietämättä, että kyseessä on ihmisen sydän. Tara ja Eggs sekoavat.
21. 9. I Will Rise Up Valkoinen valhe 2009-08-2323. elokuuta 2009 2010-08-2323. elokuuta 2010
Eric haavoittuu hopealuodeista, ja pyytää Sookieta imemään hopealuodit pois hänen ruumiistaan. Sookie suostuu Ericin vakuutettua olevansa vakavasti haavoittunut ja imee samalla vahingossa Ericin verta. Bill paljastaa, että Ericin tila ei ole niin vakava kuin hän esittää ja Eric halusi vain huijata Sookien juomaan vertaan, jotta hänen Sookien välille tulisi yhteys. Sookie alkaa nähdä unia Ericistä. Bill lyö Ericiä. Sookie ja Jason juttelevat ja tekevät sovinnon. Hoyt pyytää äitiään Maxineä tapaamaan Jessican, mutta Maxine ei hyväksy poikansa seurustelua vampyyrin kanssa. Maryann etsii Samia poliisiaseman putkasta, mutta tämä pakenee ja ilmaantuu illalla Andyn ovelle. Tara ja Eggs heräävät mustelmissa muistamatta mitään eilisillasta. Lafayette luulee Eggsin hakanneen Taraa. Lafayette ja Lettie Mae tulevat hakemaan illalla Taraa, joka on taas Maryannin vaikutuksesta sekaisin. Sookie saa tietää Godricin tarjonneen itseään vapaaehtoisesti Steve Newlinin rituaaliin. Nan Flanagan kuulustelee Ericiä ja Godricia ja erottaa Godricin seriffin virasta. Godric päättää tehdä itsemurhan menemällä auringonvaloon. Eric anelee itkien häntä pysymään elossa. Sookie lupaa pysyä Godricin luona loppuun asti. Sookie ja Godric odottavat hotellin katolla auringonnousua. Godric kuolee Sookien itkiessä vieressä.
22. 10. New World in My View Kotiinpaluu 2009-08-3030. elokuuta 2009 2010-08-3030. elokuuta 2010
Sookie näkee unta, jossa hän lohduttaa Ericiä ja suutelee tätä. Sookie, Bill ja Jason Bon Tempsin, jossa on meneillään Maryannin aiheuttama kaaos. Ihmiset käyttäytyvät holtittomasti. Maryann on loihtinut heidät luomaan rituaalin, jonka avulla hän haluaa saada Dionysos-jumalan tulemaan luokseen. Maxine huutaa loukkauksia Hoytille ja Jessicalle kunnes Jessica saa tarpeekseen ja hyökkää Maxinen kimppuun. Hoyt raivostuu Jessicalle. Sam piilottelee Andyn luona kunnes hänet huijataan Merlotte'siin, jossa sekava ihmisjoukko jahtaa häntä. Jason yrittää vapauttaa Samin, mutta väki saa Samin uudelleen kiinni. Illalla Jason huijaa ihmisiä esittämällä Maryannin palvomaa jumalaa ja Sam esittää samalla katoavansa muuttumalla kärpäseksi. Ihmiset luulevat rituaalin toimineen ja Sam pääsee pakoon. Bill ja Sookie tapaavat Maryannin, joka haluaa ottaa Sookien vangiksi. Sookie saa tietää Maryannin olleen häntä metsässä haavoittanut olento. Sookie raivostuu ja hänen käsistään tulee valoa, joka heittää Maryannin kauemmaksi. Maryann haluaa tietää, mistä Sookien kyvyt tulevat. Sookie ja Bill pakenevat Lafayetten talolle. Lafayette pitää siellä väkisin sekaisin olevaa Taraa. Sookie ja Bill onnistuvat purkamaan Maryannin Taran ylle laittaman kirouksen ja Tara palaa normaaliksi. Tara hakea Eggsin, mutta muut estävät. Bill tajuaa Maryannin olevan mainadi ja päättää lähteä hakemaan apua Lousianan vampyyrikuningattarelta Sophie-Annilta.
23. 11. Frenzy Kuningatar 2009-09-1313. syyskuuta 2009 2010-09-066. syyskuuta 2010
Bill pyytää Sophie-Annilta apua. Kuningatar suostuttelee Billin pelaamaan jatsia ja viettävän päivän kanssaan palatsilla. Hän paljastaa lopulta, että Maryann järjestää rituaalia, koska haluaa kuolla ja se on mahdollista vain, jos hän uskoo Dionysos-jumalan tulleen luokseen. Bill törmää Ericiin poistuessaan palatsilta ja uhkaa kertoa Sophie-Annille, että Eric myy Lafayetten avulla vampyyriverta, jos Eric ei pysy erossa Sookiesta. Hoyt lähtee Maxinen kanssa Jessican luota. Maxine sekoaa pahemmin ja paljastaa Hoytille, että Hoytin isän kuolema ei ollut tappo vaan itsemurha. Tara lähtee hakemaan Eggsiä Sookien talolta ja joutuu taas Maryannin vaikutuksen alle. Sookie ja Lafayette lähtevät perään. Lafayettekin joutuu Maryannin taian alle. Maryann tajuaa Samin huijanneen itsensä pakoon, kun ihmiset kertovat hänelle jumalan käyneen jo. Sam löytää Arlenen lapset metsästä piileksimässä sekaisin olevilta aikuisia ja lähtee näiden kanssa Fangtasiaan hakemaan apua Ericiltä. Eric suhtautuu lapsiin ystävällisesti ja lupaa pyytää apua Sophie-Annilta.
24. 12. Beyond Here Lies Nothin' Häät 2009-06-1414. kesäkuuta 2009 2010-09-1313. syyskuuta 2010
Eric tapaa Sophie-Annin. Käy ilmi, että Sophie-Ann on määrännyt Ericin ja Lafayetten myymään vampyyriverta. Maryann pakottaa Sookien osallistumaan rituaaliin. Jason ja Andy saapuvat rituaalipaikalle ja joutuvat Maryannin taian alle. Bill löytää Samin Merlotte'sista ja tarjoaa häntä Marynnille vaihtokauppana Sookiesta. Sookie vastustaa, mutta Bill pyytää häntä luottamaan. Eggs puukottaa Samia. Sam käskee Sookieta tuhoamaan Maryannin rituaalin uhriesineet. Paikalle ilmaantuu härkä, jota Maryann luulee Dionysos-jumalaksi. Maryann tarjoaa itseään jumalalle, ja härkä lävistää hänet sarvellaan. Käy ilmi, että härkä onkin eläinhahmossa oleva Sam. Maryann kuolee. Bill paljastaa, että antoi Samin juoda vertaan, jotta tämä selviäisi puukotuksesta. Hoyt saa selville, että Maxine on valehdellut vuosia hänen isänsä kuolemasta, suuttuu ja lähtee etsimään Jessicaa, joka ei ole kotona. Jessica viekottelee pahaa-aavistamattomanta autokuskia huoltoasemalla juodakseen tämän verta. Sam lähtee tapaamaan adoptiovanhempiaan, jotka hylkäsivät hänet saatuaan tietää Samin olevan muodonmuuttaja. Vakavasti sairas isä paljastaa Samille tämän biologisten vanhempien sukunimen, vaikka äiti varoittaa, että nämä ovat pahoja ihmisiä. Eggs saa elvytettyä muistinsa Sookien avulla ja tajuaa tappaneensa ihmisiä Maryannin käskystä. Hän menee veitsen kanssa Andyn luo ja anelee tätä pidettämään hänet. Jason luulee Andyn olevan vaarassa ja ampuu Eggsin. Tara murtuu kuultuaan Eggsin kuolemasta. Bill kosii Sookieta ravintolassa. Sookie hämmentyy eikä tiedä mitä vastata. Hän lähtee hetkeksi vessaan. Sookie päättää suostua kosintaan, mutta hänen tullessaan takaisin ravintola on sekaisin ja Bill kadonnut.

[3][4][5]

Kolmas tuotantokausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Σ # Nimi Suomenkielinen nimi Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
25. 1. Bad Blood Pahaa verta 2010-06-1313. kesäkuuta 2010 2011-02-1414. helmikuuta 2011
26. 2. Beautifully Broken Vallanjanoa 2010-06-2020. kesäkuuta 2010 2011-02-2121. helmikuuta 2011
27. 3. It Hurts Me Too Nuuskija 2010-06-2727. kesäkuuta 2010 2011-02-2828. helmikuuta 2011
28. 4. 9 Crimes Kihlajaiset 2010-07-1111. heinäkuuta 2010 2011-03-077. maaliskuuta 2011
29. 5. Trouble Eläimellistä vetovoimaa 2010-07-1818. heinäkuuta 2010 2011-03-1414. maaliskuuta 2011
30. 6. I Got a Right to Sing the Blues Luojan tahto 2010-07-2525. heinäkuuta 2010 2011-03-2121. maaliskuuta 2011
31. 7. Hitting the Ground Pako 2010-08-011. elokuuta 2010 2011-03-2828. maaliskuuta 2011
32. 8. Night on the Sun Takinkääntäjä 2010-08-088. elokuuta 2010 2011-04-044. huhtikuuta 2011
33. 9. Everything is Broken Arestissa 2010-08-1515. elokuuta 2010 2011-04-1111. huhtikuuta 2011
34. 10. I Smell a Rat Trippi 2010-08-2222. elokuuta 2010 2011-04-1818. huhtikuuta 2011
35. 11. Fresh Blood Unelmien täyttymys 2010-08-2929. elokuuta 2010 2011-04-2525. huhtikuuta 2011
36. 12. Evil is Going On Kosto 2010-09-1212. syyskuuta 2010 2011-05-1616. toukokuuta 2011

[3][4][5]

Neljäs tuotantokausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Σ # Nimi Suomenkielinen nimi Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
37. 1. She's Not There Aikahyppy 2011-06-2626. kesäkuuta 2011 2012-03-2222. maaliskuuta 2012
38. 2. You Smell Like Dinner Puumien armoilla 2011-07-033. heinäkuuta 2011 2012-03-2929. maaliskuuta 2012
39. 3. If You Love Me, Why Am I Dyin'? Muistinmenetys 2011-07-1010. heinäkuuta 2011 2012-04-055. huhtikuuta 2012
40. 4. I'm Alive and On Fire Pimeyden vanki 2011-07-1717. heinäkuuta 2011 2012-04-1212. huhtikuuta 2012
41. 5. Me and the Devil Kadotettu 2011-07-2424. heinäkuuta 2011 2012-04-1919. huhtikuuta 2012
42. 6. I Wish I Was the Moon Täysikuu 2011-07-3131. heinäkuuta 2011 2012-04-2626. huhtikuuta 2012
43. 7. Cold Grey Light of Dawn Auringon kutsu 2011-08-077. elokuuta 2011 2012-05-033. toukokuuta 2012
44. 8. Spellbound Sotajalalla 2011-08-1414. elokuuta 2011 2012-05-1010. toukokuuta 2012
45. 9. Let's Get Out of Here Rauhaton henki 2011-08-2121. elokuuta 2011 2012-05-1717. toukokuuta 2012
46. 10. Burning Down the House Bellefleurien linnake 2011-08-2828. elokuuta 2011 2012-05-3131. toukokuuta 2012
47. 11. Soul of Fire Veren mahti 2011-09-044. syyskuuta 2011 2012-06-077. kesäkuuta 2012
48. 12. And When I Die Samhain 2011-09-1111. syyskuuta 2011 2012-06-077. kesäkuuta 2012

[3][4][5]

Viides tuotantokausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Σ # Nimi Suomenkielinen nimi Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
49. 1. Turn! Turn! Turn! Täyskäännös 2012-06-1010. kesäkuuta 2012 2013-04-1818. huhtikuuta 2013
50. 2. Authority Always Wins Neuvoston ikeessä 2012-06-1717. kesäkuuta 2012 2013-04-1818. huhtikuuta 2013
51. 3. Whatever I Am, You Made Me Mitä olenkin, sinä loit minut 2012-06-2424. kesäkuuta 2012 2013-04-1818. huhtikuuta 2013
52. 4. We'll Meet Again Vielä kohdataan 2012-07-11. heinäkuuta 2012 2013-04-1818. huhtikuuta 2013
53. 5. Let's Boot and Rally Tuumasta toimeen 2012-07-088. heinäkuuta 2012 2013-05-2323. toukokuuta 2013
54. 6. Hopeless Uskoa ja urotekoja 2012-07-1515. heinäkuuta 2012 2013-05-2323. toukokuuta 2013
55. 7. In the Beginning Alku 2012-07-2222. heinäkuuta 2012 2013-05-2323. toukokuuta 2013
56. 8. Somebody That I Used to Know Menneisyyden haamut 2012-07-2929. heinäkuuta 2012 2013-05-2323. toukokuuta 2013
57. 9. Everybody Wants to Rule the World Taistelu maailman herruudesta 2012-08-055. elokuuta 2012 2013-07-044. heinäkuuta 2013
58. 10. Gone, Gone, Gone Uutisia ja unohduksia 2012-08-1212. elokuuta 2012 2013-07-044. heinäkuuta 2013
59. 11. Sunset Aamunkoitto 2012-08-1919. elokuuta 2012 2013-07-044. heinäkuuta 2013
60. 12. Save Yourself Pelastautukoon ken voi 2012-08-2626. elokuuta 2012 2013-07-044. heinäkuuta 2013

[3][4][5]

Kuudes tuotantokausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Σ # Nimi Suomenkielinen nimi Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
61. 1. Who Are You, Really? Todelliset karvat 2013-06-1616. kesäkuuta 2013
62. 2. The Sun Aurinko 2013-06-2323. kesäkuuta 2013
63. 3. You're No Good Et ole hyvä 2013-06-3030. kesäkuuta 2013
64. 4. At Last Viimeiseksi 2013-07-077. heinäkuuta 2013
65. 5. Fuck the Pain Away Shokkihoitoa 2013-07-1414. heinäkuuta 2013
66. 6. Don't You Feel Me Etkö tunne minua 2013-07-2121. heinäkuuta 2013
67. 7. In the Evening Illalla 2013-07-2828. heinäkuuta 2013
68. 8. Dead Meat Kuollutta lihaa 2013-08-044. elokuuta 2013
69. 9. Life Matters Elämällä on väliä 2013-08-1111. elokuuta 2013
70. 10. Radioactive Radioaktiivinen 2013-08-1818. elokuuta 2013

[3][4][5]

Seitsemäs tuotantokausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Σ # Nimi Suomenkielinen nimi Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
71 1. Jesus Gonna Be Here Jeesus tulee olemaan täällä 2014-06-2222. kesäkuuta 2014
72. 2. I Found You Löysin sinut 2014-06-2929. kesäkuuta 2014
73. 3. Fire in the Hole Tulta reiässä 2014-07-066. heinäkuuta 2014
74. 4. Death Is Not the End Kuolema ei ole loppu 2014-07-1313. heinäkuuta 2014
75. 5. Lost Cause Menetetty tapaus 2014-07-2020. heinäkuuta 2014
76. 6. Karma Karma 2014-07-2727. heinäkuuta 2014
77. 7. May Be the Last Time Olkoon viimeinen kerta 2014-08-033. elokuuta 2014
78. 8. Almost Home Melkein kotona 2014-08-1010. elokuuta 2014
79. 9. Love Is to Die Rakkautta on kuolla 2014-08-1717. elokuuta 2014
80. 10. Thank You Hyvästit 2014-08-2424. elokuuta 2014

[3][4][5]

# Nimi Alkup. esityspäivä
1. Eric & Pam 2010-04-2424. huhtikuuta 2010
2. Jessica 2010-05-033. toukokuuta 2010
3. Sookie, Tara & Lafayette 2010-05-1111. toukokuuta 2010
4. Sam 2010-05-1818. toukokuuta 2010
5. Bill 2010-05-2525. toukokuuta 2010
6. Jason 2010-06-022. kesäkuuta 2010

[6]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]