Alumiinioksidi
| Alumiinioksidi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | Al2O3 |
| Moolimassa | 101,96 g/mol |
| Ulkomuoto | Valkoista kiinteää ainetta |
| Sulamispiste | 2 072 °C[1] |
| Kiehumispiste | 2 977 °C[1] |
| Tiheys | 3,5 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene[2] |
Alumiinioksidi eli alumina (Al2O3) on alumiinin oksidi. Yhdistettä käytetään suuria määriä valmistettaessa alumiinimetallia Hall–Héroult-menetelmällä, lisä- ja täyteaineina eri tuotteissa ja katalyyttinä. Alumiinioksidia esiintyy luonnossa puhtaana α-alumiinioksidina korundissa. Alumiinioksidia tuotetaan teollisesti Bayer-prosessilla. Vuonna 2015 maailmassa tuotettiin noin 115 miljoonaa tonnia alumiinioksidia.[3]
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa puhdas alumiinioksidi on valkoista kiinteää ainetta. Sen sulamislämpötila on korkea (2 072 °C), eikä se liukene veteen eikä happoihin. Emäksisiin liuoksiin se sen sijaan liukenee aluminaatti-ioneina. Alumiinioksidista tunnetaan kiderakenteeltaan eroavat α-, χ-, η-, δ-, κ-, θ-, γ-, ja ς-muodot. Näistä stabiileja ovat rombinen α-muoto ja alkeiskopiltaan kuutiollinen γ-muoto. Aikaisemmin alumiinioksidilla katsottiin olevan vielä yksi muoto β-Al2O3, joka on kuitenkin osoittautunut natriumoksidin ja alumiinioksidin seokseksi Na2O·11Al2O3.[2][4]
Esiintyminen luonnossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alumiinioksidia esiintyy luonnossa puhtaana α-alumiinioksidina korundissa. Epäpuhtauksina olevat muut metalli-ionit värjäävät korundin, ja tällaisia muotoja ovat esimerkiksi rubiini ja safiiri. Monet muut alumiinimalmit ovat alumiinioksidin ja -hydroksidin seoksia.[4][5]
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alumiinioksidia tuotetaan Bayer-prosessilla bauksiitista, joka koostuu alumiinihydroksidimineraaleista, kuten gibbsiitista ja böhmiitistä. Mukana on usein myös rautaa ja silikaatteja sisältäviä mineraaleja. Bauksiittimineraali jauhetaan ja liuotetaan natriumhydroksidiin, jolloin alumiinioksidi liukenee natriumaluminaattina.[2][5][6][7]
- Al2O3 + 2 NaOH → Na2AlO2 + H2
Seuraavassa vaiheessa natriumaluminaattiliuos jäähdytetään, laimennetaan vedellä ja siihen lisätään siemenkiteeksi alumiinihydroksidia, jotta saataisiin kiinteää alumiinihydroksidia. Viimeisessä vaiheessa alumiinihydroksidia kuumennetaan yli 1 100 °C:n (1 200–1 300 °C) lämpötilaan, jolloin se muuntuu alumiinioksidiksi.[5][6][7]
- 2 Al(OH)3 → Al2O3 + 3 H2O
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suurin osa valmistetusta alumiinioksidista käytetään metallisen alumiinin tuotantoon Hall–Héroult-menetelmällä. Menetelmässä alumiinioksidin joukkoon lisätään kryoliittia. Alumiinioksidin ja kryoliitin seos sulatetaan teollisessa mittakaavassa 940–980 °C:n lämpötilassa,[8] ja alumiinia tuotetaan elektrolysoimalla sulatetta, jolloin alumiini pelkistyy katodilla.[5]
Alumiinioksidia käytetään maalien täyteaineena, paperiteollisuudessa, lasinvalmistuksessa, kovuutensa vuoksi hionta-aineena, katalyyttinä esimerkiksi rikinpoisto-operaatioissa ja katalyyttien kantajana, keinotekoisten korundin, rubiinin ja safiirin valmistuksessa, keraamisten materiaalien valmistuksessa, TLC-levyissä, hiilivetyjen kuivausaineena ja kemikaalien puhdistuksessa, laboratoriouunien pinnoitteena ja elektroniikkateollisuudessa.[2][5][4][9][10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b S. Gangolli: The Dictionary of Substances and Their Effects, s. 165. RSC Publishing, 1999. ISBN 978-0-85404-813-7 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.10.2010). (englanniksi)
- ↑ a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 118. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
- ↑ World Aluminium — Alumina Production world-aluminium.org.
- ↑ a b c Anthony John Downs: Chemistry of aluminium, gallium, indium, and thallium, s. 248. Springer, 1993. ISBN 978-0-7514-0103-5 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.10.2010). (englanniksi)
- ↑ a b c d e L. Keith Hudson, Chanakya Misra, Anthony J. Perrotta, Karl Wefers & F. S. Williams : Aluminium oxide, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 27.10.2010
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1000. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.10.2010). (englanniksi)
- ↑ a b Amit Arora: Text Book Of Inorganic Chemistry, s. 380. Discovery Publishing House, 2005. ISBN 978-8183560139 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.10.2010). (englanniksi)
- ↑ Totten, George E.; MacKenzie, D. Scott (2003). Handbook of Aluminum: Volume 2: Alloy production and materials manufacturing. vol. 2. New York, NY: Marcel Dekker, Inc. ISBN 0-8247-0896-2
- ↑ George W. A. Milne: Gardner's commercially important chemicals, s. 20. John Wiley and Sons, 2005. ISBN 978-0-471-73518-2 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.10.2010). (englanniksi)
- ↑ J. Leonard, B. Lygo & G. Procter: Advanced Practical Organic Chemistry, s. 56. Taylor & Francis, 1998. ISBN 0-7487-4071-6 (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]