Ero sivun ”Pariisi 1900-luvulla” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
p lisätty Luokka:Tieteisromaanit HotCat-työkalulla |
p poistettu Luokka:Vuoden 1995 kirjat; lisätty Luokka:Vuoden 1994 kirjat HotCat-työkalulla |
||
Rivi 41: | Rivi 41: | ||
[[Luokka:Jules Vernen romaanit]] |
[[Luokka:Jules Vernen romaanit]] |
||
[[Luokka:Vuoden |
[[Luokka:Vuoden 1994 kirjat]] |
||
[[Luokka:Tieteisromaanit]] |
[[Luokka:Tieteisromaanit]] |
Versio 28. syyskuuta 2017 kello 07.48
Pariisi 1900-luvulla | |
---|---|
Paris au XXe siècle | |
Alkuperäisteos | |
Kirjailija | Jules Verne |
Kieli | ranska |
Genre | tieteisromaani, dystopia |
Kustantaja | Hachette / Le Cherche midi |
Julkaistu | 1994 |
Ulkoasu | François Schuiten |
Sivumäärä | 216 |
ISBN | 2-01-235118-2 |
Suomennos | |
Suomentaja | Kyllikki Suni |
Kustantaja | Otava |
Julkaistu | 1995 |
Sivumäärä | 190 |
ISBN | 951-1-13924-X |
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
Pariisi 1900-luvulla (Paris au XXe siècle) on Jules Vernen nuoruudenaikainen tieteisromaani, joka julkaistiin vasta noin sata vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Teos on kirjoitettu vuonna 1863, ja kirjoittaja on sijoittanut tarinan vuoteen 1960. Teosta ei pessimistisen loppuratkaisunsa takia julkaistu Vernen eläessä, vaikka synkkyyden ei olisi pitänyt järkyttää lukijoita, koska teos oli tarkoitettu aikuisyleisölle.[1]
Verne on pyrkinyt tarkasti hahmottelemaan tulevaisuuden Pariisia. Hän on sijoittanut tekstiin tuntemansa keksinnöt, kuten elohopealampun, polttomoottorin ja paineilmalla toimivan rautatien. Niiden pohjalta hän on muodostanut kuvitelman tulevaisuuden Pariisin liikenteestä: Paineilmalla liikkuvan kaupunkijunan rata olisi hiukan katutason yläpuolella, ja se tarjoaisi sateensuojaa jalankulkijoille. Illalla kadut valaistaisiin elohopealampuilla. Vaunut eli autot taas kulkisivat ilman hevosia, koska niissä olisi Étienne Lenoirin keksintöön pohjautuva kaasumoottori. Matkailu olisi laajentunut niin paljon, että Pariisissa olisi 20 000 vuodepaikan hotelli. Kanavan avulla Pariisista olisi tullut satamakaupunki, jonne liikennöisi neljännespeninkulman pituinen laiva. Siinä olisi 30 mastoa ja 15 savupiippua. Satamien tavarankäsittely olisi automatisoitu.[2]
Yhteiskunta olisi sadassa vuodessa muuttunut suuresti, vaikka Ranska edelleen olisikin keisarikunta. Koulutus olisi yhteiskunnan keskeinen ala, ja sitä johtaisi yritys nimeltään Koulutuspankkiyhtiö. Koulutuksen keskeinen ala olisi tieteellis-tekninen osaaminen, kun taas humanistinen sivistys olisi suorastaan kielletty. Rakentaminen ja opettaminen olisivat sulautuneet samaksi toimialaksi.[3]
Verne hahmottelee kirjassa myös tietokonetta muistuttavan laskukoneen. Pankissa työskentelevät operaattorit joutuvat raatamaan syöttäessään siihen pankin rahaliikenteen tietoja.[4]
Teoksen pessimistiseen loppuratkaisuun yhdistyy humanistisen sivistyksen alennustila ja ilmastonmuutos, sillä Eurooppa joutuu kylmyyden kouriin. Teoksen päähenkilö nääntyy lopulta nälkään ja kylmään, mutta viimeiset rahansa hän silti käyttää ostamalla rakastetulleen kukkakimpun.