Ero sivun ”Chicago (yhtye)” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
| Rivi 59: | Rivi 59: | ||
Kesäkuussa 2008 Chicago julkaisi levyn Stone of Sisyphus (Chicago XXXII), jonka yhtye levytti jo 1993-1994.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.chicagotheband.com/chicago-xxxii-stone-of-sisyphus.html | Nimeke = Stone of Sisyphus| Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Chicago | Viitattu = 2.5.2013 | Kieli = }}</ref> Levy on eräs kuuluisimmista julkaisemattomista albumeista. Chicagon silloinen levy-yhtiö Warner kieltäytyi julkaisemasta sitä, koska se ei ollut "riittävän kaupallinen" ja sisälsi kokeilevampaa tuotantoa, muun muassa rap-tyylistä laulua ja reggae-rytmejä, jota yhteeltä ei oltu totuttu kuulemaan. |
Kesäkuussa 2008 Chicago julkaisi levyn Stone of Sisyphus (Chicago XXXII), jonka yhtye levytti jo 1993-1994.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.chicagotheband.com/chicago-xxxii-stone-of-sisyphus.html | Nimeke = Stone of Sisyphus| Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Chicago | Viitattu = 2.5.2013 | Kieli = }}</ref> Levy on eräs kuuluisimmista julkaisemattomista albumeista. Chicagon silloinen levy-yhtiö Warner kieltäytyi julkaisemasta sitä, koska se ei ollut "riittävän kaupallinen" ja sisälsi kokeilevampaa tuotantoa, muun muassa rap-tyylistä laulua ja reggae-rytmejä, jota yhteeltä ei oltu totuttu kuulemaan. |
||
Elokuussa 2009 Bill Champlin ilmoitti eroavansa ja siirtyvänsä soolouralle. Tilalle otettiin koskettimiin ja laulajaksi Lou Pardini. Lisäksi yhtyettä täydennettiin lyömäsoittajalla. |
Elokuussa 2009 Bill Champlin ilmoitti eroavansa ja siirtyvänsä soolouralle. Tilalle otettiin koskettimiin ja laulajaksi Lou Pardini.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://edition.cnn.com/2009/SHOWBIZ/Music/08/10/chicago.champlin/ | Nimeke = Musician Bill Champlin leaves Chicago | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = CNN | Viitattu = 2.5.2013 | Kieli = }}</ref> Lisäksi yhtyettä täydennettiin lyömäsoittajalla. |
||
Yhtye keikkailee edelleenkin ahkerasti pääasiassa kotimaassaan soittaen hittejä 40-vuotisen uran ajalta, mutta ei ole tiettävästi koskaan esiintynyt Suomessa. |
Yhtye keikkailee edelleenkin ahkerasti pääasiassa kotimaassaan soittaen hittejä 40-vuotisen uran ajalta, mutta ei ole tiettävästi koskaan esiintynyt Suomessa. |
||
Versio 2. toukokuuta 2013 kello 11.33
| Chicago | |
|---|---|
 Chicago esiintymässä Uudessa-Seelannissa 2004. |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1967– |
| Kotipaikka | Yhdysvallat |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet |
Robert Lamm |
| Entiset jäsenet |
Terry Kath |
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| chicagotheband.com | |
Chicago on yhdysvaltalainen rock-yhtye. Se aloitti poliittisesti tiedostavana yhtyeenä kokeelliseempaa musiikkia soittaen, mutta myöhempinä vuosinaan Chicagon musiikki on muovautunut perinteisemmäksi. Yhtyeen tavaramerkkejä ovat muun muassa vaskipuhaltimien käyttäminen sekä levyjen nimeäminen roomalaisin numeroin, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
1960-luku
Chicago perustettiin nimensä mukaisesti Chicagon kaupungissa vuonna 1967. Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 1969 nimellä Chicago Transit Authority, mutta kun oikea Chicagon liikennevirasto otti yhteyttä. yhtyeen oli lyhennettävä nimensä Chicagoksi pian tämän jälkeen.[1] Levy-yhtiö CBS:n taiteellinen johtaja John Berg suunnitteli yhtyeelle logon, jota se on käyttänyt siitä asti. Ensimmäinen levy oli tupla-albumi, kuten seuraavat kolme albumia ja ne tuotti James William Guercio. Ensimmäiset albumit ovat paikoitellen hyvinkin kokeilevaa musiikkia pitkine soitinsooloineen ja perustajajäsen, kitaristi Terry Kath kokeili sähkökitaran rajoja kappaleessaan ”Free Form Guitar”. Tarinan mukaan Jimi Hendrix oli kuullut levyn ja ehdottanut Chicagolle lämmittelijän paikkaa kiertueellaan arvostaen Kathia itseään paremmaksi kitaristiksi. Yhtye esiintyi Duke Ellingtonin kanssa televisiossa.
Chicagolle oli tyypillistä hienot lauluharmoniat, joista vastasivat kosketinsoittaja Robert Lamm, basisti Peter Cetera ja Kath. Alussa yhtyeen musiikki oli yhdistelmä Lammin torvilla terästettyjä, jazzahtavia melodioja, Ceteran pop-henkisempiä kappaleita sekä Kathin kokeellisempia ja rockaavampia esityksiä. Myös pasunisti James Pankow osallistui musiikin tekoon muun muassa säveltämällä toisen albumin moniosaisen teoksen ”Ballet For A Girl In Buchannon” ja yhtye käytti jousiorkesteria tuolla albumillaan.
1970-luku
1970-luku oli tuottelias, mutta hitit alkoivat vähetä vuosikymmenen loppupuolella. Levyt alkoivat mennä huonommin kaupaksi vaikka yhtye viihteellisti ilmaisuaan luopuen musiikillisista kokeiluista. Rankka kiertäminen ja levyjen teko alkoi vaatia veronsa. Lisäksi kitaristi Terry Kathin kuolema vuonna 1978 vain pahensi tilannetta, kunnes vuonna 1982 Chicago vaihtoi levy-yhtiötä ja tuottajaksi tuli David Foster. Foster muutti yhtyeen musiikin lähemmäksi keskitien aikuisrokkia säilyttäen lauluharmoniat mutta samalla vähentäen puhallinten osuutta.
Foster osallistui myös itse paljon säveltämiseen ja kutsui studioon vierailevia kitaristeja, kuten Steve Lukather jämäköittämään yhtyeen sointia. Danny Seraphinen jazzahtava ja jäntevä rumputyöskentely vaihdettiin konemaisen suoraviivaiseksi ajan hengen mukaisesti. Ja heti räjähti: vuoden 1982 albumilta ’’’Chicago 16’’’ irrotettu single ”Hard To Say I’m Sorry/Getaway” oli miljoonahitti USA:ssa ja edelleen paljon soitettu kappale radioissa ympäri maailman.
1980-1990 -luku
Hyväksi havaittua kaavaa jatkettiin seuraavillakin levyillä ja hittiputki jatkui. Vuonna 1985 yhtyeen laulaja ja lauluntekijä Peter Cetera erosi yhtyeestä lähteäkseen soolouralle. Tilalle otettiin monien koesoittojen jälkeen Jason Scheff, jolla on hyvin samantapainen tenoriääni kuin Ceterallakin. [2][3]
Vuonna 1995 yhtye palasi jazzillisemman ilmaisun pariin ja levytti amerikkalaisia viihdestandardeja albumillaan ”Night & Day”, vierailijoina muun muassa tämän tyyppisen musiikin parissa harvemmin operoiva Gipsy Kings. James Pankow sovitti kaikki kappaleet Chicago-yhtyeen tyyliin.[4]
2000-luku
Kesäkuussa 2008 Chicago julkaisi levyn Stone of Sisyphus (Chicago XXXII), jonka yhtye levytti jo 1993-1994.[5] Levy on eräs kuuluisimmista julkaisemattomista albumeista. Chicagon silloinen levy-yhtiö Warner kieltäytyi julkaisemasta sitä, koska se ei ollut "riittävän kaupallinen" ja sisälsi kokeilevampaa tuotantoa, muun muassa rap-tyylistä laulua ja reggae-rytmejä, jota yhteeltä ei oltu totuttu kuulemaan.
Elokuussa 2009 Bill Champlin ilmoitti eroavansa ja siirtyvänsä soolouralle. Tilalle otettiin koskettimiin ja laulajaksi Lou Pardini.[6] Lisäksi yhtyettä täydennettiin lyömäsoittajalla.
Yhtye keikkailee edelleenkin ahkerasti pääasiassa kotimaassaan soittaen hittejä 40-vuotisen uran ajalta, mutta ei ole tiettävästi koskaan esiintynyt Suomessa.
Katso myös
Albumit
- 1969 Chicago Transit Authority
- 1970 Chicago II
- 1971 Chicago III
- 1971 At Carnegie Hall, Vols. 1-4 (Chicago IV)
- 1972 Chicago V
- 1972 Live in Japan
- 1973 Chicago VI
- 1974 Chicago VII
- 1975 Chicago VIII
- 1976 Chicago X
- 1977 Chicago XI
- 1978 Hot Streets
- 1979 Chicago 13
- 1980 Chicago XIV
- 1982 Chicago 16
- 1984 Chicago 17
- 1986 Chicago 18
- 1988 Chicago 19
- 1991 Chicago Twenty 1
- 1995 Night & Day: Big Band
- 1998 Chicago 25: The Christmas Album
- 1999 Chicago XXVI -- The Live Album
- 2003 Christmas: What's It Gonna Be, Santa?
- 2006 Chicago XXX
- 2008 Stone of Sisyphus: XXXII
- 2011 O Christmas Three
Lähteet
- ↑ Chicago all music guide. Viitattu 2.5.2013.
- ↑ Scheff's Chicago Habit Is Still Hard To Break 1987. Orlando Sentinel. Viitattu 2.5.2013.
- ↑ Jason Scheff profile San Diego magazine. Viitattu 2.5.2013.
- ↑ Night & Day: Big Band (review) all music guide. Viitattu 2.5.2013.
- ↑ Stone of Sisyphus Chicago. Viitattu 2.5.2013.
- ↑ Musician Bill Champlin leaves Chicago CNN. Viitattu 2.5.2013.