Spike Lee

yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja

Shelton Jackson ”Spike” Lee (s. 20. maaliskuuta 1957 Atlanta, Georgia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja. Leen elokuvat käsittelevät usein kriittisesti rotusuhteita ja muita yhteiskunnallisia asioita.

Spike Lee
Spike Lee Tribecan elokuvajuhlilla vuonna 2009.
Spike Lee Tribecan elokuvajuhlilla vuonna 2009.
Henkilötiedot
Koko nimi Shelton Jackson Lee
Syntynyt20. maaliskuuta 1957 (ikä 67)
Atlanta, Georgia, Yhdysvallat
Ammatti elokuvaohjaaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elämäkerta

muokkaa

Spike Lee (oikealta nimeltään Shelton Jackson Lee) syntyi 20. maaliskuussa 1957 Atlantassa Georgiassa.[1] Perhe oli hyvin toimeentuleva ja muutti pian Brooklyniin New Yorkiin.[2]

Lee alkoi kuvata harrastelijaelokuvia 20-vuotiaana opiskellessaan Morehouse Collegessa. Hän valmistui New Yorkin yliopiston elokuvakoulusta vuonna 1982. Hänen lopputyönään kuvaama elokuva Joe’s Bed-Study Barbershop: We Cut Heads sai Yhdysvaltain elokuva-akatemian opiskelijaelokuvapalkinnon.[2]

Leen ensimmäinen pitkä elokuva oli She’s Gotta Have It vuodelta 1986. Nopeasti ja pienellä budjetilla kuvattu elokuva tuotti yli 7 miljoonaa dollaria, mikä teki siitä vuoden yhden tuottoisimmista elokuvista.[2]

Leen elokuvissa käsitellään usein kriittisesti rotusuhteita, poliittisia asioita sekä kaupunkirikollisuutta ja -väkivaltaa. Näistä teemoista esimerkkinä on Leen vuoden 1989 elokuva Do the Right Thing – kuuma päivä. Lee sai elokuvasta parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuden.[2]

Lee jatkoi yhteiskunnallisten ja poliittisten asioiden käsittelyä seuraavissakin elokuvissaan, kuten Malcolm X, Mo’ Better Blues, Summer of Sam ja She Hate Me.[2]

Leen tekemä dokumenttielokuva 4 Little Girls (1997) kertoi vuonna 1963 tapahtuneesta kirkkohyökkäyksestä ja sai Oscar-ehdokkuden. Lee ohjasi ja tuotti vuonna 2006 nelituntisen televisiodokumentin When the Levees Broke: A Requiem in Four Acts, jossa kuvataan New Orleansia hurrikaani Katrinan jälkeen. Lee on ohjannut dokumentit myös esimerkiksi koripalloilija Kobe Bryantista ja laulaja Michael Jacksonista.[2] Lee ohjasi Jacksonin musiikkivideot "They Don’t Care About Us" (1996) ja "This Is It" (2009).

Vuonna 2006 Lee ohjasi rikoselokuvan Inside Man.[2]

Vuonna 2008 Lee ohjasi elokuvan Santa Annan ihme, joka kertoo afroamerikkalaisista sotilaista toisen maailmansodan aikaisessa Italiassa. 2010-luvulla Lee on ohjannut muun muassa elokuvat Red Hook Summer (2012), Chi-Raq (2015) ja BlacKkKlansman (2018), joka toi hänelle parhaan ohjauksen ja parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuudet.[2] Lee voitti BlackKkKlansmanista parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscarin kolmen muun käsikirjoittajan kanssa.[3]

Lee on ohjannut myös televisiomainoksia, kuten Niken Air Jordan -mainoskampanjan sekä Conversen, Taco Bellin ja Ben & Jerry’sin mainoksia.[2]

Lee oli mukana NBA 2k16 -tietokonepelin tekemisessä ja ohjasi peliin kuuluvan "Livin' da Dream" -minielokuvan.

Leellä on elokuvien tuotantoyhtiö nimeltä 40 Acres and a Mule Filmworks.[2]

Tunnustuksia

muokkaa

Lee voitti vuonna 2019 parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon ohjaamastaan elokuvasta BlackKkKlansman.[3] Leelle myönnettiin vuonna 2015 Oscar-kunniapalkinto.[2] Hän on voittanut myös muun muassa Bafta-palkinnon 2002, Emmy-palkinnon vuonna 2007 ja Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnon 2018.[4]

Yksityiselämä

muokkaa

Spike Lee avioitui vuonna 1993 juristi Tonya Linette Lewisin kanssa.[1] Heillä on kaksi lasta, tytär Satchel Lee ja poika Jackson Lee.

Filmografia

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 581. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 29.5.2015). (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b c d e f g h i j k Spike Lee Biography Biography.com. 22.1.2019. A&E Television Networks. Viitattu 28.1.2019.
  3. a b Spike Lee riehaantui ensimmäisestä Oscar-palkinnostaan täysin - tuuletteli rajusti ja hyppäsi Samuel L. Jacksonin syliin Iltalehti. 25.2.2019. Viitattu 25.2.2019.
  4. Spike Lee TV Guide. Viitattu 28.1.2019.

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Spike Lee Internet Movie Databasessa. (englanniksi)