Onni Mantere
Onni Olavi Mantere (30. tammikuuta 1911 Keuruu – 25. huhtikuuta 1970 Ähtäri) oli suomalainen sotilas ja Mannerheim-ristin ritari numero 13.[1] Siviiliammatiltaan hän oli metsäteknikko. Mantere oli naimisissa ja hänellä oli kolme lasta.
| Onni Mantere | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 30. tammikuuta 1911 Keuruu |
| Kuollut | 25. huhtikuuta 1970 (59 vuotta) Ähtäri |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Suomi |
| Palvelusvuodet | 1939–1942 |
| Taistelut ja sodat | Talvisota, Jatkosota |
| Sotilasarvo | Kersantti |
| Kunniamerkit | Mannerheim-ristin ritari |
Jatkosodassa Onni Mantere toimi panssarintorjuntatykin ampujana 19. divisioonan Jalkaväkirykmentti 16:ssa (JR 16). Sotamies Mantere tuhosi yhdessä taistelussa seitsemän vihollisen hyökkäysvaunua ja vaurioittaen kahdeksatta samalla haavoittuen molempiin jalkoihinsa.[2] Näistä ansioista korpraaliksi ylennetty Mantere nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 16. syyskuuta 1941.[3]
Onni Mantere oli yksi niistä harvoista ylennetyistä, jonka ylennys käsiteltiin puhelinkeskustelun perusteella, mikä osoittaa, että jotain poikkeuksellisen merkittävää oli tehty.[4] Nimitysperusteluissa mainitaan hänen tähdänneen rauhallisesti vihollisen tulituksesta ja tykin tähtäinvirheestä huolimatta saaden lähes jokaisella laukauksella täysosuman.[5]
Sodan jälkeen hän oli metsäteknikkona Tuomarniemen metsäopistolla 1945–1970. Hänet ylennettiin kersantiksi 4. kesäkuuta 1968.[1]
Mantere osallistui Mannerheimin hautajaisissa ritarien seppeleenlaskuun yhtenä kolmesta ritarista.lähde?
Onni Mantere kuoli Ähtärissä 59-vuotiaana 25.huhtikuuta 1970.
Mannerheim-ristin ritariksi
muokkaa”Ylipäällikkö on pvm:llä 16.9.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi korpraali Onni Olavi Mantereen, joka pst.-tykin ampujana ja tykinjohtajana erittäin huolellisesti suunnatulla tulella tuhosi [Kiteen pitäjän Koivikkomäellä] useita vihollisen hyökkäysvaunuja. Tankkien kiivaasta tulesta huolimatta suuntasi hän tarkasti ja rauhallisesti jokaisen laukauksen ja siitä johtui, että jokseenkin joka laukaus oli täysosuma, huolimatta siitä, että suuntauslaitteet kuljetuksen aikana olivat saaneet kolauksen. Aikaisemmissa taisteluissa saamansa kokemuksen perusteella saattoi hän arvioida tähtäyspisteen oikein ja suunnata laukaukset täysosumiksi.”[6]
Lähteet
muokkaa- Hurmerinta–Viitanen: Suomen Puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945. Jyväskylä: Ajatus kirjat 2004. ISBN 951-20-6224-0.
- Karhunen, Joppe: Taistelujen miehet. Porvoo: WSOY 1972. ISBN 951-0-00639-4.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Hurmerinta–Viitanen 2004: 254.
- ↑ http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=94
- ↑ Hurmerinta–Viitanen 2004: 254–256.
- ↑ Karhunen 1972: 44.
- ↑ Hurmerinta–Viitanen 2004: 256–257.
- ↑ Mannerheim-ristin ritarien säätiö - Ritarit www.mannerheim-ristinritarit.fi. Viitattu 25.4.2020.