Proosa
Proosa tarkoittaa suorasanaista tekstiä, joka ei noudata riimejä, alkusointua tai mitään runomittaa.[1] Proosa on yksi kaunokirjallisuuden kolmesta muodosta lyriikan eli runouden ja draaman eli näytelmäkirjallisuuden ohella.[2]
Proosa voidaan jakaa taideproosaan eli kaunokirjallisuuteen ja asiaproosaan eli asiateksteihin, joissa voidaan käyttää myös tieteellistä termistöä tai yleensä ammattisanastoa.[1]
Taideproosaan luetaan suorasanainen kaunokirjallisuus, varsinkin romaanit ja novellit. Proosa voidaan määritellä suorasanaiseksi tarinaan pohjaavaksi kertomakirjallisuudeksi, joka jakautuu faktaan ja fiktioon sen mukaan, onko kirjoitus mielikuvituksen tuotetta vai tosiasioihin perustuvaa.
Fiktioon perustuvat tekstit ovat tarinoita, jotka eivät ole tapahtuneet, mutta voisivat tai olisivat voineet tapahtua. Myös fantasiakirjallisuus sekä tieteiskirjallisuus luokitellaan fiktioksi. Faktaan perustuvat tekstit ovat tosipohjaisia asiatekstejä, mutta esimerkiksi elämäkerrat voivat olla osittain kaunokirjallisia teoksia.
Asiateksti eli asiaproosa puolestaan on tavallinen ilmaisumuoto sanomalehdissä, aikakauslehdissä, tietosanakirjoissa, filosofiassa, kirjeissä, esseissä, tietokirjoissa ja monissa muissa kirjoitetun kielen lajeissa.
Proosan lajeja
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Erkki Savolainen: Mitä tyyli on Internetix. 1998. Viitattu 7.6.2017.
- ↑ Sanataiteen päälajit Internetix. Viitattu 7.6.2017.
Aiheesta muualla
muokkaa- Proosan lajeja (Arkistoitu – Internet Archive) Etälukio. Opetushallitus