Tukkasotka
| Tukkasotka | |
|---|---|
 Ylempänä koiras ja alempana naaras. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Sorsalinnut Anseriformes |
| Heimo: | Sorsat Anatidae |
| Suku: | Sotkat Aythya |
| Laji: | fuligula |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Aythya fuligula |
|
 |
|
| Katso myös | |
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Tukkasotka (Aythya fuligula) on keskikokoinen sukeltajasorsa. Se pesii lauhkeilla ja pohjoisilla Euraasian alueilla ja silloin tällöin sitä tavataan myös Pohjois-Amerikassa.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tukkasotkan keskimääräinen pituus on 44 senttimetriä.[3] Aikuinen koiras on kokomusta lukuun ottamatta valkoisia kylkiä ja siniharmaata nokkaa sekä siipien valkeita juovia. Sillä on lajille tyypillinen ja nimen antanut töyhtö päässä. Myöhäiskesäpuvussa koiras muistuttaa tummaa naarasta. Aikuinen naaras on ruskea ja sillä on vaaleammat kyljet. Sen saattaa helposti sekoittaa toisten sukeltajalajien naaraisiin. Tukkasotkanaaraalla on mitättömän pieni töyhtö ja toisinaan nokan tyven ympärillä on vaalea alue, joka ei kuitenkaan ole yhtä suuri ja yhtä valkea kuin lapasotkalla. Lennossa siiven yläpuolella takareunassa näkyy valkoinen, leveä lähes koko siiven mittainen siipijuova kuten lapasotkalla. Siivet ovat alta valkoiset toisin kuin telkällä. Tukkasotkan nokan kärki on laajalti musta, mutta lapasotkalla vain kärjen ”kynsiosa”. Silmän värikalvo on keltainen. Koiraan soidinäänet ovat hyvin pehmeitä vihellyksiä. Naaraan ääni on korisevaa.
Vanhin suomalainen rengastettu tukkasotka on ollut 12 vuotta 5 kuukautta vanha. Euroopan vanhin on ollut sveitsiläinen 20 vuotta 4 kuukautta vanha sotka.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tukkasotka on muuttolintu ja sitä tavataan talvehtimisalueillaan leudossa Etelä- ja Länsi-Euroopassa sekä eteläisessä Aasiassa suurina parvina erilaisilla vesialueilla. Runsaslukuisen tukkasotkan maailmanpopulaation kooksi arvellaan 2,6–2,9 miljoonaa yksilöä.[4] 1990-luvun lopulla Suomen tukkasotkakannaksi arvioitiin 120 000 paria[5], mutta uusin kannanarvio (v. 2013–2018) on enää 34 000–80 000 paria. Euroopan unionin alueella arvioitiin raportointikaudella 2013–2018 pesineen 166 000 – 288 000 paria, joista eniten Ruotsissa (53 000 – 93 000 paria) ja Suomessa.[6] Euroopassa laji on luokiteltu silmälläpidettäväksi, sillä sen kanta on 18 vuodessa pienentynyt 25 prosentilla.[7] Euroopan tukkasotkista pesii Suomessa suhteellisen suuri osuus, noin 8 prosenttia.[8] Koilliseen Pohjois-Amerikkaan tukkasotkia tulee Euroopasta ja Islannista tai Alaskaan ja länsirannikolle Aasiasta.[9]
Tukkasotka on Suomessa luokiteltu vuodesta 2015 erittäin uhanalaiseksi; vielä vuonna 2000 elinvoimainen laji on taantunut nopeasti etenkin lintukosteikoiden umpeenkasvun vuoksi. Lintu kuuluu silti Suomessa metsästettäviin lajeihin.[8]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tukkasotkat pesivät rehevöityneillä järvillä, merensaaristossa ja vesijättömailla. Laji hakeutuu mielellään pesimään lokkilintujen yhdyskuntiin.
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tukkasotkat parittelevat kevään tienoilla. Pesä on lähellä rantaa kasvillisuuden suojassa. Naaras munii noin 10 munaa toukokuun lopulla-kesäkuun alussa, ja hautoo 3½ viikkoa. Joskus muninta alkaa vasta heinäkuussa ja elokuun alussa voi vielä tavata aivan pieniä poikasia. Untuvikot ovat ruskean ja kellahtavan kirjavia. Poikaset oppivat lentämään 7-viikkoisina. Usein kaksi naarasta munii samaan pesään, jolloin munia voi olla jopa 20-30. Tukkasotka pesii useimmiten lokkien ja tiirojen yhdyskuntien lähistölle, sillä lokit ja tiirat suojelevat erinomaisesti pesimäaluettaan, jolloin tukkasotkan pesä on paremmassa turvassa kuin jos se pesisi yksin. Yli puolet tukkasotkan poikasista menehtyy ensimmäisen elinvuoden aikana.
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ravinnon tukkasotka hankkii sukeltamalla. Ne syövät simpukoita, vesihyönteisiä ja kasveja. Toisinaan syönti jatkuu koko yön.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ BirdLife International: Aythya fuligula IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.6.2014. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 565. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 14.8.2021).
- ↑ Lasse J. Laine: Suomen Luonto-opas, s. 183. WSOY, 2000.
- ↑ Tufted Duck, Aythya fuligula The IUCN Red List of Threatened Species. Version 2023-1. 2017. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. ”The global population is estimated to number c.2,600,000-2,900,000 individuals (Wetlands International 2015).” Viitattu 30.1.2024. (englanniksi)
- ↑ Lintuatlas 3 cdn.laji.fi. Viitattu 30.1.2024.
- ↑ Population status and trends at the EU and Member State levels, Aythya fuligula Article 12 of the Birds Directive web tool. Period 2013–18. European Environment Agency. Viitattu 30.1.2024. (englanniksi)
- ↑ Tufted Duck, Aythya fuligula The IUCN Red List of Threatened Species. Version 2023-1. 2017. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. ”In Europe, the population size is estimated to have decreased by 25% (best estimate) in the past 18 years (three generations). In the EU28, the population size is estimated to have decreased by 21-43% with a best estimate of 34% in the past three generations and is expected to decline by 33% between 2003-2021.” Viitattu 30.1.2024. (englanniksi)
- ↑ a b BirdLife Suomi birdlife.fi. Viitattu 13.2.2021.
- ↑ Tufted Duck Audubon. 13.11.2014. Viitattu 1.4.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Yle Areena: Viikon luontoääni: Tukkasotka 10.4.2011
- Bergman, Göran 1957: Zum Problem der gemischten Kolonien: die Reiherente (Aythya fuligula) und die Lariden.-Vogelwarte 19:15-25.
- Durango, S. 1954: Viggens häckning i laridsamhällen-Ornis Fennica 31:1-18.
- Fabricius, E. 1937: Uber die Abhängigkeit der Reiherente, Nyroca fuligula (L.) von der Lariden als Brutvogel im Schärenhof.-Ornis Fennica 14:115-125.
- Haartman, Lars von 1937: Zur Kenntnis der Brutpsychologie der Reiherente, Nyroca fuligula (L.). - ornis Fennica 14:125-134.
- Suomen lintu-opas 2005, WSOY Pertti Koskimies
- Tukkasotka Lintukuva-verkkopalvelussa