Tämä on lupaava artikkeli.

Ihmisrotu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kokoelma mieskasvoja, jotka ulkonäköön perustuvassa rotuluokittelussa on luokiteltu kuuluvan erirotuisille ihmisille. Ylärivissä negridiset (hausa Pohjois-Nigeriasta), mongolidiset (itäaasialaismies) ja australoidiset (yali Uuden-Guinean Baliem Valleystä) kasvot. Alarivissä amerikkalaiset (šamaaniasuinen mies Amazoniasta), kaukasidiset (islantilainen mies) ja kapoidiset (san Namibiasta) kasvot.

Ihmisrotu on varsinkin aikaisemmin käytetty nimitys ihmisryhmästä, johon kuuluvilla yksilöillä on tiettyjä muista yksilöistä poikkeavia perinnöllisiä ominaisuuksia,[1] jotka ovat heille suurin piirtein yhteisiä ja liittyvät tiettyyn maantieteelliseen alueeseen[2]. Perinteiset länsimaiset rodun määritelmät ovat perustuneet näkyviin eroihin etenkin ihonvärissä, kasvonpiirteissä ja hiusten laadussa[3].

Taksonomian isäksi kutsuttu Carl von Linné luokitteli ihmiskunnan amerikkalaiseen, eurooppalaiseen, aasialaiseen ja mustaan rotuun, mistä tuli pitkään vallinneen rotukäsityksen pohja [4]. Monet uskovat edelleen, että ihmiskunta jakautuu mongolidiseen, kaukasidiseen ja negridiseen päärotuun ja jotkut pitävät Australian kantaväestöä neljännen päärodun edustajina[3].

Euroopassa ensimmäiset ihmisiä koskevat systemaattiset hierarkkiset rotuluokittelut syntyivät 1700-luvun puolivälissä. Käsitykset roduista ja tietyistä rotujaotteluista ovat vaihdelleet kulttuurista ja historian ajankohdasta toiseen.[5] Rodun käsitteeseen on sisältynyt myös muita kuin vain ihmisten erilaiseen ulkonäköön liittyviä merkityksiä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa rodun käsite nivoutuu yhteen yhteiskuntaluokan käsitteen kanssa. Rotujaotteluun on liittynyt rotusyrjintää eli rasismia.[6]

Biologisen luokittelun käsitteenä ihmisen jakaminen rotuihin katsotaan perusteettomaksi käsitykseksi, sillä rotukriteereitä on vaikea määritellä, ja ihmisen geneettinen muuntelu on vähäistä ryhmien välillä.[6] Esimerkiksi vaaleaa ihonväriä on vaikea yhdistää eurooppalaiseen rotuun, koska vaalea ihonväri ei kehittynyt Euroopassa. Eurooppalaiset olivat tummaihoisia vielä 8000 vuotta sitten, jonka jälkeen Lähi-idästä alkoi saapua vaaleampi-ihoisia ihmisiä, joiden ihonväriin liittyvä geeni alkoi levitä. Eurooppalaisten iho vaaleni lopullisesti vasta 5800 vuotta sitten toisen vaaleaan ihoon liittyvän geenin yleistyessä.[7]

Geneettisessä mielessä rotuja ei ole, sillä erillisten luokkien sijaan ihmiskunta on geneettisesti samaa jatkumoa.[8] Vanhan, laajalti näennäistieteelliseksi katsotun rodun käsitteen tilalle on yhteiskuntatieteessä tullut jako etnisiin ryhmiin ja yhteisöihin ja väestögenetiikassa populaatioihin eli kliineihin.[6][9] Yhteiskuntatieteissä rotua tarkastellaan yhteiskunnallisesti tuotettuna rakenteena, sillä ihmisiä luokitellaan edelleen esimerkiksi ihonvärin perusteella ja ihmisiin liitetään etnisiin taustoihin liittyviä stereotypioita.[10]

Rotumäärittelyjen historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Historialliset teoriat ihmisroduista
Muinaisen Egyptin taiteessa eri kansojen edustajat maalattiin erivärisiksi. Vuonna 1820 tehty kopio muinaisegyptiläisestä freskosta, jossa vasemmalta oikealle libyalainen, nubialainen, levanttilainen ja egyptiläinen.

Antiikin maailmassa esimerkiksi filosofi Aristoteleen jaottelu kreikkalaisiin ja barbaareihin ei perustunut rotuun vaan heidät jaoteltiin niihin, jotka poliittisesti järjestäytyivät kaupunkivaltioiksi (kreikkalaiset), ja niihin, jotka eivät toimineet näin (barbaarit). Roomalaiset erottivat itsensä muista soveltamansa lakijärjestelmän perusteella, ja suurissa yksijumalaisissa uskonnoissa keskiajalla jaottelu kulki oikea- ja vääräuskoisten välillä. Kristinuskossa ja islamissa katsottiin, että kaikki ihmiset olivat kykeneviä kääntymään oikeaan uskoon. Myös juutalaisten goyn käsite liittyi juutalaiseen uskontoon, ei verenperintöön.[11]

Espanjassa reconquistan aikana hallitsijapari Isabella ja Ferdinand karkottivat maasta ensin juutalaiset vuonna 1492 ja myöhemmin muslimit vuonna 1502. Monet karkotettavista olivat kuitenkin kääntyneet kristityiksi välttyäkseen karkotukselta, minkä vuoksi suurinkvisiittori Tomás de Torquemada määräsi, että inkvisition tuli tutkia henkilöiden uskonnon lisäksi myös näiden sukutausta. Vain niiden, joiden onnistui todistaa sukutaustansa kristillisyys, sallittiin jäädä maahan. Määräyksestä kehittyi pian ”puhtaan veren” (esp. limpieza de sangre) periaate, jota voidaan pitää rotukäsitteen edeltäjänä.[11]

Eräissä kulttuureissa on kehitetty rotuluokituksia sosiaalisin tai taloudellisin perustein. Esimerkiksi Ruandan kansanmurhaan johtanut hutujen ja tutsien jaottelun on katsottu perustuvan alun perin enemmänkin yhteiskuntaluokkaan ja taloudellisiin tekijöihin kuin etnisiin näkökohtiin. Philip Gourevitchin mukaan hieman yleistäen ilmaistuna hutu muuttui tutsiksi, jos hän ryhtyi kasvattamaan nautakarjaa, ja tutsi muuttui hutuksi, mikäli hän rupesi viljelemään maata.[12] 1800-luvulla John Hanning Speke vahvisti jaottelua tieteelliseen rasismiin perustuvalla haamilaisella teorialla, jonka mukaan tutsit kuuluvat ”korkeampaan” haamilaiseen ja hutut ”alempaan” banturotuun.[13]

Ensimmäiset rotuluokittelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luonnontutkija ja taksonomian isä Carl von Linné jakoi ihmiset neljään rotuun: Homo sapiens americanus, Homo sapiens europaeus, Homo sapiens asiaticus ja Homo sapiens afer.[4] Alexander Roslinin maalaus Linnéstä on vuodelta 1775.

Valistuksen aikana syntyneet eurooppalaiset rotuteoriat olivat osa uutta luonnontieteiden vertailevaa, tyypittelevää ja luokittelevaa lähestymistapaa maailmaan ja erilaisiin ilmiöihin[14]. Carl von Linné, Johann Friedrich Blumenbach ja muut 1700-luvulla eläneet tutkijat mahdollistivat myöhemmän ”tieteellisen rasismin” tutkimalla ihmisiä osana eläinkuntaa eikä enää Jumalan muusta luonnosta eroavina luomuksina[15]. Rotu määriteltiin niin sanotuissa klassisissa rotuluokitteluissa joukkona ihmisiä, joilla oli yhteisiä havaittavia tai mitattavia ruumiillisia piirteitä. Fyysisten piirteiden lisäksi Ihmisryhmiä luokiteltiin myös esimerkiksi kauneuden ja rumuuden, kulttuurisen kehitystason ja henkisten ominaisuuksien mukaan. Ihonväri oli aluksi merkittävin fyysisistä luokittelupiirteistä. Rotujen välisten erojen uskottiin johtuvan kunkin ryhmän elinympäristöstä.[16]

Ajatus siitä, että jotkut ihmisrodut ovat lähtökohtaisesti parempia kuin toiset, pohjautuu osaksi myös 1800-luvulla kehitettyyn polygenismiteoriaan. Polygenismi lähti siitä oletuksesta, että ihmisrodut olisivat kehittyneet geneettisesti täysin itsenäisistä esivanhempien joukoista. Tämä mahdollisti sen, että eri rotujen välillä voisi vallita perustavanlaatuisia henkisiä eroja.[17]

Eurooppalaiset alkoivat samastua klassisten rotuluokittelujen myötä laajempaan valkoihoisten ryhmään. Eurooppalaiset luokittelijat ottivat antiikin Kreikan kauneusihanteen rotuhierarkian pohjaksi. Mitä kauempana ihminen oli tästä ihanteesta, sitä vähemmän ”kaukasialaisena” häntä pidettiin.[4]

Ensimmäinen merkittävä nykyisen kaltainen rotukäsite esiintyi vuonna 1684 julkaistussa François Bernierin teoksessa Nouvelle division de la terre par les différents espèces ou races qui l’habitent (”Maapallon uusi jako sillä asuviin lajeihin tai rotuihin perustuen”). Matkojensa perusteella Bernier jakoi ihmiskunnan neljään rotuun, joista ensimmäinen asutti valtaosaa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta, Persiaa sekä Pohjois- ja Keski-Intiaa leviten aina Indonesiaan asti. Toinen ryhmä sijaitsi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, kolmas Itä- ja Keski-Aasiassa. Neljännen ryhmän muodostivat lyhytkasvuiset Skandinavian saamelaiset. Bernierin luokittelu ei ollut hierarkkinen kuten myöhemmät rotuteoriat.[11]

Hierarkkiset rotuluokittelut syntyivät Euroopassa 1700-luvun puolivälin paikkeilla. Niiden tekijöitä olivat taksonomian isäksi kutsuttu Carl von Linné, Georges Leclerc de Buffon ja Johann Friedrich Blumenbach sekä myöhemmin 1800-luvulla Georges Cuvier.[18] Linnén rotujaottelusta tuli pitkään vallinneen rotukäsityksen pohja. Linné jaotteli ihmiset vuonna 1735 ilmestyneessä teoksessaan Systema Naturae neljään rotuun: Homo sapiens americanus, joka oli punertava, temperamentikas ja alistuva; Homo sapiens europaeus: valkoinen, vakava ja vahva; Homo sapiens asiaticus: keltainen, melankolinen ja ahne sekä Homo sapiens afer: musta, passiivinen ja laiska.[4] Myös Johann Friedrich Blumenbachin luokittelu viiteen rotuun perustui ihonväriin: kaukasialainen (valkoinen), mongolinen (keltainen), etiopialainen (musta), malajilainen ja amerikkalainen rotu (punertava)[18].

Fyysinen antropologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Negroidisen”, ”kaukaasialaisen” ja ”mongolidisen” kallon vertailu Samuel George Mortonin kirjasta Crania Americana vuodelta 1839.

1700-luvun lopulta alkaen siirryttiin tieteen yleisen kehityksen myötä ihmisten eroavaisuuksienkin tutkimisessa silmämääräisistä arvioista kohti tarkkoja mittauksia ja tulosten tilastollista käsittelyä.[18] 1800-luvun puolivälissä ihmiskunnan eroavaisuuksien tutkiminen eriytyi omaksi tieteenalakseen, fyysiseksi antropologiaksi. Erityisesti Saksassa fyysisen antropologian edustajat katsoivat harjoittavansa ”ihmisen luonnonhistoriaa”. Uuden tieteenalan syntymisen yhteydessä rotututkimus muuttui myös aikaisempaa leimaavammaksi monia ihmisryhmiä kohtaan. Siihen vaikuttivat polygenetismin, eli käsityksen ihmiskunnan jakautumisesta useaan eri lajiin, syntyminen, henkisiä ja fyysisiä piirteitä koskevien väitteiden yhdistymisestä kallonmittaukseen eli kraniometriaan ja myös rotuluokitusten tulkitseminen evoluutioteorian pohjalta.[18] Fyysisessä antropologiassa mitattiin aluksi kasvokulmia ja katsottiin, että mitä suorempi kasvojen kulma on, sitä kehittyneempi tai ”ihmismäisempi” henkilö tai rotu oli. 1840-luvulla siirryttiin kallonmittauksiin, erityisesti kallon leveyden ja pituuden suhteen eli leveys-pituus-indeksin mittaamiseen. Yleensä katsottiin, että pitkäkalloiset olivat kyvykkäämpiä kuin leveäkalloiset.[18]

1800-luvulla tapahtunutta rotuajattelun järjestelmällistämistä on myöhemmin[19] ryhdytty nimittämään ”tieteelliseksi rasismiksi”. Sen on katsottu olevan keskeisin länsimaisen rasismin muiden kulttuurien piirissä ilmenneistä rasismeista erottava piirre.[20] Pekka Isakssonin ensimmäiseksi tieteelliseksi rasistiksi luonnehtiman anatomi Robert Knoxin mukaan ”Rotu on kaikki: kirjallisuus, tiede, taide – sanalla sanoen sivilisaatio – riippuvat kaikki siitä”. Vuosisadan loppupuolella rotu-käsite oli levinnyt luonnontieteistä myös historiaan ja yhteiskuntatieteisiin.[14]

Brittiläinen luonnontieteilijä Charles Darwin esitti vallitsevien käsitysten vastaisesti vuonna 1872 että eri rodut olisivatkin kehittyneet yhteisestä esivanhemmasta kirjassaan Tunteiden ilmeneminen ihmisissä ja eläimissä kasvonilmeiden tulkintaan liittyvään tutkimukseen perustuen.[21]

Rotuhierarkiat ja rotupuhtaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksityiskohta saksalaisen Meyersin tietosanakirjan etnografisesta kartasta vuodelta 1890. Kartaan merkitty muun muassa ”arjalaisten” ja ”indoarjalaisten” asuinalueet.

Saksalainen historioitsija ja filosofi Christoph Meiners esitti jo 1793 ilmestyneessä teoksessaan Historische Vergleichung, että kulttuurien kehittyneisyys on yhteydessä rotutyyppeihin. Kulttuurit hän jakoi ”villeihin”, ”barbaarisiin”, ”alkavasti valistuneisiin” ja ”valistuneisiin”. Hän myös loi ihmisten nousevan asteikon, jossa ryhmät asetettiin seuraavaan järjestykseen: ihmisapinat, ”metsäneekerit”, ”pensashottentotit”, ”bushmannit”, ”Etelänmeren neekerit”, suomalaiset, mongoliset paimentolaiskansat, Länsi-Aasian nomadit, Etelänmeren saarikansat, eteläaasialaiset, hindut, länsiaasialaiset ja eurooppalaiset. Meiners myös katsoi, etteivät ”alempiarvoiset” voineet vaatia samoja oikeuksia ”ylempiarvoisten kanssa”.[18]

Arjalaisten uskottiin 1800-luvulla olleen kantaindoeurooppalaisten itsestään käyttämä nimitys. Tämä käsitys perustui lähinnä siihen, että Irlannin omakielisen nimen ’Éire’ luultiin olevan samaa juurta kuin sanskritin ja muiden indoiranilaisten kielten ari-,arya-, ārya- ja vastaavat sanat, joista ’arjalainen’ johdettiin. Koska niihin aikoihin kieli yhdistettiin perimään, ja koska eurooppalaisten ajateltiin olevan rodullisesti ylivertaisia, syntyi käsitys ylivertaisesta ”arjalaisesta” rodusta.[22]

Englantilainen antropologi ja eugeniikan kehittäjä Francis Galton sijoitti eri rodut älykkyysasteikolle, jonka toisessa ääripäässä sijaitsivat ateenalaiset ja heidän alapuolellaan laskevassa järjestyksessä englantilaiset, skotlantilaiset ja pohjoisenglantilaiset. Brittien alapuolella olivat afrikkalaiset, ja alimpana luokittelussa olivat Australian alkuperäisasukkaat.[23]

Aluksi liberaalit sosiaalidarvinistit katsoivat, että kehityksen myötä ihmisestä lajina tai ainakin ”valkoisesta rodusta” tulee älykkäämpi, sivistyneempi ja moraalisesti parempi, vaikka hintana sille darvinistisessa eloonjäämiskamppailussa olikin ”epäkelpojen” tuhoutuminen. 1800-luvun lopussa kuitenkin kehitysusko muuttui pessimismiksi samalla kun rasistiset näkemykset ja rotuhygieeniset vaatimukset vahvistuivat. Negatiivisessa eugeniikassa katsottiin, että ihmiskuntaa tuli jalostaa kotieläinten tavoin niin, että ”epäkelpoja” tuli estää lisääntymästä muun muassa pakkosteriloinneilla, säätämällä avioliittorajoituksia tai eristämällä heidät laitoksiin. Eurooppalaisessa kulttuuripiirissä tällaisessa rotuhygieniassa keskityttiin ”valkoisen rodun” perintöaineksen vaalimiseen ja muiden rotujen perintöaineksen karsimiseen siitä. Rotuhygieenikkojen mukaan kaksi merkittävintä uhkakuvaa olivat eri rotujen sekoittuminen ja ”huonompien” rotujen määrällinen kasvu. Euroopan sisällä tällainen uhka oli alkukantaisena pidetyn ”huonomman” alpiinisen rodun nopeampi lisääntyminen pohjoiseen rotuun eli ”arjalaisiin” nähden. Vuonna 1910 Eugen Fischer esitti, että puhdas germaaninen veri oli jo hävinnyt Espanjasta, Portugalista ja Italiasta, oli häviämässä Ranskasta ja tulisi lopulta häviämään myös Saksasta.[24]

1930-luvulla natsi-Saksan rotuhygieenisten ohjelmien tavoitteena oli säilyttää ”puhdas” saksalainen rotu. Kansallissosialistit suorittivat laajoja, usein julmia kokeiluja ihmisillä koetellakseen perinnöllisyysteorioitaan. Eugeniikka huipentui Saksan T4-eugeniikkaohjelmaan, jossa toistasataatuhatta vammaista ja mielisairasta ihmistä murhattiin ”elinkelvottomana elämänä”.[25]

Myöhemmät rotuluokittelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsin kansan rodullinen koostumus
vuoden 1926 näkemyksen mukaan.[26]
Tyyppi Tyypin osuus väestöstä
(ikäryhmät 15–49)
Puhtaasti pohjoismaista tyyppiä 30 %
lievästi sekoittunutta 27,1 %
puhtaasti itäbalttilaista 8,7 %
kohtalaisen tummaa tyyppiä 25,1 %
tummaa sekatyyppiä 7,3 %
tummaa tyyppiä 0,9 %

1800-luvulla vakiintuneiden päärotujen luokitusjärjestelmän lisäksi esitettiin myös useita tarkempia luokitteluja ja alarotuja. Esimerkiksi Hans Günter jaotteli 1920-luvulla eurooppalaiset viiteen eri rotuun:[9]

  • pohjoinen (arjalainen) rotu on pitkää, vaaleaa, sinisilmäistä ja pitkäkalloista
  • läntinen eli välimerellinen rotu on lyhyempää, tummatukkaista, tummasilmäistä ja pitkäkalloista
  • itäinen eli alpiininen rotu on lyhyttä, lyhytkalloista, ruskeatukkaista ja ruskeasilmäistä
  • itäbalttilainen rotu on lyhytkasvuista, lyhytkalloista, sinisilmäistä, vaalea- ja karkeatukkaista ja poskipäiltään ulkonevaa
  • dinaarinen rotu on pitkäkasvuista, tummatukkaista, tummasilmäistä, lyhytkalloista, leveäotsaista ja kasvonpiirteiltään voimakasta.

Günterin luokittelussa suomalaiset kuuluivat itäbalttilaiseen rotuun, joka oli piirteiltään lähellä mongolideja. Myöhemmin suomalaisia on pidetty pohjoisen ja itäbalttilaisen rodun muodostamana sekakansana.[27] Ihmisrotujen alaluokkia nimitettiin joskus ihmistyypeiksi. Esimerkiksi vuonna 1926 julkaistussa teoksessa The Racial Characters of the Swedish nation. Anthropologia suecica katsottiin ruotsalaisten edustavan kuutta eri ihmistyyppiä niin, että ”puhtaasti pohjoismaista tyyppiä” edusti 30 prosenttia maan väestöstä.[26]

Yhdysvaltalainen antropologi Carleton Coon esitti vuonna 1962 ilmestyneessä kirjassaan The Origin of Races, että ihmiskunta jakaantui viiteen rotuun: kaukasoideihin, kongoideihin, kapoideihin, mongolideihin ja australideihin. Tässä luokittelussa mongolidiseen rotuun kuuluvat myös intiaanit, malaijit ja Tyynenmeren saarten asukkaat, kun taas kapoidit eli eteläisen Afrikan khoisanit muodostivat oman rotunsa. Coon katsoi, että Homo sapiens kehittyi Homo erectuksesta viisi kertaa viidellä alueella ja että nämä viisi itsenäistä evolutionaarista ”hyppyä” edustivat rotuluokittelun ryhmiä. Hänen mukaansa esimerkiksi kaukasoidit erkanivat Homo erectuksesta 200 000 vuotta ennen kongoideja. Coonin teoria oli aikoinaan tiedeyhteisössä hyvin kiistanalainen.[28] Nykyisin Coonin teoriaa rotujen kehittymisestä pidetään yleisesti vääränä. Laajalti hyväksytyn näkemyksen mukaan Afrikka on kaikkien ihmisten alkukoti, josta Homo sapiens muutti muihin osiin maapalloa viimeistään noin 60 000 vuotta sitten syrjäyttäen vähitellen Homo erectuksen kaikkialla.[29]

Coonin teoriaa käytettiin Yhdysvalloissa perustelemaan rotuerottelujärjestelmää: rotuerottelun kannattajat katsoivat, etteivät afroamerikkalaiset maan valkoista väestöä ”nuorempana” olleet kykeneviä täysipainoisesti osallistumaan maan yhteiskuntaan. Coon myös itse tuki rotuerottelua ajaneita ryhmiä.[28]

Käsitteen kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanan rotu määritelmät olivat ja ovat edelleen hyvin kirjavia, samoin kuin rotuihin luokiteltaessa sovelletut perusteet, mutta rodullisten ominaisuuksien ajatellaan periytyvän vanhemmilta jälkeläisille. Myöskään siitä, mitä ilmaisulla ihmisrotu tarkoitetaan tai mitä sillä pitäisi tarkoittaa, ei ole yksimielisyyttä. Vuosituhannen alussa tehdyt tutkimukset ja ihmisen genomin avaaminen antoivat viitteitä, että eri alkuperää olevat ihmispopulaatiot ovat DNA-rakenteeltaan hyvin samanlaisia. Nykytyökaluin tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että geeniperimän erojen yhteys moniin nykyisiin rodullisiin rakenteisiin on täysin todellinen.[30][31][32] Geenitutkimukset ovat esimerkiksi osoittaneet eri populaatioiden poikkeavan toisistaan paitsi ihonvärin osalta, myös mutkikkaampien ulottuvuuksien ja sairaustaipumusten osalta.[30][32]

Rotu-käsitteen kiistanalaisuutta lisää myös rodullisten käsitysten vaikutus ihmisten sosiaaliseen identiteettiin.[5] Rotu on käsitteenä aina sisältänyt myös muita kuin puhtaasti ihmisten erilaiseen ulkonäköön liittyviä merkityksiä. Jo taksonomian isän Carl von Linnén rotuluokittelussa ryhmiin liitettiin luonteenpiirteitä, ja myöhemmin Francis Galtonin kehittämässä ”tieteellisessä rasismissa” siitä tuli ihmisryhmien arvottamisen väline.[4] Varhaisten rotututkijoiden ja suuren yleisön mielenkiinto on kohdistunut oletuksiin ihmisen ulkoisten ominaisuuksien kytkeytymisestä henkisiin ominaisuuksiin kuten älykkyyteen ja luonteenlaatuun.[33]

Useiden tutkijoiden mukaan ”rotu” siten kuin se esimerkiksi Yhdysvalloissa käsitetään, on 1700-luvulla kehitetty sosiaalinen järjestelmä, jolla viitattiin kolonialismin yhteen tuomiin väestöryhmiin kuten intiaaneihin, afrikkalaisiin ja eurooppalaisiin Amerikan mantereella. Rotuajattelu ihmisten eroja korostavana ideologiana levisi myös muihin maanosiin. Rotuluokitteluista muodostui tapa erottaa, arvottaa ja hallita kolonisoituja ja myöhemmin 1800-luvun lopussa myös eurooppalaisia kansoja. Luokitteluilla on oikeutettu epätasa-arvoisuuteen perustuvia sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia toimintatapoja ja järjestelmiä.[34]

1900- ja 2000-luvun rotukeskustelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1943 julkaistussa esseessä "Älyllisen hölynpölyn pääpiirteet" Bertrand Russell torjui käsityksen, että Euroopassa olisi puhtaita rotuja. Sen sijaan hän katsoi, että pygmit, hottentotit ja Australian aboriginaalit ovat nykyisin puhtaimmat elossa olevat rodut.[35][36]

Jo vuonna 1950 julkaistussa Unescon kannanotossa The Race Question suositellaan rotu-termistä luopumista ihmislajista puhuttaessa ja sen korvaamista termillä ”etninen ryhmä”.[37] Myöhemmässä Unescon kannanotossa Proposals on the biological aspects of race vuodelta 1969 todetaan, että kaikkien ihmispopulaatioiden sisällä on laajaa vaihtelua ja ettei puhtaita rotuja geneettisesti homogeenisen populaation merkityksessä ole olemassa ihmislajin sisällä. Unescon kannanoton mukaan mikään rotuluokittelujärjestelmä ei pysty jaottelemaan ihmiskuntaa selviin erillisiin roturyhmiin, ja ihmiskunnan historian monimutkaisuuden vuoksi monien ihmispopulaatioiden sijoittaminen näihin luokitteluihin on vaikeaa.[38] American Anthropological Associationin ja Yhdysvaltain kansallisiin tiedeakatemioihin kuuluvan Institute of Medicinen vuosina 1998 ja 2001 julkaistujen kannanottojen mukaan rotujaotteluilla ei ole minkäänlaista biologista pohjaa.[34][39] 78 prosenttia Journal of Physical Anthropology -lehden artikkeleista käytti vuonna 1931 negroidin ja europidin kaltaisia rotuluokitteluja, mutta vuonna 1965 osuus oli 36 prosenttia ja vuonna 1996 enää 28 prosenttia.[40] Perinteisesti määriteltyjen rotujen osuus ihmispopulaatioiden välisestä geneettisestä muuntelussa on pieni. Yhdysvaltalaisen evoluutiobiologi ja geneetikko Richard Lewontinin mukaan noin 85  prosenttia kaikesta ihmisten geneettisestä muuntelusta on todettavissa jo yhden kielellisen tai kansallisen ryhmän sisällä ja vain 6–10  prosenttia siitä voidaan selittää perinteisellä rotukäsitteellä.[41] Useat lääketieteelliset vertaisarvioidut tieteelliset julkaisut ovat luopuneet rodun käyttämisestä selittävänä tekijänä.[42]

Osa tutkijoista pitää ihmisrotuja puutteellisena systematiikan, eli biologisen luokittelun, käsitteenä. Heidän näkemyksensä on, että rotu on aina määritelmänä epätarkka, keinotekoinen ja tapoihin juuttunut ja että rodun käsite vaihtelee suuresti kulttuureittain. Heidän mukaansa rodun käsite on helpoimmin ymmärrettävissä sosiaalisesti.[43]

Mielipidetiedustelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedeyhteisö käyttää termiä ”rotu” vaihtelevasti. Jotkut tutkimukset käyttävät sanaa ”rotu” vain taksonomisessa merkityksessä, jotkut taas vain sanaa ”populaatio”. Liebermanin ym. vuonna 1985 Yhdysvalloissa tekemässä kyselytutkimuksessa 1 200 eri alojen tutkijaa vastasi kysymykseen, kuinka moni on eri mieltä seuraavan väittämän kanssa: lajin ”Homo sapiens sisällä on biologisia rotuja?”[44]

Vastaukset jakaantuivat seuraavanlaisesti eri tieteenalojen edustajien kesken:[44]

  • biologit 16 %
  • kehityspsykologit 36 %
  • fyysiset antropologit 41 %
  • kulttuuriantropologit 53 %

Tohtorintutkinnon suorittaneiden antropologien kesken tulokset olivat seuraavanlaiset:[44]

  • samaa mieltä 50 %
  • eri mieltä 42 %

Vuonna 1999 uusitussa kyselyssä fyysisistä antropologeista enää 31 prosenttia ja kulttuuriantropologeista 20 prosenttia uskoi rotuihin biologisena käsitteenä.[45] Toisen, vain antropologien keskuudessa tehdyn kyselytutkimuksen perusteella enemmistö alan tutkijoista ei myöskään enää kannata käsitettä rotu.[46] Vuonna 2001 Puolassa tehdyssä kyselytutkimuksessa vain 25 % antropologeista hylkäsi rotukäsitteen. Toisin kuin Yhdysvalloissa, Puolassa antropologit eivät kuitenkaan pidä rotua taksonomisena käsitteenä vaan pikemminkin termin ”populaatio” synonyyminä. Ero voi johtua muun muassa antropologisten koulukuntien tai sosiopoliittisen historian erosta, koulutuksesta tai asenteista.[47]

Erään tutkimuksen mukaan vuosien 1936–1984 yliopiston fyysisen antropologian oppikirjoissa rotuun viittavien käsitteiden käyttö oli vähentynyt enemmän kuin biologian oppikirjoissa. Lieberman ym. ehdotti, että käsitettä ”rotu” ei tulisi käyttää Homo sapiensista. Tutkijat kehottivat lisäksi niitä biologeja ja antropologeja, jotka termiä edelleen käyttävät, kertomaan luennoillaan muun muassa, että termin käyttökelpoisuudesta ja tarkkuudesta ei vallitse tutkijoiden keskuudessa yksimielisyyttä ja että rotujen sisällä on enemmän muuntelua kuin niiden välillä.[44]

Rotututkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartta alkuperäisasukkaiden ihonvärin vaihtelusta Renato Biasuttin keräämänä ennen 1940-lukua.

1940-luvulta lähtien antropologit ovat hylänneet essentialistisen rodun määritelmän, jonka mukaan ihmiskunta voitaisiin jakaa tiettyyn määrään rotuja luettelemalla näihin rotuihin kuuluvien ulkoiset ominaisuudet tai piirteet, koska ulkoisilla ominaisuuksilla on tapana muuttua maantieteellisesti vähitellen eikä äkkinäisesti. Ulkoiset ominaisuudet periytyvät toisistaan riippumatta, eikä yhden ominaisuuden olemassaolo takaa muiden olemassaoloa. Esimerkiksi alkuperäisasukkaiden ihonväri muuttuu lähestyttäessä päiväntasaajaa vaaleasta tummemmaksi, mutta tämä ei ole yhteydessä nenän muotoon tai hiusten laatuun. Tämän vuoksi pyrkimystä jakaa ihmisiä ulkonäön perusteella biologisiksi populaatioiksi pidetään tutkijoiden keskuudessa sekä subjektiivisena että mielivaltaisena.[48] 1960-luvulta lähtien myös väestögeneettiset mallit ja tiedot ovat kyseenalaistaneet rodun taksonomisen merkityksen ja osa tutkijoista on hylännyt ihmisryhmien luokittelun rodun perusteella tai siirtynyt käyttämään populaatioihin eli kliineihin perustuvaa rodun määritelmää. Muun muassa American Anthropological Associationin ja Yhdysvaltain tiedeakatemian Institute of Medicinen kannanottojen mukaan rotujaotteluilta puuttuu biologinen pohja.[34][49][50][39][51]

Keskustelu rodusta on tullut vaikeammaksi, koska rotua on tutkittu ainakin kahdella tasolla, maailmanlaajuisesti ja kansallisesti, ja eri tavoitteisiin pyrkien. Evoluutiobiologit ovat yleensä kiinnostuneita ihmiskunnasta kokonaisuutena ja keskittyvät tutkimuksissaan ihmisryhmien välisiin maailmanlaajuisiin eroavaisuuksiin. Siksi taksonomiset luokittelut ovat usein hyödyttömiä. Päätöksentekijät ja käytännön ammateissa työskentelevät (lainvalvonta, lääketiede) ovat yleensä kiinnostuneita lähinnä suppeammasta geneettisestä vaihtelusta ja pitävät siksi taksonomisia rotukategorioita hyödyllisinä. Esimerkiksi pääkallon ominaisuuksien perusteella voidaan yleensä arvioida, mihin rotuun ja ihmistyyppiin yksilö kuului. Tämä voi auttaa huomattavasti vainajien tunnistuksessa.[4]

Tutkimuksen ja mittakaavan erot ilmenevät kolmessa vuodesta 2002 lähtien julkaistussa tutkimuksessa: Rosenbergin ym. ”Genetic Structure of Human Populations”,[52] Serre & Pääbon ”Evidence for Gradients of Human Genetic Diversity Within and Among Continents”[53] ja Tangin ym. ”Genetic structure, self-identified race/ethnicity, and confounding in case-control association studies.”[54] Sekä Rosenberg että Serre & Pääbo tutkivat yleistä geneettistä vaihtelua, mutta päätyivät eri johtopäätöksiin. Kun Rosenberg tutki yksilöitä eri populaatioista ympäri maailmaa maantieteestä välittämättä, Serre & Pääbo ottivat näytteitä valitessaan huomioon maantieteen. Rosenberg löysi todisteita geneettisille klustereille (”roduille”). Serre & Pääbo taas havaitsivat, että suhteessa maantieteelliseen tilaan ihmisten geneettinen vaihtelu on jatkuvaa (paikasta paikkaan) ja kliniaalista.[53] Rosenbergin tutkimus liittyi lääketieteellisiin (epidemiologisiin) kysymyksenasetteluihin, kun taas Serren & Pääbon kiinnostuksen kohde oli ihmisen evoluutio. Tang ym. taas tutkivat geneettistä vaihtelua Yhdysvalloissa sen perusteella, kumpi on epidemiologisessa tutkimuksessa tärkeämpi arviointiperuste, henkilön rotu (etnisyys) vai maantieto. Tang havaitsi, että Yhdysvalloissa rotu/etnisyys on tärkeämpi kysymys, toisin kuin Serre & Pääbo. Lisätutkimus itsemääritellystä rodusta suhteessa populaation geneettiseen rakenteeseen vahvisti Tangin päätelmiä. Serre & Pääbo ennustivatkin globaalin ja kansallisen tason ristiriidat analyysissään:

»Tässä suhteessa on syytä huomioida, että USA:n väestö maan siirtolaisuushistorian seurauksena on ’otos’ pääasiassa Euroopasta, Länsi-Afrikasta ja Kaakkois-Aasiasta tulleista ihmisistä. Siksi tutkimukset joissa käytetään yksilöitä Euroopasta, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja Kaakkois-Aasiasta, saattavat olla kelvollinen kuvaus USA:n väestön pääkomponenteista. Kuitenkin olisi väärin päätellä, että tällaiset tutkimukset välttämättä antaisivat yleiskuvan ihmisen perintötkijöiden jakautumisesta maailmanlaajuisesti.[53]»

Rotukäsitteen tilalle käsitteet kliini ja populaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksalais-yhdysvaltalaisen antropologin Franz Boasin empiirinen tutkimus kyseenalaisti ihmisten jakaantumisen eri rotuihin.

1900-luvun alussa eräät antropologit kyseenalaistivat ja lopulta hylkäsivät väitteen biologisten rotujen vastaavuudesta kielellisten ja kulttuuristen ryhmien kanssa. Väestögenetiikan nousu johti jotkut biologit ja antropologit pitämään jopa koko rotukäsitteen hylkäämistä järkevänä. Syitä siihen oli pääasiassa neljästä: empiiriset todisteet, määritelmälliset ongelmat, vaihtoehtoisten käsitteiden helppo saatavuus ja eettiset ongelmat.[55] Ensimmäisinä kyseenalaistivat rotukäsitteen empiirisin perustein antropologit Franz Boas, joka tutki fenotyyppejä,[56] ja Ashley Montagu, joka tukeutui genetiikkaan. Edward O. Wilson ja William L. Brown kyseenalaistivat käsitteen eläintieteen näkökulmasta ja lisäksi torjuivat väitteen rodun ja alalajin vastaavuudesta.[57]

Yhden ratkaisevista uusista havainnoista geno- ja fenotyyppisen vaihtelun uudelleenmäärittelemiseksi teki antropologi C. Loring Brace: kun muuntelut, joihin vaikuttavat luonnonvalinta, migraatio tai geneettinen ajautuminen, noudattavat maantieteellisiä rajoja, maantieteelliset muutokset ovat ”kliinejä”.[58] Tämä näkökulma kohdisti huomion fenotyyppisiin eli ilmiasuun perustuviin rotumääritelmiin (esimerkiksi ihonväriin, pään muotoon tai hiustyyppiin perustuvat määritelmät) liittyvään ongelmaan, ne jättävät huomiotta useita muita tekijöitä (kuten veriryhmän), jotka eivät ole yhteneväisiä kyseisten rotumääritelmien kanssa. Niinpä antropologi Frank Livingstone päätteli, että koska kliinit ylittävät rodullisia rajoja, ”ei ole rotuja, vaan vain kliinejä”.[59]

Havaittuaan, että 85 % homo sapiensin geneettisestä vaihtelusta on yhteistä kaikille populaatioille eikä populaatioiden välistä, geneetikko Richard Lewontin esitti, että sekä ’rotu’ että ’alalaji’ ovat huonoja termejä sovellettuna ihmispopulaatioihin.[60] Lewontinin näkemystä on kritisoitu, ja sitä on pidetty virhepäätelmänä. A. W. F. Edwardsin mukaan vaikka geneettinen vaihtelu (yksittäiset alleelit) on enimmäkseen yhteistä kaikille ihmispopulaatioille, tämä ei sinällään kerro mitään rotuluokittelujen tarkoituksenmukaisuudesta. Kun yksittäisten alleelien sijasta tarkastellaan suurta joukkoa alleeleja, havaitaan, että niiden esiintymisfrekvenssit ovat tilastollisesti riippuvaisia toisistaan siten, että tietyssä populaatiossa tietyt alleelit ovat yleisempiä kuin toisessa populaatiossa. Siten rotuluokittelut ovat mahdollisia.[61] Se, onko Lewontinin näkemys virhepäätelmä vai ei, riippuu Ranajit Chakrabortyn mukaan siitä, miten rotu-käsite määritellään: mikäli katsotaan, että roturyhmien tulisi erottua tarkasteltassa vain yhtä tiettyä yksilön ominaisuutta, on Lewontin osoittanut, ettei ihmiskunta jakaudu selkeisiin roturyhmiin. Kuitenkin tarkasteltaessa suurempaa joukkoa erilaisia ominaisuuksia ovat roturyhmät tunnistettavissa.[62] D. J. Witherspoon ym. (2007) tutki kysymystä ”kuinka usein kaksi yksilöä yhdestä populaatiosta ovat geneettisesti erilaisempia kuin kaksi eri populaatioista valittua yksilöä”. Kysymyksen vastaus riippui tutkittujen lokusten määrästä: kymmenellä lokuksella todennäköisyys oli noin 30 %, sadalla noin 20 % ja tuhannella noin 10 %. Ihmispopulaatioiden tapauksessa lukuisat läheiset ja sekoittuneet populaatiot kasvattavat näitä todennäköisyyksiä edelleen. Jos kuitenkin tutkitaan useita tuhansia lokuksia ja maantieteellisesti toisistaan kaukaisia populaatioita, vastaus on 0 %. Tutkijoiden mukaan tulee olla varovainen tehtäessä johtopäätöksiä yksilöiden fenotyypeistä näiden maantieteellisen tai geneettisen taustan perusteella.[63]

Edellä esitettyjen ongelmien lisäksi toisen maailmansodan jälkeen tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota rotu-uskomusten käyttöön syrjinnän, rotuerottelun, orjuuden ja kansanmurhan yllykkeinä. Ihmiskunnan jakoon rotuihin liittyviin moraalisiin ja poliittisiin ongelmiin kiinnitettiin huomiota erityisesti 1960-luvulla Yhdysvalloissa kansalaisoikeusliikkeen ja kolonialismikriittisten liikkeiden myötä. Biologiassa rodun käsitettä ovat korvanneet ’populaatio’ tai ’kliini’. Käsitteet eivät sulje toisiaan pois, ja useat tutkijat käyttävät molempia. Yhteiskuntatieteellisissä yhteyksissä ’rotua’ on korvannut ’etnisyys’ viitatessa ryhmiin, jotka määrittelevät itsensä kulttuurin tai kansallisuuden perusteella.[64]

Ihmisen evoluution malleja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minkä tahansa biologisen rotumääritelmän pitää vastata kysymyksiin rotujen välisten erojen kehittymisestä ihmisen evoluutiossa. Lähes koko 1900-luvun antropologit ovat kuitenkin joutuneet luottamaan puutteelliseen fossiiliaineistoon ihmisen evoluution historiasta. Heidän mallinsa ovat harvoin antaneet hyvän pohjan rotujen alkuperän tarkasteluun. Nykytutkimus ja molekyylibiologia ovat kuitenkin tuottaneet huomattavasti uutta tietoa ihmisen menneisyydestä.

Antropologien keskuudessa on väitelty Homo sapiensin alkuperästä. Homo erectus muutti Afrikasta Eurooppaan ja Aasiaan noin miljoona vuotta sitten. Väittely keskittyy kahteen teoriaan: kehittyikö Homo erectus Homo sapiensiksi suurin piirtein samanaikaisesti Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa, vai kehittyikö se vain Afrikassa syrjäyttäen myöhemmin Homo erectuksen Euroopassa ja Aasiassa?[28] Kumpikin malli tuo mukanaan erilaisia skenaarioita rotujen synnystä.

Ensimmäisen mallin puolustajat, muun muassa Frayer ym.,[65] pitävät todisteinaan fossiilien anatomista jatkuvuutta Etelä- ja Keski-Euroopan, Itä-Aasian ja Australian alueilla. Anatomisten samankaltaisuuksien ajatellaan johtuvan geneettisistä samankaltaisuuksista. Suuret geneettiset samanlaisuudet ihmisten välillä eivät heidän väitteidensä mukaan todista yhteisestä esi-isästä vaan heijastavat jatkuvaa geenivirtaa eri ihmispopulaatioiden välillä ja näiden populaatioiden yhteyksiä toisiinsa. Tärkein piirre tässä mallissa on se, että siinä Homo sapiensin evoluutiolla on miljoonia vuosia aikaa, mikä on enemmän kuin riittävästi eri rotujen kehittymiselle. Leiberman ja Jackson ovat kuitenkin huomauttaneet, että tämä malli riippuu useista jo valmiiksi rodun käsitteestä juontuvista päätelmistä.[66]

1990-luvulta lähtien saatu tieto on johtanut biologiassa rodun kyseenalaistamiseen evoluutiolinjana. Laajasti ymmärrettynä rotukäsitteestä on tullut synonyymi alkuperälle. Ihmisen geneettistä vaihtelua koskevien ja arkeologisten tutkimustulosten mukaan Itä-Afrikka on kaikkien ihmisten alkukoti, josta Homo sapiens muutti korvaten Homo erectuksen noin 60 000 vuotta sitten. Australian alkuperäisasukkaita pidetään varhaisena muuttoryhmänä, joka on pysynyt pitkään eristyneenä. Suurinta osaa muista ryhmistä, kuten eurooppalaiset, aasialaiset ja intiaanit, on pidetty yhtenä, toisilleen sukua olevana ryhmänä, joka on syntynyt myöhemmässä muuttoliikkeessä Afrikasta.[67][29]

Vielä 2010-luvun alussa ajateltiin yleisesti, että ihmisrotuja vastaavat geneettiset luokat olivat syntyneet suoraviivaisesti omina kehityslinjoinaan Afrikasta lähdön jälkeen viimeisten 50 000 vuoden aikana. Vuonna 2009 alkaneen muinaisten ihmisten DNA:n tutkimuksen nopean kehityksen myötä on kuitenkin selvinnyt, että ihmisväestöjen nykyinen rakenne on täysin erilainen kuin vielä vain kymmenen tuhatta vuotta sitten. Nykyiset väestöt ovat toisistaan yhtä paljon poikenneiden varhaisempien väestöjen risteytymiä, jotka taas olivat edellisten väestöjen risteytymiä ja niin edelleen. Risteytyessään nämä muinaiset väestöt ovat usein kadonneet, kuten pohjoiseuraasialaiset, jotka antoivat perimänsä eurooppalaisille ja Amerikan alkuperäisasukkaille.[68]

1980-luvulta lähtien on huomattu ihmisen sisäisen geneettisen vaihtelun olevan verrattain vähäistä, minkä on tulkittu olevan osoitus lajin nuoruudesta ja lajin on ajateltu olevan jopa liian nuori kehittämään alalajeja. Ihmisen perimässä on kuitenkin noin kolme miljardia nukleotidia, ja kaksi ihmistä eroaa toisistaan keskimäärin kolmella miljoonalla nukleotidilla.[41] Suurin osa näistä eroavaisuuksista on neutraaleja, mutta osa on myös toiminnallisia, ja ne vaikuttavat ihmisten välisiin fenotyyppisiin eroihin.

Populaatiogenetiikan alalla uskotaan näiden neutraalien erojen kuvastavan ihmisen väestöhistoriaa. Ihmispopulaatio kulki pullonkaulan läpi ennen nopeaa lisääntymistä Afrikasta saapuneiden migraatioiden aikaan. Seurauksena oli Afrikan ja Euraasian populaatioiden välisiä eroja noin 100 000 vuotta sitten (noin 5 000 sukupolvea) ja myöhemmin Euroopan ja Aasian populaatioiden välisiä eroja 40 000 vuotta sitten (noin 2 000 sukupolvea).[67][69]

Pienen populaation nopealla kasvulla on kaksi merkittävää vaikutusta geneettisen vaihtelun jakautumiseen. Ensiksi, niin kutsuttu perustajavaikutus tapahtuu, kun perustajapopulaatiot tuovat mukanaan uuteen populaatioon vain osan aiemman suuren populaation geneettisestä vaihtelusta. Toiseksi, kun perustajapopulaatiot hajaantuvat enemmän maantieteellisesti, todennäköisyys kahden eri perustajapopulaation yksilön lisääntymiseen pienenee. Se vähentää geenivirtaa kahden maantieteellisen ryhmän välillä ja samalla kasvattaa ryhmien geneettistä etäisyyttä.[70]

Vuonna 2010 Svante Pääbon johtama tutkimusryhmä julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan ei-afrikkalaisten ihmispopulaatioiden perimässä on 1–4 prosenttia neandertalinihmisten geenejä, eli lajit ovat lisääntyneet keskenään historian aikana. Jotkut tieteilijät, muun muassa Milford H. Wolpoff pitävät tätä tärkeänä todisteena rotujen erillisistä evoluutiolinjoista, kun taas toiset, esimerkiksi Christopher B. Stringer ja Laurent Excoffier katsovat, että lajien sekoittuminen on vain pieni vähämerkityksellinen yksityiskohta Homo sapiensin kehityksessä ja pitävät Afrikkaa edelleen kaikkien ihmisten alkukotina.[71]

Uusi tieto ihmisen geneettisestä vaihtelusta on käynnistänyt keskustelun rodun käsitteestä uudelleen. Suurin osa erimielisyyksistä koskee kysymyksiä uuden tiedon tulkitsemisesta, erityisesti siitä, ovatko aiemmat päätelmät rodusta oikeita. Tutkijoiden suuri enemmistö ei pidä Afrikasta tulleissa migraatioissa eronneita ryhmiä alalajeina. Toiset kuitenkin kiistelevät siitä, pitäisikö noitä evoluutiolinjoja kutsua ”roduiksi” tai ”rotulinjoiksi”.[52][66][53]

Argumentteja rotulinjojen puolesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
DNA sisältää ihmisen perintöaineksen. 1 056 ihmiseltä yhteensä 52 eri ryhmistä mitattiin 377 DNA-tuntomerkkiä, joiden pohjalta ihmiset voitiin jaotella kuuden eri joukon eli geneettisen klusterin (K=2, 3, 4, 5 tai 6) perusteella, joista viisi noudatti populaatioiden pääasiallisia maantieteellisiä sijainteja. K=2 erotti Afrikan ja Euraasian Itä-Aasiasta, Oseaniasta ja Amerikasta. K=3 erotti Afrikan ja Euraasian. K=4 erotti Amerikan. K=5 erotti Oseanian (oheisessa kaaviossa vihreä). K=6 erotti pohjoisessa Pakistanissa elävät kalashit (Rosenberg et al. (2002)). Tällainen analyysi muodostaa perustan geneettisten ryhmien määrittämiselle tilastollisten analyysien avulla.

Geneettisessä tilastoaineistossa näkyy jonkin verran eroavuuksia ihmispopulaatioiden keskimääräisissä DNA-sekvensseissä. Joidenkin tutkimusten perusteella keskimääräisten sekvenssieroavuuksien huippuarvot saadaan populaatioille, joiden jakauma noudattaa tiettyä maantieteellistä jakaumaa, esimerkiksi mantereita.

Tutkimuksissa havaitaan, että saman mantereen ihmiset voivat olla keskenään samankaltaisia. Yleensä kuitenkin manner on siihen liian iso populaatioyksikkö, ja mantereen ihmispopulaation sisäinen vaihtelu on yleensä suurempi kuin mannerpopulaatioiden välinen keskimääräinen vaihtelu. Usein populaatiotutkimuksia kritisoidaan ryhmäidentiteetin luomisesta edeltä käsin. On myös esitetty, että ryhmäidentiteetti voitaisiin määritellä vain geneettisen datan perusteella, jolloin vallitsevasta populaatiorakenteesta saataisiin todisteita. Esimerkiksi Rosenbergin tutkimusryhmä pystyi sijoittamaan 1 056 yksilöä 52 populaatiosta ympäri maapalloa kuuteen geneettiseen klusteriin, joista viisi vastaa perinteistä jaottelua mongolidiseen, euripidiseen, negridiseen, australidiseen ja Amerikan alkuperäiskansojen ”punaiseen” ihmisrotuun.[52] Tutkimukset, jotka sijoittavat yksilöitä ryhmiin, jättävät kuitenkin epäselväksi, mitä yhteistä mitatuilla eroilla on käsitteen rotu kanssa. Joillakin historiallisesti sekoittuneiksi tiedetyillä rodullisista tai etnisistä ryhmistä ei ole homogeenistä perimää. Esimerkiksi monien Yhdysvaltain mustien perimä on sekoitus länsiafrikkalaista ja eurooppalaista perimää.

Vuonna 2005 julkaistun tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaisten ja taiwanilaisten itse arvioiman etnisen identiteetin ja tutkijoiden näille tilastollisesti luomien geneettisten ryhmien välille voidaan osoittaa yhteys. Tang et al. analysoivat DNA-näytteet 3 636 yksilöltä 15 paikkakunnalta Yhdysvalloista ja Taiwanilta ja esittivät näytteiden perusteella yhteyden yksilön itse ilmoittaman etnisen identiteetin – valkoinen (White), musta (Black), itäaasialainen (East Asian) tai latino (Hispanic) – 0,14 prosentin virhemarginaalilla.[54]

Argumentteja rotulinjoja vastaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimukset ovat osoittaneet, että 85 prosenttia kaikesta ihmisten välisestä geneettisestä vaihtelusta löytyy jo yhden kielellisen tai kansallisen ryhmän, esimerkiksi ranskalaisten tai japanilaisten, sisältä. Jäljelle jäävästä vaihtelusta noin 15 prosenttia ilmenee kansallisten, samaan ”rotuun” kuuluvien, ryhmien välillä (esimerkiksi japanilaisten ja korealaisten tai ranskalaisten ja espanjalaisten väliltä) ja ainoastaan 6 prosenttia – 10 prosenttia muuntelusta esiintyy perinteisesti määriteltyjen rotujen väliltä.[41] Antropologien Lieberman ja Jackson mielestä rodun määrittelemiselle evoluutiolinjojen perusteella on kuitenkin olemassa paljon syvempiä metodologisia ja käsitteellisiä ongelmia. He tähdentävät, että mallia puoltavat ”molekyyliset ja biokemialliset todisteet käyttävät jo rodun käsitettä alkuperäisten näytteidensä ryhmittelyssä”. Esimerkiksi suuret ja vaihtelevat pohjoisamerikkalaisten ja eurooppalaisten ryhmät nimetään valmiiksi valkoisiksi jo ennen DNA-analyysiä. Se rajoittaa ja vääristää tulkintaa, suhteita evoluutiolinjoissa sekä jättää huomiotta tärkeitä ympäristötekijöitä, jotka ovat jo itsessään vaikuttaneet geneettiseen vaihtelevuuteen. Heidän mukaansa empiirisen tutkimuksen merkittävyydestä huolimatta monet tutkimukset käyttävät rodun käsitettä huolimattomasti. He toteavat, että tutkimusten laatijat löytävät todisteita suurille eroavuuksille koska ovat jo alun perinkin pitäneet rotua pätevänä käsitteenä.[66]

Uudet tutkimukset osoittavatkin geneettisen vaihtelun olevan tasaista ja jatkuvaa myös alueilla, joita on ennen pidetty homogeenisina, ja tutkimuksissa olleiden aukkojen olevan riippuvaisia näytteidenottotavoista.[53] Tutkimuksen tekijät eivät kyseenalaista evoluutiolinjoja käyttävän tutkimuksen merkitystä vaan vain rotu-sanan käytön, koska jo käsite ”populaatio” riittää selittämään tutkimustuloksia.

Rotu oikeusantropologiassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihmisen kallon mittaamiseen tarkoitettu laite vuodelta 1902.

Oikeusantropologiassa pyritään ihmisen luurangosta tai sen osasta tunnistamaan henkilön ikä, sukupuoli ja ”rotu” tai etninen ryhmä. Oikeusantropologiassa rodunmääritys tapahtuu vertailemalla näytekalloa referenssikokoelmissa olevista pääkalloista tehtyihin mittauksiin. Yhdysvalloissa oikeusantropologit pystyvät noin 80 prosentin todennäköisyydellä päättelemään ihmisen kallosta henkilön rodun. Maassa pääkallot on ryhmitelty roduittain joko henkilön syntymätodistuksen tai kuoleman jälkeisen ruumiinavauksen perusteella.[4] Rotu ei kuitenkaan tässä tarkoita puhtaasti biologisesti määräytynyttä populaatiota vaan kertoo ”mihin sosiaalisesti luotuun ’rotukategoriaan’ henkilö on sijoitettu”:

»Luurankonäytteen rodunmäärityksen onnistuminen ei todista rotukäsitteen olemassaolosta vaan pikemminkin ennustaa, mihin sosiaalisesti luotuun rotuluokkaan henkilö oli sijoitettu eläessään. Näytteessä voi olla piirteitä, jotka viittaavat afrikkalaiseen alkuperään, jolloin tässä maassa [Yhdysvalloissa] henkilö on todennäköisesti luokiteltu ”mustaksi” riippumatta siitä, onko sellaista rotua todella luonnossa olemassa.»
( Oikeusantropologi Norman Sauer [72] )

Rotu lääketieteessä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lääketieteessä tutkimuksessa rotua on käytetty muuttujana muun muassa epidemiologisissa tutkimuksissa kuolleisuutta arvioidessa ja joiden sairauksien, kuten sirppisoluanemian yhteydessä.[73] Jotkut tutkijat katsovat, että vaikka rotu ajan myötä osoittautuisi karkeaksi ja tehottomaksi menetelmäksi ihmisten geneettisten erojen ymmärtämisessä, sillä voi olla tärkeä väliaikainen rooli. Koska rotumääritelmät ovat epämääräisiä ja vaikeasti luokiteltavia, ainoaksi käytännölliseksi luokittelumenetelmäksi on muodostunut ihmisten itseidentifikaatio.[51] Rotu on havaittu selittäväksi tekijäksi muun muassa kroonisen munuaistaudin etenemisessä[74], lihavuudessa[75] ja harmaakaihissa[76]. Tutkimustulokset ovat joskus ristiriitaisia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa korkea verenpaine on todettu yleisemmäksi afroamerikkalaisilla kuin valkoisilla, mutta toisaalta nigerialaisilla ja jamaikalaisilla, jotka ovat ”etnisesti mustia”, korkeaa verenpainetta on vähemmän kuin yhdysvaltalaisilla valkoisilla. Mustilla korkeaa verenpainetta esiintyi 14–44 % ja valkoisilla 27–55 %.[51] Vaaleaa ihoa pidetään ihmisen hyvinvoinnille tärkeän D-vitamiinin tuotantoa tehostavana sopeutumana.[77] Toisaalta tumma iho on päiväntasaajan alueiden sopeutuma auringonvalon polttavaa vaikutusta vastaan.

National Human Genome Research Instituten johtaja Francis Collinsin mukaan ”rotu” ja ”etnisyys” ovat huonosti määriteltyjä käsitteitä, jotka toimivat useiden erilaisten ympäristö- ja geneettisten tekijöiden, kuten maantieteellisen alkuperän, sosioekonomisen statuksen, koulutuksen ja terveydenhuollon tason korvikkeena. Hän katsoo, että tieteessä pitäisi luopua näistä epäsuorista vaikutuksista.[51] Myös tutkija Michael Root on esittänyt, että rotu tällaisena selittävänä tekijänä lääketieteessä tutkimuksessa on merkki niistä geeneistä, jotka määrittävät lääkkeitä metabolisoivia entsyymejä ja että nykytieteen tulokset rodusta asettavat epäilyksenalaiseksi rodun käyttämisen lääketieteellisesti merkittävänä selittävänä tekijänä.[73] Helmikuussa 2001 Archives of Pediatrics and Adolescent Medicine -lehden toimituskunta pyysi, etteivät tutkijat enää käyttäisi käsitettä ”rotu” selittävänä muuttujana eivätkä käyttäisi vanhentuneita käsitteitä. Myös jotkin muut lehdet, kuten New England Journal of Medicine ja American Journal of Public Health ovat myöhemmin antaneet samankaltaiset ohjeet.[42]

Rotu yhteiskunnallisena ilmiönä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monien tutkijoiden mielestä rotu on käsitteenä aina sisältänyt myös muita kuin vain ihmisten erilaiseen ulkonäköön liittyviä merkityksiä. Nykyinen 1700-luvulla kehitetty käsitys rodusta perustuu aikakauden näkemykseen ihmisten, luonnon ja Jumalan muodostamasta hierarkkisesta järjestelmästä. Jumalan tai luonnon auktoriteetin perusteella määritellystä rotuhierarkiasta muodostui perustelu kolonialismille ja orjuudelle. 1800-luvun alussa katsottiin, että eurooppalaiset, afrikkalaiset ja intiaanit olivat omia erillisiä lajejaan, ja afrikkalaisten katsottiin olevan vähiten inhimillisiä ja taksonomisesti lähinnä apinoita. Käsitys rodusta ja siihen liittyvät ennakkoluulot ja myytit ovat syvään juurtuneita eri kulttuureihin ja vaikuttavat käsityksiin ihmisten biologisista eroista ja kulttuureista.[34] Yhdysvalloissa 1900-luvun lopussa syntynyt kriittinen rotuteoria torjuu rodun luonnollisena, biologisena ja fysiologiaan pohjautuvana jaotteluna ja määrittelee rodun sosiaaliseksi konstruktioksi, kulttuuriseksi keksinnöksi, jonka avulla ihmisiä sorretaan ja hyväksikäytetään.[78]

Rasismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Rasismi, Rotuerottelu
”Nämä tilat varattu valkoisille”, apartheidin aikainen kyltti englanniksi ja afrikaansiksi.

Rotukäsitteeseen on aina liittynyt muitakin kuin vain ihmisten erilaiseen ulkonäköön liittyviä merkityksiä. Jo taksonomian isän Carl von Linnén rotuluokittelussa ryhmiin liitettiin luonteenpiirteitä, ja myöhemmin Francis Galtonin kehittämässä ”tieteellisessä rasismissa” siitä tuli ihmisryhmien arvottamisen väline.[4]

Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten ulkonäön, fyysisten piirteiden tai ”kansanluonteen” erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismia voivat olla myös toimintatavat ja sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen.[79]

Rotusyrjintä on yleisin rasistinen käytäntö. Se merkitsee tiettyyn etniseen ryhmään kuuluvien suosimista tai johonkin tiettyyn etniseen ryhmään kuuluvien syrjintää esimerkiksi työelämässä, oikeudenkäytössä, julkisissa palveluissa tai asunnonvuokrauksessa. Rotuerottelu on käytäntö, jossa ihmisiä erotellaan rodun perusteella normaaleissa toiminnoissa kuten koulutuksessa, palveluissa tai asumisessa.[80] Rotuerottelua on harjoitettu maiden lainsäädännöistä huolimatta tai harvemmin lainsäädännön kautta muun muassa Etelä-Afrikassa apartheidin aikana ja Yhdysvaltain etelävaltioissa aina 1960-luvulle asti.

Rotuluokittelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltalaisten jakaantuminen sosiaalisiin roturyhmiin vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan.

Rotu on suurelta osin poliittinen ja sosiaalinen kysymys, ja sen määritelmät ja erilaiset rotuluokittelut eroavat eri maissa. Yhdysvaltain hallinto on määritellyt joukon ”rotuja”, joita käytetään väestönlaskennassa ja tilastoissa. Vuoden 2000 väestönlaskennassa käytetty rotuluokittelu perustui ihmisten omaan ilmoitukseen. Yhdysvaltain käyttämät rotuluokat ovat yhteiskuntapoliittisia eivätkä antropologisia käsitteitä. Luokittelussa on sekä rotuun että henkilön alkuperämaahan perustuvia luokkia.[81] Esimerkiksi Brasiliassa on käytössä huomattavasti yhdysvaltalaista luokittelua laajempi järjestelmä, ja Haitissa käytetty määritelmä ”valkoisesta” poikkeaa huomattavasti Yhdysvaltain määritelmästä.[5] Etelä-Afrikassa säädettiin vuonna 1950 väestö- ja rekisteröintilaki (Population Registration Act), jossa esitettiin menetelmä kaikkien eteläafrikkalaisten rodun määrittelemiseksi ja rekisteröimiseksi ja joka toimi kaiken myöhemmän apartheid-lainsäädännön pohjana. Lain perusteella kaikki Etelä-Afrikan kansalaiset rekisteröitiin joko eurooppalaisiksi, värillisiksi tai alkuasukkaiksi. Uusi kategoria ”aasialaiset” lisättiin lakiin vuonna 1959 maan intialaisia varten. Ihmisen rodun määrittelyn perustaksi otettiin ”yhteisön hyväksyntä”, ja sitä laajennettiin myöhemmin ottamaan lukuun henkilön ulkonäkö ja sukujuuret, jotta voitiin estää vaaleiden afrikkalaisten ”esiintyminen” valkoisina. Värillisten erottamiseksi valkoisista käytettiin muun muassa seuraavia määrittelyjä:[82]

  1. henkilön hiusten piirteet
  2. muun karvoituksen ominaisuudet
  3. ihon värisävy
  4. kasvonpiirteet
  5. kotikieli ja erityisesti afrikaansin taito
  6. asuinalue, ystävät ja tuttavat
  7. työ
  8. sosiaalinen asema ja yhteiskuntaluokka
  9. ruokailu- ja juomatottumukset

Rotu ja älykkyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Rotu ja älykkyys

Rodun ja älykkyysosamäärän yhteyksien tutkiminen on älykkyyden tutkimuksen kiistanalainen osa-alue. Sen pyrkimyksenä on tarkastella etnisten ryhmien välisten älykkyyserojen taustaa, luonnetta ja seurauksia. Tutkimussuuntauksen arvostelu kohdistuu sekä rotumäärittelyjen epätieteellisyyteen että älykkyyden määrittelyn vaikeuteen.[83]

Erot koulumenestyksessä eri rotujen välillä korreloivat hyvin älykkyysosamäärämittausten tulosten kanssa. Yhdysvalloissa on todettu, että 12. luokkaa käyvät afroamerikkalaiset oppilaat suoriutuvat koulussa keskimäärin yhtä hyvin kuin valkoiset 8. luokkaa käyvät oppilaat. Latinalaisamerikkalaisilla tulokset ovat vain hieman parempia kuin afroamerikkalaisilla.[84] Taloustieteilijä Steven Levittin ja toimittaja Stephen Dubnerin mukaan sosioekonomisen aseman vakioimisen jälkeen afroamerikkalaisten ja valkoisten lasten oppimistulosten ero ei ole havaittavaissa viisivuotiailla lapsilla, mutta ero ilmenee jo kaksi vuotta myöhemmin. Syynä tähän voivat olla erot koulujen opetuksen tasossa: afroamerikkalaiset lapset käyvät yleensä kouluja, jotka ovat 60 %:sti oppilailtaan mustia ja valtaosa näistä kouluista on tasoltaan huonoja. Mustia kouluja käyvät valkoiset lapset eivät menesty kokeissa yhtään paremmin kuin heidän afroamerikkalaiset koulutoverinsa.[85]

Rotu ja fyysinen suorituskyky

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huippusprintterit ovat nykyisin sukutaustaltaan lähes poikkeuksetta länsiafrikkalaisia. Kuvassa miesten 400 metrin juoksun finaali vuoden 2000 olympialaisista.

Rodulla on arveltu olevan vaikutusta ihmisten fyysiseen suorituskykyyn. Yhdysvalloissa, jossa afroamerikkalaiset muodostavat väestöstä noin 11 %, maan ammattilaisurheilijoista 60 % on afroamerikkalaisia.[86] Sadan metrin juoksussa kymmenen sekunnin haamurajan on alittanut kaikkiaan 71 juoksijaa, joista syntyperältään irlantilais-australialaista Patrick Johnsonia ja valkoihoista ranskalaista Christophe Lemaitrea lukuun ottamatta kaikki ovat mustaihoisia.[87]

Tutkijat ovat yrittäneet tarjota selityksiä länsiafrikkalaisten pikajuoksijoiden hallitsevalle asemalle. Entinen keskimatkojen juoksija ja neurologi Roger Bannister on arvellut erojen johtuvan mustien anatomian ja fysiologian erityispiirteistä. Hänen mukaansa afrikkalaistaustaisten urheilijoiden lihakset ovat sopeutuneet lämpimiin olosuhteisiin ja pystyvät tuottamaan energiaa nopeasti. Myös vähäisemmästä ihonalaisen rasvan määrästä voi hänen mukaansa olla etua.[86] Australialaisen tutkijan Daniel McArthurin mukaan kymmenistä tutkituista olympiatason pikajuoksijoista vain muutamalta on puuttunut perimästään aktiivinen muoto geenistä ACTN3. McArthurin mukaan yksi syy afrikkalaistaustaisten juoksijoiden menestymiselle voikin olla ACTN3:n ja muiden juoksunopeuden kannalta hyödyllisten perinnöllisten ominaisuuksien keskittyminen tietylle alueelle.[87] Toisaalta vuonna 2010 julkaistun professori Andre Bejan johtaman tutkimusryhmän tekemän tutkimuksen mukaan merkittävin selittävä tekijä eroihin urheilumenestyksessä on urheilijan navan sijainti suhteessa tämän ruumiseen. Napa sijaitsee kehon massakeskipisteessä ja länsiafrikkalaisilla urheilijoilla tämä sijoittuu keskimäärin kolme senttiä korkeammalle kuin eurooppalaisilla urheilijoilla, mikä tutkijoiden mukaan selittää länsiafrikkalaisten menestyksen pikajuoksussa. Eurooppalaisten ruumiinrakenne puolestaan on edullisempi uinnissa.[88]

Kaksi vuotta aikaisemmin esitettiin lukuisten tutkimusten perusteella, ettei afroamerikkalaisten yliedustus ammattiurheilussa Yhdysvalloissa, tai yleisemmin ”mustan rodun” menestys huippu-urheilussa, johdu ylivertaisista biologisista ominaisuuksista. Vaikka on ilmeistä, että toisten yksilöiden geneettiset ominaisuudet ovat paremmin soveltuvia eri urheilulajeihin kuin toisten, ei ole voitu osoittaa, että nämä ominaisuudet korreloisivat yksilöiden ihonvärin kanssa. Amby Burfootin mukaan pohjois- ja itäafrikkalaiset urheilijat tyypillisesti menestyvät kestävyyslajeissa kuten maratonissa ja länsiafrikkalaiset voima- ja nopeuslajeissa kuten pikajuoksussa ja pituushypyssä, vaikka molemmat ryhmät perinteisesti olisi luokiteltu ”mustaan rotuun” kuuluviksi. Ihmisen noin 100 000 geenistä vain 1–6 vaikuttaa ihonväriin eikä niiden perusteella voida tehdä oletuksia muista ominaisuuksista. Länsi- ja itäafrikkalaiset ovat molemmat ”mustia”, mutta eroavat toisistaan fyysisen suorituskyvyn osalta enemmän kuin suurimmasta osasta valkoisista.[89]

Professori John Hobermanin mukaan myytti mustien urheilijoiden fyysisestä ylivoimaisuudesta on laajalle levinnyt uskomus niin valkoisissa kuin mustissakin yhteisöissä eri puolilla maailmaa. Tämän uskomuksen on katsottu vaikuttavan siihen, mitä urheilulajeja eri urheilijat ryhtyvät harrastamaan ja kuinka vahvasti urheilijat uskovat mahdollisuuksiinsa menestyä lajissa. Myytti toimii siten itsensä toteuttavana uskomuksena, vaikka se ei perustu tieteellisiin tutkimustuloksiin. Professori Donald Siegelin mukaan afroamerikkalaisten urheilijoiden menestys Yhdysvalloissa ei siksi kerrokaan poikkeuksellisen lahjakkaasta ihmisryhmästä vaan pikemminkin maan etnisten ryhmien välisistä suhteista ja niiden pohjalla olevista uskomuksista. Modernissa teknologisessa yhteiskunnassa keskeisiä taitoja ovat kyky prosessoida tietoa sekä rakentaa ja käyttää koneita. Sosiologi Harry Edwardin mukaan uskomus mustien fyysisen suorituskyvyn ylivertaisuudesta on keino ylläpitää valkoisten stereotypioita ja vaarallinen, koska se johtaa helposti ”älyllisen alivertaisuuden” hypoteesiin.[89] Christophe Lemaîtren alitettua ensimmäisenä ”valkoihoisena juoksijana” kesällä 2010 10 sekunnin rajan 100 metrin juoksussa tiedotusvälineissä käsiteltiin laajasti juoksijan rotua. Lemaître itse katsoi, että keskustelu rodusta ja ”valkoihoisista juoksijoista” oli absurdia ja osoitti huonoa makua.[90] 1930-luvulla natsit käyttivät Paavo Nurmen ja muiden suomalaisten juoksumenestystä todisteena valkoisen rodun ylemmyydestä. Myöhemmin suomalaiset eivät enää menestyneet, kun juoksemisen kulttuuri hiipui.[10]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ rotu. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. ↑ Hildén, Kaarlo: Maapallon esihistorialliset ja nykyiset ihmisrodut, s. 88. Helsinki: WSOY, 1933.
  3. ↑ a b Kareem, Nadra: What Is Race? – Debunking the Ideas Behind This Construct About.com – Race Relations. Arkistoitu 10.10.2009. Viitattu 29.4.2010. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h Lieberman, Leonard: ”Race” 1997 and 2001: A Race Odyssey 1997. American. Arkistoitu 13.6.2010. Viitattu 10.4.2007. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Pizarro-Eckert, Susan: Top 10 Facts About Race About.com – Race Relations. Arkistoitu 22.2.2007. Viitattu 9.4.2007. (englanniksi)
  6. ↑ a b c Penttilä, Pauliina: Olenko sittenkin rasisti? – Kuusi kysymystä rodusta Suomen Kuvalehti. 27.3.2016. Viitattu 27.8.2021.
  7. ↑ Ellie Zolfagharifard: New study suggests white skin came to Europe from Near East Mail Online. 7.4.2015. Viitattu 23.8.2023.
  8. ↑ Heikkilä, Mari: Ihmisrotuja ei ole, kertovat geenit – etnisen taustan tunteminen voi silti auttaa sairauksien hoidossa Helsingin Sanomat. 30.5.2017. Viitattu 29.1.2023.
  9. ↑ a b Roman-Lagerspetz, Sari & Lagerspetz, Eerik: Rotuoppien metafysiikkaa (PDF) Ajatus. 2017. Suomen filosofinen yhdistys. Viitattu 29.1.2023.
  10. ↑ a b Luonnontieteitä on väärinkäytetty perusteluna rasismille – Geenitutkija: Tiede ei tue rasistisia väittämiä (STT) Yle uutiset. 18.3.2021. Viitattu 29.1.2023.
  11. ↑ a b c James, Michael: Race The Stanford Encyclopedia of Philosophy. 28.5.2008. Viitattu 18.7.2008. (englanniksi)
  12. ↑ Gourevitch, Philip: Huomenna meidät ja perheemme tapetaan. Kertomuksia Ruandasta. Nemo, 2001. ISBN 952-5180-35-2 , Human Rights Watch: Leave None to Tell the Story:Genocide in Rwanda - History 1.4.2004. Human Rights Watch. Viitattu 9.9.2008. (englanniksi)
  13. ↑ Gellately, Robert & Kiernan, Ben: ”15 Modern Genocide in Rwanda”, The Specter of Genocide. Mass Murder in Historical Perspective, s. 325–329. Cambridge University Press, 2003. ISBN 0521527503 Google Books (viitattu 2.5.2010). (englanniksi)
  14. ↑ a b Kirja rasismin aatehistoriasta kristalliyön muistopäivänä Verkkouutiset. 13.11.1998. Arkistoitu 9.2.2006. Viitattu 10.9.2008.
  15. ↑ Fredrickson, George M.: Racism. A Short History, s. 56–60. Princeton, New Jersey: Princeton University Press, 2002. ISBN 069100899X Google Books. (englanniksi)
  16. ↑ Isaksson, Pekka & Jokisalo, Jouko: Historian lisälehtiä. Suvaitsevaisuuden ongelma ja vähemmistöt kansallisessa historiassa, s. 183–184. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-543-0
  17. ↑ John P. Jackson, Nadine M. Weidman: Race, Racism, and Science: Social Impact and Interaction. Rutgers University Press, 2006. ISBN 978-0-8135-3736-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 23.8.2023). (englanti)
  18. ↑ a b c d e f Isaksson, Pekka & Jokisalo, Jouko: Historian lisälehtiä. Suvaitsevaisuuden ongelma ja vähemmistöt kansallisessa historiassa, s. 183–184. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-543-0
  19. ↑ Rastas, Anna: Rasismi: oppeja, asenteita, toimintaa ja seurauksia (Julkaistu osana Anna Rastaan väistöskirjatutkimusta "Rasismi lasten ja nuorten arjessa. Transnationaalit juuret ja monikulttuuristuva Suomi sähköinen versio) Tampereen yliopisto. Viitattu 16.4.2008.
  20. ↑ Rantonen, Eila: Mistä rasismi on kotoisin? Niin & näin. Arkistoitu 7.1.2009. Viitattu 9.9.2008.
  21. ↑ Darwin, Charles: ”XIV”, The Expression of the Emotions in Man and Animals, s. 361. (”It seems to me improbable in the highest degree that so much similarity, or rather identity of structure, could have been acquired by independent means. Yet this must have been the case if the races of man are descended from several aboriginally distinct species. It is far more probable that the many points of close similarity in the various races are due to inheritance from a single parent-form.”) London: John Murray, 1872. (englanniksi)
  22. ↑ Parpola, Asko (toim.): Intian kulttuuri. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-18365-6
  23. ↑ Nature vs Nurture in Intelligence wilderdom.com. 10.4.2005. Viitattu 7.3.2007. (englanniksi)
  24. ↑ Isaksson & Jokisalo 2005, s. 208–213.
  25. ↑ Euthanasia 2.9.2006. ARC The Genuine Action Reinhard Camps Website. Viitattu 18.7.2008. (englanniksi)
  26. ↑ a b Lundborg, Herman B. & Linders, F. J.: The Racial Characters of the Swedish nation. Anthropologia suecica. Statens rasbiologiska institut, 1926. (englanniksi)
  27. ↑ Coon, Carleton: The Races of Europe. (Chapter IX, section 11: The Baltic Finns: Finland) Society for Nordish Physical Anthropology, 1939. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  28. ↑ a b c Jackson, John P., Jr.: “In Ways Unacademical”: The Reception of Carleton S. Coon’s The Origin of Races. Journal of the History of Biology, 2001, nro 34, s. 247–285. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  29. ↑ a b Liu, Hua ym. A Geographically Explicit Genetic Model of Worldwide Human-Settlement History. The American Journal of Human Genetics, no. 79 (2006), s. 230–237. (englanniksi) Lainaus: Currently available genetic and archaeological evidence is generally interpreted as supportive of a recent single origin of modern humans in East Africa. However, this is where the near consensus on human settlement history ends, and considerable uncertainty clouds any more detailed aspect of human colonization history.
  30. ↑ a b Reich, David: Opinion – How Genetics Is Changing Our Understanding of ’Race’ The New York Times. 23.3.2018. Viitattu 27.3.2018. (englanniksi)
  31. ↑ NYT Science Editor: Race Is Real Time. Viitattu 27.3.2018. (englanniksi)
  32. ↑ a b Overfield, Theresa: Biologic Variation in Health and Iillness. Race, age, and Sex Differences. Boca Raton, Florida. Määritä julkaisija! ISBN 9781138104846 (englanniksi)
  33. ↑ Otavan Suuri Ensyklopedia, s. 5778
  34. ↑ a b c d esimerkiksi: American Anthropological Association Statement on ”Race” 17.5.1998. American Anthropological Association. Viitattu 9.4.2007. (englanniksi) ”..it has become clear that human populations are not unambiguous, clearly demarcated, biologically distinct groups...Throughout history whenever different groups have come into contact, they have interbred. The continued sharing of genetic materials has maintained all of humankind as a single species.”
  35. ↑ Russell, Bertrand: An Outline of Intellectual Rubbish: A Hilarious Catalogue of Organized and Individual Stupidity ditext.com. 1943. Viitattu 30.9.2024.
  36. ↑ Russell, Bertrand: Filosofiaa jokamiehelle ja muita esseitä, s. 100. WSOY, 1967.
  37. ↑ The Race Question 1950. Unesco. Viitattu 16.4.2008. (englanniksi)
  38. ↑ Four statements on the race question 1969. UNESCO. Viitattu 14.4.2008. (englanniksi)
  39. ↑ a b Oppenheimer, G. M.: Paradigm lost: race, ethnicity, and the search for a new population taxonomy. American Journal of Public Health, 2001, 91. vsk, nro 7, s. 1049–1055. ”The Institute of Medicine (IOM) recently recommended that the National Institutes of Health (NIH) reevaluate its employment of ’race,’ a concept lacking scientific or anthropological justification, in cancer surveillance and other population research.”
  40. ↑ Leonard Lieberman, Rodney C. Kirk, and Alice Littlefield: Perishing Paradigm: Race 1931–1999. American Anthropologist 105, no. 1 (2003): 110–113. A following article in the same issue, by Mat Cartmill and Kaye Brown, questions the precise rate of decline, but agrees that the Negroid/Caucasoid/Mongoloid paradigm has fallen into near-total disfavor.
  41. ↑ a b c R.C. Lewontin: Confusions About Human Races 20.4.2005. The Social Science Research Council. Arkistoitu 4.5.2013. Viitattu 9.4.2007. (englanniksi)
  42. ↑ a b Rivara, Frederick P. & Finberg, Laurence: "Use of the Terms Race and Ethnicity," Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine 155, no. 2 (2001): 119. For similar author's guidelines, see Robert S. Schwartz, "Racial Profiling in Medical Research," The New England Journal of Medicine, 344 (no, 18, May 3, 2001); M.T. Fullilove: Abandoning 'Race' as a Variable in Public Health Research: An Idea Whose Time has Come. American Journal of Public Health, 88 (1998), 1297–1298; and R. Bhopal and L. Donaldson, "White, European, Western, Caucasian, or What? Inappropriate Labeling in Research on Race, Ethnicity, and Health." American Journal of Public Health, 88 (1998), 1303–1307.
  43. ↑ Linkoranta, Tauno: Me ja ne. Arvostelu teoksesta Pekka Isaksson ja Jouko Jokisalo, Kallonmittaajia ja skinejä. Rasismin aatehistoriaa. Yliopisto 2/1999. Arkisto 16.11.2011.
  44. ↑ a b c d Lieberman, Hampton, Littlefield, and Hallead: Race in Biology and Anthropology: A Study of College Texts and Professors. Journal of Research in Science Teaching, 1992, nro 29, s. 301–321. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  45. ↑ How ”Caucasoids” Got Such Big Crania and Why They Shrank February 2001. Current Anthropology Volume 42, Number 1. (englanniksi)
  46. ↑ Lieberman, Leonard & Stevenson, Blaine W. & Reynolds, Larry T.: Race and Anthropology: A Core Concept without Consensus. Anthropology & Education Quarterly, 1989, nro 2, s. 67–73. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) "Race, once a core anthropological concept, is no longer supported by a majority of members of the discipline."
  47. ↑ Kaszycka, Katarzyna A. & Strziko, Jan: "Race"—Still an Issue for Physical Anthropology? Results of Polish Studies Seen in the Light of the U.S. Findings. American Anthropologist, 1.3.2003, nro Volume 105. Issue 1, s. 116–124. tiivistelmä. Arkistoitu 9.7.2011. Viitattu 30.4.2010. (englanniksi)
  48. ↑ Esimerkiksi: American Anthropological Association Statement on ”Race” 17.5.1998. American Anthropological Association. Viitattu 9.4.2007. (englanniksi) ”Physical variations in any given trait tend to occur gradually rather than abruptly over geographic areas. And because physical traits are inherited independently of one another, knowing the range of one trait does not predict the presence of others. For example, skin color varies largely from light in the temperate areas in the north to dark in the tropical areas in the south; its intensity is not related to nose shape or hair texture. Dark skin may be associated with frizzy or kinky hair or curly or wavy or straight hair, all of which are found among different indigenous peoples in tropical regions. These facts render any attempt to establish lines of division among biological populations both arbitrary and subjective.”
  49. ↑ Bamshad, Michael J. & Olson, Steve E.: Does Race Exist? Scientific American, Joulukuu 2003. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) ”Does Race Exist? If races are defined as genetically discrete groups, no. But researchers can use some genetic information to group individuals into clusters with medical relevance.”
  50. ↑ Joseph L. Graves, Jr.: What We Know and What We Don’t Know: Human Genetic Variation and the Social Construction of Race 25.4.2005. The Social Science Research Council. Arkistoitu 3.6.2019. Viitattu 9.4.2007. (englanniksi) ”Genetics for the Human Race” began with a commentary imploring researchers to change from socially constructed race-based to genetic population-based thinking. In fact, every one of the papers published in this volume discussed the limitations of present genetic data to reconstruct 19th century typological racial schemes. All recognized that geographic variation exists, and that this variation may play a role in specific diseases, but none expressed that “race” as classically defined was an appropriate way to classify individuals.”
  51. ↑ a b c d Gregory M. Lamb: A place for race in medicine? The Christian Science Monitor, 2005, nro Maaliskuu 3. Artikkelin verkkoversio. ”Indeed, scholars in recent decades had concluded that racial designations are fuzzy, so hard to pin down that people’s self-reporting of their race had become the only useful method of designating race. In the 1990s the work of the Human Genome Project – an international effort to sequence and map all human genes – seemed to add legitimacy to this view.”
  52. ↑ a b c Rosenberg, Noah A. & Pritchard, Jonathan K. & Weber, James L. & Cann, Howard M. & Kidd, Kenneth K. & Zhivotovsky, Lev A. & Feldman, Marcus W.: Genetic Structure of Human Populations. Science, 2002, 298. vsk, nro 5602, s. 2381–2385. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  53. ↑ a b c d e Serre, David & Pääbo, Svante: Evidence for Gradients of Human Genetic Diversity Within and Among Continents. Genome Research, 2004, nro 14, s. 1679–1685. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  54. ↑ a b Tang, H. & Quertermous, T. & Rodriguez, B. & Kardia, S. L. & Zhu, X. & Brown, A. & Pankow, J. S. & Province, M. A. & Hunt, S. C. & Boerwinkle, E. & Schork, N. J. & Risch, N. J.: Genetic structure, self-identified race/ethnicity, and confounding in case-control association studies. American journal of human genetics, 2005, 76. vsk, nro 2, s. 268–275. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  55. ↑ Leonard and William Byrne: Race and How to Teach It. SACC Notes. American Anthropological Association, 1993, nro Spring-Summer:2–3. (englanniksi)
  56. ↑ Franz Boas: Changes in the bodily form of descendants of immigrants. American Anthropologist, 1912. (englanniksi)
  57. ↑ Obituary – William L. Brown JR. June 1, 1922 – March 30, 1997 The William L. Brown, Jr., Digital Library. Arkistoitu kesäkuu 11, 2007. Viitattu 9.4.2007. (englanniksi) "Inevitable by-products of this emphasis were Wilson and Brown's (1953) and Brown and Wilson's (1954) vigorous attacks on the taxonomic subspecies, which had a tremendous effect on zoological systematics in general."
  58. ↑ Brace, C. Loring: The Concept of Race. A Non-Racial Approach Towards the Understanding of Human Diversity, s. 103–152. The Free Press of Glencoe, 1964. (englanniksi)
  59. ↑ Livingstone, Frank B. & Dobzhansky, Theodosius: On the non-existence of human races. Current Anthropology, 1962, nro 3, s. 279–281. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  60. ↑ Lewontin, Richard: The Apportionment of Human Diversity. Evolutionary Biology, 1973, nro 6, s. 381–397. (englanniksi)
  61. ↑ Edwards, A., W., F.: Human genetic diversity: Lewontin’s fallacy. BioEssays, 2003, nro 25, s. 798–801. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  62. ↑ Chakraborty, Ranajit: Allocation Versus Variation: The Issue of Genetic Differences Between Human Racial Groups. The American Naturalist, 1982, 120. vsk, nro 3, s. 403. (englanniksi)
  63. ↑ Witherspoon, D. J. ym.: Genetic Similarities Within and Between Human Populations. Genetics, 2007, 176. vsk, nro 1, s. 351–359. Genetics Society of America. doi:doi: 10.1534/genetics.106.067355. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.6.2010. (englanniksi)
  64. ↑ O’Neil, Dennis: Race and Ethnicity: Overview 5.7.2006. Behavioral Sciences Department, Palomar College, San Marcos, California. Arkistoitu 6.1.2013. Viitattu 8.5.2008. (englanniksi)
  65. ↑ Frayer, D. W., M. H. Wolpoff, A. G. Thorne, F. H. Smith, and G. G. Pope.: Theories of modern human origins: the paleontological test. American anthropologist, 1993, nro 95, s. 14–50. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  66. ↑ a b c Leiberman & Jackson: Race and Three Models of Human Origins. American Anthropologist, 1995, 97. vsk, nro 2, s. 231–242. (englanniksi)
  67. ↑ a b Cann, Rebecca L. & Stoneking, Mark & Wilson, Allan C.: Mitochondrial DNA and Human Evolution. Nature, 1987, nro 325, s. 31–36. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  68. ↑ Reich, David: Keitä olemme ja miten päädyimme tähän. Muinais-DNA ja ihmisen menneisyyden uusi tiede, s. 24, 280. (Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Terra Cognita, 2018. ISBN 978-952-5697-92-6
  69. ↑ Human mtDNA Migrations (PDF) 2002. Mitomap.org. Arkistoitu 19.5.2011. Viitattu 9.9.2008. (englanniksi)
  70. ↑ Koponen, Heikki: Muuntelua ohjaavat mikroevoluution tekijät Internetix. Viitattu 9.9.2008.
  71. ↑ Wong, Kate: Neandertal Genome Study Reveals That We Have a Little Caveman in Us. Scientific American, 2010. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  72. ↑ Sauer, N. J.: Forensic Anthropology and the Concept of Race: If Races Don’t Exist, Why are Forensic Anthropologists So Good at Identifying Them? Social Science and Medicine, 1992, 34. vsk, nro 2, s. 107–111. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  73. ↑ a b Root, Michael: The Use of Race as Proxy in Medicine for Genetic Differences 2002. Philosophy of Science Assoc. 18th Biennial Mtg – PSA 2002: PSA 2002 Contributed Papers. Viitattu 10.4.2007. (englanniksi)
  74. ↑ Pasternack, Amos: Krooninen munuaistauti – munuaisten krooninen vajaatoiminta 19.1.2009. Terveyskirjasto. Arkistoitu 29.7.2013. Viitattu 30.4.2010.
  75. ↑ Lihavuus 19.1.2009. Terveyskirjasto. Arkistoitu 29.7.2013. Viitattu 30.4.2010.
  76. ↑ Hannuksela, Matti: Harmaakaihi ja UV -säteily 19.1.2009. Terveyskirjasto. Arkistoitu 29.7.2013. Viitattu 30.4.2010.
  77. ↑ Salonen, Essi: D-vitamiinia auringosta vai ruoasta? (Ihotautien erikoislääkäri Olli Sakselan mukaan ”Vaaleaihoiset ihmiset on tarkoitettu elämään pohjoisessa.”) Kotiliesi, 20.1.2004, nro 2/2004, s. 100.
  78. ↑ critical race theory Encyclopaedia Britannica. Viitattu 2.9.2021. (englanniksi)
  79. ↑ "racism." The Oxford Dictionary of Philosophy. Oxford University Press, 1994, 1996, 2005. Answers.com 21 Jan. 2008. http://www.answers.com/topic/racism
  80. ↑ "segregation." Encyclopedia of Public Health. The Gale Group, Inc, 2002. Answers.com 21 Jan. 2008. http://www.answers.com/topic/segregation
  81. ↑ Revisions to the Standards for the Classification of Federal Data on Race and Ethnicity 30.10.1997. The White House Office of Management and Budget. Arkistoitu 8.2.2004. Viitattu 1.11.2014. (englanniksi)
  82. ↑ Posel, Deborah: What’s in a name? Racial categorisations under apartheid and their afterlife (PDF) transformation.und.ac.za. (englanniksi)
  83. ↑ Sternberg, R. J., Grigorenko, E. L., & Kidd, K. K. (2005). Intelligence, Race, and Genetics. American Psychologist Vol. 60, s. 46–59. (englanniksi)
  84. ↑ The National Assessment of Educational Progress in the United States
  85. ↑ Steven D. Levitt and Stephen J. Dubner (2005) Freakonomics: A Rogue Economist Explores the Hidden Side of Everything. New York: William Morrow. 242 pp., $25.95. Thomas C. Leonard, Princeton University. Constitutional Political Economy 16 (3) September 2005. (englanniksi)
  86. ↑ a b You can’t be color blind 2.10.1995. Sporting News. Viitattu 9.9.2008. (englanniksi)
  87. ↑ a b Ensimmäinen valkoinen mies alle 10 sekunnin Yle Urheilu. 9.7.2010.
  88. ↑ Zeitvogel, Karin: Belly Button Key to Sports Success Discovery News. 12.7.2010. Viitattu 29.7.2010. (englanniksi)
  89. ↑ a b Siegel, Donald: Race and Sport Sport: In Search of the American Dream. 2008. Clark Science Center - Smith College. Arkistoitu 12.6.2011. Viitattu 3.5.2010. (englanniksi)
  90. ↑ Kessel, Anna: Christophe Lemaitre scorns controversy over breaking 10-second barrier The Guardian. 26.7.2010. Viitattu 29.7.2010. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rutherford, Adam: Vastaväitteitä rasisteille. Ihmisrotujen historia, tiede ja todellisuus. ((How to Argue With a Racist. What Our Genes Do (and Don’t) Say About Human Difference, 2020.) Suomentanut Veli-Pekka Ketola) Helsinki: Bazar, 2022. ISBN 978-952-376-132-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ihmisrotu.

Virallisia kannanottoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ihmisrotu&oldid=22667099”