Ero sivun ”Ortoperspekta” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p Aloituskappaleen pituus |
|||
| Rivi 15: | Rivi 15: | ||
[[Luokka:Äänentoistotekniikka]] |
[[Luokka:Äänentoistotekniikka]] |
||
[[Luokka:Viihde-elektroniikan tuotemerkit]] |
|||
Versio 3. lokakuuta 2017 kello 17.17
Ortoperspekta on suomalaisen Tapio M. Köykän kehittämä stereojärjestelmä. Järjestelmä toistaa tavallisen kaksikanavaisen stereosignaalin kolmen kaiuttimen kautta.[1] Keskimmäinen kaiutin on täyden äänialan hi-fi kaiutin ja se toistaa vasemman ja oikean kanavan summasignaalin (eli monofonisen signaalin). Tätä signaalia kutsutaan järjestelmässä M–signaaliksi. Kaksi sivukaiutinta toistavat kanavien erotuksen, keskenään vastakkaisvaiheisina. Tämä signaali sisältää stereofonisen informaation ja sitä kutsutaan järjestelmässä S–signaaliksi. Järjestelmässä sivukaiuttimet ovat pienikokoisia koska niiden ei ole tarkoitus (eikä tarve) toistaa matalia ääniä.
Ortoperspekta suunniteltiin pääasiassa Neumannin MS-mikrofoniäänityksellä tehtyjen konserttisalitaltiointien toistamiseen.[2]
Tapio Köykän yritys Voimaradio Oy valmisti Ortoperspekta-viritinvahvistimia nimellä VOIMA OP-3 ja myöhemmin nimellä Wattram. Suomessa Salora valmisti vuodesta 1972 lähtien Salora 2000 ja Salora 2001 stereoviritinvahvistimia (jälkimmäinen oli varustettu joko DUAL 1225 tai Thorens TD 160 -levysoittimella) sekä vuodesta 1973 lähtien Salora 3000 ja Salora 3001 ja 3001 Ortoperspekta-viritinvahvistinmallistoa (jälkimmäinen oli samoin varustettu joko DUAL 1225 tai Thorens TD 160 -levysoittimella). Tuon ajan tapojen mukaisesti kytkennät äänilähteisiin tapahtuivat DIN-liittimin. Salora 3000:n ja Salora 3001:n vahvistin oli tiettävästi maailman ensimmäinen surroundvahvistin.
Lähteet
- ↑ Tapio M. Köykkä: Äänentoistojärjestelmä (http) (Patentti 35014) 28.2.1966. Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 13.1.2011.
- ↑ Köykkä, Tapio M.: Montako kanavaa hyvään äänentoistoon. (Konserttisalissa, varsinkin "parhailla paikoilla", suurin osa S-informaatiosta tulee kuulijan korviin sivuseinien kautta jopa moneen kertaan heijastelleena ja M-informaatioon nähden useita aallonpituuksia myöhästyneenä. S-informaation samanaikainen osa on käytännössä hyvin heikko. S-informaatio onkin itseasiassa konserttisalin jälkikaiuntaa. "Intensiteettistereo" on näin ollen todellisuudessa mitä suurimmassa määrin "aikastereota".) Ert– Elektroniikka radio televisio, 1972, nro 5a, s. 7–8.