Haja-asutusalue

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Haja-asutus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Haja-asutusaluetta Mäntyharjulla.

Haja-asutusalue on alue, jolla on enintään 200 asukkaan rakennusryhmiä. Rakennusten välinen etäisyys haja-asutusalueella on yleensä pidempi kuin 200 metriä. Toisin sanoen haja-asutusalueeseen kuuluvat taajamien ulkopuoliset alueet, joilla on asutusta.

Suomessa haja-asutusalueiden väkimäärä on kasvussa suurten kaupunkien lähistöllä.[1] Syrjäisemmillä seuduilla ja myös joidenkin keskisuurten kaupunkien lähistöllä haja-asutusalueen väestö kuitenkin vähenee.[1]

Suomessa valtio myöntää haja-asutusalueiden vähittäiskauppapalveluille rahallista tukea palvelujen turvaamiseksi ja saavutettavuuden takia.[2]

Haja-asutusalueiden väestö Pohjoismaissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 lopun tietojen mukaan Suomessa oli 5 401 267 asukasta, joista 4 507 493 asui taajamissa, 833 541 haja-asutusalueilla ja 60 233 henkilön asuinpaikka oli tuntematon.[3] Haja-asutusalueiden osuus Suomen väestöstä oli siis 15,4 prosenttia.

Ruotsissa taajamien ulkopuolella asui vuoden 2010 lopussa 1 399 773 henkeä eli 14,9 prosenttia maan väestöstä.[4]

Vuoden 2009 alun tietojen mukaan Tanskassa oli 739 464 haja-asutusalueilla asuvaa eli 13,4 prosenttia maan väkiluvusta.[5]

Norjassa oli vuoden 2012 alussa 1 011 611 haja-asutusalueilla asuvaa henkilöä.[6] Samana ajankohtana maan kokonaisväkiluku oli 4 985 870 henkilöä,[7] joten Norjassa 20,3 prosenttia väestöstä asui haja-asutusalueilla.

  1. a b Haja-asutuksen kasvu keskittyy suurimpien kaupunkien laitamille
  2. Laki haja-asutusalueiden vähittäiskaupan rahoitustuesta 31.12.1974/1086
  3. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Arkistoitu 9.12.2015. Viitattu 10.4.2013.
  4. Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 10.4.2013. (ruotsiksi)
  5. Byopgørelsen 1. januar 2009 (PDF) Statistiske Efterretninger. 6.4.2009. Danmarks Statistik. Viitattu 10.4.2013. (tanskaksi)
  6. Tabell: 05212: Folkemengde, etter kjønn og tettbygd/spredtbygd strøk (K) Statistisk sentralbyrå. Viitattu 10.4.2013. (norjaksi)
  7. Tabell: 07459: Folkemengde, etter kjønn og ettårig alder. 1. januar (K) Statistisk sentralbyrå. Viitattu 10.4.2013. (norjaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.