Aleksandr Puškin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aleksandr Puškin
Orest Kiprenskin muotokuva Puškinista, 1827.
Orest Kiprenskin muotokuva Puškinista, 1827.
Henkilötiedot
Syntynyt6. kesäkuuta 1799
Moskova, Venäjän keisarikunta
Kuollut10. helmikuuta 1837 (37 vuotta)
Pietari, Venäjän keisarikunta
Kansalaisuus venäläinen
Ammatti kirjailija
Vanhemmat Sergei Lvovitš Puškin (1767–1848)
Nadežda Ossipovna Gannibal (1775–1836)
Puoliso Natalja Gontšarova (vih. 1831–37)
Kirjailija
Tuotannon kielivenäjä
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Aleksandr Sergejevitš Puškin (ven. Алекса́ндр Серге́евич Пу́шкин Ru-Pushkin.ogg [ɐlʲɪkˈsandr sʲɪrˈɡʲe(j)ɪvʲɪtɕ ˈpuʂkʲɪn]; (ohje) 6. kesäkuuta (J: 26. toukokuuta) 1799 Moskova – 10. helmikuuta (J: 29. tammikuuta) 1837 Pietari) oli romantiikan ajan venäläinen runoilija ja prosaisti, joka toi venäläisen kirjallisuuden maailmankirjallisuuteen.[1] Häntä pidetään Venäjän kirjallisuuden noin vuosille 1820–1880 ajoitetun kultakauden[2] synnyttäjänä.[3]

Nuori Puškin kirjoitti romanttisen vapausihanteen mukaisia, terävän satiirisia säkeitä kahlitsevia auktoriteetteja vastaan, esimerkiksi runossa ”Vapaus” (1817).[1] Poliittisten mielipiteidensä vuoksi Puškin karkotettiin vuonna 1820 Pietarista Venäjän keisarikunnan eteläosaan, Bessarabiaan (nykyään Moldova). Myöhemmin hän asui Odessassa sekä äitinsä maatilalla lähellä Pihkovaa, missä tutustui kansankulttuuriin. Tämän ajan romanttisissa runoissa on vahva lordi Byronin vaikutus. Puškin sai palata Pietariin vuonna 1826 Nikolai I:n noustua valtaan.[1]

Puškin oli kiinnostunut Venäjän historiasta, minkä tuloksena syntyi klassinen tragedia Boris Godunov (1831). Runoromaanin Jevgeni Onegin (1833) nimihenkilö on yksi ensimmäisistä koko 1800-luvun venäläiselle kirjallisuudelle ominaisista ”tarpeettomista ihmisistä”. Puškinin romaaneista tunnetuimmat ovat Patarouva (1834) ja Kapteenin tytär (1836). Puškinin 1830-luvun romaanit ja novellit merkitsivät realismin lopullista murtautumista venäläiseen kirjallisuuteen.[1]

Vuonna 1837 Puškin päätyi kaksintaisteluun, joka johti hänen varhaiseen kuolemaansa. Venäläisille Puškin on kansalliskirjailija. Monet säveltäjät ovat tehneet oopperateoksia hänen tekstiensä pohjalta, esimerkiksi Modest Musorgski, Pjotr Tšaikovski, Nikolai Rimski-Korsakov, Mihail Glinka ja Antonín Dvořák.[1]

Suku ja tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puškinin isä, Sergei Lvovitš Puškin.
Puškinin äiti, Nadežda Ossipovna Gannibal.

Puškinin isä Sergei Lvovitš Puškin (1767–1848) kuului vanhaan venäläiseen aatelissukuun, joka oli köyhtynyt Pietari Suuren aikana. Hän puhui sujuvasti ranskaa ja omisti ranskalaista filosofista kirjallisuutta käsittävän kirjaston.[4]

Äiti Nadežda (Nadja) Ossipovna Gannibal (1775–1836) oli isänsä isoäidin puolelta sukua saksalaisille ja skandinaavisille aatelisille. Hän oli Ossip Abramovitš Gannibalin (1744–1807) ja Maria Aleksejevna Puškinan (1745–1818) tytär. Nadeždaa kutsuttiin myös lempinimellä La belle creole eli kaunis kreolitar.[4][5]

Puškinin isoisän Ossip Abramovitš Gannibalin isä oli afrikkalainen Abram Petrovitš Gannibal (1696–1781), jonka Pietari Suuri adoptoi ja koulutti linnoitusupseeriksi. Hänestä Puškin kirjoitti vuonna 1828 keskenjääneen romaanin Pietari Suuren neekeri (ven. Arap Petra Velikogo).[6]

Vanhemmat menivät naimisiin vuonna 1799 ja perheeseen syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta, joista Aleksandr oli vanhin.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
14-vuotias Puškin esiintyy Gavrila Deržavinille. Ilja Repinin maalaus vuodelta 1911.

Puškinin kasvattivat lapsenhoitaja Arina Rodionovna Jakovleva, vapautettu maaorja ja ranskalainen kotiopettaja. Äidinäiti Maria Aleksejevna Pušhkina kertoi tarinoita esi-isistä ja lapsenhoitaja kansantarinoita. Kesäisin isoäidin maatilalla Moskovan lähellä nuori poika jutteli ympäristön talonpoikien kanssa.[7]

Puškin puhui 10-vuotiaaksi saakka pääasiassa ranskaa. Hän julkaisi ensimmäisen runonsa 15-vuotiaana. Hänen lahjakkuutensa oli jo laajasti tunnustettu Venäjän kirjallisuuspiireissä siinä vaiheessa kun hän lopetteli koulunkäyntiään arvovaltaisessa Keisarillisessa lyseossa Tsarskoje Selossa lähellä Pietaria. Koulussa hänen opettajanaan oli David Mara, joka tunnettin Venäjällä nimellä David de Boudry. Hän oli Jean-Paul Marat’n nuorempi veli.

Puškinin ensimmäisiä kirjallisia esikuvia oli Voltaire, jonka ironinen tyyli vaikutti häneen suuresti. Eniten häneen kuitenkin vaikuttivat venäläiset romantikot. Runoilijana Puškin pyrki vieraista vaikutteista vapaaseen kieleen hyläten pseudoklassismin ja ylitunteellisen esiromantiikan. Tilalle hän toi satiirisen teräviä säkeitä keisarinvaltaa ja muita auktoriteetteja vastaan, kuten runossa ”Vapaus” (Volnost), 1817[8]).[1]

Aleksandr Puškinin omakuva, 1820-luku.

Koulun jälkeen Puškin heittäytyi mukaan pääkaupungin nuorisoälymystön riehakkaisiin piireihin. Vuonna 1820 hän julkaisi ensimmäisen runoelmansa Ruslan ja Ljudmila (Ruslan i Ljudmila), joka aiheutti paljon kohua rohkean aiheensa (morsiamen ryöstö) ja kertovan tyylinsä vuoksi. Runoelma on omistettu ”tuntemattomille kaunottarille” ja runoilija toivoi, että joku rakkaudenkipeä nuori neito lukisi hänen runonsa salassa.

Yhteiskunnallinen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puškiniin vaikuttivat voimakkaasti Ranskan valistusfilosofit kuten Voltaire ja kantilaisen liberalismin edustaja Alexander Petrovitš Kunitsin. Puškin kääntyi vähitellen yhteiskunnallisten uudistusten kannalle ja nousi johtamaan kirjallisuuspiirien radikaaleja. Tämä suututti hallitusta, ja vuonna 1820 hänet karkotettiin pääkaupungista. Puškin päätyi Chişinăuhun, jossa hänestä tuli vapaamuurari.[6]

Chişinăussa Puškin liittyi salaiseen järjestöön Filikí Etaireíaan, jonka tarkoituksena oli kaataa osmanivalta Kreikassa ja perustaa itsenäinen Kreikan valtio. Puškinia innoitti Kreikan vallankumous, ja kun sota osmaneja vastaan alkoi, hän piti päiväkirjaa kansannousun tapahtumista.

Uran nousu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puškin pysyi Chișinăussa vuoteen 1823 asti ja kirjoitti siellä muun muassa runot ”Rosvoveljekset” (Bratja-razbojniki), ”Kaukasian vanki” (Kavkazski plennik), ”Bahtšisarain suihkulähde” (Bahtšisaraiski fontan) ja ”Mustalaiset”, jotka toivat hänelle laajaa suosiota. Hän myös sukelsi seurapiirielämään, rakkausseikkailuihin, rankkaan juomiseen, uhkapelaamiseen ja väkivaltaisuuksiin.[6]

Vuonna 1823 Puškin muutti Odessaan, jossa hän jälleen joutui törmäyskurssille hallituksen kanssa. Hänen ateistisia näkemyksiä puoltava kirjeensä joutui poliisin käsiin. Hän myös rakastui intohimoisesti esimiehensä kreivi Vorontsovin vaimoon ja osallistui useaan kaksintaisteluun.[9]

Puškin lähetettiin vuosiksi 1824–1826 maanpakoon äitinsä maatilalle Mihailovskojeen lähelle Pihkovaa, jossa hän tutustui perusteellisesti venäläiseen kansanperinteeseen ja kansanrunouteen.[7] Täällä hän vuonna 1825 kirjoitti kuuluisimman venäjänkielellä kirjoitetun rakkausrunon, joka on omistettu Kern-nimiselle naiselle. Tämän on arveltu olevan samana kesänä Mihailovskojessa tavattu, naimisissa ollut seurapiirinainen, mielellään runoilijoitten kanssa hakkaileva Anna Petrovna Kern (1800–1879).[10]

Viranomaiset sallivat Puškinin tavata keisari Nikolai I:n, jotta hän voisi vedota vapauttamisensa puolesta. Dekabristikapinalliset olivat säilyttäneet Puškinin poliittisia runoja, ja pian hän oli hallituksen tiukan sensuurin alla eikä päässyt matkustamaan tai julkaisemaan oman tahtonsa mukaan. Hän oli kirjoittanut kuuluisimman näytelmänsä Boris Godunovin vuonna 1825 ollessaan äitinsä maatilalla, mutta sai julkaista sen kokonaisena vasta vuonna 1831.[6] Alkuperäinen sensuroimaton versio draamasta nähtiin englanninkielisenä käännöksenä Princetonin yliopistossa vasta vuonna 2007.

Vuonna 1831 Puškinin kirjallinen vaikutus oli kasvussa. Hän tapasi toisen venäläisen kirjallisuuden varhaisen edustajan, Nikolai Gogolin. Luettuaan Gogolin vuosina 1831–1832 kirjoittamat novellit Dikankan iltoja, Puškin alkoi tukea tätä kirjoittamisessaan ja esitteli Gogolin kuuluisimpia novelleja vuonna 1836 perustamassaan lehdessä Sovremennik (Aikalainen).

Puškinin runoelma Vaskiratsastaja on antanut nimensä Vaskiratsastajan patsaalle Pietarissa.

Vuosien 1829–1836 välillä Puškinin tuotanto oli huipussaan. Lähes jokainen hänen tuolloin julkaisemansa teos oli uusi virstanpylväs venäläisen kirjallisuuden historiaan:[7]

  • vuonna 1829 ”Poltava”, kertova runo keskushahmonaan Pietari Suuri
  • vuonna 1830 ”neljä pientä tragediaa”, Rusalka, Skupoi rytsar (Saita ritari), 'Motsart i Salieri (Mozart ja Salieri), Kamennyi gost (Kivinen vieras)[1]
  • vuonna 1831 historiallinen näytelmä Boris Godunov (kirjoitettu 1825)
  • vuonna 1831 viiden novellin kokoelma Povesti pokoinogo Ivana Belkina (”Edesmenneen Ivan Belkinin kertomukset”, suomennoksia muun muassa kokoelmassa Laukaus ja muita kertomuksia)[11]
  • vuonna 1833 runo ”Vaskiratsastaja” (Mednyi vsadnik), runoromaani Jevgeni Onegin, Andzhelo
  • vuonna 1834 romaani Patarouva (Pikovaja dama)
  • vuonna 1835–1837 Yegipetskiye nochi (”Egyptiläisiä öitä”), keskeneräinen
  • vuonna 1836 romaani Kapteenin tytär (Kapitanska dotška)

Avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Natalja Gontšarova, noin 1831–1832.

Natalja Gontšarova hyväksyi pitkään emmittyään Puškinin kosinnan[6] huhtikuussa 1830 saadessaan takeet siitä, ettei keisarin hallinnolla ollut aikomuksia vainota vapaamielistä runoilijaa. He kihlautuivat virallisesti 6. toukokuuta 1830 ja lähettivät hääkutsut. Häitä siirrettiin vuodella koleraepidemian ja muiden vaikeuksien vuoksi. Avioliitto solmittiin 18. helmikuuta 1831 (J: vanhaa lukua) Taivaaseenastumisen kirkossa Moskovan Bolšaja Nikitskaja -kadulla.

Puškin sai töitä hallituksen palveluksessa ja häneltä tilattiin Pietari Suuresta kertova historiateos.[7] Puškinista ja Natalja Gontšarovasta tuli keisarillisen hovin vakiovieraita. Kun keisari kolme vuotta myöhemmin myönsi Puškinille alimman hovivirkanimikkeen Kammerjunker (kamariherra), runoilija raivostui. Hän katsoi keisarin nöyryyttävän häntä antamalla ymmärtää, ettei Puškinia hyväksytty hoviin omien ansioidensa vuoksi vaan sen vuoksi että hänen vaimonsa, jolla oli monia ihailijoita keisari mukaan lukien, voisi osallistua hovin tanssiaisiin.

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1837 Puškin oli vajoamassa yhä syvemmin velkoihin, ja kuuli juoruja, että hänen vaimonsa oli aloittanut rakkausseikkailun. Vastauksena mustasukkainen Puškin haastoi Natalja Gontšarovan väitetyn rakastajan, oman lankonsa Georges d’Anthèsin kaksintaisteluun. Tämä oli 10. tammikuuta 1837 solminut avioliiton Natalia Gontšarovan sisaren Jekaterina Gontšarovan kanssa.[6]

Kaksintaistelu käytiin 8. helmikuuta (J: 27. tammikuuta) 1837 Pietarin liepeillä Tšorjana retška -nimisellä paikalla[6] ja molemmat haavoittuivat. Ensimmäinen luoti osui Puškinin lantioon ja lävisti pernan, ja kahden päivän kuluttua hän kuoli 37-vuotiaana vatsakalvontulehdukseen. Kuolinvuoteellaan Puškin antoi anteeksi vaimolleen eikä syyttänyt häntä enää mistään.

Kaksintaistelu oli Venäjällä laitonta, ja vain lievästi käsivarteen haavoittunut Anthès vangittiin, mutta syytteistä häntä vastaan luovuttiin. Puškin haudattiin vaimonsa toivomuksesta puettuna siviiliasuun, eikä keisarilliseen virkaunivormuun.

Puškinin viimeinen asunto Pietarissa osoitteessa Moikan rantakatu 12 (ven. Набережная Реки Мойки, Naberezhnaja Reki Moiki) on nykyisin kotimuseona.

Perhe ja jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Runoilijan tytär Natalia Alexandrovna Puškina, Merenbergin kreivitär (1836–1913). Ivan Makarov, 1849.

Puškinille ja Natalia Gontšarovalle syntyi neljä lasta: Maria (s. 1832), Alexander (s. 1833), Grigori (s. 1835) ja Natalia (1836–1913). Natalia meni naimisiin prinssi Nikolaus Wilhelm von Nassau-Weilburgin kanssa ja hänen tittelinsä oli Merenbergin kreivitär. Heidän tyttäristään Sophie (1868–1927) meni naimisiin suuriruhtinas Mihail Mihailovitšin kanssa, joka oli keisari Nikolai I:n pojanpoika. Tämän tytär Nadežda (1896–1963) meni naimisiin prinssi Philipin sedän George Mountbattenin kanssa ja hänen tittelinsä oli Milford Havenin markiisitar.

Puškinin kuoleman jälkeen Natalia Gontšarova tuli uudelleen raskaaksi. Hän solmi avioliiton Pjotr Lanskoin kanssa. Hovissa lapsen isäksi arveltiin keisari Nikolai I:tä.[12] Puškinin kuoleman jälkeen Mihail Lermontov kirjoitti runon ”Runoilijan kuolema”, jossa hän syytti hovin sisäpiiriä tämän kuolemasta. Pian Lermontov komennettiin sotilaspalvelukseen Kaukasiaan[12]

Vaikutus ja perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puškinin patsas Moskovassa pystytettiin vuonna 1880.

Puškininille pystytettiin vuonna 1880 patsas Moskovaan.[13] Afrikkalaisen esi-isänsä Ibrahim Hannibalin kunniaksi hänen patsaansa on pystytetty runoilijan syntymän 200-vuotisjuhlan merkeissä vuonna 1999 myös Addis Abebaan ja kaupungissa on hänen mukaansa nimetty katu.[14]

Muistoalue Puškinskije Goryssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksandr Puškinin hauta Puškinskije Goryssa.

Pihkovan alueen Puškinskije Goryssa Kutšanejärven ja Sorotjoen rannalla sijaitsee Aleksandr Puškinille omistettu muisto- ja museoalue. Sen luostarialueella on kirjailijan hauta.[15]

Vaikutus musiikkiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet Puškinin näytelmistä, runoista tai saduista on sävelletty Venäjällä oopperoiksi. Esimerkiksi Modest Musorgskin Boris Godunov, Pjotr Tšaikovskin Patarouva, Jevgeni Onegin ja Mazeppa (Poltava), Nikolai Rimski-Korsakovin Mozart ja Salieri, Kultainen kukko ja Taru tsaari Saltanista, Mihail Glinkan Ruslan ja Ljudmila, Sergei Rahmaninovin Aleko ja Saita ritari, Igor Stravinskin Mavra.

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Boris Godunov:
    • Boris Godunov. Suomentanut Matti Rossi. Helsinki, Helsingin kaupunginteatteri, 1985.
    • Boris Godunov. Historiallinen draama. Suomentanut Martti Hännikäinen. Kustannuspaikka tuntematon: Martti Hännikäinen, 2003.
    • Boris Godunov. Libretto: Modest Musorgskij = Modest Musorgski. Suomen kansallisooppera, 1997.
  • Dubrovski:
  • Aatelisrosvo Dubrovskij, suom. Sassi. Pori: Satakunnan kirjakauppa, 1895.
    • Dubrovski, Petroskoi: Kirja, 1935.
    • Dubrovski, suom. A. J. Lappeenranta: Wirtamo ja Markkula, 1895.
    • Dubrovskij, suom. J. A. Hollo. Porvoo: WSOY, 1963. Kirjallisuutta kouluille; 5.
    • Dubrovski, suom. Toivo T. Kaila. Otavan 50-pennin kirjasto; 20.
  • Ivan Petrovitsh Belkin vainajan kertomuksia, Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1948.
  • Jevgeni Onegin (Evgenij Onegin, 1825–32.)
    • Jevgeni Onegin. 3-näytöksinen ooppera, libretto; useita suomennoksia.
    • Jevgeni Onegin. 3-näytöksinen ooppera, suom. Hannu Heikkilä, Kirja kerrallaan, 2003.
    • Jevgeni Onegin, suom. Pirkka Peltola. Pirkka Peltola, 2009. ISBN 978-952-92-5783-6.
    • Jevgeni Onegin. Runoromaani. (Suomentanut Lauri Kemiläinen) Helsinki: Otava, 1936. – Uusi painos 1999.  ISBN 951-1-16195-4.
  • Kapteenin tytär (Kapitanskaja dotška, 1836)
    • Kapteenin tytär, suom. Juuso Mustonen. Kirjakauppa Oma, 1946.
    • Kapteenin tytär, suom. Siiri Hannikainen. Porvoo, WSOY, 1935. Kymmenen markan romaaneja; 63. – 2. p. WSOY, 1959. Riksin sarja; 87. – 3. p. WSOY, 1975 Taskukirjasto; 154. Siniset. ISBN 951-0-06743-1 – 4. p. WSOY, 1975 Kirjallisuutta kouluille. ISBN 951-0-06959-0
    • Kapteenin tytär. Leningrad: Kirja, 1935.
    • Kapteenin tytär. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1941.
    • Kapteenin tytär, suom. Samuli Suomalainen: Suomalaisen kirjallisuuden seura: W. Churberg, 1876. Uusi romani-jakso 2 vuosikerta, 4. – 2. korj. p. Helsinki: G. W. Edlund, 1910 – 3. korjattu p. Karisto, 1922. – 4. korjattu p. Karisto, 1949. Kariston klassillinen kirjasto 60. – 5. p. Karisto, 1990. ISBN 951-23-2902-6.
    • Kapteenin tytär sekä Laukaus, Aatelisneiti talonpoikaistyttönä, Postimestari ja hänen tyttärensä, Hautaustoimitsija & Dubrovskij. (Suomentaneet Samuli Suomalainen, Juho Ahava, V. Hämeen-Anttila & Terttu Elo. Tämä suomennos sisältää alkuperäiskertomukset lyhentämättöminä. Kuvitus: Marek Rudnicki) Helsinki: Ex libris, 1971.
  • Kertovia runoelmia, suom. Aarno Saleva. Espoo: Artipictura, 1999. ISBN 952-5347-00-1.
  • Kultakukko, suom. F. Ivatshev. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1956.
  • Laukaus ja muita kertomuksia, suom. Juho Ahava, V. Hämeen-Anttila. Hämeenlinna, Karisto, 1966. Helmisarja; 30. Sisältää: Aatelisneiti talonpoikaistyttönä, Hautaustoimitsija, Laukaus, Postimestari ja hänen tyttärensä.
  • Laukaus y. m. kertomuksia, suom. Juho Ahava. Hämeenlinna, Arvi A. Karisto, 1908. Kirjallisia pikkuhelmiä; 1. Sisältää: Aatelisneiti talonpoikaistyttönä, Laukaus, Postimestari ja hänen tyttärensä.
  • Lumituisku, suom. Oskar Helenius. Tampere, Isak Julin, 1905.
  • Matka Erzerumiin vuoden 1829 sotaretken aikana. Suomentanut ja jälkisanoin varustanut Erkki Peuranen. Lahti: Imprimatur, 2006. ISBN 952-5229-65-3.
  • Mazeppa, Pohjautuu Aleksandr Puškinin runoelmaan Poltava. Savonlinnan oopperajuhlat, 1996.
  • Muistomerkki: runoja, (sis. runon Vapaus) suom. Ilpo Tiihonen, raakakäännökset ja toimitustyö Jukka Mallinen. Sisältää kirjoitukset: Ilpo Tiihonen: Puškinin hybris ja hilpeily. Jukka Mallinen: Reunamerkintöjä muistomerkkiin. WSOY, 1999. ISBN 951-0-24152-0.
  • Neiti talonpoikaistyttönä ja muita kertomuksia, Otava, 1917. Otavan 50-pennin kirjasto; n:o 121.
  • Patarouva
    • Patarouva. 3-näyt. ooppera 7:nä kuvaelmana, libreton laatinut A. S. Pushkinin kertomuksen mukaan Modest Tšaikovski; suom. Martti Wuori; Suomalainen ooppera, 1928.
    • Patarouva, suomensi M. W-. Helppohintainen novelli- ja romani-jakso. 5.
    • Patarouva, suom. Jalmari Virtanen. Petroskoi, Kirja, 1936.
    • Patarouva ja muita kertomuksia, suom. V. Hämeen-Anttila, Juho Ahava ja P. Alarik Pesonen. Hämeenlinna, Karisto, 1980. Venäläisen kirjallisuuden helmiä. ISBN 951-23-1679-X. Sisältö: Patarouva; Laukaus; Aatelisneiti talonpoikaistyttönä.
  • Romaanit ja kertomukset, suom. J. A. Hollo; säkeet suom. Mikko Kilpi. (sis. romaanin Pietari Suuren neekeri.) Porvoo, WSOY, 2000. Laatukirjat. ISBN 951-0-24627-1.
  • Satu kalastajasta ja kalasta, Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1957.
  • Satu kuolleesta kaunottaresta ja seitsemästä uroosta, suom. Taisto Summanen. Petroskoi, Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1960.
  • Satu kuolleesta tsaarin tyttärestä ja seitsemästä urhosta, suom. Taisto Summanen; kuvittanut Tamara Jufa. Petroskoi, Karjala, 1978.
  • Satu tsaari Saltanista, hänen pojastansa mainehikkaasta ja mahtavasta urhosta ruhtinas Gvidonista ja ihanasta prinsessa Joutsenest, taiteilija Nikolai Brjuhanov; suom. Taisto Summanen. Petroskoi: Progress, 1981, 1992. ISBN 5-7545-0558-2. Moskova: Progress, 2006.
    • Satu tsaari Sulttaanista, hänen pojastansa, mahtavasta sankarista ruhtinas Gvidonista ja joutsenesta, kauniista tsaarintyttärestä, suom. F. Ivatshev. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1951. Koululaisen kirjasto.
  • Satuja, suomentaneet Taisto Summanen, Feodor Ivatšev; kuvittanut Vladimir Konaševitš. Moskova, Raduga, 1985. ISBN 5-05-000527-2.
  • Teoksia, Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1949.
  • Valitut teokset. I kirja, Runoja ja runoelmia, toimitus: J. E. Virtanen, P. A. Hyppönen, V. Aalto; suomentaneet: Jalmari Virtanen ... ja muita. Petroskoi, Kirja, 1937.
  • Valitut teokset. IV kirja, Romaaneja ja kertoelmia, toimitus: J. E. Virtanen, P. A. Hyppönen, V. Aalto; suomentaneet: Jalmari Virtanen, Olga Manner. Petroskoi, Kirja, 1937. Sisältö: Ivan Petrovitsh Belkin -vainajan kertoelmat: 1. Laukaus ; 2. Lumituisku / suomentanut Olga Manner; 3. Kirstuntekijä / suomentanut Olga Manner; 4. Majatalon isäntä; 5. Aatelisneiti talonpoikaistyttönä; Dubrovskij; Patarouva / suomentanut J. Virtanen; Kapteenin tytär. Selityksiä.

Puškinin tuotantoa julkaistiin Suomessa ensin ruotsiksi vuonna 1825 F. A. von Platenin käännöksinä.[16][17]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g Pesonen, Pekka: Puškin, Aleksandr. Teoksessa Otavan suuri ensyklopedia 7, optiikka–revontulet. Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-05468-6
  2. ↑ Golden Age of Russian Literature Encyclopedia.com. Viitattu 26.11.2022. (englanniksi)
  3. ↑ Aleksandr Sergeyevich Pushkin Encyclopedia Britannica. Viitattu 24.6.2016. (englanniksi)
  4. ↑ a b Wight, C.: Pushkin’s African background - the Pushkins and the Gannibals www.bl.uk. Arkistoitu 27.11.2022. Viitattu 27.11.2022. (englanniksi)
  5. ↑ Wight, Colin: Image of Nadzeha Osipovna Pushkina www.bl.uk. Arkistoitu 13.8.2022. Viitattu 27.11.2022. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f g Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Runon kultainen vuosikymmen, Puškinin elämä ja tuotanto”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 198–211. Helsinki: Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 978-952-495-345-0
  7. ↑ a b c d https://www.britannica.com/biography/Aleksandr-Sergeyevich-Pushkin
  8. ↑ Vapaus
  9. ↑ https://www.britannica.com/biography/Aleksandr-Sergeyevich-Pushkin
  10. ↑ https://en.wikisource.org/wiki/To***_Kern
  11. ↑ Puškin, Aleksandr. Teoksessa Spectrum tietokeskus: 16-osainen tietosanakirja. 9, Pai–Radh. Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-07248-6
  12. ↑ a b Hämäläinen, Pirjo: Aikansa urokset. Kontakt, 4/2013, s. 15. Artikkelin verkkoversio. (PDF)
  13. ↑ Pushkin’s death and its aftermath Online Gallery: Black Europeans. British Library. Arkistoitu 30.5.2016. Viitattu 24.6.2016. (englanniksi)
  14. ↑ https://www.theguardian.com/books/2005/oct/22/featuresreviews.guardianreview4
  15. ↑ Muzei-zapovednik A. S. Puškina "Mihailovskoje" (Puškinski zapovednik) Venäjän museoiden sivusto. museum.ru. Viitattu 3.11.2013. (venäjäksi)
  16. ↑ Fredrik von Platen Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  17. ↑ Nurmio, Yrjö: ”F. A. von Platenin puhe Hämeenlinnan lukuseuran ensimmäistä vuosikokousta varten v. 1826”, Historiallinen aikakauskirja, s. 31–41. Suomen Historiallinen Seura, Historian Ystäväin Liitto, 1952. Google Books (viitattu 7.11.2009).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Author:Alexander Pushkin (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Alexander Pushkin
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aleksandr_Puškin&oldid=22860214”