Tarleena Sammalkorpi
Tarleena Sammalkorpi, myös Tarleena Tuori[1] (3. heinäkuuta 1949[2] Helsinki – 31. heinäkuuta 2016[3] Helsinki) oli suomalainen toimittaja ja suomentaja.
Tarleena Sammalkorpi | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 3. heinäkuuta 1949 Helsinki |
Kuollut | 31. heinäkuuta 2016 (67 vuotta) Helsinki |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | toimittaja ja suomentaja |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Sammalkorpi työskenteli Yleisradion kulttuuritoimituksessa 1970-luvun alusta lähtien ja oli myös Radiomafian juontajana. Sammalkorpi juonsi muun muassa Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelmaa ja Lasten mehuhetkeä, sekä toimi Kulttuurivihkot-lehden päätoimittajana. Vuonna 1968 hän oli yksi Ylioppilaslehden ns. "valtausnumeron" päätoimittajista.
Sammalkorpi toimitti 1970-luvun alussa Pentti Kemppaisen kanssa Tutka-ohjelmaa, jossa juontajat kritisoivat valitsemaansa musiikkia.[3] Myös taiteilijanimeä ”Tarkku” käyttänyt Sammalkorpi suomensi laulunsanoituksia muun muassa Paula Koivuniemelle. Hänet tunnetaan useiden joululaulujen kääntäjänä, joista kuuluisin lienee Lumiukko-animaatioelokuvan tunnuskappaleen ”Walking in the Air” suomennos nimellä ”Avaruus”. Sen ovat levyttäneet muun muassa Cantores Minores, Antti Tuisku sekä Samuli Edelmann.[4]
Vuonna 2008 Sammalkorpi sai WSOY:n tunnustuspalkinnon.[5]
Sammalkorven äiti oli runoilija Eila Kivikk’aho[6] ja isä arkkitehti Risto Sammalkorpi (1919–2001).[7]
Lähteet
muokkaa- ↑ Eila Kivikk'aho Biografiasampo
- ↑ Kerälän suku (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 2.12.2013.
- ↑ a b Lasten mehuhetken juontaja on kuollut Yle Uutiset. 1.8.2016. Viitattu 1.8.2016.
- ↑ Yleisradion Fono-äänitetietokanta Viitattu 2.12.2013.
- ↑ Tarleena Sammalkorpi sai WSOY:n tunnustuspalkinnon. Yle.fi. 4.10.2008. Arkistoitu 2.12.2013. Viitattu 18.12.2013.
- ↑ YLE Radio 1:ssä kuullaan ennen julkaisemattomia runoja Eila Kivikk’aholta Yle Uutiset. 22.7.2010. Viitattu 18.12.2013.
- ↑ Risto Aulis Sammalkorpi Genealogy, Geni