Ihmismaantiede

Ihmismaantiede (kreik. antropogeografia) on maantieteen tai tarkemmin yleismaantieteen osa-alue, joka keskittyy ihmisen, yhteisöjen ja yhteiskuntien tutkimiseen maantieteellisen tilan näkökulmasta. Tilan näkökulmaa jäsentäviä avainkäsitteitä ovat muun muassa alue, paikka, maisema, skaala, konteksti ja sijainti.

Vanhempi vastine käsitteelle ihmismaantiede on suomen kielessä ollut kulttuurimaantiede, joka on peräisin ruotsin kielen käsitteestä kulturgeografi. Englanniksi tätä muistuttava termi cultural geography viittaa erityisesti maantieteelliseen kulttuurintutkimukseen (suomeksi joskus myös ”kulttuurinen maantiede”), kun taas human geography tarkoittaa yleismaantieteen ihmistä tutkivaa osaa (erotuksena luonnonmaantieteestä, physical geography). Vastaavasti käsitteen ihmismaantiede eli antropogeografia vanhempi merkitys on ollut ihmisen ja ihmisrotujen levinneisyyden maantieteellinen tutkimus maapallolla.

Ihmismaantiede tutkii ihmisen toimintaa paitsi maapallolla, myös avaruudessa. Se tarkastelee kulttuuria, politiikkaa, taloutta ja ihmisen vuorovaikutussuhdetta luonnon kanssa. Näihin asioihin kuuluvia seikkoja ovat muun muassa kestävä kehitys, ruuantuotanto, luonnonvarojen ja energian käyttö sekä teollisuuteen ja asutukseen liittyvät seikat.

Ihmismaantieteen tutkimusalueita

Ihmismaantieteen jako tutkimushaaroihin ei ole yhtä vakiintunutta kuin luonnonmaantieteessä, ja tutkimushaarojen nimitykset vaihtelevat jonkin verran.

Yleisesti jaossa on mukana seuraavat alueet:

• Poliittinen maantiede
• Talousmaantiede
• Väestömaantiede
• Kaupunkimaantiede

Näiden lisäksi melko tyypillisesti käytössä on:

• Kulttuurimaantiede
• Yhteiskuntamaantiede
• Kehitysmaantiede
• Historiallinen maantiede
• Terveysmaantiede
• Matkailumaantiede

Edellä mainittujen jälkeen tulee joukko harvemmin mainittuja haaroja. Näitä ovat esimerkiksi:

• Kielimaantiede (geolingvistiikka)
• Liikennemaantiede
• Maaseutumaantiede
• Sotilasmaantiede
• Uskontomaantiede

Kirjallisuutta

• Häkli, Jouni: Meta hodos: Johdatus ihmismaantieteeseen. Tampere: Vastapaino, 1999. ISBN 951-768-050-3