Pugatšovin kapina
Pugatšovin kapina oli venäläisten kasakoiden ja talonpoikien kapina vuosina 1773-1775 Venäjän valtiovaltaa vastaan. Sen johtaja oli Donin kasakka Jemeljan Pugatšov, joka väitti olevansa murhattu keisari Pietari III. Pugatšovin kapina oli suurin useista 1700-luvun toisen puoliskon talonpoikaiskapinoista. Se oli myös Venäjän historian suurin talonpoikaiskapina.
Tausta
muokkaa1700-luvulla suurin osa Venäjän 18-miljoonaisesta väestöstä oli talonpoikia, jotka olivat maaorjan asemassa. Heidän tilanteensa huononi entisestään aateliston etujen parantuessa. Talonpoikien tyytymättömyys johti 1750-luvulta alkaen useiden talonpoikaislevottomuuksien puhkeamiseen eripuolilla Venäjää. Vuosien 1762 ja 1776 välillä Venäjällä oli noin 160 kapinaliikettä. Paikalliset kapinat kukistettiin kuitenkin nopeasti. [1]
Vuodesta 1760 alkaen tilanomistajat saivat oikeuden karkottaa talonpoikia Siperiaan, ja viisi vuotta myöhemmin karkotusoikeutta laajennettiin siten, että omistaja saattoi lähettää niskoittelijan pakkotyöhön kaivokseen tai tehtaaseen. Venäjän modernisaatio eteni Katariina Suuren valtakaudella nopeasti, mikä vaati paljon rahoitusta. Maanomistajat kasvattivat maaorjien veroja pitääkseen yllä omaa elintasoaan.[1]
Katariina ei valistushallitsijana hyväksynyt orjuutta, ja ohjeessaan hän esitti talonpoikien aseman parantamista sekä näiden vähittäistä vapauttamista. Säätyläiset kuitenkin vastustivat etujensa vastaista uudistusta, ja Katariina tarvitsi heidän tukeaan, joten hän luopui hankkeesta.[1]
Kapina
muokkaaPugatšovin kapina alkoi Jemeljan Pugatšovin johdolla syksyllä 1773 Jaikjoen varrella. Käyttääkseen hyväkseen kansan tyytymättömyyttä Katariinaan hän väitti olevansa Pietari III ja perusti oman keisarillisen hovin. Kapinan pääjoukkoa olivat seudun kasakat ja talonpojat, joihin kapinan edetessä yhtyivät Uralin tehtaiden ja kaivosten työläiset, vanhauskoiset, baškiirit, tataarit sekä muiden vähemmistöjen jäseniä.[2] Levottomuudet levisivät nopeasti ja suurimmillaan kapinalliset hallitsivat valtavaa aluetta Volgan seudulta Kazaniin asti. Venäjä oli samaan aikaan sodassa Turkin kanssa, mikä oli kapinalle otollista. Maan itäosissa oli vain vähän sotilaita ja paikallishallinto joutui paniikkiin tajuttuaan vaaran liian myöhään.[1]
Pugatšov voitti kaikki talvella 1773-1774 kapinaa kukistamaan lähetetyt keisarin joukot. Menestyksen myötä kapinallisten määrä kasvoi nopeasti. Talonpojat polttivat useita kartanoita ja tappoivat löytämänsä aateliset. Kauhistunut aateli pakeni kapinan alta Moskovaan ja Pietariin. Pugatšov antoi Pietari III:n nimissä manifestin, jossa maaorjuus lakkautettiin.[1] Hän myös jakoi talonpojille maata, käski tuhota maanomistajat ja virkamiehet, antoi uskonvapauden sekä vapautuksen veroista ja asepalveluksesta. Kapinan johtajat alkoivat myös järjestää hallitsemiensa alueitten hallintoa ja muodostaa oikean armeijan.[2]
Heinäkuussa 1774 Pugatšovin 20 000 miehen vahvuinen armeija alkoi piirittää Kazania.[1]
Kapinan kukistaminen
muokkaaTilanteen vakavuuden käytyä selväksi Katariina II käski lopettaa sodan Turkin kanssa millä keinolla hyvänsä. Venäjän voitettua Turkin kenraali Aleksandr Suvorov riensi Kazanin edustalla olleita kapinallisia vastaan. Pugatšov ei kyennyt taistelujen pitkittyessä enää hallitsemaan joukkojaan.[1] Kapina kärsi myös puutteista valmisteluissa, koordinaatiossa ja johtajuudessa. Venäjän varsinaisen armeijan hyvin johdetut ja varustellut sotilaat pystyivät voittamaan lukumäärältään suuremman talonpoikaisarmeijan.[2]
Hallitus lupasi armahduksen kapinasta luopujille ja palkkion Pugatšovin vangitsemisesta tai tappamisesta. Elokuussa 1774 Volgan alajuoksulla käytiin ratkaiseva taistelu, joka päättyi kapinallisten tappioon. Muutamat Pugatšovin kannattajat kääntyivät johtajaansa vastaan ja luovuttivat Pugatšovin hallitukselle. Pugatšov vietiin rautahäkissä Moskovaan ja teloitettiin julkisesti tammikuussa 1775.[1] Myös monia muita kapinan johtajia teloitettiin, lukuun ottamatta johtajansa luovuttaneita, jotka saivat armahduksen.[3] Osoituksena lempeydestään Katariina II antoi katkaista teloitettavilta kaulan ennen ruumiin paloittelemista neljään osaan eikä päinvastoin, kuten oli yleensä tapana.[4]
Seuraukset
muokkaaTappion seuraukset olivat alueen talonpojille tuhoisat. Kapinoineelle alueelle lähetettiin rangaistusretkikuntia, ja teloitukset sekä karkotukset jatkuivat kuukausia. Jaikjoen nimi muutettiin Uraljoeksi ja Jaikin kasakoita alettiin kutsua Uralin kasakoiksi. Maaorjuus laajennettiin kattamaan myös Ukraina kasakoiden rankaisemiseksi.[1]
Kapinan seurauksena Katariina II muutti mielipiteensä talonpoikien vapauttamisen suhteen. Hän uskoi, että Venäjän oppimattomat talonpojat eivät olleet valmiita vapautukseen ja sen seuraukset olisivat valtakunnalle yksinomaan tuhoisat.[1]
Eri puolilla Venäjää puhkesi levottomuuksia vielä tämän jälkeenkin, mutta ne eivät kehittyneet laajoiksi kapinoiksi. Paikallishallinnon uudistuksen myötä hallituksella oli maaseudusta aikaisempaa tiukempi ote.[1]
Pugatšov jäi elämään ihmisten mielissä sankarina, ja hänen mukaansa on nimetty katuja ja kaupunkeja.[5]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j k Kirkinen, Heikki (päätoim.): Venäjän ja Neuvostoliiton historia. Otava, 1986 ISBN 951-1-08450-X
- ↑ a b c Riasanovsky, Nicholas V.: A History of Russia. Oxford University Press, 1984.
- ↑ Massie, Robert K. The Last Days of the “Marquis de Pugachev”[vanhentunut linkki] Catherine the Great: Portrait of a Woman
- ↑ Jangfeldt, Bengt: Venäjä. Aatteet ja ideat Pietari Suuresta Putiniin, s. 35. Siltala, 2022. ISBN 978-952-388-137-2
- ↑ Vesa Oittinen, Pietarin luminäärit. Niin & näin