Ultrakevyt lentokone

Ultrakevyt lentokone (”ultra”) on kevytrakenteinen yksi- tai kaksipaikkainen lentokone. Ultrat kuuluvat niin sanottuun liite II -luokkaan, eli ne ovat Euroopan lentoturvallisuusviraston asetuksen (EY) 216/2008 liitteen II mukaisia^[1]. Ne voivat olla harrasterakenteisia tai kaupallisesti valmistettuja. Liite II-luokitus rajoittaa kaiken kaupallisen toiminnan pois^selvennä. Ultralla voidaan kuitenkin antaa lentokoulutusta.

Ikarus C 42, Saksalainen b-luokan ultrakevyt

Ultran historia

Ultralight-koneet tulivat käyttöön 1970-luvun lopulla, jolloin ne olivat pääosin 2-tahtimoottorilla varustettuja painopisteohjattuja riippuliitimiä. Tätä luokkaa kutsutaan Suomessa Ultra-A:ksi. Tätä kalustoa on Suomessa vain noin 20 prosenttia rekisteröidyistä ultrista. 1980-luvun alussa tuli kuvaan mukaan ohjainpinnoilla ohjattava niin sanottu Ultra-B-lentokone.

Tästä kehittyi hieman Cessna 150:ta ja muita yleisilmailun lentokoneita pienempiä harrasterakenteisia lentokoneita, joissa voimalaitteena käytettiin pieniä auton moottoreita. 1990-luvulla ultrissa siirryttiin nelitahtimoottoreihin ja koneiden suoritusarvot kehittyivät merkittävästi. Tästä muutoksesta on se, etu, että koneet ovat paljon vähemmän meluisia kuin vuosikymmeniä aikaisemmin suunnitellut yleisilmailun lentokoneet.

Vuoden 2011 aikana jakoa täsmennettiin. Painopisteohjatut A-luokan ultrat ovat nykyään A-luokan liitimiä. B-luokan ultrat taas ovat ultrakeveitä tyyppihyväksymättömiä lentokoneita, joita on ilmailurekisterissä noin 350 konetta (2013).

Määritelmiä

Huntair Pathfinder Mark 1 ultralight. Rakennettu 1982, kuvattu 2004.

Suomessa tyyppihyväksymättömät ultrakevyet lentokoneet ovat yksi- tai kaksipaikkaisia, ja kaksipaikkaisena se saa painaa tankattuna ja miehistöineen pyörävarustuksella korkeintaan 450 kg ja vesikoneena 495 kg (1-paikkaiset 300 kg ja vesikoneena 330 kg). Koko koneen painon kantavan rakettipelastusvarjon asentaminen nostaa maakoneen painorajaa 22,5 kg:lla eli 472,5 kg. Koska ultrakevyen lentokoneen tyhjämassa on yleensä 270–300 kg, ei kuormaa voi kovin paljon ottaa.Ultrakevyen lentokoneen kuormattavuus on yksipaikkasena 95 kg. ja kaksipaikkaisena175 kg. Tästä alhaisesta painosta on suomen kieleen luotu ultralight-lentämisestä termi kevytilmailu. UL-koneet nykyään käyttävät yleensä edullisempaa autobensiiniä esimerkiksi 98E:tä tai lentokoneisiin tarkoitettua 100 LL mäntämoottoripolttoainetta.

Toinen rajoitus on, että näillä koneilla saa lentää vain näkölentosäännöissä (VFR) auringonnousun ja -laskun välisenä aikana, jolloin vaakasuoran näkyvyyden tulee olla vähintään 5 km ja pilvikaton minimikorkeuden vähintään 1 000 jalkaa. Ultrakevyen lentokoneen sakkausnopeus saa olla korkeintaan 65 km/h.

Ultrakevyet lentokoneet eivät yleensä ole taitolentokelpoisia. Nykyään B-luokan ultrien matkanopeudet ovat yleensä 150–210 kilometriä tunnissa. Huippunopeudet ovat jopa noin 300 km/h.

Ultran lentämiseen tarvitaan lupakirja, joka on vaatimuksiltaan yksityislentäjän lupakirjaa helpompi. Siihen vaaditaan vähintään 48 tuntia teoriaopiskelua ja 25 lentotuntia.^[2] Lupakirja on voimassa viisi vuotta kerrallaan.

Voimalaite

Ultrien moottorit ovat tyypillisesti itävaltalaisen Rotax-moottoritehtaan Rotax 912 4-tahtimoottoreita, jotka käyttävät joko Avgas 100LL -lentobensiiniä tai auton bensiiniä. Myös Mercedes Smartin moottoreita, VW:n moottoreita, japanilaisia HKS-moottoreita sekä australialaisia Jabiru-moottoreita on käytetty.

Polttoaineen kulutus (Rotax 912ULS) matkalentonopeuksissa on hyvin maltillinen, noin 14–17 litraa tunnissa. Sekä ne ovat hyvin luotettavia ja hiljaisia.

Valmistajia

Euroopassa tšekkiläiset ovat ottaneet 1990-luvun alusta lähtien merkittävän aseman kevytlentokoneiden valmistuksessa. Myös Saksa, Italia, Ranska, Puola, Slovakia ja Unkari tuottavat paljon kevytlentokoneita. Ultrakevyitä lentokoneita ovat esimerkiksi saksalainen Ikarus C 42, tšekkiläis-italialainen MD3 Rider, slovakialainen Eurofox, unkarilainen Apollofox ja suomalainen Atol.^lähde?

Ultrakeveiden lentokoneiden valmistajia ovat;

3Xtrim Aircraft Factory, Puola
Aeroprakt, Ukraina
Aeropro s.r.o., Slovakia
Aerospool s.r.o., Slovakia
Air Creation
AirMax Construções Aeronáuticas
Arzeos, Espanja
ATEC, Tšekin tasavalta
Atol Avion Oy^{[vanhentunut linkki]}, Suomi
Avid Aircraft Inc., Yhdysvallat
Beaver Enterprises Ltd
Comco-Ikarus Gerätebau GmbH , Saksa
DOVA,Tšekki /Saksa
Corvus Aircraft Ltd
DynAero, Ranska [1]
Eipper Aircraft
Evektor-Aerotechnik, Tšekki
Fantasy Air
FK-lightplanes, Poland
Flight Design, Saksa
Gryf Aircraft, Tšekki [2] (Arkistoitu – Internet Archive), MD3-lentokoneen suunnittelija
Halley, Unkari
HFL-Lugzeugbau GmbH
I.C.P. srl., Italia
Jabiru, Australia
Kolb Company Inc., Yhdysvallat
La Mouette
LAMCO Light Aircraft Manufacturing kft.
Leichtflugzeugbau GmbH & Co Kg
Mahe Luftfahrttechnik Rendsburg
Mainar Sports Ltd
Medway Microlights Ltd
Mosler Motors Inc.
Murphy Aviation Ltd
Rans Company
Pipistrel , Sloveni
Polaris Motor s.r.l.
S.M.A.N
Southdown Sailwings Ltd
Sky Sports Ltd
Sky Star Aircraft
TL-Ultralight s.r.o
Vector Aircraft Corp.
Zenair Ltd

Myös muita valmistajia löytyy ICAOn lentokonevalmistajien listalta [3] (Arkistoitu – Internet Archive).

Muuta

Suomessa Ultrakevyille lentokoneilla tapahtuu yksi lentovaurio noin tuhatta lentotuntia kohden, mikä on olennaisesti enemmän kuin yksimoottorisilla yleisilmailukoneilla, joilla vaurioita tapahtuu noin kolmen tuhannen tunnin välein.^lähde?

2010-luvulla ultrakevyiden lentokoneiden onnettomuudet ovat lisääntyneet. Vuonna 2012 tapahtuneista 14 pienkoneonnettomuudesta viisi sattui ultrakevyille. Monet onnettomuuksista ovat johtuneet ohjaajan tekemästä virhearvioinnista.^[2] Vuoden 2013 kymmenestä onnettomuudesta kuusi sattui ultrakoneille.^[3]

Europe Air Sports-yhdistys ja European Microlight Federation ja ultrakevyiden lentokoneiden eurooppalaiset valmistajat ajavat ultrakoneiden painomäärittelyjen nostamista USA:n LSA-määrittelyjen suuntaan (MTOW 600 kg). ^lähde?