Sosiaalidemokratian ja sosialismin välinen jännite

Sosiaalidemokratian ja sosialismin välinen jännite käsittelee kahden eri vasemmistolaisen aatteen: sosiaalidemokratian ja (marxilaisen) sosialismin välistä vastakkainasettelua sekä kamppailua työväenluokan (marxilaisessa kielenkäytössä proletariaatin) tulevaisuudesta. Kyse on työväenluokan pitkäaikaisesta sisäisestä kamppailusta työväenliikkeessä.

Osa työväenluokasta kannattaa sosiaalidemokratiaa vastaukseksi työväenluokan oloihin ja osa työväenluokasta kannattaa sosialismia vastaukseksi työväenluokan oloihin. Näistä lähtökohdista muodostuu erilaisia aatteellisesti eroavia työväenpuolueita ja sisäisiä ristiriitoja niihin. Klassinen esimerkki on Venäjän menševikit ja bolševikit 1900-luvun alussa.

Keskeinen ero aatteiden välillä on se, että sosiaalidemokratia hyväksyy tuotannontekijöiden (teollisuudessa, kaupan alalla jne.) kapitalistisen omistuksen ja hallinnan kun taas sosialismissa tuotannontekijät on otettu yhteisomistukseen ja rikkaat ihmiset ovat menettäneet suuromaisuutensa. Sosiaalidemokratia hyväksyy kapitalismin mukanaan tuoman kilpailun ja pyrkii luomaan turvaverkkoja pudokkaille. Sosialismi taas luottaa yhteistyöhön ja pyrkii tasajakoon (jakoyhteiskunta) jolloin ei ole pudokkaita.

Sosiaalidemokraattisen liikkeen tavoite voi olla rauhanomainen siirtymä kapitalismista sosialismiin jonain tulevaisuuden päivänä, mutta se tyytyy asteittaisiin reformeihin (reformismi). Sosialistinen liike kannattaa usein välittömiä toimia kapitalistisen yhteiskunnan muuttamiseksi demokraattisesti tai vallankumouksen kautta.

Kommunistit kuuluvat sosialistiseen liikkeeseen ja vastustavat sosiaalidemokratiaa myös siinä muodossa että se joskus rauhanomaisesti päätyisi sosialismiin, koska kommunistit kiistävät kolmannen tien politiikan (kommunistinen liike). Itävaltalaisen marxilaisen Otto Bauerin mukaan kolmas tie tarkoittaa jotakin mikä poikkeaa stalinistisesta kommunismista.

Marxilaisuuden kritiikki sosialidemokraattisten revisionistien piirissä länsimaissa

1800-luvun lopulta alkaen revisionistit, kuten Eduard Bernstein, kyseenalaistivat Karl Marxin ajatukset vallankumouksen välttämättömyydestä työväen olojen parantumisen ehtona (revisio = uudelleentarkastus). Talouden tosiseikat tuli ottaa huomioon: Revisionistien mielestä kapitalismi ollut Marxin ennustuksista huolimatta tuhoutumassa äkkiromahduksessa.

Bernsteinin mukaan yhteiskunnalliseen päämäärään, sosialismiin, ei voitaisi koskaan lopullisesti päästä. Vallankumouksen sijaan työväenluokan kannalta oli tärkeämpää nykyhetkeen soveltuvat asteittaiset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset uudistukset vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän oloissa (reformismi).

Nykyaikana marxilaisen sosialismin ja Marxin talousoppeja arvostelevien sosiaalidemokraattien piirissä nähdään, että täysin vapaa markkinatalous kyllä johtaisi epäsosiaaliseen ja eriarvoiseen yhteiskuntaan, mutta markkinataloutta ei tule työväen vallankumouksella muuttaa toisenlaiseksi talousjärjestelmäksi, vaan sitä tulee parannella asteittaisin demokraattisin uudistuksin. Sosialismin perimmäisimmät arvoihanteet ihmisten vapaudesta, keskinäisestä tasa-arvosta ja yhteisvastuusta voidaan hyväksyä, mutta käytännössä markkinatalous on keskitettyä suunnitelmataloutta tehokkaammin ohjautuva talousjärjestelmä, kunhan markkinatalouden ja kansainvälisen kaupan epäonnistumisia, markkinapuutteita korjataan, ja talouden markkinaohjausta täydennetään julkisella ohjauksella.

Vapaasti vellovaa kapitalismia sosiaalisemman markkinatalouden saavuttaakseen on julkisen sektorin tehtävä ohjata, täydentää ja sosiaalistaa markkinataloutta, mutta harkitusti ja aina erityisen perustelluista syistä. Hyvinvointivaltion tulee muun muassa taata riittävät koulutusinvestoinnit, sosiaalivakuutuksen ja sosiaaliturvan haavoittuvissa elämänvaiheissa, kuten vanhuuden, vammautumisen, työttömyyden ja sairauden ajanjaksoina. Samoin yhteiskunnan on julkisin varoin vastattava terveydenhuollosta ja hyvinvointipalveluiden luomisesta. Tuloksena on vapaata markkinataloutta sosiaalisempi talousjärjestelmä ja tulonjako, pohjoismainen hyvinvointivaltio.

Markkinoita ohjaamalla voidaan yksilöiden ja yritysten yksityisten rajahyötyjen lisäksi ottaa yhteiskunnan kokonaishyöty huomioon taloudellisissa valinnoissa ja päätöksissä: Esimerkiksi puhtaaseen markkinaohjaukseen perustuvaa arvottamista korkeammin voidaan yhteiskunnassa arvottaa sosiaalista tasavertaisuutta edistävien julkishyödykkeiden tuotanto, kuten sosiaalipalvelut, terveydenhuolto ja koulutus, jolloin niiden julkinen kysyntä ja tuotanto lisääntyvät, sekä ehkäistä tuotannontekijöiden, kuten työvoiman ja luonnon, hyödyntämistä alihintaan, mitä väistämättä tapahtuisi sääntelemättömässä markkinataloudessa.

Sosiaalista markkinataloutta toteuttava "sosiaalidemokraattinen hyvinvointiyhteiskunta" yhdistää toiminnassaan valtiososialistista keskitettyä suunnitelmataloutta paremmin teknologisista innovaatioista ja kehitystyöstä palkitsemisen, resurssien tehokkaan ohjauksen ja talouden kasvun - sekä toisaalta työväenliikkeen perinteiset sosiaaliset tavoitteet - kuten täystyöllisyyden, työvoiman korkean suojan työmarkkinoilla, kaikille perusoikeutena tulevat laajat hyvinvointipalvelut sekä yhteiskunnan korkean solidaarisuuden asteen.