Sui-dynastia
Sui-dynastia (隋朝) hallitsi Kiinaa 581–618. Sitä edelsi Eteläisten ja pohjoisten dynastioiden kausi ja seurasi Tang-dynastia. Pääkaupunkina toimi Chang’an.
Historia
muokkaaKiina oli ennen Sui-dynastian valtakautta ollut kolmen vuosisadan ajan jakaantunut keskenenään sotiviin valtioihin.[1] Sui-dynastian ensimmäinen keisari oli Jang Tsien, joka on myöhemmin tunnettu nimellä Sui Wendi. Hän oli pohjoisen Zhou-dynastian korkea virkamies. Kun pohjoinen Zhou alkoi hajota, Wendi onnistui saamaan pohjoisen Kiinan hallintaansa.[2] Hän oli naittanut tyttärensä pohjoisen Zhoun perijälle, jonka kuoltua vuonna 580 Wendi julisti itsensä hallitsijaksi. Asemansa takaamiseksi hän murhautti 59 Zhoun keisarillisen suvun jäsentä.[1]
Wendi aloitti vuonna 588 sotaretken Kiinan eteläosia vastaan. Hän keräsi yli puoli miljoonaa miestä ja valtavan laivaston Jangtsejoelle. Wendi valtasi kolmen kuukauden päästä Nanjingin, ja vuoteen 589 mennessä lähes koko eteläinen Kiina oli alistnut Wendin hallintaan. Wendi onnistui näin yhdistämään Kiinan pitkän tauon jälkeen saman dynastian alaisuuteen.[1]
Wendi yhtenäisti myös Kiinan hallintokoneistoa ja otti uudestaan käyttöön Han-dynastian aikana käytettyjä kungfutselaisia rituaaleja. Hän kuitenkin suosi myös buddhalaisuutta. Wendi uudisti myös oikeuslaitosta, ja uudet lait olivat reilumpia ja lievempiä. Hänen aikanaan suoritettiin myös väestönlaskenta, joita ei oltu järjestetty pitkään aikaan.[2]
Kiinaa uhkasi idästä turkkilaiset göktürkit, minkä takia Kiinan muuria jatkettiin ja vahvistettiin. Sui-dynastia puolestaan itse hyökkäsi aina Annamiin ja eteläisen Vietnamin Champaan, missä se sai myös voittoja. Armeija kärsi kuitenkin pahoin malarian seurauksena. Vuoden 596 sotaretki korealaiseen Goguryeon kuningaskuntaan joutui kääntymään takaisin huollon epäonnistuttua sekä rankkasateiden vaikeutettua etenemistä.[1]
Wendin seuraaja Yangdi vei loppuun Etelä-Kiinan valloituksen. Hän rakennutti itään toisen pääkaupungin, Luoyangin ja painotti virkamiehille kungfutselaisuuden viiden klassikon tuntemista. Yangdin aikana aloitettiin myös laajojen kanavaverkostojen rakentaminen.[2]
Yangdin aikana dynastia ajautui ongelmiin, kun sotaretki Koreaan epäonnistui.[2] Yangdi hyökkäsi Goguryeoon vuosina 611 ja 612. Keisari johti itse jälkimmäistä sotaretkeä, jonka aikana korealaiskenraali Eulji Mundeok otti sodan ratkaisseen voiton Salsun taistelusta. Legendojen mukaan Kiinan 300 000 miehen vahvuisesta armeijasta vain 2 700 palasi.[1]
Tappio Koreassa ja talonpoikien vaikeudet johtivat vuonna 613 kapinaan, jota vahvisti tappio myös turkkilaisjoukoille. Kapina huipentui Yangdin vuoden 618 salamurhaan. Hänen seuraajansa Gongdi hallitsi vain vuoden.[1][2] Sui-dynastina jälkeen valtaistuimelle nousi Tang-dynastian perustaja Li Yuan eli Gaozu.[1]
Arkkitehtuuri ja kulttuuri
muokkaaSui-dynastian aikana toteutettiin monia suuria rakennusprojekteja, ja hallitsijat käyttivät paljon varoja Daxingin, Luoyangin ja Yangzhoun rakentamiseen.[1] Arkkitehti Yuwen Kai suunnitteli Daxingin arkkitehtuuria, johon rakennettiin muun muassa palatsi, jossa oli pyörivä paviljonki 200 vieraalle.[2]
Sui-dynastian suurin rakennusprojekti oli Jangtsen ja Keltaisenjoen yhdistävä Keisarinkanava, jota rakennettiiin pakkotyöläisten voimin. Kanava mahdollisti joukkojen, viljan ja verojen kuljettamista sekä yhdisti eteläistä ja pohjoista Kiinaa.[1]
Sui-dynastian aikana monet taiteilijat hakeutuivat hoviin hakemaan suojelusta. Tang-hallitsijat käyttivät myöhemmin taiteilijoiden suojelemiseen samanlaista järjestelmää.[2]
Hallitsijat
muokkaaTähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Kuolemanjälkeiset nimet (Shi Hao 諡號) | Syntymänimet | Hallintokaudet | Aikakausinimet (Nian Hao 年號) ja niiden vuodet |
---|---|---|---|
Käytäntö: "Sui" + kuolemanjälkeinen nimi | |||
Wendi (文帝 wén dì) | Yang Jian (楊堅 yáng jiān) | 581–604 | Kaihuang (開皇 kāi huáng) 581–600 |
Yangdi (煬帝 yáng dì) | Yang Guang (楊廣 yáng guǎng) | 605–617 | Daye (大業 dà yè) 605–617 |
Gongdi (恭帝 gōng dì) | Yang You (楊侑 yáng yòu) | 617–618 | Yining (義寧 yì níng) 617–618 |