Wu-kuningaskunta
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Wu-kuningaskunta (吳 [wú], 222 – 280), viralliselta nimeltään Itäinen-Wu, oli yksi Kiinassa Kolmen kuningaskunnan kaudella vallasta kilpailleista valtioista.
Wu 吳 |
|
---|---|
222–280 |
|
Valtiomuoto | monarkia |
Edeltäjä | Han-dynastia |
Seuraaja | Jin-dynastia |
Han-dynastian loppuaikoina sotapäällikkö Sun Quan hallitsi Wu-valtiota, joka oli alue Jangtse-joen eteläpuolella Suzhoun ympärillä. Sen jälkeen kun Cao Wei -kuningaskunnan Cao Pi ja Shu Han -kuningaskunnan Liu Bei olivat julistaneet itsensä keisareiksi, Sun Quan teki samoin vuonna 222 väittäen aloittaneensa Itäisen-Wu-dynastian.
Eteläinen Kiina kehittyi yhdeksi Kiinan taloudellisista, kulttuurellisista ja poliittisista keskuksista Wu-vallan aikana. Tältä ajalta ovat myös ensimmäiset kirjalliset merkinnät Taiwanin saaresta. Wu-kuningaskunta oli yhteydessä Taiwanin väestöön ja lähetti sinne viranomaisiaan.
Ensimmäinen Jin-dynastian keisari Sima Yan valloitti kuningaskunnan vuonna 280. 58 vuodellaan siitä jäi pitkäikäisin kolmesta kuningaskunnasta.
Katso myös
muokkaa- Kiinan dynastiat
- edellinen kausi: Han-dynastia
- vallitseva suurempi jakso: Kolme kuningaskuntaa
- muut kuningaskunnat: Wei-kuningaskunta ja Shu Han -kuningaskunta
- seuraava kausi: Läntinen Jin-dynastia