Pitkät jäähyväiset (elokuva)
Pitkät jäähyväiset (engl. The Long Goodbye) on Robert Altmanin ohjaama vuonna 1973 ensi-iltansa saanut trilleri, joka perustuu Raymond Chandlerin samannimiseen romaaniin.
| Pitkät jäähyväiset | |
|---|---|
| The Long Goodbye | |
 |
|
| Ohjaaja | Robert Altman |
| Käsikirjoittaja | Leigh Brackett |
| Perustuu | Raymond Chandlerin romaaniin Pitkät jäähyväiset |
| Tuottaja |
Elliott Kastner Jerry Bick |
| Säveltäjä | John Williams |
| Kuvaaja | Vilmos Zsigmond |
| Leikkaaja | Lou Lombardo |
| Lavastaja | Sidney H. Greenwood |
| Pääosat |
Elliott Gould Nina Van Pallandt Jim Bouton Sterling Hayden Mark Rydell |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | United Artists |
| Levittäjä |
United Artists Netflix |
| Ensi-ilta |
 7. maaliskuuta 1973 1. marraskuuta 1974 |
| Kesto | 112 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Elokuvan pääosissa näyttelevät Elliott Gould, Nina van Pallandt, Jim Bouton, Sterling Hayden, Mark Rydell, Henry Gibson ja David Arkin. Arnold Schwarzeneggerilla on elokuvassa repliikitön pieni rooli.
Elokuva menestyi huonosti, mutta The New York Times nosti sen kyseisen vuoden kymmenen parhaan elokuvan listalle, ja se oli vuonna 2004 lehden tuhannen kaikkien aikojen parhaan listalla.[1]
Näyttelijät
muokkaa| Elliott Gould | … | Philip Marlowe |
| Nina Van Pallandt | … | Eileen Wade |
| Jim Bouton | … | Terry Lennox |
| Sterling Hayden | … | Roger Wade |
| Mark Rydell | … | Marty Augustine |
| Henry Gibson | … | Dr. Verringer |
| David Arkin | … | Harry |
| Arnold Schwarzenegger | … | Augustinen apuri (ei mainita roolilistassa) |
Arvioita
muokkaaPeter von Bagh piti Pitkiä jäähyväisiä Altmanin hienoimpana elokuvana: ”Altman lähestyy Chandlerin tekstiä kahden vuosikymmenen jälkeen, täysin muuttuneen maan olosuhteista ja ilmapiiristä käsin improvisoiden, kevyesti, aiheelleen ärhennellen ja riitasointuja kaihtamatta mutta alati teeman tuntumassa ja sitä ymmärtäen. [--] Los Angelesia, sen loistokkuutta ja tyhjyyttä, sen kaikkialla kiehuvaa eroottista härnäystä ja syvän tyydyttämättömyyden tunnetta, pintakiiltoa ja tarkoituksetonta väkivaltaa, on harvoin esitetty yhtä vangitsevina kuvina.”[2]
Helsingin Sanomien tv-sivun elokuva-arvostelija Mikael Fränti oli hänkin sitä mieltä, että Pitkät jäähyväiset on hienointa ja älykkäintä Altmania. ”Ohjaaja rikkoi elokuvallisen myytin Philip Marlowesta, jota Humphrey Bogart ja Dick Powell olivat henkilöineet. [--] Jokainen osatekijä loksahtaa paikoilleen. Näyttelijävalinnoissa ei ole valittamista. Ohjaajan tukena ovat Leigh Brackettin uutta luova käsikirjoitus, Vilmos Zsigmondin hiveleviä otoksia tuottava kameratyõ ja John Williamsin tunnelmia kohottava musiikki.”[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 5.7.2016.
- ↑ Bagh, Peter von: Elokuvan historia, s. 425. (Uudistettu laitos) Otava, 1998. ISBN 951-1-14868-0
- ↑ Fränti, Mikael: Altmanin Pitkät jäähyväiset rikkoo yksityisetsivä Philip Marlowen myytin. Helsingin Sanomat, 23.08.1992, s. 79. [Näköislehti (maksullinen) Artikkelin verkkoversio].