Aphra Behn

Aphra Behn

Aphra Behn (10. heinäkuuta 1640 – 16. huhtikuuta 1689) oli englantilainen kirjailija. Hän syntyi mahdollisesti Wyessä, Kentissä, lähellä Canterburyä. Varhaisista vuosista on säilynyt hyvin vähän varmaa tietoa. Hän syntyi jossain Keski-Englannissa, muutti nuorena perheensä kanssa Etelä-Amerikkaan, jäi isättömäksi, palasi Englantiin, meni naimisiin ja jäi leskeksi jo 25-vuotiaana. Behnistä kerrotaan myös, että hän toimi kuninkaallisena vakoojana sodassa Hollantia vastaan ja joutui rutiköyhänä velkavankeuteen.

Vuonna 1670, kolmekymmenvuotiaana Aphra Behn aloitti kirjailijan uransa ensimmäisellä näytelmällään. Kaikkiaan hän kirjoitti kahdeksantoista näytelmää, runoja sekä useita romaaneja. Ennen häntä naiset olivat kirjoittaneet pääasiassa runoja tai uskonnollisia ja filosofisia tekstejä, ja kirjoittavat naiset olivat olleet varakkaita aatelisnaisia tai mystikkoja. Aphra Behnistä katsotaan alkaneen perinteen, joka salli myös tavallisen, keskiluokkaisen naisen kirjoittaa ja jopa elättää itsensä kirjoittamalla.

Behnin tuotantoon kuuluu näytelmiä, runoutta ja proosaa. Hänen teoksiaan värittävät monesti seksuaaliset, myös lesbiaaniset teemat. Ainoa Suomessa esitetty Aphra Behnin näytelmä on Veijari eli karkotetut kavaljeerit (Suom. Kersti Juva, Suomen Kansallisteatterin julkaisu, 1995.) Yli kolmesataa vuotta vanha Veijari-näytelmä sai vihdoin pohjoismaisen kantaesityksensä Kansallisteatterin suurella näyttämöllä vuoden 1996 syyskuuta.

Virginia Woolf piti Aphra Behniä ensimmäisenä naiskirjailijana, joka todisti, että rahaa saattoi ansaita kirjoittamalla, ehkä uhraamalla joitakin miellyttäviä ominaisuuksia; ja näin vähitellen kirjoittamisesta ei tullut pelkästään merkkiä hulluudesta ja seonneesta mielestä, vaan se oli asia, jolla oli käytännöllistä merkitystä.

Useimmat Behnin näytelmistä kantaesitettiin Lontoon Dorset Gardenissa, ja siellä myös Veijari sai ensi-iltansa vuonna 1677. Ensi-illassa oli läsnä teatteria harrastava kuningas Kaarle II. Näytelmän suosiota kuvaa myös se, että vuosisadan loppuun mennessä Veijari palasi näyttämölle muutaman vuoden välein. 1700-luvun ensimmäisellä puoliskolla Veijarin suosio vain kasvoi, mutta sitten näytelmä unohdettiin yli kahdeksisadaksi vuodeksi. Veijarin esitykset alkoivat uudestaan, kun Royal Shakespeare Company löysi sen vuonna 1986. Suomen lisäksi Veijaria on esitetty useissa muissa maissa.

Veijari-näytelmässä Aphra Behn kuvaa itselleen tuttua hovimiesten, keikareiden, seikkailijoiden sekä itsenäisten ja itsetietoisten naisten maailmaa. Hänen vakiohenkilöitään ovat kevytkenkäiset naiset ja huikentelevaiset herrasmiehet. Ilottelevan ja nokkelan dialogin keinoin Behn kertoo useiden nuorten naisten ja miesten rakkaustarinat ja –seikkailut. Tapahtumapaikkana on Napoli ja karnevaalien aika, mikä antaa naamioiden ja pukuleikkien kautta tilaa monille sekaannuksille. Näytelmän miehet ovat pääasiassa englantilaisia, mutta naiset ovat italialaisia. Komedian lopussa kaikki rakastuneet saavat omansa.

Veijari-näytelmän erään päähenkilön - Willmoren - esikuvana oli Behnin pitkäaikainen rakastettu John Hoyle. Willmore on henkilöistä kaikkein epäluotettavin, hän on koko ajan valmis uusiin naisseikkailuihin, mutta myös hän rakastuu lopulta. Hänen sydämensä voittaa iloluontoinen ja seikkailunhaluinen Hellena, jonka on tarkoitus ryhtyä nunnaksi. Willmore (Hellenalle): Ja me menemme tuonne sisään pyhän miehen pakeille, joka näyttää meille mitä osaa. Etkö vapise kun hetki lähestyy? Hellena: En enempää kuin sinä ennen miekanmittelöä tai rajuilmaa. Willmore: Sinä uljas tyttö, minä ihailen rakkauttasi ja rohkeuttasi. Mennään, mitään ei pelkää se, joka uskaltaa kohdata aviovuoteen myrskyt.

Aivan kuten oman aikansa mieskirjailijat, Behn käsitteli näytelmissään avoimesti seksuaalista halua ja tyydytyksen etsimistä, jotka olivat yhtäläisiä miehillä ja naisilla. Behn itse piti avioliittoa tukahduttavana instituutiona ja kannatti vapaata rakkautta. Hänelle seksuaalisuus ilman rakkautta ei kuitenkaan merkinnyt vapautta. Tässä hän poikkesi aikansa mieskirjoittajien näkemyksistä. Behnille rakkaus ei ollut mikään peli, vaan se vaati aina rehellisyyttä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Behniä pidetään siis naiskirjailijoiden merkittävänä edelläkävijänä. Hän kuoli 48-vuotiaana ja haudattiin Westminster Abbeyhin.

Kirjallisuutta

• Päivi Tapola: Äitini puutarhassa - Polkuja naiskirjallisuuteen, Like, 2002. 333 s. ISBN 951-8989-61-3