Antoine-Augustin Parmentier

Antoine-Augustin Parmentier
Antoine Parmentier
Henkilötiedot
Syntynyt	12. elokuuta 1737 Montdidier, Somme, Ranska
Kuollut	17. joulukuuta 1813 Pariisi, Ranska
Kansalaisuus	Ranska
Ammatti	sotilasfarmaseutti
Muut tiedot
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Antoine-Augustin Parmentier (12. elokuuta 1737 Montdidier, Ranska – 17. joulukuuta 1813 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen sotilasfarmaseutti, agronomi, ravitsemus­tieteilijä ja hygieenikko.

Hänet tunnetaan erityisesti toiminnastaan perunan käytön edistämiseksi ihmisen ravitsemuksessa, mutta myös työstään elintarvikehygienian parissa, uusien elin­tarvikkeiden käytön hyväksi useiden nälän­hätien aikana sekä sotilas­farmaseuttina, jolla oli suuri merkitys terveyden­hoidon kannalta Ranskan ensimmäisen keisari­kunnan aikana.

Elämäkerta

Antoine Parmentier syntyi porvarilliseen perheeseen Montdidier'ssa 12. elokuuta 1737. Vuonna 1755 hän meni koti­kaupungissaan erään apteekkarin oppipojaksi oppiakseen farmasiaa ja pääsi seuraavana vuonna tämän isän palvelukseen, joka toimi Pariisissa samassa ammatissa. Vuodesta 1757 lähtien hänet nimitettiin apteekkariksi Hannoverin armeijan sairaaloihin. Pierre Bayen, tämän toiminnan johtaja, huomasi hänen aktiivisuutensa, älykkyytensä ja antaumuksensa tehtäviensä suorittamisessa: hänestä tuli tämän ystävä, ja pian myös sairaaloiden yleinen intendentti Chamousset kiinnostui hänestä. Kahden henkilön suosituksesta hän pääsi apteekkarien arvo­asteikossa toiselle sijalle. Erään armeijassa raivonneen epidemian ja koko seitsen­vuotisen sodan aikana hän osoitti kykynsä. Hän joutui kuitenkin viisi kertaa vihollisen vangiksi.

Kemiaa harjoitettiin siihen aikaan erityisesti Saksassa, ja Parmentier tapasi Meyerin, kuuluisan frank­furti­laisen farmaseutin. Hänestä olisi voinut tulla tämän vävy ja seuraaja, mutta hän ei halunnut jättää koti­maataan. Vuodesta 1763 lähtien, palattuaan Pariisiin, hän jatkoi opintojaan fyysikko Jean-Antoine Nollet'n (1700–1770), kemisti ja apteekkari Rouellen ja kasvi­tieteilijä Jussieun oppilaana. Vuonna 1766 hän haki apteekkarin virkaa Invalidihotellissa ja tuli sen johtavaksi apteekkariksi vuonna 1772.

Toiminta perunan käytön edistämiseksi

Peruna oli aikoinaan tuotu Eurooppaan Perusta, jossa sen nimenä oli papas. Ennen Parmentier'n aikaa sitä viljeltiin jo laajalti Saksassa sekä eräillä alueilla Ranskassakin, erityisesti maan itä- ja etelä­osissa sekä Anjoussa ja Limousinissa, mutta muualla maassa sitä vieroksuttiin.

Parmentier havaitsi sen ravit­se­muk­selli­set edut seitsen­vuotisen sodan aikana ollessaan Saksassa sota­vankina. Vapautuessaan sodan päättyessä hän totesi pysyneensä hengissä ja erin­omaisen terveenä syötyään lähes yksin­omaan perunaa.

Vuonna 1770 Besançonin akatemia tarjosi palkintoa parhaasta tutkimuksesta, jolla voitaisiin lievittää tuolloin vallinneen kadon aiheuttamaa nälänhätää. Parmentier voitti palkinnon tutkimuksellaan "Selvitys ravitsevista kasviksista, jotka voivat pula-aikoina korvata tavallisen ruoan." (ransk. Quels sont les végétaux qui pourraient-être substitués en cas de disette à ceux que l’on emploie communément et quelle en devrait être la préparation ?) Tässä tutkimuksessaan hän osoitti, että tärkkelystä, yleistä ravinto­ainetta, oli helppo eristää useistakin kasveista. Hän totesi myös: "Sotilaamme ovat viime sodan aikana syöneet huomattavan paljon perunaa, jopa ylen määrin, sairas­tumatta. Ne olivat ainoana ravintonani yli viiden­toista päivän ajan, enkä tuolloin tuntenut itseäni väsyneeksi enkä huono­vointiseksi." Julkaistessaan tämän tutkimuksen Ranskan tiedeakatemia palkitsi sen siitä huolimatta, että parlamentti oli vuonna 1748 kieltänyt perunan viljelyksen, koska sen luultiin aiheuttavan sairauksia ja erityisesti lepraa.

Vuonna 1772 Pariisin yliopiston lääke­tieteellisen tiede­kunnan jäsenet keskustelivat asiasta useita viikkoja ja päätyivät julistamaan, ettei perunan syömisestä ole vaaraa. Mutta Invalidihotellin lähellä oleva alue, jolla he olivat kokeeksi viljelleet sitä, kuului uskonnollisille instituutioille, jotka vastustivat asiaa, minkä vuoksi koe­viljelyksestä oli pian luovutettava. Parmentier ei tämän vuoksi luopunut yrityksestään, vaan alkoi tarjota perunaa sisältäviä päivällisiä arvo­valtaisille vieraille kuten Benjamin Franklinille ja Antoine Laurent Lavoisier'lle.

Parmentier'n patsas Neuilly-sur-Seinessä

Vuonna 1773 Parmentier laati tutkimuksestaan laajennetun version nimellä Examin chimique de la pomme de terre. Siinä hän selitti, että peruna, jota oli laajalti pidetty vain eläinten rehuna, olikin erityisen hyödyllinen ihmisen ravintona. Hän myös osoitti virheellisiksi ennakko­luulot, joiden mukaan se aiheuttaisi sairauksia tai köyhyttäisi maa­perää. Vahvistaakseen sanansa hän hankki hallitukselta käyttöönsä maa-alueen Pariisin ulko­puolelta, Sablonsista nykyisen Neuilly-sur-Seinen alueelta viljelläkseen siellä perunaa. Kuningas Ludvig XVI:n syntymäpäivänä 23. elokuuta 1785 hänen kerrotaan ojentaneen kuninkaalle ja tämän puolisolle Marie Antoinettelle perunan kukkia, joista kuningas kiinnitti kimpun rinta­pieleensä, ja kuningatar teki niistä seppeleen hiuksilleen. Kun lisäksi juhlapöydässä tarjottiin perunasta valmistettuja ruokia, se tuli hovin keskuudessa nopeasti suosituksi.

Parmentier'n oli kuitenkin vaikeampi saada myös Pariisin köyhä kansa vakuuttumaan siitä, että peruna voisi pelastaa heidät nälästä. Tämän aikaan­saamiseksi hän järjesti Sablonsissa oleville viljelmilleen sotilas­vartion, joka kuitenkin oli paikalla vain päivisin, ei öisin.. Tarkoituksena oli saada kansa uskomaan, että näin tarkoin vartioidulla paikalla täytyi olla jotakin erittäin arvokasta. Kun kansa kuitenkin huomasi, että yöllä vartiosto ei ollut paikalla, suuri joukko pariisilaisia käytti tilaisuutta hyväkseen, kävi hakemassa sieltä perunoita ja söi ne, olettaen syyllistyneensä varkauteen, vaikka itse asiassa he tekivät juuri niin kuin Parmentier oli suunnitellutkin.

Tämän jälkeen perunan käyttö levisi Ranskassa nopeasti..

Toiminta vallankumouksen aikana

Ranskan vallan­kumouksen alkuaikoina muisto Parmentier'n aikaisemmasta toiminnasta sai hänet jossakin määrin epä­suosioon. Kun Ludvig XVI puolisoineen vuonna 1793 teloitettiin, Parmentier kuitenkin säästyi tältä kohtalolta; päin vastoin häntä alettiin pitää sankarina, koska hänen ansiostaan perunaa oli runsaasti tarjolla aikana, jolloin kaikesta muusta oli puutetta. Peruna julistettiin "vallan­kumouksen ruoaksi", ja osittain käytän­nölli­sistä, osittain myös symbolisista syistä Pariisissa Tuileries'n puiston laajat koriste­puu­tarhatkin muutettiin peruna­maiksi. Vuonna 1796 direktorio nimitti hänet yhdeksi perustamansa Institut de Francen jäsenistä.

Parmentier pysytteli aluksi syrjässä hallinnollisista tehtävistään, ja hänet nimitettiin huolehtimaan muonan säilömisestä Ranskan laivastoa varten. Samaan aikaan hän huolehti myös laivakorppujen valmistuksesta. Konsulaatti­hallinnon aikana hänet nimitettiin Seinen departe­mentin julkisen terveyden­hoidon neuvoston johtajaksi sekä myöhemmin (1805 ja 1809) vanhainkotien ja terveyden­huollon yleiseksi inspehtoriksi. Vuonna 1807 julkaistiin kolmas painos hänen laatimastaan farmasian oppikirjasta. Maatalous­seura (Société d'agriculture) lähtetti hänet ja Jean-Baptiste Huzardin Englantiin palauttaakseen näiden maiden tiedemisten väliset yhteydet.

Toimiessaan terveyden­hoidon yleisenä inspehtorina vuosina 1796–1813 Parmentier sai aikaan, että Ranskassa armeijassa otettiin käyttöön iso­rokko­rokotukset, ja hän vaikutti myös laivaston hygieenisiin oloihin. Vuonna 1800 hän oli myös yksi Ranskan leipuri­koulun perustajista. Vuodesta 1803 lähtien hän toimi valta­meren rannikon sota­väen­osastojen johtavana farmaseuttina. Hänestä tuli Pariisin farmasian seuran ensimmäinen puheen­johtaja heti, kun tämä seura vuonna 1804 perustettiin.

Monipuolisen tieteellisen toimintansa lisäksi Parmentier vaikutti maa­talouden uudistamista ja sitä koskevia lakeja käsittelevillä kirjoituksillaan myös yhteis­kunnallisiin oloihin. Hänestä tuli Pariisin maa­talous­seuran jäsen vuonna 1773 ja Ranskan tiedeakatemian jäsen vuonna 1795.

Parmentier on haudattu sukuhautaan Pariisin Père-Lachaisen hautausmaalla.

Muu toiminta

Parmentier tutki Bordeaux'n akatemian toimeksiannosta myös kastanjaa ja maissia.

Kun sokerista tuli pula, Parmentier tutki, voitaisiinko sitä valmistaa muistakin kasveista kuin sokeriruo'osta ja kokeili tähän tarkoitukseen viinirypäleitä ja muita sokeri­pitoisia kasveja. Vuonna 1793 hän keksi myös parannetun teknisen menetelmän, jolla sitä voitiin eristää sokeri­juurikkaasta, josta sitä alettiinkin tehdas­maisesti valmistaa vuonna 1801.

Hän tutki myös menetelmiä jauhojen, viinin ja maitotuotteiden säilömiseksi. Hän suositteli lihan säilömistä kylmässä. Hän toimi myös parantaakseen Nicolas Appertin keksimää menetelmää elintarvikkeiden säilömiseksi suljetuissa tölkeissä.

Aiheesta muualla

• Biographie et bibliographie de Antoine-Augustin Parmentier par Victor de Beauvillé
• Tombe de Parmentier au Père-Lachaise
• Site officiel de la commémoration nationale du bicentenaire de sa mort
• Exposition virtuelle pour le bicentenaire de sa mort