Yön silmät

Wes Cravenin ohjaama kauhuelokuva vuodelta 1977

Yön silmät (The Hills Have Eyes) on vuonna 1977 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti Wes Craven.[1] Elokuvalle on tehty myös jatko-osa The Hills Have Eyes 2 (1985). Yön silmät -elokuvasta on tehty myös uudelleenfilmatisointi The Hills Have Eyes (vuoden 2006 elokuva)[2], jolle on ilmestynyt myös jatko-osa The Hills Have Eyes 2.

Yön silmät
The Hills Have Eyes
Ohjaaja Wes Craven
Käsikirjoittaja Wes Craven
Tuottaja Peter Locke
Säveltäjä Don Peake
Kuvaaja Eric Saarinen
Leikkaaja Wes Craven
Tuotantosuunnittelija Robert A. Burns (käännä suomeksi)
Pääosat Susan Lanier
Robert Houston
Michael Berryman
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Ensi-ilta 1977
Kesto 89 min
Alkuperäiskieli Englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva kertoo lomalle lähtevästä Carterin perheestä, mukanaan perheen tytär aviomiehensä kanssa. Matkalla "Big Bob" Carter saa idean, että he oikaisisivat autiomaan poikki. Perhe jää jumiin keskelle autiomaata auton renkaiden puhjettua yhtä aikaa. Pian Carterit huomaavat, että kukkuloilla asuu kannibaaliperhe. Cravenin alkuperäisenä ajatuksena oli kuvata kohtaus, jossa kannibaalit ryöstävät vauvan ja syövät tämän, mutta näyttelijät eivät pitäneet ajatuksesta ja Craven hylkäsi sen.[2]

Näyttelijät

muokkaa
 John Steadman  Fred  
 Janus Blythe  Ruby  
 Peter Locke  Mercury  
 Russ Grieve  Bobby Carter  
 Virginia Vincent  Ethel Carter  
 Suze Lanier-Bramlett  Brenda Carter  
 Robert Houston  Bobby Carter  
 Dee Wallace  Lynne Wood  
 Brenda Marinoff  Katy Wood  
 Martin Speer  Doug Wood  
 James Whitworth  Papa Jupiter  
 Michael Berryman  Pluto  
 Lance Gordon  Mars  
 Cordy Clark  Mama  
 Flora  Kaunotar (koira)  
 Striker  Hirviö (koira)  

Arvioita

muokkaa

Video-oppaassa vuodelta 1994 Kari Salminen sanoo Yön silmiä nykyaikaisen kauhu- ja eksploitaatioelokuvan kuihtumattomaksi klassikoksi ja antaa sille täydet viisi tähteä.[3] VideoHound’s Golden Movie Retriever on täysin päinvastaista mieltä ja antaa elokuvalle tähtien sijasta alimman arvosanansa ”Woof!”.[4]

Lähteet

muokkaa
  1. Gilbey, Ryan: Wes Craven obituary Film. 31.8.2015. The Guardian. Viitattu 3.10.2018. (englanniksi)
  2. a b Harding, Bradley: The Hills Have Eyes: The Scene That Was Too Dark For Wes Craven's Movie Horror. 11.7.2020. Screen Rant. Viitattu 20.7.2020. (englanniksi)
  3. Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0
  4. The Hills Have Eyes[vanhentunut linkki], VideoHound’s Golden Movie Retriever. Gale, 2008. Haettu 15.11.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.