Fenfluramiini
Fenfluramiini
| |
Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
N-etyyli-1-[3-(trifluorimetyyli)fenyyli]propan-2-amiini | |
Tunnisteet | |
CAS-numero | |
ATC-koodi | A08 |
PubChem CID | |
DrugBank | |
Kemialliset tiedot | |
Kaava | C12H16NF3 |
Moolimassa | 231,26 |
SMILES | Etsi tietokannasta: | ,
Fysikaaliset tiedot | |
Sulamispiste | 108–112 °C |
Liukoisuus veteen | 0,412 g/l |
Farmakokineettiset tiedot | |
Hyötyosuus | ? |
Metabolia | Hepaattinen |
Puoliintumisaika | 20 h |
Ekskreetio | ? |
Terapeuttiset näkökohdat | |
Raskauskategoria |
? |
Reseptiluokitus |
|
Antotapa | Oraalinen |
Fenfluramiini on lääkeaine, jota on käytetty liikalihavuuden eli obesiteetin (lat. obecitas) hoidossa. Fenfluramiini hillitsee ruokahalua ja vaikuttaa aineenvaihduntaan. Ainetta on valmistettu myös Suomessa, ainakin Medipolar nimellä Slendol, ja sitä oli saatavilla 20 mg:n vahvuisina tabletteina. Muita vastaavia valmisteita olivat Deobesan, Ponderal ja Obenon.[1] Tämän lääkeaineen käytölle oli olemassa erilaisia vasta-aiheita. Samanaikaiset keskushermostoa kiihottavat eli stimuloivat lääkeaineet olivat eräitä näistä.[2]
Fenfluramiini ei enää ole aktiivissa lääkeainekäytössä Suomessa. Koska aine on sukua amfetamiinille, siihen liittyi väärinkäytön vaara. Myöskin anorektikot ovat voineet käyttää sitä väärin. Omana käyttöaikakautenaan varoitti Lääkevalmisteet 1976 - Pharmaca Fennica 1976 -teos määräämästä sitä psyykkisesti ailahtelevaisille eli epävakaille henkilöille. Samanaikainen MAO:n estäjien käyttö oli merkittävä fenfluramiinin käytön este. Myös verenpainetta alentavista lääkkeistä varoitettiin, sillä niiden vaikutus saattoi tehostua.[3]
Lääkeaine on poistettu laajemmin kokonaan markkinoilta vuodesta 1997 lukien. Syynä siihen on, että fenfluramiini aiheuttaa sydämen läppävikaa.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lääkevalmisteet 1976 - Pharmaca Fennica 1976 (PF 76). Lääketeollisuusyhdistys ry. ja Lääketuojat ry., 1976.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ PF 76: s. 76
- ↑ PF 76: s. 676
- ↑ PF 76: s. 677
- ↑ Suomen lääkärilehti, viitattu 23.1.2015