Sakari Puisto
Sakari Rainer Puisto (s. 19. joulukuuta 1976 Tampere[1]) on suomalainen fyysikko, perussuomalainen poliitikko ja kansanedustaja. Puisto valittiin perussuomalaisten kansanedustajaksi Pirkanmaan vaalipiiristä vuonna 2019.
Sakari Puisto | |
---|---|
Sakari Puisto. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 19. joulukuuta 1976 Tampere |
Poliitikko | |
Puolue | Perussuomalaiset |
Vaalipiiri | Pirkanmaan vaalipiiri |
Kotipaikka | Tampere |
Koulutus | filosofian tohtori (2004) |
Tutkinnot | Cambridgen yliopisto |
Lapset | 1 |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivu | |
Ura
muokkaaPuisto on ollut perussuomalaisten ehdokkaana vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa ja vuoden 2015 ja 2019 eduskuntavaaleissa. Puisto oli hallitusneuvottelijana keväällä 2015.[2] Hän on työskennellyt oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin erityisavustajana työ- ja elinkeinoministeriössä,[3] missä tehtävässä hän keskittyi erityisesti turvapaikanhakijakriisiin sekä työ- ja elinkeinopolitiikan lisäksi koulutus- ja innovaatiopolitiikkaan. Puisto valittiin perussuomalaisten kansanedustajaksi Pirkanmaan vaalipiiristä vuonna 2019.
Puisto kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1995 Tampereella Sammon lukiosta ja lähti asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen Isoon-Britanniaan opiskelemaan luonnontieteitä Cambridgen yliopistoon. Hän väitteli filosofian tohtoriksi Cambridgen yliopistossa vuonna 2004, minkä jälkeen hän työskenteli Etelä-Kiinassa Shenzhenissä ja Hongkongissa paikallisten yritysten palveluksessa. Puisto on ollut vieraileva tutkija Cambridgen yliopistossa.[4]
Heinäkuussa 2021 Puisto ilmoitti asettuvansa ehdolle Perussuomalaisten puheenjohtajaksi Jussi Halla-ahon jättäessä tehtävänsä.[5] Puisto kuitenkin hävisi puheenjohtajakilpailun Riikka Purralle.[6]
Toimielinjäsenyydet ja tehtävät
muokkaa- Talousvaliokunta (puheenjohtaja) 19.4.2023–[7]
- Ulkoasiainvaliokunta (varajäsen) 18.6.2019–[8]
- Puhemiesneuvosto (jäsen) 19.4.2023–[9]
- Kansainvälisten asiain foorumi (jäsen) 27.6.2019–
- Eduskunnan pankkivaltuusto (jäsen) 28.6.2023–[10]
Lisäksi hän on toiminut eduskunnan Liettua-ystävyysryhmän ja Puola-ystävyysryhmän puheenjohtajana vuodesta 2019 lähtien.[11]
Vaalimenestys
muokkaaEuroparlamenttivaalit
muokkaaEduskuntavaalit
muokkaa- 2015: 2 762 ääntä (Pirkanmaan vaalipiiri; ei valittu)[13]
- 2019: 4 837 ääntä (Pirkanmaan vaalipiiri; valittiin)[14]
- 2023: 6 592 ääntä (Pirkanmaan vaalipiiri; valittiin)[15]
Kuntavaalit
muokkaaYksityiselämä
muokkaaPuisto on naimisissa ja hänellä on yksi lapsi.[18]
Lähteet
muokkaa- ↑ Sakari Puisto Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ Hallitusneuvottelut 2015 valtioneuvosto.fi. Viitattu 22.1.2017.
- ↑ Ministerien erityisavustajat vm.fi. Arkistoitu 11.3.2016. Viitattu 21.3.2016.
- ↑ Eurovaaliehdokas Sakari Puisto: EU-kriittisten on käännettävä laiva suomenuutiset.fi. Viitattu 21.3.2016.
- ↑ Nurmi, Lauri: Cambridgen fyysikko Sakari Puisto aikoo johdattaa perussuomalaiset pääministeripuolueeksi Iltalehti. 4.7.2021.
- ↑ Rantalainen, Paavo: Riikka Purra nousi perussuomalaisten puheenjohtajaksi – näin hän vastaa kysymykseen, miten puolue muuttuu hänen johdollaan Länsiväylä. 16.8.2021.
- ↑ Talousvaliokunta eduskunta.fi. Viitattu 4.7.2023.
- ↑ Ulkoasiainvaliokunta eduskunta.fi. Viitattu 4.7.2023.
- ↑ Eduskunnan puhemiesneuvosto eduskunta.fi. Viitattu 4.7.2023.
- ↑ [Suomen Pankki https://www.suomenpankki.fi/fi/suomen-pankki/organisaatio/] Viitattu 4.7.2023.
- ↑ Eduskunnan ystävyysryhmät vaalikaudella 2019-2022 eduskunta.fi. Viitattu 21.3.2022.
- ↑ Koko maa - Ehdokkaat äänimääräjärjestyksessä vaalit.yle.fi. Viitattu 21.3.2016.
- ↑ Koko maa - ehdokkaat http://vaalit.yle.fi/. Viitattu 21.3.2016.
- ↑ Valitut (Eduskuntavaalit 2019) tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 21.4.2019.
- ↑ Koko maa, valitut (Eduskuntavaalit 2023) tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 26.4.2023.
- ↑ Tampere - Kuntavaalit 2017 - Vaalien tulospalvelu | Yle Vaalien tulospalvelu. Viitattu 16.6.2019.
- ↑ Katso kuntavaalien tulokset – tällainen on Tampereen uusi valtuusto yle.fi. Viitattu 24.6.2021.
- ↑ Perussuomalaisten johtoon hakeva Sakari Puisto on Cambridgen fysiikan tohtori, joka löytää maahanmuutosta ja EU:sta myös hyviä puolia Helsingin Sanomat. 18.7.2021. Viitattu 20.7.2021.