Salkopallo eli tolppapallo on kaksin pelattava peli, jossa pelaajat seisovat noin kolmimetrisen tolpan vastakkaisilla puolilla ja yrittävät lyömällä saada naruun kiinnitettyä palloa kiertymään tolpan ympärille. Toinen pelaajista yrittää pyörittää narua vastapäivään, toinen myötäpäivään. Voittaja on se, kumpi saa narun kokonaan kieritettyä tolpan ympärille.[1]

Salkopallopeli Yhdysvaltain Mainessa.

Säännöt

muokkaa

Salkopallon säännöt vaihtelevat maittain, alueittain ja jopa pihoittain, eikä ehdottomia sääntöjä ole olemassa.

Peli alkaa, kun toinen pelaajista syöttää pallon, yleensä pitäen sitä toisessa kädessään ja lyöden toisella. Vastustaja yrittää palauttaa syötön lyömällä palloa vastakkaiseen suuntaan. Tavoitteena on osua palloon niin, ettei vastustaja pysty muuttamaan pallon suuntaa; syöttäjällä on täten etu, sillä hänellä on alussa palloon enemmän kontrollia. Yleensä on sallittua lyödä palloa joko nyrkillä tai avokämmenellä; jos pallo on pieni, saattaa välineenä olla myös maila.

Pelaaja rikkoo sääntöjä, jos hän astuu vastustajan puolelle, ottaa kopin tai heittää palloa, lyö narua tai lyö palloa kahdesti ennen kuin se on kiertänyt tolpan tai vastustaja on palauttanut sen (tai, joissain säännöissä, ennen kuin se on osunut tolppaan). Yleensä sääntöjen rikkomisesta seuraa pelin keskeytys ja pallo palautetaan paikkaan, jossa se oli ennen rikkomusta; myös narun kierrosten määrä palautetaan. Rikkojan vastustaja syöttää. Jos rikkomus kuitenkin vaikuttaa tahalliselta, siitä voi seurata pelin häviäminen.

Peli päättyy, kun pelaaja lyö pallon tolpan ympäri omaan suuntaansa niin pitkälle kuin se menee, ja pallo osuu tolppaan. Pallon on lisäksi osuttava tolppaan yli siihen merkityn viivan. 1,5 metrin korkeudella oleva viiva on yleinen, mutta nuoremmille pelaajille se voi olla alempana. Ottelu voi koostua yhdestä, kolmesta, viidestä tai useammasta pelistä.

Lähteet

muokkaa
  1. Salkopallo leluakatemia.fi. Viitattu 12.9.2023.