Oulun kristalliyö
Oulun "kristalliyö"[1] oli perjantain ja lauantain välinen yö 10.–11. elokuuta 1990,[2] jolloin nuoriso mellakoi Oulun keskustassa. Paikalla oli enimmillään arviolta tuhat 12–20-vuotiasta nuorta.[3] Mellakoijat hakkasivat ja kivittivät poliiseja, kaatoivat poliisiautoja ja murtautuivat liikkeisiin särkien ikkunoita ja varastaen omaisuutta. Alussa alivoimainen poliisi joutui perääntymään, mutta vahvistuksia saatuaan kukisti mellakan muutaman tunnin päästä.[4]
Alku
muokkaaMellakan sanotaan alkaneen kahden nuoren välisestä nujakasta, jota pysähtyi seuraamaan suuri joukko muita nuoria. Poliisi saapui rauhoittamaan tilannetta ja nosti autoon kovakouraisesti nuorten mielestä syyttömän.[5] Toisaalla samaan aikaan poliisi otti kiinni Anttilaan murtautuneen nuoren, mihin nuorisojoukko myös puuttui. Nuoret hyökkäsivät poliisin kimppuun, joka ampui varoituslaukauksia ja pakeni. Paikalle saapui melko nopeasti noin tuhat nuorta.[4]
Mellakka
muokkaaMellakka kesti useita tunteja, ja sen painopiste oli Isokadulla.[2] Ikkunoita särjettiin, liiketiloissa käytiin, ja niistä varastettiin tavaraa.[2] Useita ihmisiä loukkaantui lievästi erilaisissa yhteenotoissa. Paikalle saapunut poliisi joutui aluksi liian vähälukuisena vetäytymään nuorison tieltä.[3][2] Poliisit pelkäsivät henkensä puolesta. Pahin vaihe kesti noin tunnin.[4] Poliisiautoja runneltiin, ja joitakin poliiseja muun muassa uhkailtiin.[2] Poliisi ampui yön aikana kaksi varoituslaukausta ja pyysi puolustusvoimilta virka-apua omaisuuden suojelemiseen sekä harkitsi virka-apupyynnön tekoa myös mellakan rauhoittamiseen.[2] Poliisi kutsui apua naapurikunnista. Poliiseilla ei ollut mellakkavarusteita. Mellakoijien joukko oli jo harventunut, kun poliisi eteni etelästä keskustaan. Monia nuoria pakeni, kun sana lähestyvästä poliisiketjusta tuli. Jäljelle jääneet löivät poliiseja ja heittelivät kiviä heitä kohden. Eräs komisario sai kiven päähänsä.[4] Pidätyksiä tehtiin lopulta yli 40.[2]
Syy
muokkaaKristalliyön tapahtumiin johtaneet syyt ovat jääneet epäselviksi. Paikalla ollut nuoriso ei jälkikäteen osannut oikein selittää käyttäytymistään.[3] Eräs Hannes Mäntyrannan haastattelema nuori sanoi tapahtumista kuitenkin muun muassa seuraavaa:[6]
»Musta tuntuu, että kaikkia alko niinkö tympiä se poliisin toiminta. Koulut alkoi ja kaikki oli jotenki vähän stressin päällä, että pitää jotaki… Kun ei o oikein mittää tekemistä niin kai se sitte pitää niitä ikkunoita särkiä, että emmä oikeen tiiä...»
Seuraukset
muokkaaViikonlopun jälkeen Oulun päättäjät ilmoittivat pyrkivänsä tosissaan siihen, ettei sattuneen kaltaisia mellakoita enää koettaisi. Kaupungin nuorisotoimenjohtaja peräänkuulutti lisää voimavaroja nuorisotyöhön ja enemmän vaihtoehtoja vapaa-ajanviettoon.[2] Koulutoimenjohtaja puolestaan ihmetteli, miten nuorimpien viikonlopun tapahtumiin osallistuneiden lasten vanhemmat yleensä sallivat näiden olla kaupungilla vielä niinkin myöhäiseen vuorokaudenaikaan.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ Nimitystä "kristalliyö" Oulun tapahtumista käytti alun perin sanomalehti Kaleva uutisoidessaan niistä myöhemmin. [Vilppola]
- ↑ a b c d e f g h i Vilppola, Tuomo: Reaalipedagoginen toimintaprosessi – sosiaalipedagogisen työn sovellus koulutuksesta syrjäytymässä olevien nuorten kokonaisvaltaisessa tukemisessa 2007. Oulun yliopisto. Viitattu 18.7.2008.
- ↑ a b c Mällinen, Teuvo: Muistoja Pohjolasta 1917–1992. Pohjoinen, 1993.
- ↑ a b c d Poliiseja hakattiin, ikkunoita rikottiin ja kauppoja ryöstettiin – 30 vuotta sitten nuoriso valtasi Oulun keskustan ainutkertaisen rajussa mellakassa Yle Uutiset. Viitattu 17.8.2020.
- ↑ Poliiseja hakattiin, ikkunoita rikottiin ja kauppoja ryöstettiin – 30 vuotta sitten nuoriso valtasi Oulun keskustan ainutkertaisen rajussa mellakassa Yle Uutiset. 10.8.2020. Viitattu 10.8.2020.
- ↑ Sinikka Laine: Oululaista ajankuvaa Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto. Viitattu 18.7.2008.
Aiheesta muualla
muokkaa- Oulun nuorisomellakat Ylen Elävässä arkistossa
- Nuoriso kävi poliisin päälle ja näyteikkunat menivät säpäleiksi – Oulun kristalliyö vuonna 1990 oli poikkeuksellinen mellakka Yle Areena
Oulun palot | |
---|---|
Merenkulku | |
Teollisuuden historia | |
Kuntaliitokset | |
Katso myös |