Wikipedia

Sumer

muinainen korkeakulttuuri

 

Sumer
ki-en-g̃ir
n. 4100 eaa.–n. 1763 eaa.

Väkiluku 1 500 000
Uskonnot sumerilainen polyteismi
Historia
– Uruk-kausi 4100–2900 eaa.
– Varhaisdynastinen kausi 2900–2340 eaa.
– Akkadilainen kausi 2334–2154 eaa.
– Gutilainen kausi 2141–2050 eaa.
– Uussumerilainen kausi 2112–2004 eaa.
– Isin-Larsa-kausi 2025–1763 eaa.
Kielet sumeri, akkadi
Edeltäjä Ubaid-kulttuuri
Seuraaja Vanha Babylonia

Sumer oli varhainen sivilisaatio Mesopotamiassa noin 4000–2000 eaa. Sumerin alue sijaitsee nykyisessä Etelä-Irakissa Eufrat- ja Tigrisjokien laaksoissa.

Sumer oli varhaisimpia korkeakulttuurin keskuksia ja kaupungistuneita alueita. Maa oli kuitenkin jatkuvasti hajanainen ja koostui keskenään kilpailevista kaupunkivaltioista. Uskonto ja temppeli ohjasivat Sumerissa suurta osaa yhteiskunnasta. Tyypillistä sumerilaista kaupunkivaltiota johti pappiskuningas ensi. Kullakin kaupungilla oli oma suojelusjumalansa. Temppeli vuokrasi maata viljelijöille, kävi kauppaa ja verotti. Uskonnollinen ylimystö oli vallan huipulla, mutta sillä oli velvollisuus järjestää kansalle muun muassa uskonnollisia juhlia. Kolmannen vuosituhannen eaa. loppua kohti valtaa alkoi siirtyä maallisile kuninkaille, joiden asema perustui sotilaalliseen voimaan.

Sumerin kaupunkien aikaansa nähden suuri koko pohjautui tehokkaaseen kasteluviljelyyn, joka mahdollisti suuret viljasadot. Sumerilainen kauppa ulottui laajalle aina Intiaan asti. Sumer kävi kauppaa, koska maassa oli vähän puuta, metalleja ja kiveä.

Sumerilaiset keksivät muun muassa kirjoitustaidon ensimmäisinä maailmassa. Nykypäiviin sumerilaisesta kulttuurista on säilynyt muun muassa seksagesimaali- eli 60-järjestelmä, jonka vuoksi tunti jaetaan 60 minuuttiin ja ympyrä 360 asteeseen. Sumerilaisen mytologian ja kirjallisuuden vaikutus näkyy abrahamilaisissa uskonnoissa ja antiikin Kreikan kulttuurissa.

Nimi

muokkaa

Sanan Sumer (akkadin 𒋗𒈨𒊒, šumeru) merkitystä ei tunneta. Sumerit itse kutsuivat maataan nimellä ki-en-g̃ir (𒆠𒂗𒄀, ’kotimaisten herrojen maa’). ’Sumer’ saattaa palautua sumerien omakieliseen nimeen, joka mahdollisesti on lausuttu *hiŋer tai *kengir. Tätä juurta saattaisi olla myös Raamatussa[a] mainittu Sinear (Šīnʿār).[1] Itseään sumerilaiset kutsuivat ’mustapäiksi’ (𒊕𒈪𒂵, sag̃-gíg-ga, lausutaan /saŋɡiɡa/)[2][3] ja kieltään ’meikäläisten kieleksi’ (𒅴𒂠, eme-g̃ir).[4]

Maantiede

muokkaa
Pääartikkeli: Mesopotamia
 
Sumerin tärkeimmät kaupungit ja Persianlahden muinainen rantaviiva. Kartan oikean alakulman vaaleanvihreä alue oli sumerilaisen kulttuurin kukoistuksen aikoina merta. Myös Eufratin ja Tigrisin uomat ovat vuosituhansien saatossa siirtyneet.

Sumer on Mesopotamian eli Kaksoisvirranmaan eteläisin osa,[2] Eufrat- ja Tigrisjokien laaksossa sijaitseva laakea tulvatasanko. Ilmasto on kuiva ja kuuma, mutta alueella esiintyy myös rajuja tulvia ja myrskyjä. Maaperä on hedelmällistä, mutta sen viljely vaatii keinokastelua. Hedelmällistä tulvatasankoa ympäröi autiomaa.[5] Sateita esiintyy vain talvisin, ja vuotuinen sademäärä on noin 150 mm. Kesät ovat erittäin kuumia.[6] Lähellä Persianlahden rannikkoa on suuri suoalue, jossa esiintyi runsaasti kalaa ja ruokokasveja.[7]

Sumerin maantiede on vuosituhansien saatossa muuttunut useasti. Jokien uomat ovat siirtyneet, ja esihistoriallisella ajalla Eufrat ja Tigris ilmeisesti yhdistyivät nykyisen Bagdadin seuduilla. Eteläisen tulvatasangon halki virtasi useita pieniä jokia ja puroja. Myöhemmin pienimmät virrat kuivuivat tai yhdistyivät niin, että Eufrat virtasi suunnilleen tulvatasangon keskellä ja Tigris hiukan idempänä.[8] Persianlahti ulottui 150–200 kilometriä nykyistä luoteemmaksi.[9] Monet Mesopotamian asutuskeskukset olivat muinoin rannikkokaupunkeja, vaikka nykyään sijaitsevatkin sisämaassa.[10]

Historia

muokkaa
Pääartikkeli: Sumerilaisten alkuperä ja Sumerin historia

Esihistoria (5000–2900 eaa.)

muokkaa
Pääartikkeli: Ubaid-kulttuuri ja Uruk-kausi

Sumerilainen kulttuuri oli eräs historian ensimmäisistä korkeakulttuureista,[11] ja monet länsimaisen kulttuurin piirteet palautuvat lopulta Sumeriin.[12] Sumerit saapuivat Etelä-Mesopotamiaan viimeistään noin vuonna 4000 eaa,[13] mutta mahdollisesti jo paljon aiemmin.[2][14] Sumerin kielen sanaston perusteella sumerien on arveltu saapuneen Mesopotamiaan vuoristoseuduilta, mutta tutkijat eivät ole asiasta yksimielisiä.[13] Sumeri on isolaattikieli, eli se ei ole sukua millekään tunnetulle kielelle. Mahdollisesti sumeria ja sen sukukieliä puhuttiin esihistoriallisella ajalla huomattavasti Etelä-Mesopotamiaa laajemmalla alueella.[14] Toisaalta Etelä-Mesopotamian esihistoriallinen väestö oli saattanut tulla alueelle monilta eri seuduilta.[7]

Sumerin varhaisinta maanviljelyskulttuuria kutsutaan Ubaid-kulttuuriksi (5000–4100 eaa.). Alueen asutushistoria ulottuu vielä huomattavasti kaukaisempaan menneisyyteen.[2] Tiheintä asutus oli Urin ja Eridun ympäristössä.[15] Osa väestöstä oli edelleen paimentolaisia tai puolipaimentolaisia.[16] Ubaid-kulttuurin kieltä ei tiedetä, mutta suurin osa Etelä-Mesopotamian varhaisesta paikannimistöstä ei ole sen enempää sumerilaista kuin seemiläistäkään. Ei kuitenkaan ole kirjallisia todisteita kielestä, jota alueella mahdollisesti puhuttiin ennen sumeria.[14] Luiden tutkimus ei myöskään ole osoittanut fysiologisia eroja, joiden perusteella sumerit voitaisiin erottaa muista alueen kansoista.[7]

Viidennellä ja neljännellä vuosituhannella eaa. Etelä-Mesopotamiaan syntyi suuria kaupunkeja. Kastelukanavien, pyörän ja purjehduksen kaltaiset keksinnöt mahdollistivat suurten asutuskeskusten synnyn. Urukista tuli maailman ensimmäinen suurkaupunki ja Etelä-Mesopotamian valtakeskus.[2] Uruk-kaudella (4100–2900 eaa.[2]) sumerilainen kulttuurivaikutus levisi laajoille alueille Lähi-idässä, Egyptissä, Anatoliassa ja Intiassa.[17] Tuolloin syntyivät myös armeijat ja järjestäytynyt sodankäynti. Pronssi ja moni muu metalli ja valmistustekniikka otettiin käyttöön. Teknologiset ja yhteiskunnalliset muutokset tapahtuivat pitkän ajan kuluessa, ja niille on löydetty useita syitä, jotka vaikuttivat yhdessä. Tärkeimpinä tekijöinä pidetään väestönkasvua, sisäisen ja ulkoisen kaupan kehittymistä, kasteluviljelyn kehittymistä ja sodankäynnin lisääntymistä. Myös ilmaston vaihtelu ja yksittäisten nerokkaiden yksilöiden ilmaantuminen on voinut vaikuttaa asiaan, mutta tällaista on vaikea havaita arkeologisesta aineistosta. Kaiken kehityksen takana oli maataloustuotteiden suuri ylijäämä, joka mahdollisti niin väestönkasvun, kaupan kuin erikoistumisenkin.[18] Taloudellinen, poliittinen ja uskonnollinen valta keskittyi temppeleihin.[19]

Historian määritellään yleensä alkavan kirjoitustaidon keksimisestä. Sumerilaiset kehittivät nuolenpääkirjoituksesta toimivan kirjoitusjärjestelmän aikavälillä 3500–2900 eaa. On epäselvää, kehittyikö kirjoitustaito ensimmäisenä Mesopotamiassa vai Egyptissä. Sumerilainen nuolenpääkirjoitus kehittyi Urukin kaupungissa lähellä Eufratin ja Tigrisin suistoa. Kirjoitustaidon keksimisen aikoihin yleistyivät myös monumenttirakentaminen ja ulkomailta tuodut ylellisyystarvikkeet. Yhdessä voimakkaan väestönkasvun kanssa ne viittaavat monimutkaisen yhteiskunta- ja talousjärjestelmän kehittymiseen. Ihmiset olivat järjestäytyneet kaupunkeihin, joita hallittiin temppeleistä käsin. Aikakauden kirjalliset lähteet ovat lähinnä kaupankäyntiin ja hallintoon liittyviä luetteloja, eikä yhteiskunta- ja talouselämän tarkemmasta rakenteesta ole tietoa.[20] Kirjallisten lähteiden ansiosta voidaan kuitenkin osoittaa, että Uruk-kulttuuri oli sumerilainen.[15]

Varhaisdynastinen kausi (2900–2340 eaa.)

muokkaa
Pääartikkeli: Varhaisdynastinen Sumer
 
Keihäin aseistettua jalkaväkeä steelassa, jonka Lagašin kuningas Eannatum pystytti Ummasta saadun voiton kunniaksi.

Mesopotamian historian kronologiaa ei ennen vuotta 1595 eaa. kyetä ajoittamaan tarkasti. Tässä artikkelissa käytetään keskikronologiaa, jonka perusteella varhaisdynastinen kausi ajoittuu noin vuosiin 2900–2340 eaa. Se on Etelä-Mesopotamian historian ensimmäinen kausi, josta on runsaasti kirjallisia lähteitä.[20] Jo varhaisimmista kirjallisista lähteistä ilmenee, että Etelä-Mesopotamiassa asui sekä sumerin että seemiläisten kielten puhujia.[16] Ei ole viitteitä siitä, että kumpikaan ryhmä olisi saapunut Sumeriin vasta hiljattain.[21] Seemiläisten suhteellinen osuus kasvoi vähitellen.[22] Lähteiden perusteella on mahdollista tunnistaa historiallisesti merkittäviä tapahtumia ja jopa yksittäisiä ihmisiä.[23]

Varhaisdynastisella kaudella syntyivät enimmäiset kaupunkivaltiot. Jokaisella oli oma paikallisruhtinaansa, joka hallitsi kansankokouksen tuella. Hallitsijalla oli sekä sotilaallisia, uskonnollisia että oikeudenkäyttöön liittyviä velvollisuuksia.[24] Yhteiskunta oli jo jakautunut erillisiksi luokiksi, ja esimerkiksi orjuutta tiedetään esiintyneen varhaisdynastisella kaudella. Lähteiden puutteen vuoksi tarkkaa yhteiskuntajärjestelmää ei kuitenkaan tunneta. Sumerin tärkeimpiä kaupunkivaltioita olivat Lagaš, Umma, Ur ja Uruk. Ne kävivät kauppaa pohjoisemmassa Mesopotamiassa sijainneiden Assurin, Eblan, Kišin ja Marin kanssa. Esiintyi myös diplomatiaa ja ajoittaisia sotia.[20] Varhaisdynastisen kauden jälkipuoliskolla syntyivät ensimmäiset suurvallat.[25]

Kišin kuningas Enmebaragesi teki noin vuonna 2600 eaa. valloitusretkiä Elamiin. Näin sumerilainen vaikutus laajeni ensimmäistä kertaa Etelä-Mesopotamian ulkopuolelle. Seuraavina vuosikymmeninä sumerilainen vaikutus laajeni edelleen. Sen tärkeimpiä keskuksia olivat Urukin ja Kišin kaupungit. Kauppareitit ulottuivat aina Meluhhaan Indusjoen laaksoon saakka.[13] Tehokkaan maanviljelyksen ja koko tunnetun maailman käsittäneen kaupan ansiosta Sumerin kaupungit kasvoivat ajalleen poikkeuksellisen suuriksi.[9] Kauppa toi Sumeriin myös ennennäkemättömättä vaurautta, joka alkoi houkutella ulkopuolelta tulleita valloittajia.[13] 2500-luvulla eaa. osa Sumerin kaupunkivaltioista joutui elamilaisten sekä pohjoisesta ja idästä saapuneiden paimentolaiskansojen valloittamaksi.[25]

Lagašin kuningas Eannatum ajoi elamilaiset Mesopotamiasta noin 2550 eaa. Hän valloitti Urin ja Urukin kaupunkivaltiot ja teki Elamiin suuntautuneen sotaretken. Hän kävi sotaa myös Umman kaupunkivaltiota vastaan aikomuksenaan valloittaa hedelmällinen Gu-Edinan tasanko. Pitkä ja tulokseton sota päättyi lopulta neuvottelurauhaan, jossa Umma määrättiin maksamaan viljaveroa Lagašille hyvityksenä siitä, että tasanko jäi ummalaisten haltuun. Kaupunkivaltioiden välit säilyivät kireinä, ja niiden välisestä rajasta kiisteltiin tulevina vuosisatoina toistuvasti. Lagašista tuli joksikin aikaa eräs Sumerin mahtavimmista kaupungeista, joka rahoitti vasalleilta kerätyillä veroilla suurisuuntaisia rakennushankkeita.[26]

Eannatumin kuolemaa seurannut vuosisata tunnetaan huonosti. Umma julisti Lagašille sodan noin 2450 eaa. mutta kärsi lopulta liittolaisineen tappion. Vuoden 2400 eaa. tienoilla Lagašin kuningas Lugalanda julisti temppelien omistukset henkilökohtaiseksi omaisuudekseen, määräsi papistolle ankaria veroja ja nimitti temppelien johtoon omia sukulaisiaan. Tyytymätön papisto teki vallankaappauksen ja asettti valtaistuimelle uuden hallitsijan Irikaginan. Tämä aloitti laajat uudistukset, joilla pyrittiin korruption vähentämiseen ja yhteiskuntaluokkien välisen tasa-arvon parantamiseen. Noin vuonna 2340 eaa. Umman kuningas Lugalzagesi julisti kuitenkin sodan Lagašia vastaan ja aloitti suurisuuntaiset valloitusretket, joiden seurauksena hän lopulta hallitsi koko Sumeria.[26]

Akkadin valtakunta (2334–2154 eaa.)

muokkaa
Pääartikkeli: Akkadin valtakunta
 
Sargonin voitonsteelaan kuvattuja sumerilaisia sotavankeja.

Lugalzagesin imperiumi jäi lyhytikäiseksi, sillä vuoden 2330 eaa. tienoilla Sargon Akkadilainen valloitti Etelä-Mesopotamian tärkeimmät kaupungit.[26] Sargonin elämästä tiedetään melko vähän, ja hänestä kertovat tekstit ovat luonteeltaan tarunhohtoisia. Hänen tärkein tukialueensa sijaitsi joka tapauksessa Kišissä. Myöhemmin hän perusti pääkaupungikseen Agaden, jonka sijaintia ei tunneta. Sumerin valloituksen jälkeen Sargon laajensi valtakuntaansa Elamiin, Syyriaan, Välimeren rannikolle ja jopa Kyprokselle. Akkadilaisten sotamenestys perustui nopealiikkeiseen jalkaväkeen ja kevyisiin sotavaunuihin, jotka kykenivät helposti saartamaan sumerilaisten raskaan jalkaväen ja sotavaunut.[27]

Akkadilaiset rakensivat valtakuntaansa laajan tieverkoston ja kävivät kauppaa nykyisessä Afganistanissa ja Anatoliassa saakka.[27] He omaksuivat sumerilaisen temppelikultin, kirjoitusjärjestelmän ja maailmankuvan. Seka-avioliitot olivat yleisiä, ja Sumerin väestö kaksikielistyi.[27] Akkadista tuli Etelä-Mesopotamian pääkieli.[20]

Sargonin kuoltua valtakunnassa puhkesi kapinoita. Vasta Sargonin pojanpoika Naram-Sin onnistui elvyttämään kaupan ja valloittamaan takaisin välillä menetettyjä alueita.[27] Sargonin hallituskaudella Sumerin perinteinen eliitti sai vielä pitää valtansa, mutta Naram-Sin asetti tilalle akkadilaisia.[14] Temppelien suuret maaomistukset takavarikoitiin ja jaettiin keskusvallan liittolaisille.[28] Hallituskautensa lopulla Naram-Sin julistautui jumalaksi ja omaksui arvonimen ’maailman neljän kolkan kuningas’.[29]

Naram-Sinin kuoltua valtakunta ajautui jälleen sisäisiin levottomuuksiin ja sotiin naapurikansojen kanssa.[27] Sargonin perustama suurvalta säilyi vuoteen 2154 eaa., minkä jälkeen Mesopotamia jakaantui kilpaileviksi kaupunkivaltioiksi.[20] Myöhempi kirjallisuus kuvasi Sargonin hyvän hallitsijan arkkityypiksi, kun taas Naram-Sinin nähtiin hybriksellään syösseen valtakunnan perikatoon.[30]

Gutilainen dynastia (2141–2050 eaa.)

muokkaa
Pääartikkeli: Gutilaiset

Naram-Sinin pojan Šar-kali-šarrin hallituskaudella Mesopotamiaan hyökkäsivät Zagrosvuorten gutilaiset. Sotien ja kapinoiden heikentämä valtakunta ei kyennyt torjumaan gutilaisia, jotka valloittivat Mesopotamian ja tuhosivat Agaden.[27] Gutin kieltä ei tiedetä kirjoitetun,[17] ja gutilaisten valtakaudelta on säilynyt kirjallisia lähteitä vain vähän.[27] Sumerilaisissa kirjoituksissa heidät kuvataan eläimellisiksi barbaareiksi,[17] ja gutilaisvaltaa pidettiin jumalien säätämänä rangaistuksena.[2]

Gutilaisten valta jäi rajalliseksi, ja Mesopotamiaan syntyi useita itsenäisiä kaupunkivaltiotia ja pieniä kuningaskuntia.[29] Niistä merkittävin oli Lagaš, jonka hallitsija Gudea alkoi elvyttää sumerilaista kulttuuria ja kirjallisuutta. Hän laajensi valtaansa muihin Etelä-Mesopotamian kaupunkeihin ja toteutti suuria rakennushankkeita. Lagašin suurvallan kauppayhteydet ulottuivat Keski-Aasiaan, Induksen laaksoon, Dilmuniin ja Levanttiin.[31]

Gutilainen dynastia hallitsi vain muutamia vuosikymmeniä.[29] Se laiminlöi kastelujärjestelmän ylläpidon, minkä seurauksena Etelä-Mesopotamiassa ilmeni nälänhätää.[27] Urukin hallitsija Utuhegal muodosti Sumerin vanhojen kaupunkivaltioiden liiton ja hääti gutilaiset Mesopotamiasta. Pian voittonsa jälkeen hän kärsi tappion entiselle vasallilleen, Urin hallitsijalle Ur-Nammulle.[29]

Uussumerilainen kausi (2112–2004 eaa.)

muokkaa
Pääartikkeli: Urin kolmas dynastia
 
Lagašin kuningasta Gudeaa esittävä dioriittiveistos (2100 eaa.).[32]

Ur-Nammun noin 2112 eaa. perustamaa valtakuntaa kutsutaan Urin III dynastiaksi. Ur-Nammu rakennutti suuria temppeleitä, kuten Urin zikkuratin. Hän loi tehokkaan virkakoneiston ja laati ensimmäisen tunnetun lakikokoelman. Jokaisesta valtakunnan alueella tehdystä kaupasta piti laatia kuitti, ja Sumerissa käytetty mittayksikköjärjestelmä yhtenäistettiin. Ur-Nammu kuoli taistelussa gutilaisia vastaan noin 2095 eaa., minkä jälkeen hänen poikansa Šulgi jatkoi rakennushankkeita. Sotaretkien sijaan Šulgi suosi diplomatiaa, jota hän edisti naittamalla tyttäriään naapurikansojen hallitsijoille.[31]

Urin suurvalta-ajalle tyypillistä oli poliittisen- ja talouselämän keskittyminen temppeleihin. Kaupankäynti ja käsityöteollisuus tapahtuivat temppelien alaisuudessa, samoin virkamiesten toiminta. Temppelit keräsivät veroja, joilla kustannettiin valtion toiminta. Verotuloista jaettiin viljaa myös köyhille. Pitkälle kehittynyt byrokratia ja vilkas kaupankäynti lisäsivät kirjurien ja koulutuksen tarvetta. Kirjoitus- ja kalenterijärjestelmät uudistettiin selkeämmiksi.[31] Aikakaudelta on säilynyt runsas kirjallinen aineisto: yli satatuhatta savitaulua, jotka pääosin ovat byrokratiaan liittyvää kirjanpitoa. Hallitsijat kuvattiin yli-ihmisiksi, joiden oikeudenmukaisuus, rohkeus, hurskaus, oppineisuus ja musikaalisuus olivat vertaansa vailla.[20]

Kauden lopulla Mesopotamiaan saapui lännestä seemiläisiä paimentolaisia, joista monet olivat amorilaisia ja joiden toistuvat ryöstöretket järkyttivät alueen rauhaa. Šulgin poika Šu-Sin rakennutti Tigrisin ja Eufratin väliin muurin, mutta valtakunta romahti hänen poikansa Ibbi-Sinin valtakaudella noin 2000 eaa. Sumerin maatalouden keskuksessa Lagašissa kaappasi vallan paikallinen virkamies, jolloin ruokatoimitukset Uriin katkesivat. Ibbi-Sin yritti ostaa viljaa Marista, mutta tehtävään määrätty virkamies ei koskaan palannut vaan kaappasi vallan Nippurissa. Sumer ajatui sekasortoon, jota amorilaiset ja elamilaiset hyödynsivät aloittamalla sarjan ryöstöretkiä ja valloitussotia.[33] Urin kaupunki hävitettiin, eikä Sumer enää kohonnut poliittiseksi mahtitekijäksi.[34]

Urin III dynastia oli Sumerille vaurauden ja hyvinvoinnin aikaa.[19] Suurimmillaan valtakunta ulottui Persianlahdelta Välimerelle. Sumerilainen kulttuuri elpyi jopa siinä määrin, että aikakautta on kutsuttu sumerilaiseksi renessanssiksi.[31] Sumerista tehtiin jälleen hallinnon kieli, mutta arkikielenä se ei enää elpynyt.[35] Dynastian päättyessä jäljellä oli hyvin vähän äidinkielisiä puhujia.[36] Sumerinkielisessä kirjallisuudessa Urin tuho kuvattiin kokonaisen sivilisaation lopuksi. Aineellisessa kulttuurissa ei kuitenkaan ole havaittavissa jyrkkää muutosta, ja monet sumerilaiset tavat jatkuivat seuraavina vuosisatoina.[34]

Isin-Larsa-kausi (2025–1763 eaa.)

muokkaa
Pääartikkeli: Isin-Larsa-kausi

Elamilaiset häädettiin Mesopotamiasta melko nopeasti. Amorilaisten läsnäolo sen sijaan muodostui pysyväksi, ja varsinkin Keski-Mesopotamiassa heidän lukumääränsä kasvoi suureksi. Osa Etelä-Mesopotamian kaupungeista säilytti itsenäisyytensä, mutta yhtenäisiä suurvaltoja ei enää syntynyt.[37]

Sumerin tärkeimpiä kaupunkivaltiotia olivat Isin ja Larsa, jotka kykenivät ajoittain myös alistamaan muita suurkaupunkeja. Aluksi Isinillä oli etulyöntiasema, mutta vuonna 1934 eaa. se ajautui tappiollisiin sotiin Larsaa vastaan. Larsan kuningas Gungunum valloitti Urukin, Elamin pääkaupungin Susan ja mahdollisesti myös Sumerin suurimman satamakaupungin Urin. Vuonna 1792 eaa. Larsa valloitti vasallinsa menettäneen Isinin. Suurimmillaan 10–15 kaupunkia käsittänyt valtakunta jäi lopulta Babylonin kasvavan suurvallan varjoon.[33]

Babylonin amorilainen kuningas Hammurapi (hallitsi 1792–1750 eaa.) valloitti 1700-luvun puoliväliin mennessä Etelä-Mesopotamian tärkeimmät kaupungit. Sumerilainen kulttuuri sulautui vähitellen akkadilaiseen,[20] ja sumeri puhuttuna kielenä hävisi noin 1800 eaa.[36]–1700 eaa.[35] Se säilytti vaikutusvaltaisen aseman klassisena kielenä, ja sumerin roolia muinaisessa Mesopotamiassa voi verrata latinan merkitykseen keskiajan Euroopassa.[20][38]

Yhteiskunta

muokkaa

Asutuskeskukset

muokkaa

Sumerilaisilla ei ollut yhtenäistä valtakuntaa. Etelä-Mesopotamiassa oli useita kaupunkivaltioita, jotka ajoittain muodostivat liittoja.[9] Kaupunkivaltion keskus oli muurien suojaama kaupunki, jonka ympärillä oli pienempiä kyliä ja viljelysmaita.[39] Joillakin seuduilla ei ollut selkeää kaupunkikeskusta, vaan lähekkäin saattoi olla 3–4 isoa kylää. Asutus keskittyi jokien lähettyville.[6] Asutuskeskusten ja viljelysmaiden väliin jäi puoliaavikkoa, jossa laidunnettiin karjaa ja jonka pensaskasvillisuutta kerättiin polttoaineeksi.[7]

Varhaisimmat merkit asutuksesta Sumerin keskustasangoilla ovat Ubaid-kaudelta, jolloin tunnetaan jo jonkin verran monumentaaliarkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua. Väestö ei mahdollisesti vielä ollut kokonaan riippuvainen keinokastelusta, vaan suuri osa sai elantonsa paimentolaisuudesta.[40] Uruk-kaudelta tunnetaan jo paljon enemmän asutuskeskuksia kuin Ubaid-kaudelta, ja myös niiden koko vaihtelee enemmän. Pohjoisessa kaupunkeja oli vähemmän, mutta ne olivat suuria. Etelämmässä oli vain kaksi suurta kaupunkia, mutta pienempiä asutuskeskuksia oli enemmän kuin pohjoisessa. Uruk-kauden myöhäisvaiheessa Uruk oli jo 100 hehtaarin laajuinen, selvästi suurempi kuin yksikään muu eteläisen Sumerin kaupunki.[41] Asutuksen keskittymiseen saattoi vaikuttaa vuoden 3800 eaa. jälkeen vallinnut kuiva ilmasto, joka ajoi väestön kastelukanavia rakentavien ihmisten asuttamiin suuriin keskuksiin.[42] Uruk-kauden loppuvaiheissa asutus laajeni Sumerin eteläosissa nopeasti ja asukasluku kasvoi.[43] Enimmillään Urukissa oli asukkaita 50 000 – 80 000. Koko Sumerin väkiluku oli jopa 1,5 miljoonaa.[9]

Sumerin alueella oletetaan yhä olevan hautautuneena merkittäviä arkeologisia kohteita, kuten kaupunkeja, joita ei ole löydetty. Eroosio, suolaantuminen ja uudempi asutus ovat tuhonneet useita kohteita.[44]

Hallinto

muokkaa

Poliittisen vallan perusyksikkö oli kaupunkivaltio.[20] Jokaisella kaupungilla oli oma suojelusjumalansa, jonka temppeli oli samalla taloudellinen ja poliittinen keskus. Varakkaat suvut hallinnoivat palatseja, joilla temppelien tavoin oli suuria maaomistuksia ja jotka kävivät laajaa kauppaa.[9] Hallitsijoiden maalahjat olivat keino taata mahtisukujen uskollisuus.[45] Temppelien ja palatsien välillä esiintyi kilpailua, ja niiden suhteelliset valta-asemat vaihtelivat.[9] Etelässä temppelien valta oli pohjoista suurempi.[45]

Uruk-kaudella valta oli keskittynyt temppeleihin.[19] Varhaisdynastisella kaudella hallintojärjestelmä kehittyi monimutkaisemmaksi ja muodollisemmaksi, ja yhteiskunta kerrostui. Kyliä johtaneiden pappien tilalle tuli maallisia hallitsijoita ja kaupunkivaltioita, kolmannen vuosituhannen eaa. lopulla jopa imperiumeja.[43] Temppelien poliittinen merkitys väheni, kun papin ja kuninkaan tehtävät eriytyivät.[32] Varhaisdynastisen kauden lopulta lähtien kuninkuus periytyi isältä vanhimmalle pojalle.[46] Akkadilaisella kaudella sotilaalliseen voimaan perustunut maallinen auktoriteetti sai temppeleihin nähden selkeän ylivallan, kun Sargon yhdisti Sumerin yhden valloittajan alaisuuteen.[19] Uussumerilaisella kaudella temppeleillä oli suuri merkitys hallinnon keskuksina, mutta korkeinta valtaa käyttivät kuninkaat.[31]

Hallitsijat käyttivät arvonimeä en (’herra’, ’valtias’), ensi (’kyntömaan herra’) tai lugal (’iso mies’). En oli ilmeisesti korkea pappisvirka. Ensi oli usein paikallinen kaupunkiruhtinas tai kuvernööri ja lugal suuremman valtakunnan kuningas.[47] Akkadinkielinen arvonimi šarru (’kuningas’) viittasi sotilaalliseen johtajaan ja vastasi lähinnä lugalia.[48] Yleensä kuningasta pidettiin jumalten suosiolla hallitsevana ihmisenä, mutta Akkadin kuningas Naram-Sin ja Urin hallitsija Šulgi antoivat kuvata itsensä jumaliksi. Hallitsijoilla oli sekä uskonnollisia että maallisia velvollisuuksia.[20]

Kansankokouksilla oli aluksi päätäntävaltaa kaupunkien asioissa, mutta kaupunkivaltioiden välisissä sodissa valta keskittyi vähitellen kuninkaille.[24][39] Varhaisdynastisessa Urukissa oli Gilgameš ja Aga -kertomarunon mukaan kaksi neuvostoa: kun vanhimpainneuvosto ei suostunut julistamaan sotaa, kuningas kääntyi nuorten miesten neuvoston puoleen ja sai haluamansa.[49][50] Luotettu jäsen voitiin nimittää esimerkiksi kansankokouksen päälliköksi tai viestinviejäksi. Suurvaltojen synnyttyä pikkukaupunkien ja kylien paikallishallintoon nimitettiin viranomaisia ja neuvostoja, joilla oli sekä hallinto- että tuomiovaltaa. Kansankokousten ja neuvostojen toimintaperiaatteista ja valtaoikeuksista ei tiedetä paljoakaan.[49]

Valtasuhteet

muokkaa

Sumer oli luokkayhteiskunta,[51] jossa sosiaalinen liikkuvuus oli vähäistä.[52] Ylimystön muodostivat varakkaiden ja arvostettujen sukujen edustajat, korkea-arvoiset sotilaat ja papit sekä vaikutusvaltaisiin virkoihin nousseet kirjurit. Keskiluokkaan kuuluivat kauppiaat, virkamiehet ja kirjurit sekä varakkaat käsityöläiset ja maanviljelijät, jotka omistivat itse kotinsa ja viljelysmaansa. Huono-osaisesta valtaväestöstä poiketen keskiluokan käsityöläiset ja viljelijät harjoittivat elinkeinojaan itsenäisesti. Alaluokkaan kuului kirjava joukko vuokraviljelijöitä ja palkkaa vastaan työskennelleitä ihmisiä. He työskentelivät temppeleille tai varakkaille yksityishenkilöille.[51] Palkka maksettiin ruokana ja muina hyödykkeinä.[45]

Orjat olivat usein sotavankeja. Myös vapaa kansalainen saattoi joutua orjuuteen, jos hän ei muuten kyennyt selviytymään velositaan. Orjilla oli oikeus henkilökohtaiseen omaisuuteen, ja he saivat ostaa itsensä vapaaksi. Velkaantunut saattoi välttää koko omaisuutensa menetyksen myymällä itsensä väliaikaiseen pakkotyöhön.[51] Orjat mainitaan kirjallisissa lähteissä harvakseltaan, joten heitä oli oletettavasti melko vähän.[28] Toisaalta maalaisköyhälistö velkaantui usein maanomistajille[51] ja joutui elämään maaorjuuden kaltaisissa oloissa.[45]

Yhteiskunta oli miesvaltainen, ja aikalaislähteissä miehet esiintyvät paljon naisia useammin. Isällä oli määräysvalta tyttäreensä ja aviomiehellä vaimoonsa. Käytännössä naiset kuitenkin toimivat monenlaisissa tehtävissä yhteiskunnan kaikilla tasoilla.[53] Naisilla oli oikeus omistaa omaisuutta, käydä kauppaa ja solmia laillisesti sitovia sopimuksia. Naisten asema oli hyvä varsinkin Uruk-kaudella ja varhaisdynastisella kaudella. Perimätiedon mukaan Kišiä hallitsi varhaisdynastisella kaudella kuningatar Kubaba,[52] mutta kyseessä on melko varmasti myyttinen hahmo.[54] Vaikutusvaltaisten sukujen naisilla oli joka tapauksessa merkittävää poliittista, uskonnollista ja taloudellista valtaa. Sukupuolten tasa-arvo heikkeni akkadilaisella kaudella mutta parani jälleen Urin III dynastian aikana.[52] Toisella vuosituhannella eaa. tapahtui voimakas yhteiskuntaluokkien eriytyminen, joka kavensi myös naisten liikkumatilaa.[53] Naisten asemaa heikensivät lisäksi jatkuvat sodat, jotka keskittivät valtaa miehille.[52] Babylonian ja Assyrian yhteiskuntiin verrattuna sumerilaiset naiset olivat miesten kanssa huomattavan tasa-arvoisia.[52][53]

Lainsäädäntö

muokkaa

Sumerilainen lainsäädäntö oli sitä seurannutta babylonialaista lakikäytäntöä lempeämpi.[55] Vanhimman tunnetun lakikokoelman sääti Urin kuningas Ur-Nammu 2100-luvulla eaa.[56] Se säätää kuolemantuomion murhasta, ryöstöstä ja törkeästä aviorikoksesta. Ruumiinrangaistuksia ei käytetty, eivätkä teloitusmenetelmät olleet itsetarkoituksellisen tuskallisia. Useimmat rikokset sovitettiin vahingonkorvauksella, eikä kostoon perustuvia tuomioita langetettu.[55] Tunnettiin myös jokituomio, jossa syytetyn oli hypättävä jokeen, jolloin syyllisyys tai syyttömyys jäi jumalten ratkaistavaksi.[56]

Sotalaitos

muokkaa
 
Niin kutsuttu Urin standaari, joka on valmistettu noin 2500 eaa. ja löydettiin Urin kuningashaudoista. Standaariin on kuvattu sumerilaista sotaväkeä ja sotavaunuja.[56]

Hallitsijan keskeinen velvollisuus oli puolustuksen järjestäminen.[20] Kaupunkien kasvaessa perustettiin vakinaisia armeijoita, jotka torjuivat ulkoisten vihollisten hyökkäykset ja ylläpitivät järjestystä kaupungissa.[55]

Kevyt jalkaväki käytti aseistuksenaan nuijaa, keihästä, tikaria, kirvestä ja jousta. Raskas jalkaväki aseistettiin pitkillä keihäillä, sirppimiekoilla ja suurilla kilvillä, ja se taisteli falangin kaltaisessa muodostelmassa. Taisteluissa käytettiin myös nelipyöräisiä sotavaunuja. Rajaseuduille rakennettiin linnakkeita ja muureja. Vihollisjoukkojen liikkeitä vaikeutettiin kaivamalla kanavia.[55]

Talous

muokkaa

Ammatit

muokkaa

Suurin osa sumereista oli yksinkertaista ruumiillista työtä tekeviä orjia, maanviljelijöitä tai käsityöläisiä. Lisäksi oli erikoistuneempia ammattikuntia, kuten kalastajia, seppiä, rakentajia, lääkärejä, pappeja, kauppiaita, kirjureita, taiteilijoita ja kastelukanavien hoitajia. Virkamiehet valvoivat lain noudattamista ja verotusta.[57] Seksityö oli lähinnä naimattomien naisten elinkeino.[53]

Maanviljely

muokkaa

Ylivoimaisesti yleisin elinkeino oli maatalous. Kaupungin koko määräytyi sen lähistöllä viljeltävän tai jokia pitkin tuotavan ruoan määrän mukaan.[58] Viljelykelpoista maata oli enemmän kuin Sumerin väestö kykeni alkeellisen teknologian olosuhteissa viljelemään.[59] Peltoja muokattiin muun muassa auroilla ja kuokilla. Työkaluja valmistettiin aluksi lähinnä kivestä ja puusta, myöhemmin kuparista.[60]

Sumerien maatalousmaa voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Intensiivisesti viljeltyjä puutarhoja oli asutuskeskusten rajojen sisäpuolella jokien rannoilla. Niistä saatiin taateleita ja muita hedelmiä sekä vihanneksia. Keinokastellut pellot sijaitsivat jonoissa jokien ja kanavien varrella. Ne tuottivat suurimman osan kokonaissadosta. Tärkeimpiä tuotteita olivat ohra, vehnä ja palkokasvit.[58] Vähäisemmässä määrin viljeltiin ruista ja hirssiä.[61] Intiasta tuotua seesamia alettiin viljellä varhaisdynastisella kaudella.[62] Kauempana vedestä oleva maa oli käytössä laidunmaana, metsästysmaana ja polttopuun lähteenä, toisinaan myös viljeltävänä.[58]

Maatalouden perusyksikkö oli perhe, jota tavallisesti johti mies. Suurin osa maatalouden tuotosta tarvittiin oman perheen ruokkimiseen ja muihin välittömiin tarpeisiin.[59] Suuri osa viljelysmaasta oli temppelien omistuksessa. Maata vuokrattiin viljelijöille, jotka antoivat osan viljelysten tuotosta temppelin käyttöön. Vuokratuloilla ylläpidettiin uskonnollisia toimituksia ja maksettiin temppelin työntekijöiden palkat.[9] Vuokraviljelijät joutuivat usein ottamaan lainaa, jos eivät kyenneet suoriutumaan vuosittaisista maksuistaan.[51] Myös kuningasperheet ja yksityishenkilöt omistivat maata.[20] Kolmannella vuosituhannella eaa. maan yhteisomistus väheni ja suurin osa viljelysmaasta siirtyi yksityishenkilöiden hallintaan.[28]

Eufratin ja Tigrisin tulvatasangon maaperä on pehmeää[32] ja hedelmällistä, joten nälänhätää esiintyi lähinnä levottomuuksien aikoina. Kastelukanavien ansiosta maata pystyttiin viljelemään myös kuivina kausina. Kasteluun käytetyn jokiveden haihtuminen johti maaperän suolaantumiseen, jonka estämiseksi vesi oli johdettava pelloilta pois.[61] Eufrat ja Tigris tulvivat keväisin, joka oli parasta kasvukautta, mikä saattoi vahingoittaa viljelyksiä.[6] Suuren väkiluvun ylläpito edellytti monimutkaista yhteiskuntaa, joka mahdollisti kasteluviljelyn. Sumerin vihamielinen ilmasto antoi siten epäsuoran kimmokkeen teknologiselle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle ja lopulta historian ensimmäisen korkeakulttuurin synnylle.[8]

Kotieläimet

muokkaa

Kotieläiminä kasvatettiin lampaita, vuohia ja nautoja, mutta myös esimerkiksi sikoja, ankkoja ja hanhia.[58] Naaraiden annettiin maidon saamiseksi elää pitkään, mutta urokset teurastettiin nuorina.[61] Koiria pidettiin vartijoina ja metsästyskoirina. Vetojuhtina käytettiin härkiä ja aaseja. Kesy- ja villiaaseja risteyttämällä saatiin voimakkaita mutta tottelevaisia eläimiä, joita käytettiin sotavaunujen vetäjinä. Hevoset ilmestyivät kolmannen vuosituhannen eaa. lopulla ja kamelit vasta ensimmäisellä vuosituhannella eaa.[58]

Lampaita ja vuohia laidunnettiin asutuskeskusten liepeillä sijainneilla puoliaavikoilla.[7] Viljelykasveista saatiin karjalle rehua.[9]

Metsästys ja kalastus

muokkaa

Ruokaa hankittiin myös metsästämällä ja kalastamalla. Kalaa saatiin joista, Etelä-Mesopotamian soilta[7] ja Persianlahdelta.[9] Joista kerättiin myös simpukoita, joista saatiin sekä ravintoa että helmiä. Rantatörmien runsaassa kasvillisuudessa eli runsaasti ravinnoksi sopivia maaeläimiä.[7]

Viljelysmaan tapaan kalastusoikeuden saattoi joutua vuokraamaan temppeliltä tai palatsilta.[9] Kala myytiin tuoreena tai se kuivattiin tai savustettiin.[61]

Käsityöteollisuus

muokkaa

Maatalouden ylijäämästä valmistettiin käsityötuotteita, varsinkin kankaita.[8] Soilta kerättiin ruokoja,[7] joita käytettiin sekä rakentamisessa että monenlaisiin käyttötavaroihin.[61]

Kaupankäynti

muokkaa
 
Uruk-kauden lieriösinetti ja sinetillä saveen painettu korkokuva.

Kaupankäynti perustui velkaan ja velkakirjoihin sekä hopean punnitsemiseen; kolikkoja alettiin lyödä vasta ensimmäisellä vuosituhannella eaa.[59] Maatalouden suuri ylijäämä mahdollisti ulkomaankaupan.[8] Se toi Sumeriin hyödykkeitä, joita Mesopotamiasta ei luonnostaan löydy.[9] Tärkeimmät vientituotteet olivat villa ja kankaat. Ulkomailta tuotiin kuparia ja pronssia sekä seetrin, lasuurikiven, dioriitin, kullan ja hopean kaltaisia ylellisyystuotteita.[31] Satamakaupungit kävivät meritse kauppaa hyvinkin kaukana sijainneiden maiden kanssa. Maateitse kauppa olisi aavikoiden ja vuoristojen vuoksi ollut huomattavasti vaikeampaa.[9]

Ammatinharjoittajat myivät tuotteitaan suoraan toimitiloistaan, esimerkiksi leipää sai ostaa leipomoista. Maalaiset tulivat kaupunkeihin myymään tuotteitaan. Kaupunkien portit olivat tärkeitä kokoontumispaikkoja, joissa käytiin kauppaa, toimitettiin oikeudenkäyntejä, hoidettiin hallinnollisia asioita ja järjestettiin uskonnollisia menoja. Suurimmissa kaupungeissa oli eri tarkoituksiin erilliset portit.[61]

Lieriösinettejä (kišib) käytettiin jo kolmannella vuosituhannella eaa. Ne olivat pitkänomaisia 7–10 senttimetriä pitkiä rullia, joihin oli kaiverrettu kuvioita ja kuvia. Kun rullaa pyöritettiin pehmeän saven päällä, saveen muodostui jatkuva korkokuva. Lieriösineteillä vahvistettiin asiakirjoja ja tavaralähetyksiä ja allekirjoitettiin kirjeitä. Niillä voitiin myös sinetöidä astioita ja huoneita.[32]

Liikenne

muokkaa

Eurfat oli liikenteen kannalta keskeinen väylä, jonka lauttaliikenne mahdollisti raskaiden tavaroien siirtelyn. Tigris oli Eufratia arvaamattomampi joki, mutta sitäkin käytettiin lauttakuljetuksiin. Jokien ansiosta pohjois–eteläsuuntainen liikenne oli itä–länsisuunnassa tapahtuvaa helpompaa. Matkat Levanttiin oli tehtävä Pohjois-Mesopotamian kautta, sillä Syyrian aavikon ylittäminen tuli mahdolliseksi vasta kamelin kesyttämisen jälkeen.[63]

Teitä oli esihistoriallisena aikana hyvin vähän.[64]

Verotus

muokkaa

Kuninkaat ja temppelit saattoivat määrätä alamaisilleen työvelvollisuuden, joilla edistettiin suuria rakennushankkeita. Yleisin vero oli työvero, mutta myös hyödykkeitä ja arvometalleja verotettiin.[59]

Jokapäiväinen elämä

muokkaa

Asuminen

muokkaa

Ihmiset asuivat polttamattomasta savitiilestä rakennetuissa taloissa. Useimmät niistä olivat pieniä ja yksikerroksisia, mutta vauraan väen yksityisasunnoissa saattoi olla kaksi kerrosta ja kymmenkunta huonetta. Yksityisyyttä varjeltiin suunnittelemalla talot ja kaupungit niin, ettei kadulta nähnyt asuinhuoneisiin. Asuintaloissa oli yleensä keittiö ja makuuhuone, mutta hienoimmissa asunnoissa saattoi olla sisäkäymälä ja perheen suojelusjumalan pyhättö.[55] Asuinrakennuksissa oli lähes aina sisäpiha. Aikaa vietettiin myös talojen katoilla.[32] Rikkaimmat asuivat palatseissa, joissa oli useita sisäpihoja ja ulkorakennuksia. Palatsissa asuivat sekä omistaja että tämän palvelus- ja työväki.[55] Polttamattomasta tiilestä rakennetut talot romahtivat usein.[61]

Rahvaalla oli vain vähän huonekaluja. Useimmissa asunnoissa oli kuitenkin matala puinen pöytä tai tarjotin, jonka ympärille istuttiin aterioimaan. Istumista ja nukkumista varten oli mattoja, jotka yleensä valmistettiin ruo’oista. Kangasmatot olivat ylellisyyttä, johon vain harvalla oli varaa. Jakkaroissa oli puiset jalat ja puukehikkoon punottu ruokoistuin. Varakkaat valmistuttivat itselleen samalla periaatteella tehtyjä sänkyjä. Kankaasta valmistettiin tyynyjä ja patjoja, jotka täytettiin palmunlehvillä, vuohenkarvalla tai villalla. Hienoimmat vuodevaatteet tehtiin pellavasta. Suurin osa kodin irtaimistosta oli tarkoitettu ruoan säilytykseen, valmistukseen ja syömiseen. Säilytyskorit valmistettiin ruo’osta, leilit nahasta ja astiat savesta. Myös lamput olivat savea, ja niissä poltettiin yleensä seesamöljyä. Ruuanlaitossa käytettiin metalliastioita ja -veitsiä.[61]

Asuinalueet eivät ilmeisesti olleet kovin eriytyneitä. Kaupungeissa oli rinnakkain ylellisiä ja vaatimattomia asumuksia sekä erilaisia ammatinharjoittajien toimitiloja ja uskonnollisia rakennuksia.[61]

Pukeutuminen

muokkaa

Sekä miehet että naiset käyttivät pellavasta tai villasta valmistettuja hameita, jotka ulottuivat polviin tai sääriin. Naiset peittivät kankailla myös ylävartalonsa mutta jättivät yleensä oikean olkapäänsä paljaaksi. Kenkinä käytettiin sandaaleja tai kärjistä ylöspäin kaartuvia kenkiä, joskin monet kulkivat paljain jaloin.[51]

Miehet joko pitivät pitkää tukkaa ja partaa tai ajoivat päänsä ja leukansa kaljuksi. Tukka ja parta kiharrettiin ja kammattiin huolella. Pitkät hiukset ja parta kasvattivat suosiotaan, kun akkadilainen vaikutus levittäytyi Etelä-Mesopotamiaan 2400- ja 2300-luvuilla eaa. Naiset kasvattivat hiuksensa pitkiksi. Niiden annettiin roikkua vapaana selällä, ne palmikoitiin paksuksi letiksi tai kiedottiin pään ympärille.[55]

Koruja valmistettiin kullasta, hopeasta ja pronssista. Suosittuja koruja olivat ranne- ja nilkkarenkaat, kaula- ja korvakorut sekä diadeemit ja tiarat. Yläluokan edustajat suosivat koruissaan puolijalokiviä ja vaatteissaan värjättyä kangasta.[55]

Ravinto

muokkaa

Ruokavalio koostui pääasiassa leivästä.[9] Sitä valmistettiin perhepiirissä päivittäin, kerrallaan aina yhden päivän tarpeiksi. Vilja jauhettiin itse, mihin kului joka päivä noin kaksi tuntia. Viljasta valmistettiin myös puuroja ja vellejä.[61] Ruokavaliota täydensivät kasvimailla kasvatetut kurkut, sipulit, purjot, herneet ja pavut.[9] Seesamista saatiin puristamalla öljyä[61] ja taateleista makeita, ravitsevia kakkuja. Mausteet kasvatettiin itse, kerättiin luonnosta ja tuotiin ulkomailta. Suolaa saatiin haihduttamalla Eufratin ja Tigrisin vettä tai keräämällä sitä kuivuneiden järvien ja lätäköiden pohjilta. Useimmiten ruoka säilöttiin kuivaamalla.[61]

Kotieläimistä saatiin lihaa, maitoa, nahkaa ja villaa.[9] Maidosta valmistettiin juustoja, jogurttia ja voita tai se juotiin sellaisenaan.[61] Tärkein proteiinin lähde olivat kuitenkin palkokasvit.[61]

Yleisin juoma oli olut, joka valmistettiin viljasta tai harvemmin taateleista. Viiniköynnös ei menesty Mesopotamian kuivassa ilmastossa, mutta viiniä tuotiin tuotiin ylänkö- ja vuoristoalueilta. Viini oli yleensä etikoitunutta, ja juodessa siihen sekoitettiin vettä.[61]

Seksuaalisuus

muokkaa

Parisuhteet nähtiin miehen ja naisen välisinä. Miehellä saattoi joskus olla useita vaimoja. Vaimojensa lisäksi miehen oli hyväksyttävää olla seksisuhteessa prostituoituihin ja taloutensa naispuolisiin orjiin. Naisille sallittu seksuaalinen käytös oli huomattavasti rajatumpaa. Aviorikoksen uhri ei ollut petetyksi joutunut puoliso vaan mies, jonka talouteen syrjähypyn naispuolinen osapuoli kuului. Raiskaus ja insesti olivat kiellettyjä. Suhtautuminen seksuaaliseen mielihyvään oli myönteistä, eikä seksin tarvinnut tähdätä jälkeläisten tuottamiseen. Muinaisen Lähi-idän seksuaalisuus on orientalismin hengessä toisinaan kuvattu hillittömäksi, mutta nykytutkimus ei pidä tätä uskottavana.[53]

Sumerin historiasta ja kirjallisuudesta tunnetaan hahmoja, jotka eivät olleet yksiselitteisesti mies- tai naispuolisia.[65] Heitä on perinteisesti kutsuttu kolmannen sukupuolen edustajiksi, mutta termi on tuoreemmassa tutkimuskirjallisuudessa haastettu, koska se olettaa sukupuolen kaksinapaisuuden.[53] Sukupuoleltaan epämääräisiä hahmoja olivat esimerkiksi uskonnollisia lauluja esittäneet gala-papit[65] sekä hoveissa palvelleet tiru-eunukit.[66] Jumalatar Inannalla oli valta muuttaa ”mies naiseksi ja nainen mieheksi”,[65] ja myös jumalattaren oma sukupuoli oli epämääräinen. Inannan temppelissä Marissa toimi 2300-luvulla eaa. Ur-Nanše-niminen muusikko, joka muotokuvansa perusteella oli inter- tai muunsukupuolinen.[53]

Terveys

muokkaa

Sumerin lääketieteestä on säilynyt vain vähän alkuperäislähteitä. Ruumiinvammoja hoidettiin yrteistä, öljyistä ja kasveista valmistetuilla rohdoksilla. Tartuntataudit selitettiin yleensä riivaajahengillä ja demoneilla, jotka yritettiin karkottaa loitsuilla ja manauksilla.[67] Sairauksia hoidettiin myös lääkekasveilla, ja alkeellista kirurgiaakin esiintyi. Myös mielenterveyden ongelmia ja villieläinten aiheuttamia vammoja yritettiin hoitaa. Sairauksien parantamiseen osallistuivat sekä uskonnolliset asiantuntijat että lääkärit.[61]

Lapsiin suhtauduttiin pikkulapsia lukuun ottamatta pieninä aikuisina.[68] Lapsikuolleisuus oli yleistä, ja synnyttäminen oli äidille hengenvaarallista.[61] Keskimääräinen elinikä oli paljon nykyaikaa alhaisempi, mutta ihmisten tiedetään eläneen jopa noin satavuotiaksi.[59] Kaupunkiasuminen oli ahdasta, mikä johti kulkutauteihin.[61] Yksipuolisen ruokavalion vuoksi puutostaudit olivat yleisiä.[61]

Uskonto ja mytologia

muokkaa
Pääartikkeli: Sumerin uskonto

Alkuperämyytit

muokkaa

Sumerilainen luomiskertomus (nk. Eridun Genesis[17]) on säilynyt vain katkelmallisena. Osia kertomuksesta voidaan kuitenkin rekonstruoida vertaamalla sitä myöhempiin akkadinkielisiin eepoksiin.[69]

Kertomuksen alussa taivaanjumala An, ilmanjumala Enlil, viisaudenjumala Enki ja äitijumalatar Ninhursag̃ luovat maailman, ”mustapäisen kansan” eli sumerit ja eläinkunnan. Seuraavaksi jumalat säätävät kaupunkien perustamisen ja kastelukanavien rakentamisen. Ensimmäisenä luodaan Eridu, joka perimätiedon mukaan oli maailman vanhin kaupunki. Myöhemmin jumalat päättävät kuitenkin tuhota ihmiskunnan hukuttamalla maan suureen tulvaan. Assyrialaisen Atrahasis-eepoksen perusteella syynä on runsanlukuiseksi kasvaneen ihmiskunnan jatkuva metelöinti, joka häiritsee Enlilin lepoa. Jumalat vannovat, etteivät puutu Anin ja Enlilin suunnitelmaan, mutta juonikas Enki ryhtyy silti toimiin ihmisten pelastamiseksi. Hän matkustaa Šuruppagin kaupunkiin, jota hallitsee hyvä pappiskuningas Ziudsura. Siellä Enki puhuu itsekseen jumalten suunnitelmasta niin, että Ziudsurakin kuulee. Myrsky raivoaa seitsemän päivää ja yötä, mutta Ziudsura pelastuu rakentamansa laivan ansiosta. An ja Enlil katuvat päätöstään ja palkitsevat Ziudsuran ikuisella elämällä Dilmunin paratiisissa.[69]

Sumerin kulttuuri ja yhteiskunta perustuivat uskontoon. Jumalten uskottiin tuoneen järjestyksen kaaokseen, ja ihmisten työnä oli järjestyksen ylläpito. Myös kuninkaiden valta oli jumalten asettama. Kuninkaan tehtävänä oli valvoa, että jumalten tahto toteutui maan päällä.[70]

Maailmankuva

muokkaa

Sumerit uskoivat maan olevan litteä kiekko. Sen yläpuolella oli vuorten kannattelema kupumainen taivaankansi ja alapuolella makean veden valtameri Abzu. Maan sisällä sijaitsi tuonpuoleinen. Maasta, taivaankannesta ja tuonpuoleisesta koostunutta kokonaisuutta kutsuttiin nimellä an-ki (’maailma’, kirjaimellisesti ’taivasmaa’). Sitä ympäröi suolainen valtameri Nammu, joka jatkui loputtomasti kaikkiin ilmansuuntiin.[67]

Kaikkeutta ylläpitivät me-voimat, jotka edustivat ja säätelivät erilaisia ilmiöitä.[67]

Jumalat

muokkaa
 
Yön kuningattarena tunnettu korkokuva Isin-Larsa-kaudelta (n. 1800–1750 eaa.). Naishahmon tarkka tunnistaminen on osoittautunut mahdottomaksi.[71] Kuvan on arveltu esittävän joko rakkauden ja sodan jumalatarta Inannaa, tuonpuoleisen kuningatarta Ereškigalia tai syöjätär Lilitua.[72]

Sumerin uskonto oli monijumalainen, mutta ihmisillä oli usein erityissuhde tiettyyn jumalaan. Jumalten uskottiin olevan ihmisten kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa. Heiltä kysyttiin neuvoja ja heitä lepyteltiin uhrilahjoilla ja rukouksilla.[71] Yleensä jumalat kuvattiin inhimillisiksi mutta joskus myös eläinhahmoisiksi. Joskus jumalat kuvattiin kuolevaisia isokokoisemmiksi. Päässään heillä oli usein sarvikruunu.[32] Jumalat saattoivat olla oikukkaita ja häikäilemättömiä, joten oli tärkeää pitää heidät tyytyväisinä.[23]

Pääjumalat olivat taivaanjumala An ja ilmanjumala Enlil.[67] An puuttui ihmisten elämään vain harvoin, mutta jumalten välisissä kiistoissa hänelle kuului lopullinen ratkaisuvalta. Enlil vaikutti aktiivisesti ihmisten elämään niin hyvässä kuin pahassa.[71] Tärkeitä olivat myös viisaudenjumala Enki, sodan ja rakkauden jumalatar Inanna, äitijumalatar Ninhursag̃, kuunjumala Nanna ja auringonjumala Utu. Seitsemällä mahtavimmalla jumalalla oli valta määrätä kohtaloista. Heidän alapuolellaan oli viisikymmentä suurta jumalaa. Lisäksi oli lukuisia vähäisempiä taivaan (Anunna) ja tuonpuoleisen (Igigi) jumalia.[67] Nuolenpääteksteissä mainitaan tuhansia jumalia, jotka enimmäkseen olivat vähämerkityksellisiä ja vain harvojen tuntemia.[71] Jumalten keskinäinen arvojärjestys vaihteli ajasta ja paikasta riippuen,[67] ja siihen vaikuttivat poliittiset ja yhteiskunnalliset mullistukset. Jumalpantheon pysyi kuitenkin vuosituhansien ajan melko muuttumattomana, ja monia sumerilaisia jumalia palvottiin vielä ensimmäisellä vuosituhannella eaa.[71]

Uruk-kaudella naispuolisia jumalia palvottiin miespuolisia laajemmin. Akkadilaisvalloituksen myötä jumalatarten merkitys väheni.[52] Kirjallisuudessa jumalattaret esiintyvät lähinnä miesjumalten puolisoina. Merkittävä poikkeus on sodan ja rakkauden jumalatar Inanna (akkadiksi Ištar), joka oli sumerilaisten jumaltarujen suosituin hahmo. Inanna-Ištarin kultti oli muinaisessa Lähi-idässä laajalle levinnyt, mikä kertoo jumalattaren kestävästä suosiosta.[53] Ištar oli muun muassa Sargonin dynastian suojelusjumalatar.[52]

Jumalten lisäksi Sumerin mytologiaan kuului monia mielikuvituksellisia olentoja, joissa yhdistyivät eri eläinten ruumiinosat tai inhimilliset ja eläimelliset piirteet.[32] Suhde demoneihin oli kaksijakoinen. Ne aiheuttivat ihmisille onnettomuuksia ja sairauksia, mutta saattoivat toisaalta myös suojella.[71]

Sumerin uskonto vaikutti suuresti Mesopotamian myöhempien seemiläisten asukkaiden maailmankuvaan. Heidän kauttaan sillä oli huomattava välillinen vaikutus myös abrahamilaisiin uskontoihin.[13]

Temppelikultti

muokkaa
 
Urista löytynyt korkokuva, noin 2500 eaa. Kuvan ihmishahmot tarjoavat juomauhreja istuvalle jumalalle ja temppelille.

Jokaisella kaupungilla oli oma suojelusjumalansa, jonka edustajana kuningas toimi. Kuninkaan tehtäviin kuuluivat jumalan patsaasta ja temppelistä huolehtiminen, uhrilahjojen toimitukset sekä kunnioituksen osoittaminen jumalalle. Kaupungin varsinainen hallitsija oli sen nimikkojumala, jonka suojelus takasi kaupungin ja sen asukkaiden menestyksen. Suojeluksen ehtona oli, että kuningas ja kaupunkilaiset täyttivät velvollisuutensa jumalaa kohtaan.[20]

Kulttimenojen keskuksia olivat temppelit. Kaupungin päätemppelin jumala oli yleensä samalla kaupungin suojelusjumala.[73] Tärkeimmillä jumalilla oli useita kulttipaikkoja.[71] Urukin Eannan kaltaiset temppelit[32] olivat kokonaisia kaupunginosia, joihin päärakennuksen lisäksi kuului pienempiä pyhättöjä, asuinrakennuksia,[73] arkistoja,[32] varastoja ja puutarhoja. Temppelialueen keskuksena oli usein zikkurat eli päällekkäisistä tasanteista koostuva porraspyramidi.[73] Korotettu temppelialue oli paikka, jossa jumalten ja ihmisten maailmat kohtasivat.[71] Temppelikorttelia ympäröi muuri.[73] Temppeli oli samalla jumalan asumus,[20] jossa säilytettiin jumalan patsasta. Patsasta ei sinänsä pidetty jumalana, mutta sitä palvottiin jumalan näkyvänä symbolina. Patsaat ja niiden vaatteet valmistettiin kalleimmista saatavilla olleista materiaaleista. Jumalille tarjottiin ruokaa, ja heidän asuinsijansa sisustettiin ylellisesti. Pappien lisäksi temppeleissä työskenteli erilaisia käsityöläisiä ja palvelijoita. Tavallista kansaa ei päästetty temppeleihin.[71]

Päivittäisten ruoka- ja juomauhrien lisäksi temppeleissä suoritettuiin monenlaisia rituaaleja, kuten päivittäisiä eläinuhreja.[13][71] Juhlapäiviin kuuluivat omat seremoniansa. Vähäisiä juhlia järjestettin joka kuukauden 7., 15. ja viimeisenä päivänä. Suuria juhlamenoja oli muutaman kerran vuodessa. Uuttavuotta vietettiin huhti–toukokuun tienoilla. Se oli vuoden tärkein juhla, johon liittyvät seremoniat jatkuivat monta päivää.[13] Arkipäivinä voitiin rukoilla temppeliin kuuluvissa pikkupyhätöissä, ja rikkaat saattoivat antaa yksityisiä uhreja.[13]

Juhlapäivinä myös tavallisilla ihmisillä oli mahdollisuus nähdä jumalten patsaita, kun niitä kannettiin kulkueissa temppelin ulkopuolella.[71] Toisinaan jumalpatsaat vierailivat muissa kaupungeissa. Matka tehtiin yleensä jokiveneellä.[64]

Ennustaminen

muokkaa

Jumalten toiminnan uskottiin heijastuvan ihmisten maailmaan. Poikkeukselliset tapahtumat antoivat vihjeitä jumalten suunnitelmista, ja niiden perusteella yritettiin ennustaa tulevaa.[71] Enteellisenä voitiin pitää esimerkiksi lintujen lentoa[45] tai tietynvärisen eläimen syntymää.[71]

Viimeistään Urin III dynastian aikana yleistyi enteiden lukeminen uhrieläimen sisälmyksistä.[45] Yleisimmin käytettiin lampaiden ja vuohien maksaa,[13] jonka muodot ja kuviot antoivat vihjeitä tulevasta.[71] Aiemmista havainnoista ja niitä seuranneista tapahtumista pidettiin kirjaa, ja uusia havaintoja verrattiin vanhoihin.[45]

Unien tulkintaan oli oma erikoistuneiden pappien ammattikuntansa. Toisinaan hallitsijat näkivät enneunia itse tai tulkitsivat muita enteitä turvautumatta pappien neuvoihin.[45]

Kuolema

muokkaa

Tuonpuoleinen tunnettiin monilla nimillä, mutta useimmin sitä kutsuttiin Irkallaksi. Se kuviteltiin synkäksi maaksi syvällä maan alla.[74] Sitä hallitsi Inannan isosisko, pelottava jumalatar Ereškigal.[75] Maallisesta asemastaan tai ansioistaan riippumatta kaikki ihmiset joutuivat kuolemansa jälkeen Irkallaan. Vainajahenget olivat riippuvaisia elävistä sukulaisistaan, joiden ruoka- ja juomauhrit helpottivat heidän ankeaa oloaan. Jos vainajahenkiä laiminlyötiin, ne saattoivat palata elävien maahan kostamaan kokemansa vääryydet.[74]

Kuolleet haudattiin yleensä kotinsa alle tai pihalleen.[74] Sumerilaiset haudat olivat yleensä koruttomia verrattuna muinaisen Egyptin hautoihin. Urin kuningashaudoista on kuitenkin löydetty suuri määrä ikivanhoja arvoesineitä.[32]

Kieli ja kirjallisuus

muokkaa

Sumerin kieli

muokkaa
Pääartikkeli: Sumeri
 
Nuolenpääkirjoituksella tehty kauppakirja Sumerista, 2600 eaa.

Sumerin kieltä puhuttiin Etelä-Mesopotamiassa noin vuosina 4000–1700 eaa. Kieltä alettiin kirjoittaa noin 3300 eaa., mikä tekee siitä egyptin ohella vanhimman tunnetun kirjakielen.[11] Muinaisakkadilaisella kaudella sumerin kieli sai voimakkaita vaikutteita akkadista. Vastaavasti akkadin kieli ja kulttuuri sumerilaistuivat, ja kaksikielisyys oli yleistä.[27] Sumeri taantui äidinkielenä, eikä sitä 1700-luvun eaa. jälkeen enää omaksuttu ensikielenä. Osa ihmisistä saattoi vielä senkin jälkeen tuntea yksittäisiä sanoja, sanontoja tai lauluja.[35] Uskonnon ja oppineisuuden kielenä sumeri säilyi ensimmäiselle vuosisadalle jaa.[20]

Sumeria kirjoitettiin nuolenpääkirjoitukseksi kutsutulla kirjoitusjärjestelmällä, joka yhdistelee kuva- ja tavumerkkejä. Nuolenpäätekstit kirjoitettiin yleensä savitauluille.[76] Vain pieni osa väestöstä oli luku- ja kirjoitustaitoista, ja kirjurit olivat arvostettu ammattikunta. Noin kymmenvuotinen kirjurikoulutus aloitettiin jo lapsena. Kuri kouluissa oli ankara.[77] Kirjurit olivat enimmäkseen miehiä, mutta tunnetaan myös naispuolisia kirjailijoita.[30] Sumerilais-akkadilainen nuolenpääkirjoitus lainattiin lukuisiin muihin kieliin, kuten elamiin, hurriin ja heettiin. Lisäksi se innoitti useita ulkoisesti samankaltaisia mutta merkkivalikoimaltaan yksinkertaisempia kirjoitusjärjestelmiä, jollaisia olivat muiden muassa ugarit ja muinaispersia. Aakkoskirjoitus syrjäytti nuolenpääkirjoituksen ensimmäisellä vuosituhannella eaa. Viimeiset nuolenpäätekstit laadittiin toisella vuosisadalla jaa.[76]

Uskonnollisessa kirjallisuudessa esiintyy emesaliksi (’hieno kieli’, ’ohut kieli’) kutsuttu kielimuoto. Sitä käytetään lähinnä ylistys- ja valituslauluissa, joiden lausujahahmona on jumalatar. Lauluja esittivät kolmatta sukupuolta edustaneet gala-papit. Myös gala-papittarien olemassaolosta on viitteitä. Emesalia ei käytetty johdonmukaisesti kaikkien naishahmojen puheenpartena. Osa tutkijoista uskoo kyseessä olleen naisten sosiolekti, toisten mukaan se oli laulukulttiin liittynyt liturginen variantti. Taustalla oli mahdollisesti jokin arkikielenä käytetty sumerin murre, joka tuntemattomaksi jääneen kehityksen seurauksena vakiintui kirjalliseen käyttöön tai saavutti naisten keskuudessa prestiisin aseman.[78]

Sumerinkielinen kirjallisuus

muokkaa

Sumerinkielinen kirjallisuus on enimmäkseen anonyymiä. Tekstejä kopioitiin, ja kopioitaessa ne myös muuttuivat, joten yksittäiselle teokselle ei useinkaan ole osoitettavissa varsinaista kirjailijaa.[30]

Varhaisimmat sumerilaiset tekstit ovat lähinnä kirjanpitoa. Noin vuodesta 2600 eaa. alkaen esiintyy myös votiivitekstejä ja kuninkaallisia kirjoituksia, jotka enimmäkseen liittyvät julkisiin rakennushankkeisiin. Akkadilaisella kaudella sumeria ei juurikaan käytetty hallinnon kielenä, mutta uskonnollisissa teksteissä sen käyttö oli laajaa ja kuninkaalliset kirjoituksetkin olivat usein kaksikielisiä.[79] Uussumerilaisella kaudella sumeria käytettiin erittäin laajasti hallinnon, kirjeenvaihdon, lainsäädännön ja monumenttikirjoitusten kielenä. Aikakaudelta tunnetaan myös joitakin kaunokirjallisia tekstejä. Muinaisbabylonialaisella kaudella sumeria ei enää puhuttu äidinkielenä, mutta kirjurit tuottivat suuren määrän sumerinkielistä kirjallisuutta: sananlaskukokoelmia, hymnejä, myyttejä, tarinoita, rukouksia, loitsuja ja dialogeja. Lisäksi laadittiin merkki- ja sanalistoja sekä kielioppeja.[35] Teksteissä on myös huumoria, yhteiskunnallista satiiria ja epiikan mahtipontiseen tyyliin kohdistuvaa parodiaa.[30] Sumerin merkitys klassisena kielenä väheni hiljalleen. Loppuvaiheessa kielellä kirjoitettiin lähinnä loitsuja ja manauksia, liturgisia tekstejä, sananlaskuja ja lauluja. Myöhäissumerilainen sanasto ja kielioppi ovat usein virheellisiä, eivätkä kirjoittajat vaikuta kunnolla tunteneen Sumerin historiaa ja mytologiaa.[80]

Sumerilaisen kirjallisuuden tunnetuin hahmo on puolijumala Bilgameš (akkadiksi Gilgameš). Tämä todennäköisesti myyttinen sankarikuningas ilmaantuu kirjallisiin lähteisiin uussumerilaisella kaudella. Gilgameš-eepoksen laajin versio, akkadinkielinen Ša naqba īmuru (’Hän, joka näki kaiken’), yhdistää aiemmat tarinanpätkät jatkuvajuoniseksi kertomukseksi. Epiikkaa sepitettiin myös historiallisista henkilöistä, kuten Sargonista ja hänen perillisestään Naram-Sinistä.[30] Tärkein historiografinen teksti on Urin III dynastian sortumisen jälkeen laadittu kuningasluettelo, mutta sen kuvaukset Sumerin historiasta ovat epäluotettavia ja usein fantastisia.[81]

Sargon Akkadilaisen tytär Enheduanna mainitaan useiden uskonnollisten tekstien kirjoittajana. Hänen sumerinkielinen tuotantonsa käsittää lukuisia temppelihymnejä sekä kolme jumalatar Inannalle omistettua ylistyslaulua. Enheduanna oli mahdollisesti ensimmäinen nimeltä tunnettu kirjailija.[20] Hänen kirjoittamakseen väitetyt tekstit saattavat kuitenkin olla pseudepigrafisia.[82]

Mesopotamian kirjallisuutta luettiin pitkään juutalais-kristillisen tulkintakehyksen kautta, sillä monien Raamatun kertomusten juuret ovat Sumerin mytologiassa. Nykyään sumerilainen kirjallisuus on saanut tunnustuksen itsessään arvokkaana ilmiönä, mutta sen runomittaa ja muita sääntöjä ymmärretään huonosti.[30]

Tiede ja taide

muokkaa

Arkkitehtuuri

muokkaa
 
Sumerit rakensivat suuria porraspyramidimaisia zikkurateja. Kuvassa Urin zikkuratin ennallistus.

Mesopotamian maaperä on pehmeää ja rakentamiseen soveltuvat kivilajit harvinaisia. Puita kasvaa vain vähän.[32] Pääasiallinen rakennusmateriaali oli tiili. Se valmistettiin sekoittamalla maa-ainesta, pilkottua ruohoa tai heinää sekä vettä, ja se kuivattiin yleensä auringossa. Kattorakenteiden tukena käytettiin palmun runkoja, joiden päälle levitettiin ruokoja ja palmunlehviä. Puuta käytettiin ovien ja ikkunoiden puitteissa sekä kattoparruina. Suuriin rakennuksiin käytettiin tuontipuuta, kuten Levantista tuotua seetriä.[61]

Asuinrakennukset olivat yksi- tai kaksikerroksisia. Niissä oli lähes aina sisäpiha.[55] Rakennukset olivat yleensä suorakulmaisia, joten niitä oli tarvittaessa helppo laajentaa.[32] Savitiilen rapautumisen vuoksi taloja purettiin ja rakennettiin uudelleen säännöllisesti.[61] Uudisrakennus tehtiin yleensä vanhojen raunioiden päälle. Temppelit oli tapana rakentaa aina edellistä suuremmiksi.[32] Jatkuva jälleenrakentaminen oli valtakunnille merkittävä taloudellinen rasite.[45] Suuria zikkurateja alettiin rakentaa varhaisdynastisen kauden lopulla.[24] Osa julkisista rakennuksista saattoi olla erilaisia kokoontumistiloja, joihin kansankokoukset ja neuvostot kerääntyivät keskustelemaan ja tekemään päätöksiä.[83]

Polttamattomasta tiilestä rakennetut talot rapattiin savella.[61] Hienompien rakennusten seinät koristeltiin asettelemalla monenvärisiä ja -muotoisia savitiiliä geometrisiin muotoihin. Arkkitehtuuri kehittyi vuosisatojen saatossa monimutkaisemmaksi.[32] Sumerilaiset rakensivat holvikaaria, valeholveja ja kupoleja todennäköisesti ensimmäisinä maailmassa.[84]

Kuvataide

muokkaa
Pääartikkeli: Mesopotamian taide
 
Urukista löydetty marmoriveistos, joka esittää naisen kasvoja. Noin 3200–3000 eaa.

Sumerit eivät tehneet taidetta sen itsensä vuoksi, vaan teoksilla oli uskonnollinen tai poliittinen tarkoitus. Taiteilijoita pidettiin käsityöläisten ammattikuntana, joka usein periytyi suvussa. Moni taiteilija työskenteli temppelin tai palatsin yhteydessä toimineessa työpajassa. Kauniiden kuvien ja esineiden tekemisen taitoa pidettiin jumalilta saatuna lahjana. Taiteilijoita arvostettiin suuresti, mutta heitä ei kuitenkaan yleensä nimetty.[32]

Sumerilainen taide alkoi vakiintua kolmannen vuosituhannen eaa. lopulla, kun Urukiin ja Uriin syntyi suuret kaupunkikeskukset. Tuolloin syntyivät muinaisen Lähi-idän taiteelle ominaiset tematiikka ja tyyli, jotka pääpiirteissään säiyivät tuhansien vuosien ajan. Varhaisdynastisella kaudella suurin osa taiteesta liittyi temppelikulttiin ja kuninkaanvaltaan. Se kuvasi lähinnä mytologisia tai rituaalisia kohtauksia, toisinaan sodankäyntiä. Akkadilaisella kaudella taide kehittyi realistisempaan ja toiminnallisempaan suuntaan ja alkoi keskittyä kuninkaiden saavutuksiin. Naram-Sinin steela on kuuluisa esimerkki akkadilaisesta taiteesta. Uussumerilaisella kaudella palattiin uskonnollisiin aiheisiin ja nöyrempään tyyliin. Todellisia henkilöitä ei kuvattu realistisesti vaan ihanteellisia ominaisuuksia korostaen.[32]

Sumerilaiset käsityöläiset valmistivat monenlaisia koruja, patsaita ja koriste-esineitä. Niitä tehtiin esimerkiksi kullasta ja kauniista kivilajeista.[77] Materiaalit olivat lähinnä tuontitavaraa, sillä Mesopotamiassa on vain vähän kaivertamiseen soveltuvaa kiveä. Patsaiden tekoon liittyi yliluonnollisia ulottuvuuksia, ja jumalankuva voitiin loitsujen avulla herättää symbolisesti eloon, jolloin siitä tuli jumalan ilmentymä. Jumalpatsaita on säilynyt hyvin vähän, sillä ne valmistettiin arvokkaasta pronssista, joka usein sulatettiin uusiokäyttöä varten. Varhaisdynastiselta kaudelta on säilynyt runsaasti savisia ja kivisiä votiivipatsaita, joilla on suuret ylöspäin suunnatut silmät ja yhteenliitetyt kädet. Toisen vuosituhannen eaa. lopulla yleistyivät kuninkaita esittävät patsaat.[32]

Kuvataiteen aiheissa toistuu ”eläinten herra”, kamppailevien eläinten välissä seisova tai polvistuva ihmishahmo. Motiivi tunnetaan Egyptistä ja Kreikasta aina Intiaan ulottuvalta alueelta. Eläimiä kuvattiin muutenkin yleisesti. Leijona symboloi kuninkuutta ja valtaa, ja tämä assosiaatio säilynyt nykypäivään saakka esimerkiksi Suomen vaakunassa. Jumalilla oli vakiintuneet symbolinsa: Inannalla tähti, Nannalla kuunsirppi, Utulla auringon kiekko ja Enkillä vuohi, jolla oli hännän sijasta kalan pyrstö.[32]

Sodissa taide-esineet olivat suosittua ryöstösaalista. Myös taitavaksi tiedettyjä taiteilijoita voitiin ottaa sotavangeiksi ja viedä vieraaseen kaupunkiin tai maahan. Toisinaan kuninkaalliset lahjoittivat taiteilijoita toisilleen. Taiteella luotiin jatkuvuutta valtakuntien ja aikakausien välille. Nykypäivään on säilynyt eniten kivi- ja saviesineitä, sillä kasvi- ja eläinperäiset materiaalit tuhoutuvat helposti kun taas metalliesineet on useimmissa tapauksissa sulatettu ja valettu uudestaan. Myös maalaustaide on enimmäkseen tuhoutunut.[32]

Luonnontiede

muokkaa

Sumerilainen oppineisuus oli aikansa edistyneintä, ja sen vaikutus näkyy edelleen monilla tieteenaloilla.[85] Tiede ei ollut itsetarkoitus vaan uskonnon sivutuote, kun oppineet yrittivät ymmärtää jumalten tahtoa paremmin. Keksinnöistä ei annettu kunniaa ihmiselle, vaan niitä pidettiin jumalten innoittamina. Uutta ei pyritty järjestelmällisesti luomaan, ja instituutioiden tärkein tehtävä oli perinteiden ylläpito.[68]

Sumerista ei tunneta paljoakaan tähtitiedettä edustavaa kirjallisuutta. Myöhemmät babylonialaiset sen sijaan laativat uutterasti luetteloja tähtitaivaan ilmiöistä. Koska babylonialaiset käyttivät tähtikuvioista sumerinkielisiä nimiä, heidän tähtitieteensä todennäköisesti perustui jo sumerilaisella ajalla tehtyihin havaintoihin. Sumerit tunsivat klassiset planeetat ja niiden liikkeet. Osa tähtikuvioiden sumerilaisista nimistä on edelleen käytössä, joskin ne saattavat nykyään viitata eri taivaankappaleisiin. Esimerkiksi skorpionin (g̃ir-tab) tähdistö oli jo sumereille tuttu.[67]

Kemian saralla sumerilaiset keksivät menetelmiä kuparin ja pronssin valmistamiseen. Molempien metallien käyttöönotolla oli perustavanlaatuisia vaikutuksia niin taiteeseen kuin sodankäyntiinkin. Kullan juotosta on säilynyt merkkejä 2500-luvun eaa. Urista. Ensimmäisenä tieteilijänä pidetyn joonialaisen Thaleksen käsitys, että vesi on kaikkeuden alkuaine, on peräisin sumerilaisilta. Sumerilaisia keksintöjä ovat myös pyörä ja aura, jotka otettiin käyttöön Uruk-kaudella. Sumerit rakensivat myös ensimmäiset merenkulkuun kelpaavat alukset, joissa he käyttivät bitumia vesieristeenä 2400-luvulta alkaen.[86]

Sumerien maailmankuva oli yliluonnollinen, eikä uskonnon ja maallisen välille tehty eroa.[68] Tieteenhistorioitsija Russell M. Lawsonin mukaan he kuitenkin ottivat ensimmäisinä ratkaisevan askelen taikauskosta kohti tieteellistä maailmankuvaa. Maataloudessa koeteltiin järjestelmällisesti uusia menetelmiä. Viljelijät merkitsivät muistiin eri aikoina tehtyjen kylvöjen satoisuudet, josta saamiensa tietojen perusteella he päättelivät parhaimman ajan kylvöille.[86]

Matematiikka

muokkaa

Sumerilainen lukujärjestelmä oli 60-kantainen, mikä mahdollisti monimutkaiset jakolaskut ilman nollaa. Matematiikan edistynein osa-alue oli geometria, jota tarvittiin viljelysmaiden ja maaomistusten laskemiseen.[55] Laskutoimitusten avuksi laadittiin taulukoita, joihin oli merkitty neliö- ja kuutiojuuria, kerrannaisia sekä potensseja.[67] Sumerilaisen lukujärjestelmän peruina tunti jaetaan 60 minuuttiin ja ympyrä 360 asteeseen.[84]

Musiikki

muokkaa

Soittimina käytettiin harppua, lyyraa, huilua ja erilaisia lyömäsoittimia.[77]

Arkeologia

muokkaa

Tieteellisen arkeologian juuret ovat 1800-luvulla. Yhdistynyt kuningaskunta ja Osmanien valtakunta solmivat suorat diplomaattisuhteet 1800-luvun alussa, mikä antoi eurooppalaisille mahdollisuuden matkustella Lähi-idässä. Kaksoisvirranmaa kiehtoi monia eurooppalaisia ja amerikkalaisia, sillä se on eräs Raamatun tapahtumapaikoista. Eurooppalaiset alkoivat tutkia Mesopotamian suuria kumpuja, joihin oli hautautunut muinaisten kaupunkien jäänteitä. Alkuperäisenä tarkoituksena oli lähinnä löytää hienoja esineitä museoissa esiteltäviksi, mutta vuosisadan loppua kohden menetelmät kehittyivät järjestelmällisemmiksi. Mesopotamian eteläosissa muinaislöydöt olivat aluksi vähäisiä, sillä sumerien käyttämä polttamaton savitiili säilyy huonosti. 1800-luvun jälkipuoliskolla tilanne muuttui, ja monet tutkijat vierailivat Sumerin suurkaupungeissa. Urin kaivaukset aloitettiin 1853, Girsun 1877 ja Nippurin 1889. Tärkeimmät löydöt vietiin Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, mikä riisti Irakilta suuren osan sen kulttuuriperinnöstä.[87]

Ajanlaskun taitteen jälkeen nuolenpääkirjoitus unohtui yli tuhanneksi vuodeksi, kunnes sitä opittiin 1800-luvulla jälleen tulkitsemaan.[76]

Sumerin kaupungeista tiedetään enemmän kuin maaseudun elämästä, sillä jokien ja tuulten aiheuttama eroosio on hävittänyt monien pikkukylien jäänteet. Toisaalta arkeologit ovat mieluiten tutkineet suuria asutuskeskuksia, joissa on enemmän löydettävää.[6] Akkadin valtakunnan ajalta arkeologisia löytöjä on melko vähän.[19] Sumerissa laadittiin jonkin verran kuningasluetteloja, monumenttikirjoituksia ja muita historiografisia tekstejä, mutta niiden vähäisyyden ja epäluotettavuuden vuoksi Sumerin historian tapahtumia on mahdotonta ajoittaa tarkasti.[81]

Mesopotamian soiden väestön elintapa pysyi Sumerin ajoista lähes muuttumattomana aina 1900-luvun lopulle saakka, jolloin Saddam Hussein kuivatti suot.[7]

Huomautukset

muokkaa
  1. ↑ ”[Nimrod] hallitsi aluksi Babylonia, Erekiä, Akkadia ja Kalnea Sinearin maassa.” (1. Moos. 10:10).

Lähteet

muokkaa
  • Black, Jeremy & Cunningham, Graham & Robson, Eleanor & Zólyomi, Gábor: The Literature of Ancient Sumer. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-926311-6 (englanniksi)
  • Crawford, Harriet E. W.: Sumer and the Sumerians. Cambridge University Press, 2004. ISBN 0-521-82596-2
  • Russell M. Lawson: Science in the ancient world, s. 150–151. ABC-CLIO, 2004. ISBN 978-185-109-534-6
  • Sahala, Aleksi: Johdatus sumerin kieleen. Helsinki: Suomen itämainen seura, 2020. ISBN 978-951-9380-91-9
  • Svärd, Saana & Töyräänvuori, Joanna (toim.): Muinaisen Lähi-idän imperiumit. Kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho. Helsinki: Gaudeamus, 2022. ISBN 978-952-345-171-1

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Sahala 2020, s. 27 (alaviite 38).
  2. ↑ a b c d e f g Mark, Joshua J.: Sumer World History Encyclopedia. 28.4.2011. Viitattu 16.11.2024. (englanniksi)
  3. ↑ Sumerian lexicon search: hakusana saĝĝiga. Haettu 16.11.2024.
  4. ↑ Sahala 2020, s. 358.
  5. ↑ Crawford 2004, s. 8–9.
  6. ↑ a b c d Crawford 2004, s. 10.
  7. ↑ a b c d e f g h i Crawford 2004, s. 11.
  8. ↑ a b c d Crawford 2004, s. 9.
  9. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Sahala 2020, s. 10.
  10. ↑ Crawford 2004, s. 38, 40; Sahala 2020, s. 10.
  11. ↑ a b Sahala 2020, s. 9.
  12. ↑ Sahala 2020, s. 9, 14.
  13. ↑ a b c d e f g h i Sahala 2020, s. 14.
  14. ↑ a b c d Michalowski, Piotr: The Life and Death of the Sumerian Language in Comparative Perspective Acta Sumerologica. Ann Arbor: University of Michigan. Viitattu 16.11.2024. (englanniksi)
  15. ↑ a b Crawford 2004, s. 40.
  16. ↑ a b Crawford 2004, s. 12.
  17. ↑ a b c d Joanna Töyräänvuori: Kansallisuus, etnisyys ja muinaiset muuttoliikkeet. Teoksessa Muinaisen Lähi-idän imperiumit (2022), s. 228–.
  18. ↑ Crawford 2004, s. 17–18.
  19. ↑ a b c d e Crawford 2004, s. 21.
  20. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Saana Svärd: Johdatus muinaisen Lähi-idän historian ja valtakuntiin. Teoksessa Muinaisen Lähi-idän imperiumit (2022), s. 17–48.
  21. ↑ Crawford 2004, s. 26.
  22. ↑ Crawford 2004, s. 12, 26.
  23. ↑ a b Crawford 2004, s. 27.
  24. ↑ a b c Crawford 2004, s. 20.
  25. ↑ a b Sahala 2020, s. 14–15.
  26. ↑ a b c Sahala 2020, s. 15.
  27. ↑ a b c d e f g h i Sahala 2020, s. 16.
  28. ↑ a b c Crawford 2004, s. 32.
  29. ↑ a b c d Crawford 2004, s. 34.
  30. ↑ a b c d e f Aino Hätinen: Kirjallisuus ja mytologia. Teoksessa Muinaisen Lähi-idän imperiumit (2022), s. 70–94.
  31. ↑ a b c d e f Sahala 2020, s. 17.
  32. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Antti Lahelma & Marta Lorenzon: Taide ja arkkitehtuuri. Teoksessa Muinaisen Lähi-idän imperiumit (2022), s. 128–154.
  33. ↑ a b Sahala 2020, s. 18.
  34. ↑ a b Crawford 2004, s. 23.
  35. ↑ a b c d Sahala 2020, s. 20.
  36. ↑ a b Crawford 2004, s. 13.
  37. ↑ Sahala 2020, s. 18.
  38. ↑ Sahala 2020, s. 2.
  39. ↑ a b Sumer Encyclopædia Britannica. 12.8.2024. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 16.11.2024. (englanniksi)
  40. ↑ Crawford 2004, s. 38, 40.
  41. ↑ Crawford 2004, s. 40–44.
  42. ↑ Fagan 2008, s. 219.
  43. ↑ a b Crawford 2004, s. 16.
  44. ↑ Crawford 2004, s. 38.
  45. ↑ a b c d e f g h i Crawford 2004, s. 31.
  46. ↑ Crawford 2004, s. 28–29.
  47. ↑ Crawford 2004, s. 29; Sahala 2020, s. 10.
  48. ↑ Crawford 2004, s. 29–30.
  49. ↑ a b Crawford 2004, s. 30.
  50. ↑ Gilgamesh and Aga: translation (Gilgameš ja Aga -runon englanninkielinen käännös. Alkuperäinen sumerinkielinen runo on muinaisbabylonialaiselta kaudelta [noin 1900–1600 eaa.].) The Electronic Text Corpus of Sumerian Literature. Viitattu 17.11.2024. (englanniksi)
  51. ↑ a b c d e f Sahala 2020, s. 11.
  52. ↑ a b c d e f g Mark, Joshua J.: Women in Ancient Mesopotamia World History Encyclopedia. 7.10.2022. Viitattu 16.11.2024. (englanniksi)
  53. ↑ a b c d e f g h Martti Nissinen: Sukupuoli ja seksuaalisuus. Teoksessa Muinaisen Lähi-idän imperiumit (2022), s. 174–198.
  54. ↑ Marchesi, Gianni: Who Was Buried in the Royal Tombs of Ur? The Epigraphic and Textual Data. Orientalia, 2004, 73. vsk, nro 2, s. 153–197. Peeters Publishers. JSTOR. Viitattu 16.11.2024. (englanniksi)
  55. ↑ a b c d e f g h i j Sahala 2020, s. 12.
  56. ↑ a b c Raija Mattila: Kuninkuus, hallinto ja lainkäyttö. Teoksessa Muinaisen Lähi-idän imperiumit (2022), s. 216–227.
  57. ↑ Sahala 2020, s. 10–11.
  58. ↑ a b c d e Crawford 2004, s. 52–59.
  59. ↑ a b c d e Jason M. Silverman: Muinaisen Lähi-idän talous. Teoksessa Muinaisen Lähi-idän imperiumit (2022), s. 199–215.
  60. ↑ Crawford 2004, s. 56–59.
  61. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Kirsi Valkama: Arkielämä muinaisessa Lähi-idässä. Teoksessa Muinaisen Lähi-idän imperiumit (2022), s. 155–173.
  62. ↑ Crawford 2004, s. 55.
  63. ↑ Crawford 2004, s. 14–15.
  64. ↑ a b Crawford 2004, s. 15.
  65. ↑ a b c Brown, William: Third Gender Figures in the Ancient Near East World History Encyclopedia. 1.9.2016. Viitattu 16.11.2024. (englanniksi)
  66. ↑ George, Andrew: Sumerian tiru = “eunuch”. Nouvelles assyriologiques brèves et utilitaires, 1997, 97. vsk, nro 3, s. 91–92. SOAS Research Online. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 16.11.2024. (englanniksi)
  67. ↑ a b c d e f g h Sahala 2020, s. 13.
  68. ↑ a b c Mikko Luukko: Tiede ja taikausko. Teoksessa Muinaisen Lähi-idän imperiumit (2022), s. 110–127.
  69. ↑ a b Mark, Joshua J.: Eridu Genesis World History Encyclopedia. 7.5.2020. Viitattu 16.11.2024. (englanniksi)
  70. ↑ Joshua J. Mark: Sumerians Ancient History Encyclopedia. 9.10.2019. Viitattu 6.12.2020.
  71. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Reettakaisa Sofia Salo: Uskonto ja uskonnollisuus. Teoksessa Muinaisen Lähi-idän imperiumit (2022), s. 95–109.
  72. ↑ Mark, Joshua J.: The Queen of the Night World History Encyclopedia. 19.2.2014. Viitattu 16.11.2024. (englanniksi)
  73. ↑ a b c d Sahala 2020, s. 13–14.
  74. ↑ a b c Mark, Joshua J.: Ghosts in Ancient Mesopotamia World History Encyclopedia. 8.11.2022. Viitattu 16.11.2024. (englanniksi)
  75. ↑ Mark, Joshua J.: Ereshkigal World History Encyclopedia. 11.1.2017. Viitattu 16.11.2024. (englanniksi)
  76. ↑ a b c Aleksi Sahala & Joanna Töyräänvuori: Kirjoitustaidon kehittyminen. Teoksessa Muinaisen Lähi-idän imperiumit (2022), s. 49–69.
  77. ↑ a b c Sahala 2020, s. 7.
  78. ↑ Sahala 2020, s. 239–244.
  79. ↑ Sahala 2020, s. 19.
  80. ↑ Sahala 2020, s. 21–22.
  81. ↑ a b Crawford 2004, s. 24.
  82. ↑ Black 2004, s. 315–316.
  83. ↑ Crawford 2004, s. 30–31.
  84. ↑ a b Crawford 2004, s. 36.
  85. ↑ Sahala 2020, s. 12–13.
  86. ↑ a b Lawson 2004, s. 150–151.
  87. ↑ Crawford 2004, s. 1–4.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sumer&oldid=22845093”