Stepanakert
Stepanakert (arm. Ստեփանակերտ, azer. Xankəndi) on kaupunki Azerbaidžanissa. Se oli de facto itsenäisen Artsakhin tasavallan pääkaupunki sen lakkauttamiseen asti. Se sijaitsee Karabahvuorten itärinteen juurella Karkarjoen laaksossa[1]. Kaupungissa on 54 500 asukasta (vuonna 2013)[2].
Stepanakert Ստեփանակերտ, Xankəndi |
|
---|---|
Stepanakert |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Azerbaidžan |
Kaupungiksi | 1923 |
Väkiluku (2013) | 54 500 |
Historia
muokkaaKeskiajalla nykyisen kaupungin paikalla oli armenialaisten lähteiden mukaan Vararakn-niminen kylä[3]. Azerbaidžanilaisten lähteiden mukaan se tunnettiin 1700-luvulta lähtien nimellä Xankəndi, kaanin kylä[4]. Vuonna 1847 paikalle perustettiin Venäjän Kaukasian ratsuväkidivisioonan päämaja. 1800-luvun loppuun mennessä siitä kehittyi armenialaisten ja venäläisten asuttama pieni kaupunki.[3]
Vuonna 1923 Xankəndista tuli Vuoristo-Karabahin autonomisen alueen pääkaupunki. Samalla se sai armenialaisen bolševikkijohtaja Stepan Šaumjanin mukaan nimen Stepanakert. Neuvostoaikana Stepanakertista kehittyi huomattava teollisuuskeskus, jossa oli tekstiili-, elintarvike- ja rakennustarviketeollisuutta sekä valaisin- ja huonekalutehtaat. Kaupungissa toimi opettajainstituutti, maatalousteknikumi, sairaanhoitaja- ja musiikkiopistot, kotiseutumuseo ja teatteri. 1960- ja 1970-luvuilla entisen Leninaukion, nykyisen Veratsnund-aukion ympärille pystytettiin joukko hallintorakennuksia.[1][3] Neuvostoaikana kaupunki oli myös sitä ympäröineen Stepanakertin piirin hallinnollinen keskus[5].
Azerbaidžanin hallitus nimesi Stepanakertin jälleen Xankəndiksi vuonna 1991[6]. Kaupunki vaurioitui pahasti Vuoristo-Karabahin sodan aikana, mutta on sen jälkeen rakennettu uudelleen[3].
Vuonna 2020 syttyi uusi sota, jossa Azerbaidžanin armeija tulitti Stepanakertia raskailla aseilla. Monia rakennuksia tuhoutui, asukkaat pakenivat pommisuojiin.[7]
Azerbaidžan miehitti koko Vuoristo-Karabahin syyskuussa 2023 aloittamansa uuden hyökkäyksen jälkeen. Al Jazeeran lokakuun alussa 2023 julkaisemalla videolla kaupunki oli hylätty aavekaupunki ja kaikki asukkaat paenneet muutamaa vanhusta ja vammaista lukuun ottamatta.[8]
Nähtävyydet
muokkaaVuorten ja metsien ympäröimässä Stepanakertissä on paljon puistoja ja vapaa-ajanviettopaikkoja. Kaupungissa toimii yliopisto, kotiseutumuseo ja kaksi Vuoristo-Karabahin sodalle omistettua museota. Nähtävyyksiin kuuluvat myös kaupungin pääkatu Azatamartikneri-prospekti, keskustori sekä Armenian ja Azerbaidžanin konfliktin muistomerkit. Stepanakertin ja koko Vuoristo-Karabahin symbolina toimii kaupungin sisääntuloväylän vieressä kohoavalle kukkulalle pystytetty muistomerkki, jota paikalliset kutsuvat nimellä Papik-Tatik (”Ukko ja Akka”).[3]
Lentokenttä
muokkaaNoin yhdeksän kilometriä Stepanakertin pohjoispuolella oleva lentokenttä remontoitiin 2009–2011. Alueen poliittista jännitystä kuvaa, että Azerbaidžan on kuitenkin uhannut ampua alas tälle Stepanakertin kansainväliselle lentokentälle lentävät siviililentokoneet.[9] Tästä syystä lentokenttä on ollut suljettu vuodesta 2011 alkaen.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Bolšaja sovetskaja entsiklopedija bse.chemport.ru. Arkistoitu 27.9.2015. Viitattu 26.9.2015.
- ↑ Statistical Yearbook of Nagorno-Karabakh Republic, 2007-2013 (population) stat-nkr.am. Arkistoitu 29.9.2015. Viitattu 26.9.2015.
- ↑ a b c d e Karabakh: A Hidden Treasure karabakh.travel. Arkistoitu 27.9.2015. Viitattu 26.9.2015.
- ↑ Xankəndi: General information xankendi.az. Arkistoitu 27.9.2015. Viitattu 26.9.2015.
- ↑ Melnikov S.A., Ibragimov Tš.G.: Azerbaidžanskaja SSR. Administrativno-territorialnoje delenije na 1 janvarja 1977 goda, s. 119. Baku: Azernešr, 1979. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Strana ognei Azerbaidžan: Administrativno-territorialnoje delenije files.preslib.az. Viitattu 26.9.2015.
- ↑ Lillian Avedian, Leeza Arakelian: Stepanakert Bombed as Sixth Day of Fighting Concludes The Armenian Weekly. 2.10.2020. Viitattu 18.10.2020. (englanti)
- ↑ https://twitter.com/AJEnglish/status/1708848057213669779
- ↑ Azerbaidzan uhkaa ampua alas matkustajalentokoneita (YLE:n uutinen AFP:n tietoihin pohjautuen) 31.3.2011. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 31.3.2011.
Aiheesta muualla
muokkaa- Stepanakertin kaupungin sivusto (Arkistoitu – Internet Archive) (armeniaksi)
- Azerbaidžanilainen Xankəndi-sivusto (Arkistoitu – Internet Archive) (azeriksi), (englanniksi)
Piirikunnat |
Ağcabədi • Ağdam • Ağdaş • Ağstafa • Ağsu • Apšeron • Astara • Babək* • Balakən • Bərdə • Beyləqan • Biləsuvar • Cəbrayıl • Cəlilabad • Culfa* • Daşkəsən • Füzuli • Gədəbəy • Goranboy • Göyçay • Göygöl • Hacıqabul • İmişli • İsmayıllı • Kəlbəcər • Kəngərli* • Kürdəmir • Laçın • Lənkəran • Lerik • Masallı • Neftçala • Oğuz • Ordubad* • Qax • Qazax • Qəbələ • Qobustan • Qubadlı • Quba • Qusar • Saatlı • Sabirabad • Şabran • Şahbuz* • Salyan • Şamaxı • Samux • Sədərək* • Şəki • Şəmkir • Şərur* • Siyəzən • Şuşa • Tərtər • Tovuz • Ucar • Xaçmaz • Xızı • Xocalı • Xocavənd • Yardımlı • Yevlax • Zaqatala • Zəngilan • Zərdab |
---|---|
Kaupungit |
Baku • Gəncə • Lənkəran • Mingəçevir • Naftalan • Nahitševan* • Şəki • Şirvan • Sumqayıt • Xankəndi • Yevlax |
Tähdellä * merkityt piirikunnat ja kaupungit kuuluvat Nahitševanin autonomiseen tasavaltaan.