Uusittavuus (engl. reproducibility) tarkoittaa tieteellisen tutkimuksen toistamista siten että toinen tutkija voi saada alkuperäistä tutkimusta noudattamalla täsmälleen samat tutkimustulokset. Uusittavissa olevan tutkimuksen datan tulee olla sellaista että se on saatavilla[1][2]. Uusittavuutta heikentää luottamuksellinen, yksityisomistuksessa oleva data[3]. Uusittavuus koskee samasta aineistosta saatavia tutkimustuloksia. Tutkimuksen toistamista sen peruslöydösten vahvistamiseksi eri aineistolla kutsutaan replikoinniksi.[4]

Ei-uusittavuus koskee erityisesti biolääketiedettä. Yksi ei-uusittavien tutkimusten syy on vilpillisyys, mihin kannustaa tutkijan tarve julkaista korkean vaikuttavuuskertoimen julkaisussa.[5] Muita syitä ovat koeasetelman suunnittelun virheet sekä tilastollisen analyysin virheet.[6][7]

Tutkimukset jotka eivät ole uusittavissa koituvat kalliiksi. Tutkimukset jotka eivät ole uusittavissa maksavat erään arvion mukaan yhdysvaltalaisille tutkijoille 28 miljardia Yhdysvaltojen dollaria vuodessa. Kustannukset johtuvat siitä että ei-uusittavuus aiheuttaa suurta tehottomuutta tieteellisessä tutkimustyössä.[8] Tutkijat seuraavat vääriä johtolankoja.[9]

Kesällä 2016 suoritetun kyselyn perusteella tiede on kärsinyt uusittavuuskriisistä, kun tutkijat eivät ole kyenneet uusimaan kollegoidensa kokeiden tuloksia. Yli 70 prosenttia tutkijoista on yrittänyt uusia kollegansa kokeen siinä onnistumatta. Nature-julkaisu on sittemmin edellyttänyt julkaistavilta tutkimuksilta huomion kiinnittämistä siihen miten joku muu voisi uusia kokeen.[10]

Alankomaiden tiedeakatemian mukaan uusittavuudesta pitäisi tehdä normaali osa empiirisiä tieteitä.[11][12] Myös Yhdysvaltojen tiedeakatemia[13] ja Brittiläinen psykologiyhteisö[14] ovat kiinnittäneet huomiota uusittavuuteen.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Open data and reproducible research : Open Research nature.com.
  2. Data and reproducibility: The role of research institutions - Committee on Publication Ethics: COPE publicationethics.org.
  3. Lagoze, Carl; Vilhuber, Lars: O Privacy, Where Art Thou? Making Confidential Data Part of Reproducible Research. CHANCE, 3 July 2017, 30. vsk, nro 3, s. 68–72. doi:10.1080/09332480.2017.1383118 Artikkelin verkkoversio.
  4. Plesser, Hans E.: Reproducibility vs. Replicability: A Brief History of a Confused Terminology. Frontiers in Neuroinformatics, 18 January 2018, 11. vsk. PubMed:29403370 PubMed Central:5778115 doi:10.3389/fninf.2017.00076 Artikkelin verkkoversio.
  5. ScienceDirect sciencedirect.com.
  6. S.C. Landis, S.G. Amara, K. Asadullah, C.P. Austin, R. Blumenstein, E.W. Bradley, et al. A call for transparent reporting to optimize the predictive value of preclinical research. Nature, 490 (2012), pp. 187-191
  7. Academy of Medical Sciences. Reproducibility and Reliability of Biomedical Research: Improving Research Practice (2015)
  8. Baker, Monya: Irreproducible biology research costs put at $28 billion per year. Nature News, 09 June 2015. doi:10.1038/nature.2015.17711 Artikkelin verkkoversio.
  9. Challenges in irreproducible research nature.com.
  10. Feilden, Tom: Most scientists 'can't replicate studies' bbc.com. 22 February 2017.
  11. Make replication studies a normal part of science — KNAW knaw.nl. Arkistoitu 27.12.2018. Viitattu 30.12.2018.
  12. WarrenJan. 16, Matt; Am, 6:30: Make replication studies ‘a normal and essential part of science,’ Dutch science academy says sciencemag.org. 15 January 2018.
  13. Reproducibility_and_Replicability_in_Science sites.nationalacademies.org.
  14. Moving Psychological Science Forward: A free event on 26 January - BPS bps.org.uk. Arkistoitu 28.12.2018. Viitattu 30.12.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa