Piispanvala

Piispanvala on joidenkin kristillisten kirkkojen käyttämä osa piispan virkaan vihkimisen kaavaa^lähde?.

Kaava on hyvin samankaltainen kaikissa kristillisissä kirkoissa; piispaehdokas esitellään jumalanpalveluksen yhteydessä, minkä jälkeen hän lausuu uskontunnustuksensa, johon kuuluu myös laajennettu piispallinen osuus ja lukee piispanvalansa, jossa sitoutuu tottelemaan kyselemättä niin kirkollista kuin maallistakin esivaltaa.^lähde?

Ortodoksisessa, roomalaiskatolisessa ja anglikaanisessa kirkossa nämä toimitetaan kahdessa vaiheessa: toimitus alkaa yleensä juhlapyhän aattona iltajumalanpalveluksen lopuksi, jolloin vihittävä esitellään seurakunnalle. Nyt vanhin läsnä oleva piispa lausuu virkaan asettamissanat, minkä jälkeen vihittävä pitää erillisen saarnan, jossa käsittelee kehityskulkua joka on tuonut hänet tähän paikkaan. Saarnan jälkeen vanhin piispoista siunaa vihittävän pyhällä vedellä vihmoen.

Ortodoksisessa kirkossa varsinainen piispaksi vihkiminen toimitetaan seuraavana aamuna liturgian yhteydessä. Se alkaa kaksiosaisella uskontunnustuksella: yleisen uskontunnustuksen jälkeen vihittävä lausuu laajennetun piispallisen uskontunnustuksen ja piispanvalansa. Kätten päällepaneminen toimitetaan Pyhän Kolminaisuuden virren jälkeen.

Ortodoksiseen piispanvalaan kuuluu myös anateema:

»Anatemoin Areioksen ja ne, jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä ja ovat osalliset hänen mielettömään harhaansa; samoin Makedonioksen ja hänen seuraajansa, joita sattuvasti kutsutaan Hengen vastustajiksi; samoin hylkään ja anatemoin Nestorioksen ja muut lahkojohtajat ja heidän kanssaan samaa mieltä olevat, ja tätä voimakkaasti julistan suurella äänellä. Anateema kaikille harhaoppisille. Anateema koko harhaoppisten joukolle»

Tämän jälkeen toimitetaan virkaan asettaminen ja lopulta varsinainen piispaksi vihkiminen. Palveluksen lopuksi uusi piispa saa sauvansa opetuspuheen kera.

Roomalaiskatolisessa kirkossa vihkimiseen sisältyvän kaikkien pyhien litanian ajan vihittävä piispa, (samoin kuin pappisvihkimyksessä vihittävät papit tai diakonin vihkimyksessä vihittävät diakonit), makaa kasvot lattiaan päin matolla alttarin edessä kuvaamassa sitä kuinka nöyrästi hän asettaa itsensä kirkon ja Pyhän Kolminaisuuden palvelijaksi. Ortodoksinen piispakandidaatti on polvillaan alttaripöydän edessä otsa pöytään kiinni painettuna.^lähde?

Piispanvalastaan johtuen Suomen ortodoksisen kirkon viimeinen venäläinen arkkipiispa Serafim joutui niin hankalaan tilanteeseen kuin joutui ja lopulta lakkautuspalkalle.

Ylempään piispanvirkaan asetettaessa luetaan vain uskontunnustus, piispanvalan vahvistus sekä toimitetaan varsinainen virkaan asettaminen, johon viimeisenä osana kuuluu virallisten tunnusten luovuttaminen.^lähde?

Tärkeä näkökohta tässä toimituksessa - kuten kaikissa kirkollisissa - on se, että vihittävä lukee kaiken käsikirjasta. Tämä siksi, että toimituskaavojen ulkoa opetteleminen katsotaan papiston jäsenelle sopimattomaksi ylpeilyksi, ja nöyryyden näytteenä kaikki luetaan kirjasta. Siksi diakoniksi ja papiksi vihkimisen lopuksi piispa ojentaa vihitylle avoimen papin käsikirjan. ^lähde?

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja Ruotsin kirkossa piispanvalaa ei ole enää. Suomessa se on jäänyt pois vuoden 1869 kirkkolaista. Ruotsin kirkossa se jäi pois vuoden 1886 kirkkolaista.

Lähteet

• Kirkon tiedotuskeskus
• http://www.ortodoksi.net
• Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset
• Ortodoksisen piispanvalan teksti: http://www.ortodoksi.net/liturgiset_tekstit/rukoukset/lupaukset.htm (Arkistoitu – Internet Archive)