Juutalaisuus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Juutalaisuuden historia)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli on juutalaisesta uskonnosta. Juutalaisesta kansasta kertoo artikkeli Juutalaiset.
Osa artikkelisarjaa
Juutalaisuus
Daavidin tähti
Uskonto
Tekstit
Perinteet
Pyhät paikat
Historia
Suuntaukset
Muuta

Juutalaisuus on juutalaisten etninen uskonto. Se on maailman ensimmäisiä monoteistisia uskontoja ja vanhimpia nykyaikana harjoitettuja uskontoja. Siihen kuuluu myös juutalaisten noudattamaa tapakulttuuria, ruokalajeja ja juhlapäiviä. Juutalaisuus kehittyi nykymuotoonsa Lähi-idässä 600-luvulta eaa. alkaen. Juutalaisuuden nykyiset pääsuuntaukset ovat ortodoksijuutalaisuus, konservatiivinen juutalaisuus ja reformijuutalaisuus.[1]

Juutalainen uskonto perustuu ajatukseen Jumalan ja juutalaisen kansan välisestä liitosta.[2] Juutalaisuuden keskeinen teksti on Toora, joka on osa Tanakia eli heprealaista Raamattua.[1] Muita tärkeitä tekstejä ovat Talmud sekä muut juutalaiset lakikirjoitukset. Juutalaisen elämän keskus on synagoga, ja yhteisön johtaja on rabbi. Juutalaisuuden tärkeimpiä juhlapäiviä ovat lepopäivä sapatti, hanukka, uudenvuoden juhla roš hašana, pesah ja jom kippur.

Juutalaisuus lasketaan suurten maailmanuskontojen joukkoon, mutta on niistä pienin. Juutalaisia on nykyisin noin 14,7 miljoonaa. Heitä asuu eniten Israelissa (6,89 miljoonaa), Yhdysvalloissa (noin 5,7 miljoonaa) ja Euroopassa (noin 1,2 miljoonaa).[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toora on juutalaisuuden tärkein pyhä teksti.

Juutalaisuus erottui muista Lähi-idän uskonnoista 600-luvulta eaa. alkaen. Sitä ennen kautta Lähi-idän palvottiin samantyyppisin menoin useita keskenään sukulaisuussuhteissa olevia jumalia, joiden nimet saattoivat vaihdella paikasta toiseen. Ylijumala tunnettiin nimillä Anu, Assur, Marduk, Ēl ja Baalsamem. Muilla jumalilla oli omat tehtävänsä, ja ihmiset kääntyivät tarpeen tullen milloin minkin jumalan puoleen. Ehdottomaan auktoriteettiasemaan asetettuja pyhiä kirjoja ei ollut.[4]

Israelin ja Juudan kuningaskunnissa oli oma pääjumalansa Jahve. Kuningaskunnissa oli kuitenkin muidenkin jumalien kuin Jahven kultteja; tärkeä ja yleisesti palvottu oli etenkin naispuolinen Ašera, ylijumala Elin puoliso. Monoteismia ei vielä tunnettu, vaan oman kansallisjumalan kultti oli henoteistinen, yhtä jumaluutta suosiva.[5]

Muutos henoteismista monolatrian kautta monoteismiin tapahtui Israelissa ja Juudassa hitaasti 600-luvulta eaa. lähtien. Jahven palvonta ainoana jumalana sai alkunsa Juudan kuninkaan Josian aikana 620-luvulla eaa. alkunsa saaneesta deuteronomistisesta liikkeestä. Vuonna 586 eaa. tapahtunut Juudan pääkaupungin Jerusalemin tuho ja sitä seurannut Babylonin pakkosiirtolaisuuden alku merkitsivät suurta mullistusta Juudan yläluokalle ja oppineistolle, minkä seurauksena tarve sitoutua yhteen jumalaan voimistui.[6] Jahven vanha kultti oli raunioina ja Jahven lait oli korvattu babylonialaisilla laeilla.[7]

Pakkosiirtolaisuuden päätyttyä 500-luvun eaa. lopulla myös uskonto uudistui.[6] Vanhaan uhrikulttiin otettiin etäisyyttä ja sen korvasi Mooseksen laki. Uskonnosta tulikin näin selkeästi lakiuskonto.[8] Uskonnon uudistamisen tärkeimpiä hahmoja olivat etenkin kirjanoppineet kuten Esra ja Nehemia. Maata kohdanneen katastrofin syyksi laitettiin muiden jumalien kuin Jahven palvonta.[6]

Jerusalemin toinen temppeli rakennettiin mahdollisesti 400-luvun loppupuolella eaa. Temppelissä jatkettiin varhaisen juutalaisuuden uhrauskulttia.[9] Vanhan uskonnon yhteisöllisiä ja kultillisia tehtäviä tulkittiin uudelleen ja sovellettiin uusiin oloihin. Uudistusten juurtuminen kansaan tapahtui hitaasti seuraavien vuosisatojen aikana, ja täydessä mielessä monoteistinen juutalaisuus oli syntynyt vasta hellenistisenä aikana.[6]

Tooran teksti sai lopullisen muotonsa aikaisintaan 300-luvulla eaa.[6] Tanak käännettiin Egyptissä myös kreikan kielelle noin vuonna 250 eaa. Käännös tunnetaan nimellä Septuaginta.[10]

Hellenistinen kausi ja myöhäisjuutalaisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oletus Jerusalemin temppelin ulkonäöstä roomalaisajalla.

Juutalaiset säilyttivät hellenistisen kauden poliittisesta vaihteluista huolimatta omaleimaisuutensa ja hengellisen itsenäisyytensä. Tämä oli sen vakaumuksen ansiota, että he olivat Jumalan valittu kansa. Jahve oli valinnut Israelin kaikista kansakunnista ja solminut sen kanssa liiton, joka sinetöitiin ympärileikkauksella liiton merkkinä. Laissa hän oli ilmoittanut tahtonsa, jota juutalaisten tuli noudattaa.[11]

Perityn uskon mukaan vallitsi juutalaisten keskuudessa hellenistisenä aikana voimakkaasti eriytynyt uskonnollinen elämä. Poliittisen itsenäisyyden menettäminen aiheutti entistä tiukemman pitäytymisen juutalaisessa uskossa. Samalla epävapaat poliittiset olo ja erilaiset kulttuurivirtaukset, joiden kanssa juutalaiset välttämättä joutuivat kosketukseen, aiheuttivat sen, että juutalaisten usko sai uusia piirteitä ja ilmenemismuotoja. Myöhäisjuutalaisuus käsitti useita suuntauksia.[11] Jerusalemin toisen temppelin kaudella oli neljä teologista suuntausta, saddukeukset, farisealaiset, essealaiset ja selootit.[12]

Saddukealaiset olivat konservatiivinen suuntaus, ja sitä edusti ensisijaisesti papisto, joka piti kiinni Jerusalemin temppelikultista. Heillä oli suuri poliittinen valta ja he olivat valmiita tekemään laajoja myönnytyksiä vieraille vallanpitäjille säilyttääkseen tuon vallan. He suhtautuivat viileästi kehitykseen, jota juutalaisessa uskossa oli tapahtunut valloituksen jälkeen. Saddukealaiset kielsivät ruumiin ylösnousemisen, dualistisen maailmankatsomuksen sekä enkeliopin, jolla oli merkittävä asema myöhäisjuutalaisuudessa. Farisealaiset korostivat Israelin pyhyyttä ja monet heistä olivat kirjanoppineita. He kannattivat lain ja perinnäissääntöjen täydellistä noudattamista. Fariseuksilla oli vahva asema ja synagogien avulla he esiintyivät todellisen juutalaisen uskon puolustajina.[11] Essealaiset järjestäytyivät luostarimaisiksi yhdyskunniksi. Niitä leimasi äärimmäisen askeettinen lain noudattaminen ja tulevan messiaanisen pelastuksen ajan odotus.[11] Perinteisen juutalaisuuden muotoutumiseen essealaisuudella ei ollut merkittävää vaikutusta.[10]

Ristiriita pyhien kirjoitusten lupaaman onnen ajan sekä vieraan vallan alla koetun poliittisen voimattomuuden välillä muodosti taustan laajalle joukolle messiaanisia liikkeitä, jotka saivat alkunsa Antiokhos Epifaneen aikana. Useisiin liikkeisiin liittyi vakaumus siitä, että juutalaisten velvollisuus oli nousta aseisiin. Poliittinen messianismi huipentui kahteen kapinaan roomalaisvaltaa vastaan vuosina 66 eaa. ja 132–135 jaa. Toisilla liikkeillä Messiaan odotus sai muodon, jonka mukaista oli valmistautua siihen katumuksen ja kääntymyksen avulla. Näin oli esimerkiksi siinä liikkeessä, jota Johannes Kastaja kannatti. Johannes Kastajan toiminta kuitenkin keskeytyi, kun Galilean maaruhtinas Herodes Antipas vangitutti ja mestautti hänet vuonna 29. Tämän jälkeen Jeesus Nasaretilaisesta tuli uuden messiaanisen liikkeen keskus.[11]

Keskiaika ja uusi aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen juutalaissodan eli Bar Kokhban kapinan jälkeen Israelista siirrettiin tuhansia vankeja muualle Rooman valtakunnan alueelle. Juutalaisia yhteisöjä syntyi Italian, Balkanin, Espanjan, Ranskan ja Saksan alueille.[1]

Rabbien luoma Tooraa käsittelevä kirjallisuus koottiin Babyloniassa Talmudiksi 500-luvulle tultaessa. Pitkälti Talmudin ja siinä annettujen säännösten ansiosta juutalaiset säilyivät yhtenäisenä ryhmänä, vaikka he olivat joutuneet hajaantumaan eri maihin.[10] Talmudin kokoamista seurannutta aikaa kutsutaan gaonien ajaksi. Oikeaa toimintaa koskevat kysymykset esitettiin tuolloin oppineille, joita kutsuttiin gaoneiksi. Heidän antamansa vastaukset on koottu niin sanotuksi responsakirjallisuudeksi. Gaonien aikaa seurasi juutalainen keskiaika vuodesta 1000. Juutalaista ajattelua kehittivät Espanjan ja Pohjois-Afrikan juutalaisfilosofit kuten Moses Maimonides. Samaan aikaan kehittyi myös juutalainen mystiikka, jonka tärkein teos on Zohar.[13]

Kristillisellä keskiajalla juutalaisten vainot lisääntyivät ristiretkien myötä. Monet juutalaisyhteisöt muuttivat Itä-Eurooppaan. Espanjasta juutalaiset karkotettiin vuonna 1492. Kymmeniä tuhansia juutalaisia muutti Iberian niemimaalta muihin Euroopan maihin ja Osmanien valtakuntaan. 1600-luvulta lähtien juutalaiset yhteisöt Länsi-Euroopan kauppakeskuksissa alkoivat taas kasvaa ja juutalaisten asema parantua.[1] 1700-luvulla sai alkunsa haskala eli juutalainen valistus, jonka isä oli Moses Mendelssohn.[13]

Vuonna 1933 Euroopassa oli yhdeksän miljoonaa juutalaista. Natsi-Saksa toteuttama holokausti johti kuuden miljoonaan juutalaisen kuolemaan.[1] Nykyisin Euroopan juutalaisväestö on noin 1,2 miljoonaa.[3]

Nykyiset suuntaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eldridge Streetin ortodoksijuutalainen synagoga New Yorkissa.

Juutalaisuus voidaan jakaa erilaisiin suuntauksiin. Nykyään tunnettu juutalaisuuden muoto eli niin kutsuttu rabbiinijuutalaisuus on kehittynyt farisealaisesta tulkinnasta.[14] Se perustuu Tooran lakiin ja sen noudattamiseen sekä selitykseen rabbiinisen kirjallisuuden, niin kutsutun suullisen Tooran pohjalta (Talmud ja Mišna). Karaiittijuutalaiset eivät hyväksy rabbiinijuutalaisuuden Talmud-kirjallisuutta laillisena auktoriteettina, vaan pitäytyvät pelkkään Tanakiin, juutalaiseen Raamattuun (kristillisen Raamatun Vanha Testamentti). Tämä suuntaus onkin lähempänä saddukealaista tulkintaa.

Ortodoksijuutalaisuus on juutalaista perinnettä säilyttävä suuntaus. Se voidaan jakaa haredijuutalaisuuteen ja uusortodoksiseen liikkeeseen. 1700-luvulla Puolassa syntynyt hasidistinen herätysliike luetaan nykyisin haredeihin. Konservatiivinen juutalaisuus pitäytyy juutalaiseen perinteeseen, mutta on uudistusmielisempää kuin ortodoksijuutalaisuus.

Reformijuutalaisuus (eli liberaalijuutalaisuus tai progressiivinen juutalaisuus) sai alkunsa Moses Mendelssohnin ajattelusta. Se pyrkii sopeuttamaan juutalaisuutta vapaamieliseen länsimaiseen ajatteluun.[13] Humanistinen juutalaisuus ja rekonstruktionistinen juutalaisuus ovat uusia Yhdysvalloissa syntyneitä maallistuneita suuntauksia.[15] Juutalaisuuden liberaalimmissa suuntauksissa naisista voi tulla rabbeja ja miehet ja naiset istuvat synagogassa yhdessä. Maallistuneet juutalaiset saattavat viettää juutalaisia juhlapäiviä perinnesyistä, mutta eivät välttämättä noudata esimerkiksi sapattisäännöksiä.[1]

Juutalaiset jaetaan nykyisin lisäksi kahteen ryhmään, aškenasijuutalaisiin ja sefardijuutalaisiin. Aškenasijuutalaisuus ja sefardijuutalaisuus eroavat toisistaan joiltain osin muun muassa rituaalien suhteen. Aškenasijuutalaisuus syntyi Saksassa ja Pohjois-Ranskassa ja levisi sieltä Itä-Eurooppaan ja Pohjois-Eurooppaan.[15] Perinteinen kieli oli saksaan pohjautuva jiddiš.[1] Sefardijuutalaisuus syntyi Iberian niemimaalla ja levisi sieltä karkotuksen myötä 1400-luvun lopulla muualle Välimeren seudulle ja Hollantiin.[15]

Pyhät tekstit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaisten pyhät tekstit määrittelevät juutalaisen uskon periaatteet, ja ne antavat juutalaisille myös ohjeet jokapäiväistä elämää varten.[16]

Mies tutkimassa Talmudia.

Juutalaisuuden perusteos on Toora eli viisi Mooseksen kirjaa. Toora kuvaa muun muassa maailman luomisen, Jumalan liiton Abrahamin kanssa, israelilaisten paon Egyptistä sekä Mooseksen ja kymmenen käskyä. Tooraa luetaan muun muassa lauantaisissa synagogajumalanpalveluksissa.[16]

Heprealainen raamattu eli Tanak käsittää Tooran lisäksi myös Nevi’imin ja Ketuvimin, joissa on historiallisia kuvauksia juutalaisten elämästä Israelissa ja Babylonissa, sekä runoutta ja ohjeita. Juutalaiset lukevat Raamattua sapattina ja juutalaisina juhlapäivinä.[16]

Talmud on ajanlaskun alun jälkeen koottu laaja rabbiininen teksti, joka koostuu suullisesta laista Mišnasta ja sen kommentaarista Gemarasta, sekä lisäksi myöhemmistä kommentaareista. Talmudia opiskellaan etenkin juutalaisissa kouluissa, ješivoissa, mutta myös esimerkiksi Israelin yliopistoissa.[16]

Talmudin koostamisen jälkeen on laadittu myös varsinaisia juutalaisen lain (halakha) kokoelmia. Juutalaisuuteen kuuluu lisäksi mystisiä tekstejä, joiden yhteisnimitys on kabbala. Juutalaisissa kodeissa on yleensä myös juutalaisia rukouskirjoja.[16]

Toora ja muut varhaiset juutalaiset tekstit on kirjoitettu hepreaksi, mutta osa Tanakista ja Talmudista arameaksi, josta oli tullut juutalaisten arkikieli.[16]

Juutalainen usko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jumala

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalainen jumalakäsitys on ehdottoman yksijumalainen: Jumala on yksi (5. Moos 6:4), jakamaton, rajaton, vailla aineellista ruumista, alkua tai loppua, ja hänestä ei voi eikä saa tehdä kuvaa.[17][18] Tähän jumalakäsitykseen nojaten juutalaisuus hylkää monijumalaisuuden, dualismin ja kolminaisuusopin. Tähän liittyen korostetaan, että ihmisen tulee osoittaa rukouksensa vain Jumalalle. Juutalaisuuden mukaan Jumala on luonut maailman, ja on kaikkitietävä, kaikkivoipa ja hyväntahtoinen. Klassisen juutalaisuuden mukaan Jumala on persoonallinen ja ohjaa maailman tapahtumia.[19]

Perinteisen juutalaisen uskon mukaan Jumalan katsotaan ilmoittaneen tahtonsa Israelin kansalle suorana ilmoituksena Moosekselle Siinainvuorella sekä Tanakin profeettojen kautta. Nykyään eri juutalaisten suuntausten teologiassa on merkittäviä eroja Jumalan ilmoituksen suhteen. Ortodoksijuutalaisuuden mukaan Toora on Jumalan kirjoittama, ja myös niin sanottua suullista Tooraa eli Talmudia ja muita rabbiinisia lähteitä pidetään Jumalan ilmoituksena, vaikkakin ihmisten kirjoittamana. Konservatiivijuutalaisuus näkee Tooran olevan osaksi ihmisten kirjoittama ja osaksi jumalallinen, kun taas reformijuutalaisuuden mukaan Toora ja rabbiiniset kirjoitukset ovat ihmisten kirjoittamia.[20]

Jumalan nimi kirjoitetaan juutalaisessa Raamatussa JHWH. Jotkut ääntävät sen ”Jahve”, mutta koska juutalaisuudessa on hyvin pitkään ollut kielto lausua tätä nimeä ääneen, sen alkuperäinen ääntämisasu on unohtunut. Syy tälle kiellolle on epäselvä; mahdollisesti ihmistä on pidetty liian ala-arvoisena lausumaan Jumalan nimeä.[21]

1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksen mukaan ihminen on Jumalan luomistyön kruunu, jolle on uskottu vastuullinen asema maanpäällisen luomakunnan hallitsijana. Juutalaisen käsityksen mukaan ihmisellä on Jumalan luoma taipumus hyvään ja pahaan ja vapaa tahto valita hyvän ja pahan välillä.[22] Ihmisen sielun katsotaan olevan kuolematon, ja ruumiin elämän päättyessä sielu palaa takaisin Jumalan luokse.

Pelastuskäsitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toorassa on kaiken kaikkiaan 613 erilaista käskyä (mitsva), joita noudattaen juutalaisen tulee elää. Toorassa muistutetaan niiden ajallisista seurauksista.[23][24]

Israelilainen naissotilas rukoilee Jerusalemin Länsimuurilla.

Yksi juutalaisen uskon keskeisistä ajatuksista on se, että käskyjen noudattamisesta palkitaan ja niiden rikkomisesta rangaistaan. Maimonideksen juutalaisen uskon määritelmän mukaan tämä on yksi juutalaisuuden 13 uskonkappaleesta. Palkkion tai rangaistuksen luonteesta on erilaisia näkemyksiä. Lakien noudattamisesta tai noudattamatta jättämisestä ei juutalaisuudessa määritellä mitään konkreettista palkkiota tai rangaistusta kuten paratiisia tai kadotusta. Kuoleman jälkeinen pelastus tai kadotus nähdään ihmiselle liian abstrakteina käsitteinä, joten ne kuuluvat niin sanottuun tulevaan maailmaan ja ovat Jumalan käsissä.

Monissa teksteissä kuten Tanakissa puhutaan elämän aikana tapahtuvista seuraamuksista ja erityisesti monien rabbiinisten lähteiden mukaan ihminen saa palkkioita ja rangaistuksia kuolemanjälkeisessä elämässä. Rabbiinisissa teksteissä kuten Talmudissa puhutaan esimerkiksi paikasta nimeltä Gehinnom, jossa pahat saavat rangaistuksen pahoista teoistaan, kun taas hyvät ihmiset pääsevät Eedenin puutarhaan.[25] Talmudissa puhutaan myös useasti käsitteestä nimeltä mida keneged mida, joka tarkoittaa sitä että ihmisen pahoista teoista tulee aina niitä vastaava rangaistus ihmiselle itselleen, esimerkiksi toisen ihmisen hukuttanut hukutetaan itse. Löytyy myös näkemyksiä kuten rabbi Simon Ben Azain näkemys: ”Hyvän teon palkka on hyvä teko, ja synnin palkka on synti.”[26][27]

Juutalaisen käsityksen mukaan synnit voidaan saada anteeksi ja sovittaa katumuksella, rukouksella ja hyväntekeväisyydellä. Olennainen osa katumusta on muutos ajattelussa, syntien tunnustaminen Jumalalle ja anteeksi pyytäminen niiltä ihmisiltä, joita kohtaan on toiminut väärin. Jos mahdollista, vahinko täytyy myös korvata.[28]

Juutalaisuus uskoo Mooseksen liiton kuuluvan Israelin kansalle eikä muilla kansoilla ole moraalista velvoitusta sen pitämiseen. Mooseksen liittoa edeltää Nooan liitto, jonka Jumala asetti vedenpaisumuksen jälkeen ja joka koskee koko ihmiskuntaa. Tämän vuoksi juutalainen teologia ei tunne ajatusta pelastuksesta, joka koskisi vain Mooseksen liittoon kuuluvia.

Messias

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaiseen uskoon kuuluu oppi messiaasta, joka on profeetta ja kuningas, joka johtaa juutalaista kansaa aikojen lopulla niin sanottuna messiaanisena aikana. Juutalaisuuden mukaan messiaanisena aikana Tanakin profetiat täyttyvät, Israelin kansan diaspora eli hajaannus päättyy, Jerusalemin temppeli jälleenrakennetaan, kaikki kansat kääntyvät uskomaan Jumalaan ja vallitsee ikuinen maailmanrauha ja oikeus. Juutalaisessa historiassa on ollut useita messiasehdokkaita, kuten Jeesus Nasaretilainen, Simon bar Kokhba, Šabbetai Tsevi, Jakob Frank ja Menachem Mendel Schneerson. Osa Chabad-Lubavitch-liikkeeseen kuuluvista juutalaisista uskoo edelleen Schneersonin olevan messias. Juutalaisesta lahkosta, joka uskoi Jeesus Nasaretilaisen olevan messias, kehittyi kristinusko. Vastaavasti Šabbetai Tsevin seuraajista kehittyi dönme.

Juutalainen jumalanpalvelus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaisen jumalanpalveluksen keskeisin osa on Jumalan antaman lain noudattaminen, laupeuden harjoittaminen ja lähimmäisenrakkaus. Juutalainen laki on kirjattu Tooraan (viisi Mooseksen kirjaa), Talmudiin sekä laajaan kirjastoon näitä selittäviä kommentaareja.

Maurycy Gottlieb, Jom Kippur, 1878.

Juutalaisen jumalanpalveluksen teologisesti tärkein osuus oli Jerusalemin temppelissä leeviläis-aaronilaisen papiston (kohaniitit, sanasta kohen) harjoittama päivittäinen rituaalinen uhripalvelus Toorassa säädettyjen ohjeiden mukaan. Keisari Tituksen johtama Rooman armeija tuhosi temppelin vuonna 70. Sen jälkeen ei temppelipalvelusta ole voitu harjoittaa.

Nykyään juutalaisen jumalanpalveluksen keskus on synagogajumalanpalvelus, joka seuraa eri perinteitä ja vakiintunutta liturgista rakennetta. Jumalanpalvelusmallit jakaantuvat pääasiallisesti aškenasi- ja sefardi-riitteihin. Näiden lisäksi on olemassa italialainen, jemeniläinen ja hasidilainen riitti.

Sanan synagoga etymologinen merkitys on kokoontumistalo.[1] Raamatun esikuvan mukaisesti kaikki synagogat on suunnattu kohti Jerusalemia. Siksi juutalainen myös suuntaa oman rukouksensa samaan suuntaan. Tooran määrittelemien päivittäisten uhrien sijaan juutalaiset rukoilevat kolme kertaa päivässä:

  • šaharit; aamurukous
  • minha; iltapäivärukous
  • ma’ariv; iltarukous

Juutalaisen jumalanpalveluksen eli tefillan tärkeimmät elementit ovat:

  • Šema Israel. Tämä rukous koostuu kolmesta Tooran kappaleesta (5. Moos. 6:4–9; 11:13–21 ja 4. Moos. 15:37–41) ja se luetaan aamuin sekä illoin.
  • Amida (verbistä la’amod, ’seisoa’). Tämän rukouksen toinen nimi on šmone esre (kahdeksantoista). Se koostuu arkipäivinä kahdeksastatoista ja sapattisin ja juhlapyhisin seitsemästä siunauksesta. Rukous luetaan seisaaltaan ja kasvot Jerusalemia kohti suunnattuina.

Perinteisesti aamupalvelukseen osallistuva juutalainen mies laittaa päälleen tallit-rukousviitan sekä sitoo arkiaamuina käsivarteensa ja otsalleen tefillinit. Konservatiivi- ja reformisuuntauksissa myös naiset ovat alkaneet käyttää tallitia ja tefillineitä.[29] Naiset peittävät hiuksensa ja miehet peittävät päälakensa hatulla tai kipalla. Ortodoksisynagogissa naisille ja miehille on omat alueensa.[1]

Nykyisen juutalaisuuden piirissä on eriäviä näkemyksiä Jerusalemin temppelin uudelleenrakentamisesta ja temppelipalveluksen käyttöönotosta. Niin sanotun uskonnollis-kansallisen Dati Leumi -liikkeen perusajatuksena on juutalaisen valtion perustaminen koko raamatullisen Israelin alueelle, sekä Kolmannen temppelin rakentaminen Jerusalemin Temppelivuorelle. Perinteinen ortodoksijuutalaisuus sen sijaan hylkää tämän ajatuksen ja korostaa tulevan Messiaan perustavan ikuisen rauhan valtakunnan sekä rakentavan temppelin.

Juutalaisen henkilökohtaisen jumalanpalveluksen tasot voidaan jakaa käytännölliseen ja hengelliseen. Käytännöllisen tason henkilökohtainen jumalanpalvelus on Jumalan antaman lain noudattamista sekä laupeuden ja lähimmäisenrakkauden harjoittamista. Hengellinen taso ulottuu henkilökohtaisesta rukouselämästä mystiikkaan ja kabbalan tutkimiseen.

Juutalainen elämänkaari

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miespuolisen juutalaisen ensimmäinen velvollisuus toteutuu kahdeksantena päivänä syntymästä, jolloin Tooran käskyn mukaan suoritetaan brit mila, ympärileikkaus, sananmukaisesti sanan liitto merkiksi Israelin kansaan kuulumisesta. Tämä toimitus on yksi tärkeimmistä ja sen puuttuminen katsotaan vakavaksi rikkeeksi. Ympärileikkaamattomana kuollut juutalainen voidaan haudata juutalaisella hautausmaalla vain sen erityiseen osaan. Ympärileikkauksen yhteydessä poika saa nimensä. Tyttölapselle annetaan nimi sapattijumalanpalveluksen yhteydessä. Lapsen isä kutsutaan lukemaan Tooraa kun lapselle luetaan erityinen siunaus ja hänelle annetaan nimi.

Bar mitsva -seremonia reformijuutalaisessa synagogassa.

Uskonnollinen täysi-ikäisyys koittaa pojille 13-vuotiaana ja tytöille 12-vuotiaana. Juutalainen kasvatus tähtää opettamaan lapselle mitsvojen noudattamista siten että täysi-ikäisyyteen saavuttaessa he voivat olla itse vastuussa omista teoistaan. Pojasta tulee niin sanottu bar mitsva (’lain poika’) ja tytöstä bat mitsva (’lain tytär’). Jumalanpalveluksessa poika kutsutaan ensimmäisen kerran lukemaan Tooraa ja tapausta juhlitaan perusteellisesti. Konservatiivi- ja reformijuutalaisissa seurakunnissa myös tyttö pääsee lukemaan Tooraa.

Avioliitto on juutalaisen elämän, tulevien sukupolvien ja koko juutalaisen kansan perusta. Juutalaisuus suhtautuu hyvin kielteisesti seka-avioliittoihin. Tärkeää on äidin juutalaisuus, koska juutalainen identiteetti ja juutalaiskansaan kuuluminen periytyvät nimenomaan äidiltä. Juutalainen pari vihitään vihkikatoksen alla yhteisasumisen vertauskuvana. Puolisot allekirjoittavat avioliittosopimuksen, juovat yhdessä pikarillisen viiniä, jonka jälkeen sulhanen murskaa lasin Jerusalemin temppelin muistoksi. Häävierailla on tällöin tapana huutaa mazel tov! (onneksi olkoon!)[1]. Jos avioliitto purkautuu, siihen tarvitaan rabbiinituomioistuimen vahvistama avioero, get.

Kuolemantapauksessa hautaus järjestetään mahdollisimman pian, useimmiten kahdessa päivässä. Juutalainen voidaan haudata vain juutalaiselle hautausmaalle ja toimituksesta vastaa juutalainen hautausyhdistys. Juutalainen noudattaa sururituaalia, johon kuuluvat viikon kestävä suruaika sekä päivittäin luettava kaddiš-rukous. Tuhkaus ei kuulu juutalaiseen hautaukseen[1]. Myös ruumiinavaus on kielletty, ellei laki vaadi sitä[1].

Eri juutalaisryhmät noudattavat tapoja varsin yksilöllisesti. Perinteiset juutalaiset noudattavat lähinnä keskeisimpiä mitsva-säädöksiä. Maallistuneilla juutalaisilla uskonto näkyy vain väljästi arkielämässä. Ortodoksijuutalaisista haredijuutalaiset noudattavat perinteitä hyvin tarkasti. Heidät tunnistaa perinnevaatetuksesta, johon kuuluu miehillä puku ja naisilla mekko. Avioituneet haredinaiset peittävät hiuksensa. Miehet pitävät hapsuja ja pyöreää kipa-päähinettä. Asuun kuuluu usein parta ja musta hattu.[1]

Etninen uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juutalainen uskonto on osa juutalaisen kansan kulttuuria.

Juutalaisuus on juutalaisen kansan etninen uskonto.[30][2][31] Juutalaisen kansan ja juutalaisuuden alkuperä on muinaisissa israelilaisissa ja näiden kulttuurissa.[32][33][34][35] Historiallisesti juutalainen etnisyys ja uskonto ovat olleet toisiinsa kietoutuneita.[36] Juutalaiseksi synnytään, perinteisesti juutalaisen lain mukaan äidinpuoleisen suvun kautta, mutta vapaamielisemmissä suuntauksissa juutalaisuuden katsotaan periytyvän myös isän suvusta.[37][38] Juutalainen tarkoittaa myös henkilöä, joka ei usko Jumalaan tai harjoita juutalaista uskontoa mutta on etnisesti juutalainen.[39][40][33][41]

Koska juutalaisuus on etnis-uskonnollinen perinne, joka keskittyy ajatukseen juutalaisen kansan ja Jumalan välisestä liitosta,[2] siihen ei liity näkemystä, että muiden kansojen jäsenten tarvitsisi omaksua sen uskomukset ja tavat, eikä juutalaisuus tee lähetystyötä tai yleisesti suosittele muille kääntymistä.[30][31] Juutalaisuuteen kääntyvän katsotaankin myös liittyvän osaksi siihen kytkeytyvää juutalaista kansaa uskonnollisen muutoksensa lisäksi[42] ja tulevan siten osaksi juutalaisen kansan ja Jumalan liittoa.[43] Juutalaisuuteen kääntyminen on huomattavasti suurempi prosessi kuin esimerkiksi islamiin tai kristinuskoon kääntyminen.[44] Ei-juutalaisesta henkilöstä ei tule juutalaista juutalaisuuden opetuksia uskomalla ja noudattamalla[38] eikä kääntymistä ei voi tehdä itse identifioitumalla juutalaiseksi.[31] Etniseen uskontoon kääntyminen edellyttää sen yhteisön hyväksymäksi tulemista. Usein kääntymisen motiivina on avioliitto juutalaisen kanssa tai isänpuolinen juutalainen sukutausta,[31] joka ei kaikissa juutalaisen uskonnon suuntauksissa määrittele juutalaisuutta[37] ja täten vaatii kääntymisprosessin. Juutalaisuuden keskeisimmät perinteiset halakhiset lähteet kuitenkin kieltävät kääntymisen pelkän avioliiton takia,[45] minkä vuoksi ortodoksijuutalaisuudessa avioliittoa varten kääntymistä ei monin paikoin sallita.[46][47][48] Koska juutalaisuuteen kääntyminen on kuitenkin periaatteessa mahdollista kenelle tahansa, on juutalaisuuteen kaikkina aikoina kääntynyt myös ihmisiä hengellisistä syistä ilman perhesiteitä.[49][50]

Sapatti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sapatti

Yksi juutalaisuuden keskeisimpiä käskyjä koskee lepopäivää eli sapattia (šabbat), joka on viikon seitsemäs päivä. Viikon lasketaan alkavan sunnuntaista, joten seitsemäs päivä on lauantai, samoin kuin oli Suomessakin virallisesti ennen vuonna 1973 käyttöön otettua viikkonumerointijärjestelmää. Luomiskertomuksen mukaisesti sapatti alkaa perjantai-iltana auringon laskiessa. Sapatin vietto alkaa perjantai-illan perheaterialla, jolloin sytytetään kynttilöitä. Lauantaiaamuna pidetään jumalanpalvelus ja sapatin päättää illalla siunausten lukeminen.

Juhlapyhät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Juutalaiset juhlapäivät

Vuosittaisia juhlia vietetään synagogassa ja kotona. Juutalaisessa kalenterissa on määritelty juutalaisten juhlapyhät sekä ajankohtaan sopivat psalmit luettavaksi. Juutalaisuuden juhlapyhiä ovat:

  • Uusi vuosi eli roš hašana sekä jom kippur eli suuri sovituspäivä sijoittuvat länsimaisen kalenterin mukaan syys-lokakuulle.[1]
  • Lehtimajajuhlaa eli sukkotia vietetään syksyllä seitsemän päivän ajan ja silloin muistellaan juutalaisten matkaa pois Egyptin orjuudesta halki Siinain autiomaan.[1]
  • Hanukka osuu marraskuun lopulle tai joulukuulle. Juhlaa vietetään makkabealaiskapinan päättymisen ja Jerusalemin temppelin uudelleen vihkimisen muistoksi. Juhlan aikana sytytetään menora-kynttelikkö. Seitsenhaaraisesta symbolista poiketen hanukkamenora on yhdeksänhaarainen. Suosittuja perinteitä ovat laulut ja pelit, kuten dreidel-hyrrän pyörittäminen.[1]
  • Helmi-maaliskuulla vietetään purim-juhlaa Esterin kirjan tapahtumien muistoksi. Juhlasta on kehittynyt karnevaalijuhla, johon kuuluvat etenkin lasten naamiaisasut.[1]
  • Pesah-juhlassa muistellaan Egyptistä lähtöä, kun Mooses johdatti Israelin kansaa. Viikon kestävä juhla aloitetaan seder-aterialla, johon kuuluu paosta kertovan Tooran kertomuksen lukeminen. Pesahin erityispiirteenä ovat happamattomat matsa-leivät.[1]
  • Seitsemän viikon päästä pesahista on šavuot-juhla, jota vietetään Tooran saamisen muistoksi.[1]
  • Heinäkuulle osuva tiša be’av (av-kuukauden 9. päivä) on juutalaisen vuoden surullisin päivä Jerusalemin temppelien tuhoutumisen muistoksi.[1]

Košer-ruoka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Košer

Juutalaisia ruokaan liittyviä säädöksiä kutsutaan yhteisnimellä kašrut.[1] Toora määrittelee tarkkaan syötäviksi kelpaavat eläimet ja perusteet niiden valmistukselle. Tooran sääntöjen mukainen ruokavalio on košer eli kelvollinen. Mikäli ruoka ei ole sallittua, se on trefa eli kiellettyä.

Syötäväksi kelpaavien karjaeläinten tulee olla märehtijöitä, ja niillä pitää olla halkinainen sorkka. Niitä ovat nauta, puhveli, lammas, vuohi ja kirahvi, mutta eivät esimerkiksi sika, hevonen, aasi, jänis ja kameli.[51] Siipikarjasta kelpaavat kana, ankka, kalkkuna ja kyyhky, mutta eivät petolinnut. Kaloista kelvollisia ovat vain ne, joilla on suomut ja evät[1]. Petokalat ja äyriäiset eivät kuulu košer-ruokavalioon.

Veren käyttö ruoka-aineena on ehdottomasti kielletty. Siksi eläimet on teurastettava viiltämällä niiden kaulavaltimo auki ja laskemalla veri ulos. Tämän teurastusmuodon nimi on šehita. Vasikkaa ei saa keittää äitinsä maidossa, minkä vuoksi liha- ja maitotuotteita ei sekoiteta keskenään, eikä niitä tarjoilla samalla aterialla. Košer-kodin keittiövarusteisiin kuuluvat erilliset keittoastiat ja ruokailuvälineet liha- ja maitoruoille.

Juutalainen ruokaperinne on kehittynyt vuosisatojen kuluessa hyvin rikkaaksi kokoelmaksi erilaisia reseptejä, joissa on košer-sääntöjen mukaan sovellettuna vaikutteita miltei mistä tahansa maailman kulttuurista, jonka piirissä juutalaiset ovat asuneet.

Symbolit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juutalaisia symboleja.

Daavidin tähti on yksi merkittävimmistä juutalaisuuden symboleista. Seitsenhaarainen menora-kynttelikkö on ollut juutalaisuuden symboli aina alusta asti. Myös šofarin eli sarvesta valmistetun puhallinsoittimen juuret ulottuvat muinaiseen Israeliin.[52]

Muita symboleita ovat esimerkiksi koruissa suositut hepreankielinen sana chai (חי)[53] ja hamsan käsi.[54] Lisäksi numeroilla on symbolista merkitystä juutalaisuudessa.[55]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Benatar, David: What’s God got to do with it? Atheism and religious practice. Ratio, 2006, nro 19, s. 383–400. (englanniksi)
  • Christensen, Torben & Göransson, Sven: Kirkkohistoria 1. Evankeliumista paavin jumalanvaltioon. (Kyrkohistoria 1. Fra evangelium til den pavelige gudssta, 1969.) Suomentanut Leena Piispa. Helsinki: Gaudeamus, 1974. ISBN 951-662-055-8
  • Harviainen, Tapani & Illman, Karl-Johan (toim.): Juutalainen kulttuuri. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-13313-6
  • Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja. Uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot, s. 117–119. (Encyclopedia of New Religions. New Religious Movements, Sects and Alternative Spiritualities, 2004.) Suomentanut Kanerva Heikkinen ym.. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1
  • Valkama, Kirsi (toim.): Israelin uskonto ennen juutalaisuutta. Näkökulmia pronssi- ja rautakauden Palestiinan uskontoihin. Helsinki: Suomen eksegeettinen seura, 2010. ISBN 978-951-9217-55-0

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Käytännön opas juutalaisuuteen European Jewish Congress, Security and Crisis Centre, European Union, CEPOL. Viitattu 1.4.2023.
  2. ↑ a b c Judaism 27.8.2011. Berkley Center for Religion, Peace, and World Affairs. Arkistoitu 27.8.2011. Viitattu 31.12.2020. (englanniksi)
  3. ↑ a b Jewish Population by Country 2023 (Tilastot vuosilta 2019 ja 2021) World Population Review. Viitattu 10.4.2023. (englanniksi)
  4. ↑ Nissinen, Martti: Israelin uskonto ennen juutalaisuutta, s. 322–323.
  5. ↑ Nissinen, Martti: Israelin uskonto ennen juutalaisuutta, s. 324–325.
  6. ↑ a b c d e Nissinen, Martti: Israelin uskonto ennen juutalaisuutta, s. 328–332.
  7. ↑ Pakkala, Juha: Israelin uskonto ennen juutalaisuutta, s. 29.
  8. ↑ Pakkala, Juha: Israelin uskonto ennen juutalaisuutta, s. 30–31.
  9. ↑ Hakola, Raimo & Pakkala, Juha: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret. Arkeologian näkökulmia, s. 103–107. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-647-1
  10. ↑ a b c ”juutalaisuus”, Otavan suuri ensyklopedia 4. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-04658-6
  11. ↑ a b c d e Christensen & Göransson 1974, s. 11–12.
  12. ↑ Harviainen & Illman 2003, s. 18.
  13. ↑ a b c ”juutalaisuus”, Spectrum tietokeskus. Osa 4. Helsinki: WSOY, 1977. ISBN 951-0-07243-5
  14. ↑ Gunnar af Hällström & Laato, Anni Maria & Pihkala, Juha: Johdatus varhaisen kirkon teologiaan, s. 52. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-227-5
  15. ↑ a b c Partridge 2006, s. 107–109.
  16. ↑ a b c d e f Jewish Sacred Texts Israel Ministry of Foreign Affairs. Viitattu 8.11.2020. (englanniksi)
  17. ↑ 2. Moos. 20:3–4
  18. ↑ 5. Moos. 5:8–9
  19. ↑ Kohler, Kaufmann & Lauterbach, Jacob Zallel: Theology Jewish Encyclopedia. Viitattu 26.5.2024. (englanniksi)
  20. ↑ Movements of Judaism Judaism 101. Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
  21. ↑ What Is The Tetragrammaton My Jewish Learning. Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
  22. ↑ Free Will in Judaism 101 My Jewish Learning. (englanniksi)
  23. ↑ 5. Moos. 30:20
  24. ↑ Suihkonen, Lassi: Teot ja pelastus varhaisessa juutalaisuudessa. Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta, Eksegetiikan laitos, 2009. Pro gradu (viitattu 2.7.2023).
  25. ↑ Kohler, Kaufmann & Blau, Ludwig: Gehenna Jewish Encyclopedia. Viitattu 26.5.2024. (englanniksi)
  26. ↑ Does God Reward the Good and Punish the Bad? My Jewish Learning. Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
  27. ↑ Reward And Punishment (Sources: Encyclopaedia Judaica. © 2008 The Gale Group) Jewish Virtual Library. Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
  28. ↑ Teshuva, or Repentance My Jewish Learning. Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
  29. ↑ Kippah, Tallit and Tefillin My Jewish Learning. Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
  30. ↑ a b Benatar 2006, s. 392.
  31. ↑ a b c d Zaitsev, Kira: Conversion to Judaism: Finnish gerim on giyur and Jewishness. Helsingin yliopisto, 2019. (englanniksi)
  32. ↑ Bean, Adam L.: Judaism. Teoksessa H. James Birx (toim.): Encyclopedia of Time: Science, Philosophy, Theology, & Culture. SAGE Publications, Inc, 2009. (englanniksi)
  33. ↑ a b Jew | History, Beliefs, & Facts Encyclopedia Britannica. Viitattu 31.12.2020. (englanniksi)
  34. ↑ Judaism: Definition, Origin, History, Beliefs, & Facts Encyclopedia Britannica. Viitattu 31.12.2020. (englanniksi)
  35. ↑ Goldstein, David B.: Jacob’s Legacy. A Genetic View of Jewish History, s. 1. Yale University Press, 2008. (englanniksi)
  36. ↑ Chervyakov, Valeriy & Gitelman, Zvi & Shapiro, Vladimir: Religion and ethnicity: Judaism in the ethnic consciousness of contemporary Russian Jews. Ethnic and Racial Studies, 1.4.1997, nro 2, s. 280–305. doi:10.1080/01419870.1997.9993962 ISSN 0141-9870 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  37. ↑ a b Who Is a Jew: Matrilineal Descent My Jewish Learning. Viitattu 31.12.2020. (englanniksi)
  38. ↑ a b Judaism 101: Who Is a Jew? jewfaq.org. Viitattu 1.1.2021. (englanniksi)
  39. ↑ Benatar 2006, s. 393.
  40. ↑ Tabachnick, Toby: Studying community: Culturally Jewish — proud of heritage but not religious jewishchronicle.timesofisrael.com. Viitattu 1.1.2021. (englanniksi)
  41. ↑ Lipka, Michael: A closer look at Jewish identity in Israel and the U.S. Pew Research Center. Viitattu 31.12.2020. (englanniksi)
  42. ↑ Converting to Judaism bbc.co.uk. Viitattu 30.1.2021. (englanniksi)
  43. ↑ Freeman, Tzvi: Why Is Conversion to Judaism So Hard? Chabad.org. Viitattu 26.8.2021. (englanniksi)
  44. ↑ Akar, Sylvia & Tuori, Riikka: Saman puun hedelmiä – juutalaisuus, kristinusko ja islam. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 2013.
  45. ↑ Karo, Josef: ”268:12”, Shulchan Aruch. Rabbi Josef Karo.
  46. ↑ Angel, Marc D., rabbi: Leniency Within the Orthodox Movement My Jewish Learning. Viitattu 25.8.2021. (englanniksi)
  47. ↑ Crispe, Sarah Esther: Conversion and Marriage Chabad.org, Jewish Woman. (englanniksi)
  48. ↑ Aish com staff: Conversion to Judaism aishcom. Viitattu 25.8.2021. (englanniksi)
  49. ↑ Onkelos the Convert Orthodox Union. Viitattu 25.8.2021. (englanniksi)
  50. ↑ Zauderer, David, rabbi: The first convert in Jewish history Torch: Torah Weekly. Viitattu 25.8.2021. (englanniksi)
  51. ↑ 3. Moos. 11:1–8
  52. ↑ The Shofar jewishvirtuallibrary.org. Viitattu 1.1.2021. (englanniksi)
  53. ↑ What Is the Meaning of Chai? My Jewish Learning. Viitattu 1.1.2021. (englanniksi)
  54. ↑ What Is A Hamsa? My Jewish Learning. Viitattu 1.1.2021. (englanniksi)
  55. ↑ Judaism and Numbers My Jewish Learning. Viitattu 1.1.2021. (englanniksi)


Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Armstrong, Karen: Jumalan historia. 4000 vuotta juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. (A History of God. The 4,000-Year Quest of Judaism, Christianity and Islam, 1993.) Suomentanut Markku Päkkilä. Jyväskylä: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7027-5
  • Illman, Karl-Johan & Harviainen, Tapani: Juutalaisten historia. ((Judisk historia, 1987.) 2. korjattu ja täydennetty painos) Helsinki: Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-478-2
  • Kessler, Edward: Mihin uskovat juutalaiset. (What Do Jews Believe?, 2006.) Suomentanut Laura ja Olga Jänisniemi. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23225-4
  • Levinson, Pnina Navè: Mitä on juutalainen usko? (Einführung in die rabbinische Theologie, 1982.) Suomentanut Katri Lindroos. Helsinki: Yliopistopaino, 1992. ISBN 951-570-098-1
  • Turtiainen, Jouni (toim.): Ikkuna juutalaisuuteen. Historia, usko, kulttuuri. (2. uudistettu painos) Helsinki: Yliopistopaino, 2003. ISBN 951-570-450-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Juutalaisuus&oldid=22856884”