Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliitto
Toimihenkilö-ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliitto TVK – Tjänstemannaorganisationernas Centralförbund TOC r.y.[1] (1944–1992) oli suomalainen ammatillinen keskusjärjestö, joka edusti julkisen ja yksityisen sektorin toimihenkilöitä ja virkamiehiä. Vuoteen 1956 asti järjestö oli nimeltään Henkisen Työn Keskusliitto (HTK). TVK teki konkurssin syyskuussa 1992.[2] Konkurssin jälkeen suurin osa TVK:n liitoista siirtyi STTK:hon. Syyskuussa 2021 TVK oli kuitenkin edelleen merkitty yhdistysrekisteriin.[1]
HTK perustettiin vuodesta 1922 toimineen Henkisen Työn Yhtymän seuraajaksi toukokuussa 1944. Perustamista edelsi syyskuusta 1942 alkaen toiminut Toimihenkilöjärjestöjen Keskusvaltuuskunta, johon kuuluivat Henkisen Työn Yhtymä, Suomen Kansakoulunopettajain Liitto, Yksityisvirkailijain Keskusjärjestö ja Finlands Svenska Folkskollärarföre.[3]
Perustettaessa järjestöön kuului 15 liittoa ja 15 000 jäsentä. Vuonna 1991 TVK:n liittoihin kuului lähes 400 000 jäsentä.[2]
Järjestö julkaisi lehteä TVK-TOC (aiemmin Henkisen Työn Tekijä).
TVK koulutustoimintaa järjestivät Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Opintoliitto (TVO, aloitti 1959, aiemmin Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Opintokeskus), TVK-opisto ja Virkailijain kansalaisopisto (aloitti 1961, vuoteen 1962 Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen kansalaisopisto). Henkisen Työn Valistuskeskus perustettiin 1945.
TVK-opisto
muokkaaTVK-opisto, myöhemmin Aktiivikeskus, sijaitsi Kirkkonummen Evitskogissa Stora Lonoks -järven luoteisrannalla. Noin 10 000 neliömetrin kokoinen, 1960-luvulla valmistunut kiinteistö sijaitsee noin 17 hehtaarin tontilla on sittemmin toiminut muun muassa Veikkolan koulun väistötilana ja pakolaisten vastaanottokeskuksena[4]. 2020-luvun taitteesta alkaen se on toiminut 150 huoneen hostellina, joka majoittaa etenkin pääkaupunkiseudulla työskenteleviä virolaisia rakennusmiehiä ja keväästä 2022 ukrainalaisia sotapakolaisia[5][6].
Puheenjohtajat
muokkaa- Niilo A. Mannio (1944–1947)
- Esko Kangas (1947–1948)
- G. Floman (vt. 1948–1949)
- Konsti Järnefelt (1949–1957)
- Pentti Kalaja (1957–1964)
- Viljo Suvanto (1964–1969)
- Oso Laakso (1969–1981)
- Matti Kinnunen (1981–1992)
- Riitta Prusti (1992)
Jäsenliitot
muokkaa- suluissa jäsenvuodet[7]
- Suomen Aliupseeriliitto (1945–1946) erosi
- Ammattioppilaitosten opettajien liitto AOL (1.10.1962–1988) aiemmin Suomen Ammattikoulujen Opettajaliitto SAO aiemmin Suomen Ammatillisten Koulujen Opettajaliitto SAKO, liittyi OAJ:hin (Akava)
- Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH (16.10.1986–1992)
- De Affärsanställdas Förbund (1944–1945) liittyi HIF:ään
- Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO (1969–1992) vuoteen 1986 Yleinen Toimihenkilöliitto YTL
- Suomen Faktoriliitto (1945–1955)
- Suomen Farmaseuttiliitto SFL (1945–1976) erosi
- Finlands Svenska Bankmannaförening (1944–1946/1957) yhdistyi Pankkimiesliittoon
- Finlands Svenska Skogsmannaförbund FSS (1946–1951, 1956–1.1.1964) aiemmin Finlands Svenska Skogsmannaförening, liittyi Metsäteknikkoliittoon 1963
- Suomen Hammashoitajaliitto SHhL (1969–1982) aiemmin Suomen Hammashoitajat, yhdistyi Tehyyn
- Handels och industritjänstemannaförbundet HIF (1944–1.4.1987) aiemmin Finlands Svenska Handels och Industritjänstemannaförbund, vuoteen 1945 Finlands Svenska Kontorsmannaförbund, erosi
- Suomen Kanttori-urkuriliitto SKuL (1964–1973) erosi
- Kaupanalan Esimiesliitto KEL (1957–1992) vuoteen 1990 Myymäläesimiesten Liitto MEL, aiemmin Myymälänhoitajaliitto MHL
- Suomen Kauppaedustajain Liitto (1945–1947) erosi
- Kauppamatkustajain ja -Edustajain Keskusjärjestö (1945–1946) erosi
- Kauppaoppilaitosten Opettajain Yhdistys KOY (1949–1964) erosi
- Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistys (1944?–1947) erosi
- Suomen Kemistiliitto (1946–1952)
- Suomen Kotiteollisuusopettajain Liitto (1945–1950) liittyi Virkamiesliittoon
- Kunnallisvirkamiesliitto KVL (1944–1992)
- Kyrkomusikerföreningen KF (1964–1973) erosi
- Käsityönopettajain Yhdistys (1945–1954)
- Suomen Kätilöliitto SKäL (1.6.1962–1982) yhdistyi Tehyyn
- Suomen Lakimiesliitto (1944?–1952)
- Suomen Laboratoriohoitajayhdistys SLaby (1.1.1975–1982) yhdistyi Tehyyn
- Suomen Lastenhoitajaliitto (1963–1982k) vuoteen 1967 Suomen Lastenhoitajayhdistys SLaY, yhdistyi Tehyyn
- Suomen Lastentarhanopettajaliitto SLOL (1945–1963) vuoteen 1948 Suomen Lastentarhanopettajainyhdistys, erosi
- Suomen Lentoemäntien Yhdistys (1966–1973) erosi
- Suomen Lentovirkailijat (1949–1958) erosi
- Liike- ja Virkanaisten Kansallisliitto (1944–1948) vuoteen 1946 Liike- ja Virkanaisten Liitto, erosi
- Liikelaitosunioni LU (1.7.1990–1992)
- Suomen Liikeväen Liitto SLL (1944–31.12.1987) erosi
- Suomen Lääkintävoimistelijaliitto (1945–1982) aiemmin Suomen Lääkintävoimistelijain Yhdistys SLY, yhdistyi Tehyyn
- Maatalouden Toimihenkilöliitto MTL (1957–1965) yhdistyi Maataloustoimihenkilöjärjestöjen Liittoon
- Maataloustoimihenkilöiden Liitto (1953–1957) lopetti toimintansa, yhdistyi Maatalouden Toimihenkilöliittoon
- Maataloustoimihenkilöjärjestöjen Liitto (1965–1992)
- Matkatoimistovirkailijain Liitto MVL (1.4.1955–1969) liittyi YTL:ään
- Metsä- ja Uittomiesten Keskusliitto (1945–1948) aiemmin Metsä- ja Uittopiirimiesyhdistys
- Metsäalan Työnjohtajaliitto MaTL (1956–1979) vuoteen 1963 Metsä- ja Uittotyönjohtajiston Liitto MUL, lopetti toimintansa
- Suomen Metsänhoitajaliitto (1944–1950)
- Metsäteknikkoliitto MT (1945–1973) vuoteen 1963 Metsäteknikkojen Keskusliitto MTK, erosi
- Suomen Musiikinopettajain Liitto (1945–1957) erosi
- Suomen Opettajain Liitto SOL (1945–1975) vuoteen 1965 Suomen Kansakoulunopettajain Liitto SKL, yhdistyi OAJ:hin (Akava)
- Suomen Pankkimiesliitto SPL (1946/1957–1968) yhdistyi Pankkitoimihenkilöliittoon
- Pankkimiesyhdistys (1944–1946/1957) yhdistyi Pankkimiesliittoon
- Pankkitoimihenkilöliitto PTL (1969–1992)
- Suomen Perushoitajaliitto SuPer (1.1.1974–1992) vuoteen 1984 Suomen Apuhoitajaliitto SAL, erosi KVL:stä 1973
- Suomen Piirustuksenopettajayhdistys (1945–1951)
- Suomen Poliisien Liitto (1984–1990) erosi
- Poliisijärjestöjen Liitto PJL (1.7.1990–1992)
- Suomen Puumiesten Liitto SPuL (1945–1972) aiemmin Suomen Puumiehet
- Puutavaramittaajat (1947–1953)
- Sairaanhoitajain liitto Sl (1956–1966) aiemmin Suomen sairaanhoitajain liitto Ssl, fuusioitui Sairaanhoitajaliittoon
- Suomen Sairaanhoitajaliitto SSL (1966–1982) yhdistyi Tehyyn
- Suomen Sairaanhoitajataryhdistys SSY (1956–1966) fuusioitui Sairaanhoitajaliittoon
- Suomen Rakennusmestariliitto (1944?–1947) erosi
- Suomen Sanomalehtimiesten Liitto SSL (1944–1974) erotettiin
- Svenska Försäkringstjänstemannaföreningen (1950–1954) liittyi Vakuutusväen Keskusjärjestöön
- Svenska lärarförbundet i Finland SLF (1944?–1975) aiemmin Finlands svenska folkskollärarförbund Fsf, aiemmin Finlands Svenska Folkskolärarförening liittyi OAJ:hin (Akava) 1973
- Säveltäjäin Tekijäoikeustoimisto Teosto (1944?–1963) erosi
- Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitto STL (1944–1991) vuoteen 1950 Teollisuustyönjohtaja ja -Virkailijaliitto, aiemmin Suomen Teollisuusvirkailijain Liitto, erosi
- Suomen Teollisuusteknikkojen Liitto (1944–1947)
- Terveydenhuoltoalan ammattijärjestö Tehy (1982–1992)
- Suomen Tieliikenneopettajien Liitto STOL (1.10.1954–1972) aiemmin Autokoulunopettajain Liitto AOL, 11.4.54 liittyi YTL:ään
- Toimihenkilöagrologit TA (1963–1965) yhdistyi Maataloustoimihenkilöjärjestöjen Liittoon
- Toimiehtoliitto Toel (1.7.1990–1992)
- Suomen Toimistovirkailijain Liitto (1944–1947) liittyi Liikeväen liittoon
- Suomen Ulosottoapulaisten Yhdistys (1945–1948) erosi
- Vakuutustarkastajain Liitto (1.3.1951–1954) liittyi Vakuutusväen Keskusjärjestöön
- Suomen Vakuutusvirkailijain Liitto (1945–1954) liittyi Vakuutusväen Keskusjärjestöön
- Vakuutusväen Liitto VvL (1.1.1955–1992) vuoteen 1965 Vakuutusväen Keskusjärjestö VK
- Valtion Laitosten ja Yhtiöiden Toimihenkilöiden Liitto VLTL (1946–1992)
- Valtion Työnjohtajien ja Toimihenkilöiden Liitto VTTL (1.9.1962–1972) erosi ja liittyi SAK:hon
- Virkamiesliitto VL (1944–1991) lopetti toimintansa 31.12.1991
- Suomen Yksityiskoulunopettajain yhdistys (1944–1947) liittyi Virkamiesliittoon
- Suomen Yleinen Kunnanlääkäriyhdistys (1945–1947) erosi
Jäsenliittojen ohella TVK:hon kuului kaksi yhteistoimintajäsentä: Merkonomiliitto (1974–1992) ja Suomen Myyntimiesten Keskusjärjestö (1976–?).
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Toimihenkilö-ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliitto TVK – Tjänstemannaorganisationernas Centralförbund TOC r.y. Yhdistysrekisterin tietopalvelu. Helsinki: Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 7.9.2021.
- ↑ a b c Arkistonmuodostaja Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliitto TVK - Tjänstemannaorganisationernas Centralförbund TOC ry (Arkistoitu – Internet Archive) (Toimihenkilöarkisto)
- ↑ Toimintakertomus 1944 (Arkistoitu – Internet Archive) Henkisen Työn Keskusliitto (Toimihenkilöarkisto)
- ↑ Iso kohde huutokaupataan − Kiinteistöllä on monivaiheinen historia: vastaanottokeskus, opisto, koulu ja hostelli Viisykkönen. 11.05.2019. Viitattu 28.7.2022.
- ↑ Hotelli Silmu Hotelli Silmu. Viitattu 28.7.2022.
- ↑ Hotellin työntekijän lasta lähdettiin pelastamaan Ukrainasta – nyt Kirkkonummelle on tulossa useita lapsia ja äitejä Viisykkönen. 1.3.2022. Viitattu 28.7.2022.
- ↑ HTK:n/TVK:n toimintakertomukset 1944-1991 (Arkistoitu – Internet Archive) (Toimihenkilöarkisto)